perjantai 19. toukokuuta 2017

Pitkällä radalla

Leppävaaran maauimala on vihdoinkin auennut ja uintitreenit siirtyneet ulos. Kun koko talven on uiskennellut 25 metrin radalla sisällä, on ero 50 metrin altaaseen taivasalla todella suuri. 

Leppävaarassa on ulkona nopeille uimareille kolme rataa, ja ainakin nyt kahdessa viimeisimmässä treenissä tilaa on ollut hyvin. Ei tainnut koko viime vuonnakaan olla kertaakaan niin ruuhkaista, että olisi jotenkin omaa treeniä haitannut. Radat ovat lisäksi sen verran leveät, että tarvittaessa hitaamman ohi pääsee helposti.

Pitkälle radalle sopi etenkin keskiviikkona uimani treeni, 10x400 m. Siinä pysyy laskuissakin paremmin mukana pitkällä radalla, kun satanen täyttyy jo yhdellä edestakaisella altaanvälillä. Jossain vaiheessa keksin vielä vaihtaa hengitysrytmiä sadan metrin välein, ja sen seurauksena pysyin vielä paremmin selvillä siitä, paljonko vielä on jäljellä.

Vasta treenin jälkeen huomasin, että olisi pitänyt uida IM-vauhtia. Ensimmäiset yhdeksän uin noin 7.27-7.32 minuuttiin, viimeisessä vähän kiristin ja loppuaika oli 7.22. Ensi kerralla sitten vähän kovempaa ja tasaisemmin. 

lauantai 13. toukokuuta 2017

Helsinki City Run 13.5.2017

Tavoite juoksuun lähtiessä oli alittaa kaksi tuntia, ja se onnistui. Loppuaika oli 1.58:42. Se jäi vuonna 2014 Hangon Itämerimaratonin puolikkaalla juoksemastani ennätyksestä 13 sekuntia. Vuoden 2013 HCR:llä pääsin alle sen, mutta silloin reitti oli alimittainen. Sarjassani (N45) oli tänään 443 lähtijää, ja sijoitukseni 89.


Lähdin neljännessä lähtöryhmässä varttia vaille neljä, ja lähtökarsinassa asettauduin kolmannen rivin paikkeille. Missään ei juoksun aikana ollut ruuhkaa, vaikka juoksijoita oli tietysti koko ajan ympärillä. Reitti oli hieno, ja juoksukeli ihan loistava; aurinkoa ja reilut 10 astetta lämmintä. Minulla oli päällä ohut pitkähihainen paita ja shortsit, päässä lippa. Ruoholahden jälkeen oli yksi oikein paahteinen kohta, ja siinä tuli vähän kuuma, mutta muuten oli sopivasti päällä.


Kisan jälkeen

Olin noin varttia ennen lähtöä ottanut yhden geelin, ja juoksu lähtikin kivasti liikkeelle. Jalat tuntuivat hieman väsyneiltä ihan alusta saakka. Taktiikkana oli juosta tavoitevauhtia (5:30-5:40/km) ensimmäinen puolikas ja sitten kiristää vauhtia mahdollisuuksien mukaan. Koko ajan oli vähän sellainen työläs olo, ei pysynyt vauhti helposti yllä. Tuli mieleen vähän samanlainen fiilis kun aina vähän kovempaa (kolmosta) uidessa: vauhdin ylläpitäminen vaatii keskittymistä ja tietynlaista "puskemista". Rentonakin pitäisi muistaa olla. En kympin jälkeen pystynyt kiristämään vauhtia, ja se alkoi jopa hieman hidastua.

Minulla oli mukana kaksi geeliä, joista ensimmäisen otin 15 kilsan kohdalla. Sen jälkeen tunsin, että juoksu alkoi sujua paremmin ja sama näkyy myös kilsavauhdeissa. Ehkä sekin vähän vaikutti fiilikseen, että alamäkivoittoinen loppumatka juostiin keskuspuistossa metsän siiimeksessä. Tai sitten se oli geelin sisältämä kofeiini. Näin jälkeenpäin ajatellen minun olisi varmaan kannattanut ottaa se toinen mukana ollut geeli jo 10 kilsan kohdalla.

Näillä juoksukilsoilla tämä oli kuitenkin ihan kelpo suoritus, ja maalissa olo oli tyytyväinen. Vauhtitreenejä on ollut vähän, koko talvi on tehty peruskestävyystreeniä ja juoksua on ohjelmassa ollut (ihan suunnitellusti) melko vähän.  Pete oli tullut maaliin ennen minua, loppuaikansa tänään 1.45:24. Kirittävää enkkaan jäi hänellä noin minuutti.

Petrin kanssa <3 td="">

Maalitarjoilut olivat tänä vuonna oikein hyvät: vettä, palautusjuomaa, banaani, energiapatukka, rusinoita ja jäätelöä! Alkoholitonta oluttakin olisi ollut, mutta olut ei maistu edes ilman alkoholia. Oli myös kiva hieman vetää henkeä juoksun jälkeen lojumalla tekonurmella Telia-stadionin vieressä. Nyt lojumme jo kotona sohvalla. Ihan parasta!

maanantai 8. toukokuuta 2017

Ennen HCR:ää

Ensi lauantaina olen Helsinki CityRunin starttiviivalla neljättä kertaa. Aikaisemmin olen juossut Suomen suurimmalla puolimaratonilla vuosina 2009, 2010 ja 2013. Noista viimeisellä kerralla juoksin alle kahden tunnin, mutta se oli se epäonnen vuosi, kun reitti oli liian lyhyt. Puolikkaita olen juossut yhteensä seitsemän, ja niistä kolme kertaa on loppuaika alkanut ykkösellä. 

Kahden tunnin alitus tai vieläkin tarkemmin oma ennätys on lauantainakin tavoitteena. Ilmoittautuessani laitoin tavoiteajaksi 1.55, ja sen mukaan lähden juoksemaan sinisessä porukassa klo 15.45. Kisataktiikka on sellainen, että ekan puolikkaan juoksen tavoitevauhtia (5:30-5:40) ja siitä maaliin sitten niin kovaa kuin pystyn. Nopeampi jälkimmäinen puolikas olisi tietysti kiva juttu. 

Energiapuolta olen miettinyt sen verran, että pari geeliä aion ottaa mukaan. Otan ensimmäisen geelin varmaan noin 10 minuuttia ennen lähtöä ja toisen ennen 15 km huoltoa. Loppumatkasta on kuitenkin kiva saada jotain tekemistä, ja siinä geelin auki näpräämisessähän sitä riittää. Huoltopisteistä en tarvitse muuta kuin vettä. Mitään tankkausta en aio tehdä, normaalia syömistä ja juomista vaan koko viikko. 

Tällä viikolla on treeniohjelmassa vähän lyhyempää ja kevyempää tekemistä, joten siksikin pitäisi lauantaina jalan nousta kevyesti. Viime aikoina on juoksu saanut kropan aika kovasti jumiin, mutta senhän ei pitäisi häiritä kun vasta sitten kisan jälkeen. 

 

HCR-reittiä on uudistettu tälle vuodelle, ja sen pitäisi olla melko tasainen. Reittikartasta katselin, että pääsääntöisesti tutuilla huudeilla juostaan. Kisajännitys alkaa varmasti nousta perjantaina,kun käyn hakemassa juoksunumeron ja kisapaidan Kisikseltä töiden jälkeen. Onhan se aina jännä kun omaa kovaa pitäisi jaksaa juosta ja vieläpä melko pitkään. 

perjantai 5. toukokuuta 2017

Huhtikuun sportit

Huhtikuussa aloitin avovesiuintikauden Mallorcalla, kun Peten kanssa kävimme kahdesti uimassa. Märkkäri on muutaman vuoden käytön jälkeen edelleen hyvässä kunnossa, ja käyttöä oli myös mukana hinattavalle kuivapussille. Laitoin sinne silmälasini, joita minulla ei olisi nyt varaa menettää, niiden linsseissä kun on ihan kaikenlaista hiontaa (miinusta, plussaa, hajataittoa). Se pussukka hidastaa kyllä uintivauhtia, mikä tuli huomattua tälläkin reissulla. Harmitti kun en oikein pysynyt Peten vauhdissa. Valitettavasti kummallekaan uintireissulle en muistanut ottaa kameraa mukaan eikä niistä siten ole kuvan kuvaa.

Sain huhtikuussa aloitettua myös maantiepyöräkauden, ensin täällä koti-Suomessa pienesti ja sitten vielä vähän isommin Mallorcalla. Muistan ekalla Suomi-lenkillä jossain vaiheessa 70 kilsan lenkkiä katsoneeni nopeutta: 17km/h. Mietin, että onkohan tässä joku väärä asetus, kun ajan maantiepyörällä maastopyörävauhteja - näyttääkö mittari ehkäpä maileja kilometrien sijaan. Kyse oli ehkä sittenkin vastatuulesta ja lievästä noususta. Sekin ajatus pulpahti mieleen, että kannattaako tällaisilla pyöräjaloilla edes lähteä minnekään Mallorcalle. Lähdin silti.



Mallorcalla ajoin omalla tri-pyörälläni, ja ajaminen tuntui sujuvan hyvin. Nousuissa ja laskuissa maantiepyörä olisi varmaan ollut kätevämpi, mutta onhan siellä sitä tasaistakin baanaa ja pidän parempana ajaa sillä pyörällä, jolla kisaan. Ja onhan siinä se wattimittari, hiililuituvanteet ja kaikki muutkin omat tutut härpäkkeet.



Yhteensä liikuntaa kertyi lähes 54 tuntia - nopealla silmäyksellä eniten tunteja huhtikuussa sitten Movescountin käyttöönoton jälkeen. Viime vuonna kevätleiri tosin osui vasta toukokuulle, mutta meni tämä päättynyt huhtikuu viime vuoden toukokuunkin ohi muutamalla treenitunnilla. Olen tyytyväinen, että olen saanut olla terveenä.


Pyöräilyä kertyi yhteensä yli 36 tuntia, juoksua reilut 7 tuntia ja uintiakin melkein kuusi. Kovin pyöräpainotteista on siis ollut treeni, ja kivalta on tuntunut. 

Loppukuusta kävin kerran pyörällä töissäkin, kun ohjelmassa oli treenileirin jälkeen tosi rauhallinen pyörälenkki. Kovasti vaikeaksi on vain tehty työmatkapyöräily maantiepyörällä täältä Espoosta Helsingin keskustaan, kun joka puolella on tietöitä ja kadut auki. Baanan 2-viikkoinen remontti kestänyt jo monta kuukautta, Otaniemen läpiajo vaikeutunut ja joka puolella kiertoteillä näyttää olevan edessä vain hiekkatietä. Aika kaukaa pitää kierrellä, että saa asfaltilla ajaa, eikä mikään aikaisemmin löytämistäni hyvistä reiteistä ole nyt ajokunnossa. Hiekalla en mielelläni maantiepyörällä aja, kun renkaat eivät sitä tahdo kestää. 

Mun miehet.


Pojan kanssa huipulla.

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Suunto Spartan Ultra -käyttökokemuksia

Olen aika säästeliäästi hankkinut uusia sykemittareita. Yhdeksän vuoden aikana minulla on ollut käytössä vain muutama laite: ensimmäiset pari vuotta joku Polarin laite, jonka mallia en enää muista, sitten Suunto Ambit2 S ja nyt uusimpana hankintana Suunto Spartan Ultra. 

Päädyin ostamaan Spartanin kolmesta syystä: pitkä toiminta-aika, kotimaisuus ja Movescount, jossa minulla oli jo useamman treenivuoden datat tallennettuna. 

Noin kuukausi sitten kävin Amerin konseptimyymälässä ostoksilla. Ihan viime metreille mietin, että Ambit3 voisi myös olla vaihtoehto, koska olin lukenut ja kuullut Spartanin ohjelmistossa olevan vielä melko paljon korjattavaa. Spartaniin kuitenkin lopulta päädyin. 

Ensimmäisten uintitreenien jälkeen oli jännä katsoa uinnin sykedataa. Yllätyin siitä, kuinka korkealle syke oli noussut - jotenkin olin ollut siinä käsityksessä, että se olisi jotenkin matalamman sykkeen hommaa. Ei näytä olevan: 

 

Alkuverran jälkeen vähän potkuja, sitten lyhyt pyramidi eri vauhdeilla, neljä samanlaista kovempaa settiä ja loppuun 50 metrin vetoja - treeni näyttää onnistuneen tosi hyvin.

Pyöräillessä olen pitänyt mittaria ranteessa. Minulla on edelleen käytössä myös Garmin EDGE 500, josta on ajon aikana helpompi katsella watteja - se kun on kiinni aika-ajotangossa. Sykettä siinä ei näy, koska käyttämäni Suunnon sykevyö ei ole sen kanssa yhteensopiva. Se ei oikeastaan haittaa, koska ajan kuitenkin wattien mukaan ja sykkeen näen tarvittaessa rannetta kääntämällä. 

Spartan ja Stages-wattimittari näyttävät toimivat yhdessä moitteetta eikä yhteys pätki. Vain ekalle Mallorcan-lenkille lähdettäessä tuli ongelma: kun yritin kalibroida wattimittarin, sykemittari kaatui ja sain sen käyntiin vasta tunnin ajon jälkeen ensimmäisen pysähdyksen aikana. Se harmitti ja ehdin jo miettiä, että mitä tästä oikein tulee.

Toisen kerran petyin, kun Spartan kyykähti pitkän lenkin loppupuolella. Alcudian rantatiellä huomasin ykskaks, että ranteessa näkyy vain kello, ei enää syketietoja tai reittiä kuten olisi pitänyt. Onneksi siinä vaiheessa en enää ollut sykemittarin reittiohjeiden varassa. Akkua oli jäljellä yli 30 %, joten siitä ei voinut olla kysymys. 

Molemmilla kerroilla Spartanin ongelmiin on auttanut buuttaus eli ylimmäisen napin painaminen 12 sekuntia tai pitempään.

 

Juoksulenkeillä kaikki on toiminut kuten pitääkin. Värinähälytys on minulle kiva uutuus, kun piippaukset esimerkiksi kilometrin päättymisen merkiksi ovat joskus jääneet liikenteen melun takia huomaamatta.

Koska minulta on jäänyt yksi sykemittarisukupolvi kokonaan väliin, olen iloinnut Spartanin myötä myös siitä, että saan siirrettyä treenit Movescountiin kännykän Bluetooth-yhteydellä. Ambit2S piti aina synkkausta varten liittää tietokoneeseen. Tykkään myös Movescountin kännykkäsovelluksesta, kommentit on kiva kirjoittaa sinne tuoreeltaan heti lenkin jälkeen.

Käytän Spartanin jatkuvasti rannekellona. Koska se on koko ajan ranteessa, siitä on tullut minulle nopeasti tärkeä ja pieni merkki siitä, mitä teen vapaa-ajalla. 

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Mallorcan pyöräloman jälkitunnelmia

Pari työpäivää loman jälkeen on nyt takana, ja arki jatkuu. Oli kiva palata töihin puolentoista viikon totaalitauon jälkeen. En lomalla lukenut edes meilejä, vaikka niitä kännykkään aina wifin päässä ropisikin. Säästin kaikki työhönpaluu-aamuun!

Loma oli meidän kolmesta Mallorcan-matkastamme onnistunein. Suurin tekijä siihen oli varmasti se, että majoituimme pari muun perheen kanssa omakotitaloon Alcudiassa. Treenien lomassa oli kiva viettää tavallista arkea ystävien kera. Talossa oli mm. todella kiva aamiaishuone itään päin, josta auringonnousu näkyi hienosti. Matkassa oli myös muutama pikkuihminen; siitä olikin jo aika monta vuotta kun viimeksi olin pitänyt sylissäni lasta, joka vasta opettelee kävelemään. Siinä ihan herkistyi muistelemaan omien rakkaiden nyt jo melko kaukaisia vauva-aikoja. 

Säät Mallorcalla todellakin suosivat huhtikuista lomailijaa. Lyhyissä lahkeissa ja hihoissa pystyimme ajamaan, vain parina tuulisempana päivänä piti laskuihin pukea päälle tuulitakki. Kaikkein viileimmän päivän vietimme Palmassa. Pari kertaa kävin uimassakin, merivesi oli märkkärillä oikein sopivan lämpöistä.

Sain tehtyä kaikki avaintreenit, ja ajaessani jo toista kertaa ylös Llucin mäkeä mietin, että on tämä vaan aika paljon kivempaa ylläpitää tavoitewatteja näissä maisemissa kuin trainerilla kotona. 

 

Pete ei pystynyt niskassaan olevasta hermopinteestä johtuen ajamaan niin paljon kuin olisi halunnut. Sen sijaan hän löysi ihan mahtavia polkuja juostaviksi, taisi  innostua siitä hommasta ihan kunnolla. Viimeisenä päivänä hän juoksi jonkun paikallisen polkujuoksukisan 20 km pituisen reitin, jossa oli vertikaalinousua 1000 metrin verran. 

Petelle sattui myös meidän reissun ainoa kuperkeikka, kun edessä ajanut auto pysähtyi, kun hän oli juuri räpläämässä kelloaan. Vain vasen käsi oli jarrulla,ja niinhän siinä kävi, että vaikka ehkä puoli sekuntia pyörä oli kuskeineen pystyssä eturenkaan varassa, se kääntyi kuitenkin  väärään suuntaan. Pohkeeseen tuli aika ilkeän näköinen eturattaan piikin syvyinen haava, joka onneksi lähti hyvin paranemaan jo matkan aikana. Ei saa koskea kelloon ajon aikana kuin pitkillä yksinäisillä suorilla!

Sekin tuli huomattua, että parikymppinen poikamme pysyi ällistyttävän hyvin mukana vauhdissa, vaikkei pyörä- tai oikeastaan muutakaan treeniä juuri alla ollut. Lahjoja vai tahdonvoimaa, vaikea sanoa!

 

Ennen matkaa arvioimme, että nyt olisi jo tosi hyvät ulkoajokelit täällä Suomessakin, ja niinpä Helsinki-Vantaan räntäsade koneen laskeuduttua oli kuin märkä rätti kasvoille, ihan konkreettisestikin. Ehkä se keli vielä tästä viikonloppua ja vappua kohden paranee ja päästäänkin ajamaan sunnuntain pitkä lenkki maantiellä.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Loma jatkuu

Muutaman intensiivisen pyöräilypäivän jälkeen pidimme keskiviikkona lepopäivän ja ajoimme Palmaan. Aika paljon oli ruuhkaa ja parkkipaikka vaikea löytää, ilmeisesti moni muukin oli päättänyt tuulisella päivänä lähteä saaren suurimpaan kaupunkiin. Kävimme mm. Raphan viikkoa aikaisemmin avatussa myymälässä. Poikamme osti sukkia ja Kings of Pain -kirjan maantiepyöräilyn sankareista. Joimme siellä myös kahvit ja teet. Ihan hieno kauppa.



 

Torstaina ajoimme Llucin nousun Caimarin kautta ja jatkoimme sieltä Sa Calobraan. Ilma oli edelleen tuulinen ja aika viileä, joten tuulitakki oli laskuissa tarpeen. Sa Calobrassa söimme pienen lounaan ennenkuin piti lähteä kapuamaan vajaan kymmenen kilometrin pituista nousua ylös. 

 

Perjantaina keli oli jo vähän lämpimämpi, kun ajoimme noin kolmen tunnin tasamaalenkin. Sellainen jännä tilanne sattui, että yhdessä alamäessä tunsin kuinka mehiläinen ensin kopsahti rintakehään ja siitä jotenkin pyörähti muutaman sentin auki olleen  pyöräilypaidan sisään. Koska ajoin ensimmäisenä enkä voinut tehdä äkkipysäystä, yritin ensin puristella sitä kuoliaaksi paidan sisällä, ja sitten se jo pistikin. Oli pakko pysähtyä ja riisua paita ja melkein liivitkin pois ennenkuin se porhalsi jostain uuden lentoon. 

 

Eilen lauantaina ajoin noin tunnin Sa Poblaan ja sen jälkeen juoksin ja kävelin läheisen Puig Sant Marti -vuoren laelle. Huipulta oli todella upeat näkymät alas alas laaksoon. Jotkut hyppäävät sieltä alas liitovarjoilla. Kaksi miestä valmistelikin hyppyjään samaan aikaan kun olimme siellä ihastelemassa maisemia.

 

Illalla kävimme heittämässä poikamme lentokentälle kotimatkaa varten. Meillä on Peten kanssa täällä vielä pari aurinkoista treenipäivää jäljellä.