lauantai 14. tammikuuta 2017

Pitkään maastopyörällä

Tänään oli treeniohjelmassa 240 minuuttia maastopyöräilyä. Piti oikein miettiä, että kuinkas monta tuntia se on onkaan - neljä! Laitoin kellon soimaan seitsemäksi ja niin rauhallisesti otin aamun, että pääsin starttaamaan vasta yhdeksän jälkeen.

Yllättävän kauan meni esimerkiksi tämän kuvan ottamiseen:



Siinä on kaikki päälle laittamani vaatteet: Gore-Tex -takki, untuvahame, pitkät pyörähousut, pipo, toppi, villasukat, pitkähihainen paita, aluspaita ja kahdet hanskat. Paksummat pyörähousuni ovat niin tiukat pohkeista, etteivät pitkät kalsarit mahtuneetkaan alle. Toiset hanskat otin mukaan varmuuden vuoksi, enkä lopulta niitä tarvinnutkaan. Mustaa ja keltaista.

Heikko kohta tälläkin lenkillä oli kengät. Edelleenkään en ole saanut hankittua talvipyöräkenkiä, ja ajelin monta vuotta vanhoilla Shimanon maastokengillä, joiden päällä oli neopreenisuojat. Jalat pysyivät onneksi yllättävän lämpiminä koko reissun.

Takki on jo useita vuosia vanha, eikä enää oikein kunnolla pidä tuulta. Siihen on myös pinttynyt joitain pisaratahroja, ja olenkin jo siksi tehnyt korvaushankinnan. Takki on kyllä ollut ihan loistovaate, se on ollut päällä lähes kaikissa talviaktiviteeteissa ja värikin on sellainen, että useimmat autoilijat sen huomaavat ainakin valoisaan aikaan. Uusi samantyyppinen ja -värinen Goren takki odottaa Leppävaaran postissa. Vuosien varrella on vaatteita ja muutakin kampetta kertynyt sen verran, että ostan nykyään uutta vain jonkun vanhan tilalle.

Reitti kulki rantoja pitkin Herttoniemeen ja sieltä Viikin kautta takaisin kotiin. En ollut suunnitellut sitä etukäteen, ja kotona pitikin ajaa pieni sakkolenkki, että sain neljä tuntia täyteen. Stravassa näkyy vain liikkeelläoloaika, ja pari minuuttia se jäi alle tavoitteen. Vauhti oli hidasta, ja sykkeet alhaalla kuten pitikin. Kerran pysähdyin ihan kunnolla, nimittäin Lauttasaaren urheilukentällä vessaan. Se oli onneksi auki, vaikka luistelukenttä muuten olikin suljettu.


Ajoin ensimmäistä kertaa koskaan Mustikkamaalle, ja siellä olikin tosi nättiä vaikkakin myös liukasta. En ollut tiennytkään, että siellä on mm. uimaranta. Uusi Isoisänsilta Kalasatamasta Mustikkamaalle oli oikein hieno.




Vasen polvi vähän kipeytyi tänään, ehkä satula oli vähän liian matalalla. Huomenna ohjelmassa on kolmen tunnin lenkki, ja meinaan muutenkin etsiä pitävämpää alustaa. 

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Vuoden ensimmäinen FTP-testi pyörällä

Tämän treenikauden ekassa traineritreenissä pari viikkoa sitten huomasin, että Stages-wattimittaristani alkaa olla patteri lopussa. Niinpä  perjantain FTP-testi alkoi patterinvaihdolla. Se meni omasta mielestä tosi hyvin, odotuksiin nähden jopa loistavasti, kunnes huomasin ettei Garmin Edge 500 -pyörämittarini löydä enää koko tehomittaria. Pari kertaa yritin itsekseni parittaa laitteita, sitten oli pakko pyytää apua. Lopulta selvisi, että uudessa patterissa oli pieni tarra, joka piti poistaa ennen kuin virta kulki. Siitä ei ollut mainintaa ohjeissa!

Uusia laitemurheita ilmeni, kun iPodista oli virta loppu. Ilmeisesti olin yrittänyt ladata sitä koneen just siinä USB-portissa, jossa lataus ei toimi. No, päätin ajaa ilman musiikkeja tai muutakaan viihdykettä ja keskittyä pyörittämiseen. Menisihän se aika siinäkin.

Lopulta tuli aika aloittaa itse testi. 10 minuutin alkuverran jälkeen ajetaan 5 minuuttia "all-out", sitten vielä 10 minuutin väliverra ja lopuksi 20 minuuttia niin kovaa kuin jaksaa. Viiden minuutin all-out -pätkän jälkeen olin jo huomattavan hengästynyt, se tuntui ottavan koville. Olo vähän tietenkin parani toisen verran aikana, mutta itse testin aikana huomasin, että sykkeet ovat aikaisempien testien lukemissa, mutta teho oli alhaisempi ja sitä tuntui olevan huomattavan vaikea ylläpitää. Sen tietysti muistin, että tämä testi on aikaisemmillakin kerroilla tuntunut tosi pahalta.

Ensimmäisen viiden minuutin aikana teki mieli lopettaa, kun huomasin että tehot alkavat laskea ja olo vain huononee. Ei ollut kivaa.  Tajusin kuitenkin, että jos testi jää kesken, se on aika nopeasti uudelleen treeniohjelmassa, joten se kannattaa ajaa nyt vaan loppuun ja ottaa tulos vastaan sellaisena kuin se on. 10 minuutin jälkeen oli ehkä jo vähän helpompaa, kun puoliväli oli ohitettu. Viimeinen viisiminuuttisen aikana yritin pitää tuloksen edes jotenkin säällisissä luvuissa.

Siinä ajaessa en ihan tarkkaan muistanut aikaisempia tuloksiani, joten analyysin aika oli vasta, kun olin saanut harjoituksen ladattua koneelle. Ostin wattimittarin reilu vuosi sitten, ja olen ajanut saman testin samalla pyörällä ja mittarilla yhteensä seitsemän kertaa, joista kolme ulkona. Nyt tuli paras tulos viiden minuutin alkurypistyksessä ja huonoin itse testissä. Ei siis mennyt ihan niin kuin toivoin - tavoite kun oli parantaa juuri sitä 20 minuutin tulosta.



Yllä  olevassa graafissa on kaikkien testien 20 minuutin keskiwatit, keskisyke ja 5 minuutin alkurypistyksen watit. Jos sitten ensi kerralla saisin näkyviin vähän enemmän sinistä...

torstai 5. tammikuuta 2017

Ei kahta ilman kolmatta

Tämä meidän perheen triahtlontarina alkoi siitä, kun reilut kahdeksan vuotta sitten  ensin innostuin juoksemisesta ja reilu vuosi sen jälkeen selän välilevyn pullistuman jälkeen triathlonista. Opettelin uimaan ja ensimmäisenä triahtlonkesänä ostin maantiepyörän, jonka sain käsiini pari päivää ennen Kiskon perusmatkaa vuonna 2010.

Jo seuraavan vuoden kisaan olin saanut houkuteltua mukaan mieheni Peten. Hänet olin patistanut liikkumaan jo vuosia aikaisemmin, kun ostin lahjaksi sykemittarin tapaamisemme 10-vuotispäivänä vuonna 1997. Hänellä oli silloin jonkin verran ylipainoa ja minua ärsyttävä tapa poltella pikkusikareita. Se sykemittari ja töistä löytynyt kokeneempi treenikaveri kuitenkin motivoivat häntä ensin pyöräilemään ja sitten juoksemaan. Jossain vaiheessa onneksi jäi se polttelukin.

Nyt olemme jo useamman vuoden treenanneet ja kilpailleet yhdessä. Vuosien varrella saimme poikammekin innostumaan lajista. Kävin hänen kanssaan mm. samoissa Heltrin uintitreeneissä; hän kun tuntui aika helposti oppivan vaparin tekniikan ja veikin perheen uintikuninkuuden samantien.

Vuonna 2013 osallistuimme kaikki kolme Joroisten puolimatkalle. Poikamme sarjassa oli vain kaksi osallistujaa, ja koska kyseessä oli SM-kilpailu, hän voitti ensimmäisessä puolimatkan kisassaan hienosti SM-hopeaa.

Peten kanssa olemme jatkaneet harjoittelua ja kisaamistakin, mutta poikamme elämässä on viime vuodet riittänyt niin paljon kiireitä (yo-kirjoitukset, pyrkiminen korkeakouluun, töitä pyöräkaupassa, varusmiespalvelus, opintojen aloittaminen), ettei triathlonille ole juurikaan jäänyt aikaa.

Reilu vuosi sitten saattelin pojan viimeistä kertaa Santahaminaan.

Niinpä ilahduin kovasti, kun yhtenä joulukuisena päivänä töistä kotiin tullessani näin hänen lukevan Joe Frielin Triathletes' Training Biblea. Ostin kirjan monta vuotta sitten, enkä päässyt sen lukemisessa juuri alkua pitemmälle. Sama juttu Petellä, ei jaksanut lukea. Poikamme sen sijaan luki kirjan ja teki sen perusteella itselleen seikkaperäisen treeniohjelman. A-kisakseen taisi laittaa Kisko Triathlonin ensi kesänä.

Isä ja poika lähdössä maastopyörälenkille reilut pari vuotta sitten.

Nyt ovat siis triathlontreenit alkaneet myös pojallamme muutaman vuoden tauon jälkeen. Pyöräkaupassa työskentelystä on mm. se hyöty, että hänellä on nyt oikean kokoinen, hieno Colnago-maantiepyörä. Märkäpuku sen sijaan saattaa olla jäänyt hieman pieneksi. Alustavasti on puhuttu torstai-aamun yhteisistä uintitreeneistäkin, mutta hän ei kuulemma ole oikein aamutreeni-ihmisiä. Miten voi niin sanoa, joitakin vuosia (parikymmentä?) sitten herätti meidät joka aamu kukonlaulun aikaan?

Mallorcan pyörälomalle huhtikuussa meitä ainakin lähtee nyt kolme!

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Parit vuodenvaihteen lenkit

Vuodenvaihteen vietimme Peten kanssa mökillä. Siellä on jotenkin mukavan rentoa, eikä rakettien pauke häiritse unta. Otimme mukaan maastopyörät, joten sekä vuoden viimeisenä että ensimmäisenä päivänä kävimme pyörälenkillä.

Viime treenivuoden kehitettävää-sarakkeessa minulla lukee mm. "Petristä irtaantuminen". Kuulostaa minusta ihan kamalalta, mutta on lopulta ihan yksinkertainen asia. Viime vuonna aika usein kävi niin, että kun ajoimme yhdessä, minä pinnistelin mukana vauhdissa ja Pete joutui tiputtuani odottelemaan. Se ei tehnyt hyvää oikein kummallekaan, ja osin tästä syystä tein osan pk-treeneistäni liian kovalla sykkeellä enkä sitten aina ehtinyt palautua riittävästi. Käytännössä Petristä irtaantuminen tarkoitti tänä viikonloppuna sitä, että ajoin lenkkini ihan yksin.

Kakarlammen laavulla Kettulassa.

Eilen ajelin Ketunkierroksen poluilla. Ketunkierros on Salon samoojien  Kettulassa ylläpitämä noin 25 kilometrin pituinen vaellusreitti, jonka polut löysimme vasta pari vuotta sitten. Kettulantien varrelta on nyt kaadettu aika paljon metsää, eikä reitti varmasti ainakaan juuri siellä ole merkitty tai kuljettavissa. On siellä kuitenkin myös niitä kivoja, ajettaviakin polkuja ihan riittämiin.

Eilen ajoin parin tunnin lenkin. Suunnitelma oli ajaa tunti polkuja ja kääntyä sitten takaisin. Heti käännyttyäni takaisinpäin satutin vasemman polveni. Olin irrottanut jalan polkimesta, kun edessä oli joku kinkkisempi kohta, ja sitten ykskaks horjahdin niin, että polvi osui kipeästi vaihdevipuun. Pienen puhaltelun ja parin ärräpään jälkeen sain onneksi jatkettua matkaa. Tästä opin kyllä sen, ettei jalkoja kannata turhaan irrotella matkan varrella - ei osu polvi vaihdevipuun, kun jalka on kiinni polkimessa. Täytyy yrittää muistaa myös käytännössä.

Tänään oli pikkupakkasen myötä hieman kevyempi ajokeli. Koska polvi oli edelleen kipeä, ajelin mökkiteillä enkä juurikaan poikennut poluille. Loppumatkasta sormet ja varpaat alkoivat vähän palella.

Yksin ajaminen ei onneksi ole minulle (eikä ilmeisesti Petellekään) mikään ongelma. Pyörän päällä tunnen usein oloni oikein onnelliseksi, ja ajattelen omia juttujani. Oman pään sisäinen aktiviteetti riitti tänään hyvin viihdyttämään minua kolmen tunnin ajaksi. Pitempäänkin olisi mennyt!

tiistai 27. joulukuuta 2016

Klonk klonk klonk sanoo kampi

Reilu viikko sitten sattui kohdalle yhdenlainen avainkokemus: syksyn ensimmäiseen traineritreeniin sisältyi 2x5 min yhden jalan pyörittelyä. Ja kylläpä se tuntui vaikealta! Aikaisemminkin olen yhdellä jalalla tietysti pyöritellyt, mutta vain puoli minuuttia tai vain korkeintaan minuutin kerrallaan. Eihän se varsinkaan vasemmalla jalalla silloinkaan hyvin mennyt, mutta kun kesto oli aika lyhyt, oli helppo kohauttaa olkapäitä ja siirtyä eteenpäin treenissä. Viisi minuuttia oli eri juttu. Siinä alkoi jo oikein harmittaa, että miten tämä nyt menee näin kamalan huonosti, kun klappia tulee melkein joka kierroksella, varsinkin sillä huonommalla vasemmalla jalalla.

Positiiviselle puolelle menee tietysti se, että nyt löytyi oikein hyvä kehittämiskohde. Eilenkin pitkällä maastopyörälenkillä pyörittelin vain yhdellä jalalla aina, kun edessä oli joku sopivan tylsä tasainen pätkä. Ehkä se pyöritys siitä paranee pikkuhiljaa! Töissäkin ehdin jo tästä yhden über-biker -työkaverin kanssa jutella, ja hän kehotti kokeilemaan yhden jalan pyöritystä kädet selän takana. Ehkä sitten seuraavan traineritreenin aikana.

Eilisellä pyörälenkillä Katajanokalla.

Joulun vietimme mökillä, ja oli aika veikeä fiilis, kun pitkästä aikaa takapenkilläkin oli matkustajia. Saimme siis lapsemmekin houkuteltua mukaan mökille pariksi päiväksi. Edellisestä koko perheen mökkireissusta on jo sen verran aikaa, ettei kukaan meistä muistanut koska se olisi ollut. Mukava pyjamajoulu vietettiin lautapelejä pelaillen ja ulkoillen. Treeniohjelman mukaiset juoksutkin tuli juostua, osin poluilla ja osin metsäteillä.

Muuten on treeneihin tullut taas mukava tekemisen meininki. Salilla ollaan käyty pari kertaa viikossa, ja samaa on yritetty uinnissakin. Nyt joulun aikaan se on kyllä ollut vähän hankalampaa, kun ohjattu uinti on tauolla. Tammikuussa sitten varmaan helpottaa. Torstai-aamun uinti on sekin vakiinnuttanut paikkansa treeniohjelmassa. Meillä on viime viikkoina ollut todella hyvä tuuri ratojen kanssa, kun olemme saaneet melkein koko treenin uida omalla radalla. Toivottavasti sama jatkuu myös alkuvuonna, vaikka niin moni muukin innostuu liikkumaan.

lauantai 17. joulukuuta 2016

Maastopyörällä Helsingissä

Tällä viikolla alkoi määrätietoinen treenailu reilun kolmen kuukauden tauon jälkeen. Reilun viikon flunssan jälkeen aloittelin varovasti torstaisella aamu-uinnilla UTORin (Uinnin tukiopetusryhmä) kanssa. Ohjelma oli ihan supersimppeli: 500 alkuverra, 500 lättäreillä, 500 pullarilla, 500 lättäreillä ja pullarilla, 500 loppuverra. Vaparia vaan, paitsi mausteeksi muistaakseni ainakin loppuverrassa jonkin verran selkääkin.

Ostin uudet Speedon uimalasit vahvuuksilla. Jotenkin ne vaan aina hörppäsivät vettä, ja silmäni olivat punaiset ja kipeät koko loppupäivän. Kokeilen vielä vaihtaa nenäkappaleen pienempään, toivottavasti se auttaa.

Perjantaina kävimme taas salilla, ja treenasimme uudelle ohjelmalla. Johan tässä melkein vuosi menikin edellisillä liikkeillä, tosin toistot ja painot vaihtuivat aina tilanteen mukaan. Nyt oli vähän enemmän liikkeitä vapailla painoilla, mistä tykkäsin kyllä kovasti.

Tänään pääsin pitkästä aikaa maastopyöräilemään. Sitä ennen sain Peteltä apua talvirenkaiden vaihtamiseen. Minulla on jo useamman talven olleet samat Schwalben Marathon Winterit, ja kai niillä vielä ainakin tämän talven ajelee. Ne kesärenkaat sen sijaan olivat parhaat päivänsä jo nähneet, ja vein ne samantien roskikseen. Turha niitä on varastossa ensi kesään saakka säilytellä.

Ajoin Lauttasaaren kautta Helsingin keskustaan ja sieltä taas pohjoista reittiä kotiin Kuusi- ja Lehtisaaren kautta. Aika sumuista oli alkumatkasta siellä, missä meri oli vielä auki. Pari kivaa uutta hiekkatiepätkääkin löytyi. Helsingin keskustassa oli mukavan näköistä joulupöhinää.



Lauttasaaressa oli sumuista.

Reilun tunnin ajon jälkeen alkoi varpaita paleltaa. Talvipyöräilykengät ovat olleet hankintalistallani jo aika monta talvea, mutta en ole saanut aikaiseksi sellaisia ostaa. Luulen, että ainakin työmatka-ajoa tulisi enemmän, jos ei tarvitsisi palella. Maastopyöräilykenkäni ovat jotkut ikivanhat muoviset Shimanot, jotka eivät pysy tarpeeksi lämpiminä edes neopreenikengänsuojien sisällä.

Samoin Merikadulla.

Ilokseni muuten huomasin (vasta nyt!), että Stravaan on jo syyskuusta saakka siirtynyt oikein myös uintitreenien kesto ikivanhasta sykemittaristani, Suunto Ambit2 S:stä. En vieläkään oikein osaa päättää, mitä sen mittarihankinnan kanssa pitäisi tehdä. Mielelläni vaihtaisin uudempaan Suuntoon, mutta Spartan ei vielä oikein vakuuuta. Garminin leiriinkään ei haluttaisi lähteä, kun olen kuullut, ettei Stages-wattimittari välttämättä toimi kaikkien Garminin kellojen kanssa. On sekin tietysti yksi vaihtoehto, että jatkan myös ensi kesän nykyisellä kombollani Ambit2 S ranteessa + Garmin Edge 500 tri-pyörässä.

lauantai 10. joulukuuta 2016

12 kuukautta, 12 kuvaa

Olen juuri nyt pienen flunssan kourissa. Kurkku on kipeä, nuhaakin on. Töihin pystyy mutta treenaamaan ei. Niinpä on hyvää aikaa tehdä pieni katsaus päättyneeseen vuoteen. Valitsin kännykkäni kuvista yhden joka kuukaudelle.

Tämän vuoden kohokohdat näyttävät aika vahvasti kietoutuvan lasten ympärille. He ovat nyt sen ikäisiä, että heidän elämässään tapahtuu paljon suuria asioita. Tämä on aika todennäköisesti myös viimeinen vuosi, jonka he asuvat lapsuudenkodissaan; molemmat ovat opiskelija-asuntojonossa. Toivottavasti ensi vuonna onnistaa!

Tammikuu

Vuosi vaihtui siskon luona Salt Lake Cityssä. Vuoden ensimmäisenä päivänä kävimme hiihtelemässä Soldier Hollow'ssa, jossa järjestettiin vuonna 2002 olympialaisten maastohiihdot. Latumaksu oli muistaakseni 20 dollaria, mutta sillä saikin hiihdellä täydellisillä laduilla lähes itsekseen, muita ei juurikaan meidän porukan lisäksi siellä ollut. Ja kelikin oli mitä parhain. Kirjoitin tästä hiihtoreissusta myös postauksen.


Helmikuu

Tyttären lukiotaival päättyi penkkareihin helmikuussa. Otin töistä puoli päivää vapaata, jotta pääsin vilkuttamaan rekkojen reitin varteen. Kuva on otettu Haukilahdessa. Tyttärellä oli päällään Nasu-haalari. Nasu oli hänen suosikkihahmonsa koko lapsuuden ajan ja niitä pieniä possuja oli öisin vieressä useampikin. Muistan yhdenkin kerran, kun se kaikkien rakkain Nasu-parka unohtui mökille. Sitä itkettiin sitten melkein yhdessä, että miten se Nasu siellä mökillä pärjää yksin ilman "äitiään". 



Maaliskuu

Peten kanssa kävimme Rukalla hiihtämässä. Meillä oli molemmilla uudet skinisukset, jotka olivat todella hyvät. Vuokramökkikin oli kiva, mutta sänky oli vain 120 cm leveä. Leveämpää ei olisi makuuhuoneeseen mahtunutkaan, ja tulihan siinä vähän ahdasta. Autolla ajettiin, ja menomatkalla pysähdyttiin Kuopiossa uimaan.



Huhtikuu

Olen allerginen lepän ja koivun siitepölylle, ja kevät on siksi minulle aina vaikeaa aikaa. Tämä kuva on otettu jonkun pyörä-juoksutreenin jälkeen Oittaan parkkipaikan vieressä. Henki ei meinannut kulkea yhtään, vaikka antihistamiiniakin oli elimistössä. 




Toukokuu

Pete täytti 50 vuotta, ja sen kunniaksi kävimme Ravintola Nokassa syömässä oikein pitemmän kaavan mukaan. Oli tosi kiva ilta, kun tuttumme Ari Ruoho sattui vielä olemaan keittiössä ja tuli meitä tervehtimään. Joitakin vuosia sitten hän järkkäili sunnuntaisin pyörälenkkejä Kivenlahden Teboililta.


Kesäkuu

Tytär sai lakkinsa kesäkuun alussa ja meillä oli taas aihetta juhlaan. Koko kevään olin ihaillut hänen tarmoaan lukea Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun pääsykokeisiin. Meillä oli yhdessä vaiheessa jo vessassakin lunttilappuja, jottei yksikään mahdollinen opiskeluhetki mennyt hukkaan. Ennen pääsykokeita hän piti vain kaksi vapaapäivää lukemiselta; penkkareiden jälkeisen päivän ja lakkiaispäivän.  



Heinäkuu

Siskoni tuli tyttärineen Suomeen reiluksi viikoksi. Tässä olemme sukumökkimme laiturilla Jämsänkosken Haavistossa. Siellä olen joka kesä käynyt nyt jo 48 vuoden ajan, vaikka isovanhemmista on jo aika jättänyt ja mökin ylläpito siirtynyt isäni sukupolvelle. Siskoni on kova kuvaamaan, ja taitaa tässäkin sommitella valokuvaa.



Elokuu

Peten kanssa kisasimme molemmat helteisessä Vichyssä Ironman-matkalla. Olimme reissussa kahdestaan. Kuva on otettu pari päivää ennen kisaa, kun kävimme tutustumassa pyöräreitin alkupäähän. Joku oli tehnyt pellolle heinäpaaleista hienon M-dot- merkin. Kisaraportin voit lukea tästä.



Syyskuu

Tässä molemmilla lapsosilla on edessään ensimmäinen koulupäivä lähikorkeakoulussa, Aalto-yliopistossa Otaniemessä parin kilometrin päässä. Tytär pääsi kauppakorkeakouluun, ja poika oli saanut opiskelupaikan insinööritieteiden korkeakoulusta jo pari vuotta aikaisemmin kirjoitettuaan ylioppilaaksi. Hänen opintojensa alkua lykkäsi armeija, ja ehti hän siinä välissä käydä Nepalissa vaeltamassa ja vähän töissäkin. 

Tämä päivä meni kirkkaasti elämäni onnellisimpien päivien top viiteen.




Lokakuu

Pitkästä aikaa saimme hääkutsun, kun kaksi triathlonystäväämme sai toisensa. Teema näkyi myös kattauksessa. Häät olivat todella kauniit ja niin onnen- ja rakkaudentäyteiset, että vieläkin liikutun kun niitä muistelen. Nuo pyörät saimme muistoksi ja ne ovat meillä nyt takanreunuksella.



Marraskuu

Talvi tuli vähän yllättäen hetkeksi, ja mökillä piti kiireenvilkkaa käydä nostamassa soutuvene järvestä. Onneksi saimme sen kuivalle maalle, vaikka se oli jo lähes täynnä jäätä ja pahanhajuista vettä. Laiturin jätimme paikalleen odottamaan kevättä.



Joulukuu

Kuva on Laajalahden lintutornin vierestä, lähimetsästä. Tässä lähellä on myös hieno ruovikkopolku, jossa tykkään käydä iltakävelyllä. 

Toivottavasti saisin tämän flunssan nyt nopeasti parannettua, jotta voisin aloittaa treenailun ensi vuoden kisoihin suunnitellusti ensi viikolla.