lauantai 14. lokakuuta 2017

Vantaa Maraton 14.10.2017

Se on nyt näköjään kisa ja viikko -tahti, kun taas kisaraporttia kirjoittelen. Vantaan maratoniin huipentui tämän kausi, ja Pete oli luvannut lähteä kuljettajaksi ja kannustajaksi.

Olen Vantaalla juossut aikaisemmin puolikkaan vuonna 2012 ja Fun Runin eli yhden kierroksen jonain toisena vuonna kauan sitten, mutta tämä oli ensimmäinen maraton. Reitti oli siis jotakuinkin tuttu jo etukäteen.

Ennen lähtöä vähän lämmittelin ensin sisällä hallissa ja sitten kävin vielä juoksemassa pienen lenkin. Juoksu tuntui ihan hyvältä, tosin vasemmassa sääressä oli pieniä tuntemuksia kuten aikaisemminkin tällä viikolla. Lähtörynnistyksessä jäin sinne porukan hännille.

Näissä tamineissa juoksin. Juoksutrikoissa on isot taskut reisien kohdalla, ja siellä pullistelevat parit geelit, ei lihakset :)


Ekaan kierrokseen meni aikaa 1.03.57, ja toinen meni muutamaa sekuntia nopeammin, koska olin puolivälissä ajassa 2.06.56. Toisella kierroksella oli hetken aikaa ihan sellaista lennon kivan keveää fiilistä, joka ei kuitenkaan kestänyt kovinkaan kauaa. Tuttuun tapaan otin geelin ja vettä jokaisella huoltopisteellä. Niitä oli kolme per kierros. Kahden kierroksen jälkeen teki mieli suolaa, mutta harmikseni suolatabletit olivat sulaneet trikoiden taskussa, joten ihan kamalan paljon siitä ei suuhun saakka saanut. Ensi kerralla suolatabletit pieneen muovipussiin... Nyt en niitä sellaiseen laittanut, koska ajattelin sen pussin siinä juosten avatessa harmittavan.

Pete oli lähtenyt lähdön jälkeen uimaan Märskyyn ja näinkin hänet autossa kolmennella kierroksella Teboilin jälkeisellä pitkällä suoralla. Sieltä hän ehti maalialueelle ottamaan kuvan, kun lähdin neljännelle, viimeiselle kierrokselle.  Väliaika kolmannen kierroksen jälkeen oli 3.12.02 eli vähän se vauhti sillä kierroksella hiipui. Se oli muutenkin ainakin henkisesti vaikein kierros, kun puoliväli oli jo ohitettu ja reilut pari tuntia juostu, mutta maali ei ollut lähelläkään.

Viimeiselle kierrokselle lähdössä.

Viimeiselle kierrokselle yritin nostaa vauhtia, mutta niin ei varmaankaan tapahtunut. Oli kyllä kiva juosta, kun oma jaksaminen oli ihan ok jat alkoi tulla ohitettaviakin vastaan. Yksikin mies kääntyi 180 astetta 32 kilsan merkin kohdalla ja lähti kävelemään takaisin maalialueelle, taisi jättää kesken. Minulla juoksu kulki olosuhteisiin nähden ihan kivasti, ja pidin energiasuunnitelmastakin kiinni lukuunottamatta viimeistä huoltopistettä, jonka ohi juoksin ottamatta mitään. Siitä oli maaliin vain kolmisen kilsaa, ja tunsin jaksavani.

Yksi juoksun kivoimpia hetkiä oli tänään juuri viimeisellä kierroksella, kun sen loppukilsoilla ohitin painavan rinkan kanssa juoksevan, Obelixiksi pukeutuneen Läskimaijan ja hänen seurueensa. Siinä juoksi myös muutama suuresti arvostavani juoksututtu.

Viimeiseen kierrokseen meni aikaa reilu tunti ja kuusi minuuttia, ja maratonin bruttoaika oli tänään 4.18.02, netto 4.17.26.

Maalissa. Vihdoinkin.
Tämä oli toiseksi nopein neljästä juoksemastani maratonista, ja olen aikaan ja juoksuun muutenkin ihan tyytyväinen. Pari viikkoa sitten en pystynyt kahden tunnin lenkillä pitämään yllä samaa vauhtia kuin missä nyt onnistuin reilun neljän tunnin ajan. Olen ilmeisesti kärsinyt energiavajeesta ainakin pari viime kuukautta, mahdollisesti ja todennäköisesti pitempäänkin. Nyt aion ottaa syömisestä niskalenkin ja kunnostautua silläkin saralla. Enemmän ja parempaa lähinnä. Tai ainakin enemmän.

Tästä alkaa nyt pieni ylimenokausi, ja sitten aletaan treenata ja varsinkin syödä ensi vuoden tavoitteet (triahtlonin puolimatka Lahdessa ja täysi Tallinnassa) mielessä.

Tämän postauksen kuvat otti Pete. Kiitos ja halaus ykköskannustajalleni!

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Viikonloppu Kolilla

Yllätyksekseni pääsin itsekin kisaamaan nyt viikonloppuna, vaikka alunperin piti olla vain kannustamassa. Kävi nimittäin niin, että sain kuin sainkin ilmoittauduttua Vaarojen maratonin 13,5 kilsan matkalle, kun kävimme kisakeskuksessa hakemassa Peten kisanumeron maratonille perjantai-iltana.

Olimme vuokranneet pienen mökin Loma-Kolilta, noin 10 kilsan päästä kisakeskuksesta. Ajoimme Kolille jo torstai-iltana, ja teimme molemmat perjantaina mökillä etäpäivän. Se sujui yllättävän hyvin, ja oli tosi mukavaa. Molemmat naputtelivat omaa konettaan ja välillä käytiin (ihan sikakalliilla) lounaalla Sokos Hotel Kolissa.

Pari kuvaa perjantailta, kun kävimme pienellä metsäretkellä kisakeskuksen ympäristössä:




Lauantaina oli sitten molemmilla kisapäivä. 13,5 kilsan reitin juoksijat lähetettiin matkaan kahdessa osassa; ensin ne, jotka uskovat alittavansa 1,5 tuntia ja 10 minuuttia myöhemmin loput. Jäin sen loppuporukan hännille päivän viimeiseen lähtöön. Ekat kilsat juoksimme jonossa hissukseen, ja siitä se porukka matkan edetessä harveni. Oli kuitenkin kiva, että ympärillä oli melkein koko ajan samanvauhtisia juoksijoita. Matkalla oli ylä- ja alamäkeä, portaita, pitkospuita ja lopussa se sama usean kilsan nousu satamasta kuin maratonillakin.

Juoksu tuntui hyvältä ja pitempäänkin olisin poluilla viihtynyt. Ylämäissä kävelin, tasaisella ja alamäissä juoksin. Enemmän kuin maisemia katsoin jalkojani. Vartin välein join vettä, puolen tunnin välein otin geelin ja kerran tunnissa suolaa. Loppuaikani oli 2.06, joten melkein spekseihin meni. Sen kyllä tajusin ihan alkumetreillä, että jos joskus maratonille tuolla haluaisi osallistua, pitäisi kyllä juosta aika paljon enemmän mäkiä, kuten Pete on nyt pari kuukautta tehnyt.

Maaliintulon jälkeen kävin suihkussa ja syömässä ja ilokseni tapasin myös hyviä ystäviä, joiden seurassa aika aina kiitää vähän liian nopeasti.

Pete oli arvioinut juoksevansa maratonin 6-7 tuntiin, joten vähän ennen kolmea menin odottamaan häntä viimeisen ylämäen loppuun, josta oli maaliin enää noin 150 m. Siihen muodostui kiva muutaman henkilön kannustusporukkakin, ja kaikkia tsemppasimme ottamaan pienen loppukirin juosten.

Noin tunnin odottelun jälkeen näin tutun sinisen takin ja otin äkkiä puhelimen esiin kohmeisin käsin. Tässä Peten hieno loppukiri (ensin siinä on edessä joku pipopää,  mutta Pete on se, joka juoksee!


Näin Pete kertoo kisasta:

Tänään mulla oli jo perinteeksi muodostunut post-Ironman syysmaraton. Etelä-Suomen pikkumaratonit on koluttu niin päätin lähteä Kolille Vaarojen Maratonille.

Jonkinlainen peukalosääntö on, että täällä menee aikaa 1,5 kertaisesti tasamaan maraan verrattuna. Arvelen että olisin noin 3:45 kunnossa, joten teorian mukaa tästä olisi selvitty alle kuuden tunnin.

Polkujuoksu ei ole teorialaji.

Loppuaika oli 6:51. Hyvin jaksoin vääntää ylämäet (noin 1600 nousumetriä) ja helpot polkupätkät. Jyrkät alamäet ja teknisin pätkä jota oli noin 10 km oli mulle vaikeita, kömpelö kun olen.

Mutta mun mielestä polkuhommissa ei tarvii kellosta niin välittää! Tämä on hauskaa hommaa ja suosittelen Kolin polkuja kaikille.
Tässä virkeänä maalissa.



Tänään kävin aamupäivällä reilun kahden tunnin pyörälenkillä. Osuin sattumalta eilisen maratonin reitille ja otin pari kuvaa. Tässä polku taisi kyllä olla poikkeuksellisen hyvässä kunnossa:


Maratonin huoltopiste. Eilenkin siellä oli tarjolla vain vettä.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Kun seinä tuli vastaan jo ennen maratonia

Moni törmää seinään maratonilla kolmenkympin kieppeillä, minulla se tuli vastaan jo muutama viikko ennen maratonia. Olen treenannut maratonille nyt reilun kuukauden, eikä juoksu ole  kertakaikkiaan kulkenut. On tuntunut ihan siltä, että ne juoksujalat ja vauhti ovat kyllä olemassa, mutta jossain tavoittamattomissa verhon takana. En vain pysty.

Treeniohjelmassani on nyt ollut myös tavoitevauhdit kilsan vedoille ja pitkille lenkeille. Lyhyemmillä lenkeillä olen nipinnapin päässyt tavoitevauhteihin, pitkillä on ollut vaikeampaa. Yksi pitkis piti keskeyttääkin, kun en saanut vauhtia enää nostettua kuten olisi pitänyt, vaan se päinvastoin hidastui.  Viikko sitten lauantaina homma eskaloitui niin, että sen lisäksi etten taaskaan päässyt pitkän lenkin tavoitevauhteihin (6.00-5.40/km), välillä piti oikein pysähtyä (!) hetkeksi nojailemaan polviin.

suunnittelemattomia pysähdyksiä, eka lyhyt taisi olla valoissa
Ihan heti en oikein päässyt kärryille siitä, missä voisi olla vika. Mietin jo kaikenlaisia ylirasitus-, alipalautumisjuttuja, mutta treenimäärät olivat kuitenkin ihan samanlaisilla tasoilla kuin aikaisempinakin kuukausina. Olin ihan hyvin saanut nukuttuakin. Huomio kiinnittyi siis ruokaan. Keksin, että sellaisen muutoksen olin nyt syksyllä tehnyt melkein kuin huomaamatta, että lähes joka päivä hain lounaaksi salaatin Kluuvikadun Fazerilta. Aikaisemmin olin käynyt syömässä ihan kunnon ruokaa jossain Helsingin keskustan lukuisista ravintoloista.

Maanantai-iltana juttelin pitkään puhelimessa Teemun kanssa, joka vahvisti, että kyse voi todellakin olla juuri liian vähäisestä energiansaannista. Sovittiin, että seuraan viikon ajan syömisiäni myFitnessPal-kännykkäsovelluksessa. Kaloreita pitäisi tulla 2800-3000 päivässä, kun "normikulutukseni" ilman liikuntaa on 2000 kalorin kieppeillä. Treeneissä kulutetut kalorit lisään sovellukseen Suunto Spartanin arvion mukaan.

Ensimmäisen päivän söin kuten ennenkin nähdäkseni "lähtötilanteen". Sain hädintuskin kasaan 2000 kaloria, ja nekin tulivat pääasiassa rasvasta. Tuntui siltä, että syy heikkoon kulkuun oli löytynyt: olen syönyt ihan liian vähän. Seuraavina päivinä söin enemmän, ja aloin päivä päivältä päästä lähemmäs 3000 kaloria.

Kalorien määrän lisäksi minun pitää tarkkailla, tulevatko kalorit hiilihydraateista, rasvasta vai proteiinista. Hiilareista olisi hyvä saada noin puolet kaloreista, 30 % proteiinista ja 20 % rasvasta. Siinäkin tuo sovellus on kätevä, että siihen saa syötettyä ruuat ja välipalat helposti ottamalla valokuvan viivakoodista. Vähän laskeskelua tietysti vaatii se, kuinka paljon yhdessä annoksessa lopulta on mitäkin, mutta eihän tässä nyt mihinkään tieteelliseen tarkkuuteen tarvitse pyrkiä. Jos viivakoodia ei löydy (esim. kananmunat, omenat), olen katsonut ravintosisällön Finelistä.

Kolmas tärkeä juttu on se, mihin aikaan päivästä kalorit tulevat. Niitä olisi tietysti hyvä saada mahdollisimman paljon ennen treeniä ja sen aikana. Aamiaiseen olen nyt alkanut panostaa enemmän kuin aikaisemmin ja tänään otin vielä yhden energiapatukan välipalaksi ennen juoksua.

Tänään ohjelmassa oli taas se sama lenkki kuin viime lauantaina. Jännitin sitä jo etukäteen, kun viime viikolla se meni niin huonosti ja tuntui vaikealta. Kaikkea kivaa tekemistä löytyi, mutta puolenpäivän aikaan ei ollut enää mitään syytä olla lähtemättä - "palautumishuoneen" seinät oli maalattu kolmannen kerran, pyykit kuivumassa ja sänky pedattu.

Ja tänään juoksu sujui! Juoksin lähes samaa reittiä kuin viikko sitten, eikä pysähdyksiä tarvittu kuin ne pakolliset punaisissa valoissa. Keskivauhti parani melkein puolella minuutilla, keskisyke nousi viisi lyöntiä ja sain tehtyä nousevavauhtisen treenin. Tällä kertaa kuuntelin musiikkia, viimeksi kuulokkeissa oli podcasteja. Taidan Vantaalle ottaa mukaan pienen musiikkisoittimeni, siellä taitaa musiikin kuunteleminen olla sallittua.



Olen joskus aikaisemminkin miettinyt, että syönköhän tarpeeksi, mutta miettimiseksi se on silloin valitettavasti jäänytkin. Onneksi nyt Teemun suosituksesta löysin myFitnessPalin, joka konkreettisella tavalla näyttää, mikä on syömisissäni pielessä. Olen jäänyt siihen jo vähän koukkuun ja meinaan jatkaa sen käyttöä nyt tämän ekan viikon jälkeenkin.

Hyvin menneen lenkin jälkeen oli hymy herkässä.

perjantai 22. syyskuuta 2017

Maratontreeniä

Viime viikot olen treenannut lähinnä juoksua, koska seuraava kisa on Vantaan maraton kolmen viikon kuluttua.  Toki sunnuntaisin olen ajanut pitkän pyörälenkin, mutta esimerkiksi uinnit ovat melkeinpä loistaneet poissaolollaan treeniohjelmassa. Tänään kävin kyllä Leppävaaran maauimalassa, mutta vesijuoksemassa. 40 minuutin "juoksun" jälkeen palkitsin itseni uimalla loppuverraksi 400 m.

Aikaisemmin tällä viikolla kävin lähimetsässä juoksentelemassa polkujuoksutreenin. Ihan kivasti saa tunnin lenkin siellä pyörittyä. Ei oikein tunnu järkevältä ajella vaikkapa Nuuksioon noin lyhyttä treeniä varten. Ja tähän on tosiaan tultu, että tunnin treeni tuntuu lyhyeltä...



Hieno kallio ja sammal.

Pete treenaa parhaillaan Vaarojen maratonille ja sai jo ostettua kisalipunkin eli osanottokin on varmistettu. Hän on viime viikot treenaillut enemmän mäissä ja poluilla, usein tavoitteenaan tietty määrä "verttiä", vertikaalinousua. Taitaa huomennakin olla menossa juoksemaan Malminkartanon jätemäelle. Ei siis portaita vaan polkuja sieltä jostain vierestä.

Lähden mukaan Kolille kannustamaan. En ole koskaan siellä käynyt, ja jos olen oikein ymmärtänyt, maisemat ovat siellä tosi upeita. Toivottavasti on selkeä keli! Meillä on Lieksasta pieni mökkikin varattuna. Lähdemme matkaan jo torstaina, ja teemme molemmat etätyöpäivän perjantaina.

Tällä viikolla on minulla vähän vähemmän treeniä, kun alla on joitakin nousujohteisia treeniviikkoja. Tonnin vedotkin alkoivat onneksi lopulta sujua, kun menin juoksemaan ne Otaniemen urheilukentän radalle ja otin motivaattoriksi iPodin. Yllättävän vaikea on juosta tasaista vauhtia. Alussa tuntuu siltä, että pitää aina vähän himmailla ja lopussa sitten vastaavasti tsempata, että vauhti pysyy yllä.

Hauskasti myös TriathlonSuomen treeniporukka oli muutamana keskiviikkona Otaniemessä tekemässä omia juoksutreenejään samaan aikaan. Ihan kiva, kun oli seuraa radalla. Tänä vuonna emme taida osallistua TriahtlonSuomen sunnuntain uintitreeneihin viime vuoden tapaan. Se ei lopulta ole ihan paras ajankohta treeneille, koska yleensä aikaisemmin sunnuntaina on jo tehty pitkä lenkki. On kiva pitää se ilta siksikin vapaana, että aika usein lapsille sopii tulla juuri silloin käymään täällä meillä.

Lisääntyneen juoksun myötä olen lisännyt myös käyntejä tutulla fysioterapeutilla. Faskiat ovat olleet melkoisessa jumissa, ja käsittelyn jälkeen jalat tuntuvat toimivan ja juoksu on taas hetken paljon helmpompaa. Pidän myös huolen siitä, että seuraava hieronta-aika on aina kalenterissa. Keväällä laiminlöin kehonhuoltoa, ja nyt olen tehnyt parannuksen.

Torstaina ajoin taas maantiepyörällä töihin. Takaisin kotiin kiertelin vähän pitempää reittiä, kun tavoitteena oli tunnin lenkki. Kuten pitkät työmatkajuoksut, tämäkin lenkki alkoi Kauppatorin nurkalta. Helsinki on hieno!

Tästä oikealle ja Kaivopuiston kautta kotiinpäin.

Vapaa-aika alkaa heti toimiston ovelta, kun ajaa työmatkat pyörällä.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Katsojana Solvalla Swimrunissa

Joitakin viikkoa sitten juttelimme treenijuttuja Teemun kanssa Skypessä, ja Arja huikkaili siihen väliin, että "ei Pete varmaan haluaisi lähteä Solvalla Swimruniin". Tiesin heti, miten siinä käy, ja eilinen päivä vierähtikin Nuuksiossa Swimrun-kisan katsomossa.

Pete ja Arja osallistuivat Endurance-sarjaan. Sen reitti oli 24,4 kilometriä, josta 3,4 oli uintia. Olimme Solvallassa hyvissä ajoin ennen kisan alkua, mikä olikin ihan hyvä, sillä Pete oli unohtanut piilolinssinsä kotiin, ja minä ehdin vielä hakea ne ennen yhdentoista starttia. Tosin missasin siinä autoillessa Ötillö Merit Racen startin klo 10, jossa Teemu oli mukana.

Turilas ja Jäärä: alkujumppa

Lähdön aikaan kokeilin ensimmäistä kertaa Facebook Liveä. Siinä alun säätämisessä menikin yllättävän pitkään, enkä saanut ihan lähdön alkua mukaan. Ensi kerralla pitää sitten aloittaa valmistelut hieman aikaisemmin. Näköjään en pysty (tai osaa) linkittää sitä videota tänne.

Endurance-kisaajat lähdössä

Sain yhdeltä tutultä autokyydin Haukkalammelle, jossa olisi mahdollisuus nähdä sekä Endurance- että Merit Race -joukkueet. Haukkalammella oli myös huoltopaikka. Sää oli todella hyvä, aurinko paistoi ja lämmittikin kivasti. Parkkipaikkaa alkoi jo olla vähän hankala löytää, niin paljon oli porukkaa liikkeellä.

Kisajärjestäjä oli ennakoinut, että ensimmäiset Endurance-sarjan joukkueet olisivat Haukkalammella puoli kahdentoista jälkeen ja Merit Race-joukkueet hieman ennen puolta yhtä. Melko hyvin aikataulu pitikin, eikä aikaakaan, kunnes myös suosikkijoukkueeni Turilas ja Jäärä saapui paikalle. Kuvasin heidän huoltopaikkavisiittinsä videolle:




Vähän kiireisempi  ja fokusoituneempi tunnelma oli, kun reilun puolen tunnin kuluttua Merit Racen kärkikolmikko ohitti saman huoltopaikan. Videokin on melkein puolitoista minuuttia lyhyempi, eikä siinä paljoa rupateltu:





Seisoskellessa ja odotellessa oli tullut vähän kylmä, ja lähdinkin sitten omalle lenkille. Ensin ajattelin juosta autotietä pitkin sitä samaa reittiä, jota olin paikalle tullutkin. Aika hölmö ajatus näin jälkeenpäin mietittynä. Sitten onneksi hoksasin, että juoksisin sitä swimrunin reittiä takaisin Solvallaan. Se oli merkitty tosi hyvin, ja aika tuttuhan se lopulta olikin aikaisemmilta polkulenkeiltä.

Metsässä oli ihan mahtavaa juosta!

Mutta olihan se ihan sairaan mäkinen reitti, minkä lisäksi siellä oli portaita pariinkin otteeseen ja mm. pitkospuita. Kyllä oli kova suoritus tuolla juosta ja uida kilpaa! 

Solvallassa ehdin käydä suihkussa ja syömässäkin ennenkuin menin maalipaikalle odottelemaan kisaajia maaliin. Välillä satoi ja välillä paistoi, onneksi oli sateenvarjo. Joukkueita tuli maaliin tasaiseen tahtiin. Vähän jännäsin, että tuleeko Teemu maaliin ennen Arjaa ja Peteä ja niinhän siinä kävi, että hän oli parinsa kanssa pitänyt parasta vauhtia pitkällä reitillä. Olivat kuulemma ohittaneet Arjan ja Peten kolme-neljä uintia ennen maalia. 

Pienen odottelun jälkeen maalisuoralle kaarsi lempijoukkueeni hyvissä voimissa ja ennenkaikkea fiiliksissä. Päivän tavoite - kiva kisa - oli selkeästi täyttynyt. En ylläty, jos jotain jatkoakin tästä seuraa.



lauantai 9. syyskuuta 2017

Mökkiviikonloppu

Tänä viikonloppuna saimme aikaiseksi lähteä mökille heti perjantaina töiden jälkeen, vaikka viikonlopuksi olikin luvattu sadetta lähes tauotta. Jo työpäivän aikana alkoi ajatus saunasta ja järviuinnista hiipiä mieleen, ja se riitti motivaatioksi pakkaamiseen. 

Otin mukaan maastopyörän, kun huomenna on ohjelmassa kolmen tunnin pyörälenkki. Pukeutuminen tuottaa hieman päänvaivaa, kun sateessa voi helposti tulla kylmä. Ehkä maastossa pysyy kuitenkin lämpimämpänä kuin maantiellä, siksi siis maastopyörä. Minulla ei ole mitään varsinaisia sadevaatteita pyöräilyyn, mutta luotan siihen, että liikkeessä pysyy lämpimänä.

Sateella treenaamista harjoittelin jo toissa päivänä, kun juoksin töistä kotiin. Vähän pitempää reittiä kun juoksee, voi tuolla matkalla kaksikin tuntia tuhrata. Vettä oli mukana juoksuliivissä ja geeliä nappasin puolen tunnin välein. Ihan koko aikaa ei satanut, mutta melkein. Onneksi oli pitkät hihat ja lahkeet sekä juoksulippa, jotta lasit pysyivät sentään melkein kuivina.

Edellisenä päivänä juostut tonnin vedot tuntuivat vielä lihaksissa, ja kotona olinkin sitten tosi iloinen siitä, että palautusjuoma oli valmiina odottamassa alakerrassa ja että sain suihkun ja päivällisen jälkeen lojua loppuillan sohvalla.


Juoksun aikana ehdin kuunnella aika monta podcastia. Kuuntelen niitä aika usein myös aamuisin työmatkoilla. Puhelin ei onneksi kastunut juomaliivin vetoketjullisessa taskussa. Tai ainakin se edelleen toimii.

Tänäänkin tulee vettä, ja tässä nyt parhaillaan pohditaan aktiivisesti sitä, mikä olisi paras hetki lähteä tunnin (tai Peten tapauksessa kolmen) juoksulenkille. 




sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Juoksu ei kulje, onneksi voi myös pyöräillä

Koskaanhan se juoksu ei ole minulle helppoa ollut, mutta nyt se tuntuu erikoisen tahmealta. Yksi syy siihen on varmasti se, että treeniohjelmassani on nyt myös aika tarkasti määritelty vauhdit, joilla treenit pitäisi juosta. Ne taas perustuvat siihen, että juoksisin Vantaan maratonilla ennätykseni (alle 4.11). Näillä näkymin se ei taida siis onnistua.

Vauhteja on nyt vähän skaalattu alaspäin, mutta silti jouduin taas eilen vähän pettymään itseeni, kun toisessa 20 minuutin vedossa vauhti jäi liian hitaaksi. Jalat olivat kyllä jo vähän väsyneet edellisistä, hieman liian kovavauhtisista lenkeistä. Ehkä ensi viikolla alkaa sujua paremmin. Samantyyppisiä treenejä on luvassa, ja vauhtien ja sykkeiden vertailu on siksi helppoa.

Juoksu tuntuu jotenkin tehottomalta. Vaikka yritystä on, vauhti ei nouse. Voihan se olla, että yritän liikaakin ja jännitän samalla koko kehoa, rentous on siis kaukana. Olen kyllä aikamoinen kokovartalojännittäjä muutenkin. Jalat ovat nyt kuitenkin ihan ok kunnossa, ja rajoittimena toimii pikemminkin hengitys.

Tänään oli onneksi ohjelmassa pitkä pyörälenkki. Reippailuseuraksi lähti Peten lisäksi myös 22-vuotias poikamme, jonka kanssa ajoin viimeksi keväällä Mallorcalla. Sittemmin hän on alkanut ajella pyörällä myös töihin ja on nyt paljon paremmassa pyöräkunnossa. Siis sellaisessa, että jätti meidät Peten kanssa ihan mennen tullen aina niin halutessaan ja joskus, vaikkei edes yrittänyt.

Laitoin ensimmäistä kertaa jalkaani uudet maantiepyöräkengät, Sidi Wiret. Edelliset, ensimmäiset maantiekenkäni olin ostanut yhdeltä tutulta useita vuosia sitten. Hän oli hankkinut ne nettikaupasta, ja  myi ne minulle, kun ne olivatkin hänelle hieman liian isot. Minulle ne sopivat ihan hyvin, mutta kyllä nämä uudet kiinnittyvät jalan ympärille ihan eri tavalla. Ovat ne tietysti ihan eri hintaluokassakin.


Oma ja pojan jalka. Kätilö jo sanoi, että onpas isojalkainen poika.
Ajoimme Veikkolasta Ojakkalaan ja sieltä Lauriin, Velskolaan ja takaisin kotiin. Kahville pysähdyimme Hanko-Hyvinkää -tien varrella olevalle Nesteelle. Ajokeli oli hieno, mutta tuuli oli aika kova.Se hyvä puoli tuulessa toki oli, että tiet kuivuivat aamuisen sateen jäljiltä todella nopeasti. Heti lenkin alussa, vain parin kilsan ajon jälkeen Stages-wattikammestani putosi patteri kansineen. Huomasin sen aika pian (kun en nähnyt niitä watteja!), käännyin takaisin noukin pudonneet osat ajoradalta. Onneksi ei sattunut Hampurin Ironmanilla tämä epäonni.

Parasta pyöräseuraa. Joutuivat minua välillä vähän odottelemaan.