tiistai 12. heinäkuuta 2016

Ironman 70.3 Jönköping

Olipas kiva Ironman 70.3 Jönköpingissä! Siellä on aikaisemminkin järjestetty triathlonkisa, mutta tämänvuotinen oli ensimmäinen Ironman-brändin alla ja osanottajamäärä nelinkertaistui viime vuodesta. Mukaan oli saatu houkuteltua kilpailijoita yhteensä 40 maasta, suurin osa osallistujista (81 %) oli tietysti ruotsalaisia. Naisia kilpailijoista oli vajaat 20 %. Tässä tarinaa siitä, miten kisa minulla meni.

Hotellilla oli aikainen aamiainen, joten ehdimme ihan hyvin käydä syömässäkin ennen lyhyttä kävelyä vaihtopaikalle. Laitoin vesipullot pyörään, vähän rasvaa ketjuihin ja ilmaa renkaisiin. Järjestäjä oli varannut mukavasti pumppuja, ihan kaikki eivät vaan toimineet kunnolla. Ennen uintipaikalle kävelyä kävin vielä varmistamassa, että vaihtopussukat ovat paikallaan, ja olivathan ne. 

Kuva kisaa edeltävältä päivältä, kun vein pyörän vaihtopaikalle.

Uintipaikalla oli sinne saapuessamme jo mukava säpinä päällä. Uinti oli pienessä Munksjö-nimisessä järvessä, joka yhdistyy Vätterniin pienen kanaalin kautta. Veden lämpötila oli 18,5 astetta, ja märkäpuku pakollinen. Kanaalissa oli mahdollista uida pienet lämmittelyuinnit ennen lähtöä ja niin teimmekin. Lyhyen verryttelyn jälkeen etsiydyimme 34 minuutin tavoitejan kohdalle. Mitään ruuhkaa tai ryysistä ei ollut, vaan kaikki sujui ihan sopuisasti. 

Ruotsin kansallislaulun ja PRO-lähtöjen jälkeen oli vihdoin meidän ikäkausiurheilijoiden vuoro. Veteen meidät päästettiin neljä kerrallaan viiden sekunnin välein, ja jokaisen kilpailuaika alkoi vasta, kun käveli ajanottomaton ylitse. Sekin hyvä puoli rolling startissa on, että voimme Peten kanssa aloittaa kisan vierekkäin. Vaikka heti alkumatkasta tuntui, että ohitettavia on aika paljon, mitään ruuhkaa ei ollut. Toisaalta en kyllä löytänyt hyvää peesiäkään. Koska ekalle poijulle oli matkaa lähes kilometri, uimaririntama oli melko leveä ja ohi pääsi helposti.

Takaisinpäin uitaessa eteeni tuli joku siksakkaaja kahdesti (ei Pete!), ja jouduin molemmilla kerroilla pysähtymään. Kolmannella kerralla sain vielä potkun rintaan, mutta muuta kosketusta muihin ei tullut. Maaliramppi oli pian edessä, ja ihmettelin heti vedestä noustuani, miten paljon siellä oli porukkaa hurraamassa. Samalla vilkaisin myös kelloa, ja uintiaikani oli 34:51. Myöhemmin tuloksia katsellessani huomasin olleeni ikäsarjani toiseksi nopein uimari. Aikamoista. 

Vaihtopaikalle oli matkaa se puolisen kilsaa mattoa pitkin, ja ihan rivakasti se tuntui menevän. Otin oman pyöräkassini koukusta ja aloin vaihtohommiin. Laitoin kypärän ja pyöräilylasit päähän, numerolapun vyötärölle ja kengät jalkaan ja lähdin juoksemaan pyörälle. Vaihdossa hurahti 7 minuuttia 18 sekuntia.

Pyörävarustepussit numeroiden mukaisessa järjestyksessä kisan aattona.

Pyörälle noustessani huomasin, että Petehän se siinä on vieressä ihan samaan aikaan pyörälle lähdössä. Hän oli uinut puolisen minuuttia pitempään, mutta ollut vaihdossa juuri sen verran minua nopeampi. Pete lähti kyllä heti sähäkämmin ajamaan, kun minä vielä säädin klossin kanssa.

Pyöräreitti ajettiin yhtenä 90,1 km kierroksena. Nousua oli 870 metriä, ja suuri osa siitä ensimmäisten kolmenkymmenen kilsan aikana. Ajoin ylämäet rauhassa, ja niinpä niissä tuli takaa porukkaa ohi jatkuvalla syötöllä. Aika läheltä ne Joakimit ja Robertit ohittelevat ja moni kiilasi ihan eteenkin. Omat tehot ja rytmi  siinä vähän kärsivät, kun piti jättää taas etäisyyttä edellä ajavaan. Wattimittari auttoi kyllä ylämäessä pitämään tehot oikealla tasolla, ilman sitä olisi varmaan tullut vähän enemmän keulittua heti alkumatkasta. 

Pyöräreitti oli todella mahtava! Alun mäki oli ihan ajettava, ja loppumatka sen jälkeen olikin tietysti alamäkivoittoista kaunista ruotsalaista maaseutua. Kannustajiakin oli mukavasti reitin varrella. Reilun 70 kilsan ajon jälkeen tie meni niin kapeassa solassa, että ohittaminen oli kielletty. Hieno paikka sekin, kun siitä itsekseni sain ajella.

Huoltopisteitä oli neljä, ja kaikkea hyvää oli hienosti tarjolla - vapaaehtoisia oli rivissä varmaan parikymmentä ja he ojentelivat vettä ja urheilujuomaa pulloissa, geelejä ja banaaneja. Olin suunnitellut syöväni kaksi geeliä tunnissa ja laittanut ne jopa oikeaan järjestykseen pyörän rungossa kiinni olevaan pussukkaan. Osassa geeleistä oli kofeiinia, osassa ei. Otin kahdelta huoltopisteeltä vesipullot ja yhden varageelin.

Loppumatkasta oli jo väljempää ja helpompi ajaa tasaisella teholla. Olo tuntui ihan mahtavalta, ja selkiä tuli vastaan. Yksi jäi erityisesti mieleen: levykiekko-Henrik. Harvemmin levykiekollisia pyöräilijöitä tulee ohitettua, mutta Henrik laittoi alamäissä jalan suoraksi. Yhdessä mäessä sitten painelin ohi. Eipä kuitenkaan mennyt kauaa, kun ilmeisesti peesiin jäänyt Henrik ohitti minut. Jonkun aikaa ajelin siinä 12 metrin päässä, kunnes taas yhdessä alamäessä ohitin hänet, eikä häntä enää sen jälkeen näkynyt. Tämän episodin innoittamana kävin vielä sunnuntai-iltana ostamassa #yougotchicked -t-paidan Exposta. ”You got chicked” on suomeksi vähän sama kuin että jäit tytön ohittamaksi. Siitäs sait, Henrik!

Loppumatkasta piti taas vähän himmata, kun edessä oli sellainen häröpallo koko kaistan leveydeltä, ettei siitä oikein sääntöjen puitteissa ohi olisi päässyt. Viimeisen alamäen alla kisa sai hieman synkkiä sävyjä, kun näin ensin ambulanssin ja sitten jonkun paareilla makaavan paljaat jalat. Hänen ympärillään oli 4-5 ihmistä auttamassa, ja myöhemmin kuulin, että tietä ylittämässä ollut iäkäs naiskatsoja oli jäänyt pyörän alle ja loukkaantunut hengenvaarallisesti. Juttu onnettomuudesta Jönköpingns Postenissa.

Pyöräilyssä hurahti aikaa 3.01:55.

Toinen vaihto meni vähän nopeammin (5:38) kuin ensimmäinen, ja siinä piti käydä vessassakin. Lippis päähän, hame kisapuvun päälle ja lenkkarit jalkaan ja baanalle. Mukaan otin vielä pari suolatablettia pienessä metallirasiassa. Pidin sitä ensin takataskussa, mutta se jatkuva kilinä alkoi ottaa päähän ja otin rasian käteen. Loppumatkasta tajusin sujauttaa sen tripuvun alle.

Huoltopisteitä oli juoksussa 2,5 kilsan välein, ja niillä otin aina joko kaksi desiä Cokista tai yhden Cokista ja toisen vettä. Pari kertaa tuli pieni vatsakramppi, mutta sain ne hengiteltyä pois. Vasemman jalan päkiä alkoi puutua, kun olin laittanut uudet pikanauhat liian kireälle. Loppua kohden vauhti hidastui, tuntui etten vaan löytänyt sitä seuraavaa vaihdetta. Kävelyaskelia otin kuitenkin vain huoltojen kohdalla. 

Hame sai paljon kehuja, ja nimelläkin kannustettiin. Ensin olin vähän ihmeissäni, että onko täällä joku toinenkin Pia, mutta sitten tajusin että nimihän lukee siinä numerolapussa. Välillä ripsi vähän vettä, mutta niin vähän etteivät edes lenkkarit kastuneet.

Kun 18 kilometriä oli juostu, yritin vielä kerran nostaa vauhtia pieneen loppukiriin, kun tiesin Peten jo odottavan maalissa. Maalisuoran alussa oli Paul Kaye, ja heitin siinä yläfemmat hänenkin kanssaan. Juoksuun meni aikaa 2.11:45 ja loppuaika livahti juuri yli kuuden tunnin, 6.01:27. 

Maalissa!


Oman kullan kainalossa, jalat tukavassa haara-asennossa :)

Ikäsarjassani (N 45-49) olin juuri ja juuri puolivälin huonommalla puolella, kun maaliin pääsi 44 naista, ja sijoitukseni oli 22.

Mitali ja kaikki!
Palautumisalueella oli tarjolla juotavaa ja hampurilaisia kaikille maaliintulleille. Hampurilaisten paistajillakin näytti olevan hauskaa.

Pihvi poikineen.
Illalla kävimme palkintoseremoniassa, jossa palkittiin parhaat PROt ja ikäkausiurheilijat ja jaettiin 30 paikkaa Ironman 70.3 maailmanmestaruuskisaan. Se järjestetään syyskuussa 2017 Chattanoogassa USAssa. Mieleen jäi erityisesti se, että Jönköpingin kisan vanhin nais- (60-64v) ja miesvoittaja (70-74) molemmat olivat ikäsarjojensa ainoat osanottajat ja myös lunastivat paikkansa MM-kisaan. Paikat menivät muutenkin kuin kuumille kiville, kovinkaan montaa roll-downia ei tullut.

Jönköping oli oikein kiva kisakaupunki, hyviä ruokapaikkoja oli helppo löytää ja liikkuminen oli helppoa. Majoituimme Scandic Portalen-nimisessä hotellissa, josta oli lyhyt matka kaikkialle. Huoneemme oli kyllä pienin, missä olemme vähään aikaan majoittuneet, mutta kyllä sinne mahtuivat molemmat pyörätkin. 

Melkein koko hotellihuone.


Sekin oli matkalla kiva huomata, että kouluruotsipohjalta ymmärsin hyvin ja jonkun verran osaan vielä puhuakin ruotsia. Pelkällä englannillakin olisi kyllä tosi hyvin pärjännyt. Seuraavassa kisassa, täydellä matkalla Ranskan Vichyssä elokuun lopussa on ehkä vähän eri meininki kielen suhteen, sillä ranskaa luin lukiossa vain kaksi vuotta eivätkä ranskalaiset ehkä ihan yhtä innokkaasti puhu englantia.

Automatkoihin kannattaa kyllä varata aikaa. Tullessa odotimme aika kauan ulospääsyä laivasta ja satamasta ja vähän myöhemmin matkaa hidasti siltatyömaan kiertotie. Eilen kotimatkalla E4-tiellä sattui useamman auton onnettomuus, ja me satuimme paikalle muutama minuutti sen sattumisen jälkeen. Vielä siinä vaiheessa liikenne kulki onnettomuuspaikan ohi ryömintävauhtia. Yksi auto oli moottoritien keskialueella, ja pari pysähtyneenä vasemmalla kaistalla. Toisessa oli triathlonpyöräkin kyydissä. Kuljettajat ja matkustajat olivat nousseet autoistaan, eikä kukaan näyttänyt loukkaantuneen. Taas kävi meillä hyvä tuuri. 

2 kommenttia:

  1. Hienosti meni, onnea! Hauskan kuuloinen tapahtuma. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ironman-kisoissa kaikki kyllä sujuu ja hommat hoituvat täsmällisesti. Oli ilo kisata!

      Poista