sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Mökkiviikonloppu

Olimme viikonlopun mökillä. Nelli tuli vasta lauantaina Liisan ja Pekan kanssa vietettyään tyttöjen iltaa Marialla perjantaista lauantaihin.

Lauantaina olimme sienestämässä 1,5 tuntia ja saimme saaliiksi runsain määrin suppiksia. Sunnuntai-aamuna juoksin reipasvauhtisen lenkin Kylänalasen ympäri. Aikaa kului 39:22, keskisyke oli 159 ja maksimi 168.

Tänään oli aika kiire päivä. Lähdimme mökiltä kotiin kymmenen jälkeen, veimme Petrin Haukilahteen lenkille ja Nellin treeneihin Tapiolaan. Treenien jälkeen tulimme kotiin pikaiselle lounaalle, ja lähdimme kiireen vilkkaa Finnair Stadiumille. Nelli pelasi SK:n kanta-asiakkaiden joukkueessa Zoomia vastaan ja pääsi vetämään yhden rankkarinkin. Kanta-asiakkaat voittivat 3-2.


Nellin matsin jälkeen kiiruhdin kodin kautta omiin jalkapallotreeneihini. Nellin joukkueen valmentaja on luvannut aina sunnuntai-iltaisin valmentaa myös äitejä. Jalkapallo oli tosi kivaa, ja treenit jatkuvat ainakin ensi sunnuntaina. Illalla menin vielä toiselle joogatunnilleni. Teimme aurinkotervehdyksiä, ja ne tulivat myös kotiläksyksi.

Viikon päästä sunnuntaina on jo puolimaraton Espoossa. Ensi viikolla täytyy käydä parilla lyhyellä lenkillä ennen sitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti