sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Poluilla ja seuraava kisa

Eilen aloitettiin Teemun kanssa meidän ensi kauden suunnittelu, ja samassa yhteydessä laitettiin kalenteriin seuraava kisa: Rautaveden 1/2-maraton marraskuun ekana viikonloppuna. Petrille kokonainen, minulle puolikas. Nyt on vielä kuusi viikkoa hyvää aikaa treenata, ja tässä vaiheessa vuotta juoksu tuntuu ainakin toistaiseksi tosi kivalta. Pitkiä maastopyörälenkkejäkin on syksyn ohjelmassa.

Tänään kävimme Peten ja Mikon kanssa juoksemassa Nuuksion poluilla. Vettä minulla oli kätevässä juomarepussa, jonka hankin jo monta vuotta sitten, ennen kuin oikeastaan tiesin sille olevan käyttöä. Pete lainasi poikamme reppua, joten saimme molemmat riittävästi vettä matkaan.

Hengästyttävän hyvät portaat.
Täsmäsahattu kaatunut puu.

Reppu oli tosi kätevä, sinne sai vähän eväitäkin ja puhelimen mukaan kätevästi. Kun lähdin juoksemaan, vesi hölskyi repussa sekä minulla että Petellä. Siinä hölskyvän veden kanssa juostessa muistin, että olin jostain lukenut ohjeet ilman poistamiseen pussista. Hieman googlailemalla ohje löytyikin Juoksufoorumilta, jonne nimimerkki Warlord kirjoitti jo vuonna 2008:

"Hölskymisestä: juomaosan ollessa täytetty halutulla nestemäärällä, pussi ylösalaisin (letkun juuri ylöspäin siis) ja imua eli kaikki ilma pois sisältä. Tällöin ei hölsky yhtään. Enpä edes haluaisi kokeilla lenkkiä juomarepulla, jossa ilmaa sisällä..."

Ensi kerralla muistan tuon! Työkaverilta kuulin sellaisenkin vinkin, että lämpimällä ilmalla juomapussiin kannattaa laittaa jääpaloja, niin niin se ei tunnu heti niin kuumalta selässä ja vesikin pysyy pitempään viileänä. Ja mitään muuta kuin vettä ei sinne kuulemma kannata laittaa, ei edes elektrolyyttitabletteja.

Meinaan ottaa repun selkään jatkossa myös pitemmille maastopyörälenkeille, sillä pyöräni runkoon mahtuu vain yksi puolen litran pullo.

Geelitauko.

Pari ekaa kilsaa mentiin kimpassa tietä pitkin. Kun reitiksi lopulta valikoitui Haltiasta Siikarantaan ja samoja polkuja takaisin, jättäydyin juoksemaan itsekseni omaa hitaampaa vauhtiani.  Sovittiin, että käännyn takaisin, kun pojat juoksevat takaisinpäin minua vastaan ja niin tehtiinkin. Maisemat olivat tosi hienot, enkä taaskaan oikein malttanut jäädä ottamaan kuvia. Reitti oli tosin hyvin merkitty, vaikka kerran ehdinkin jo parisataa metriä juosta väärään suuntaan.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Höntsäviikko

Tänään Ironmanista on tasan kolme viikkoa. Mitään kunnon treeniä en vielä ole saanut aikaiseksi, eikä ole tietty vielä tarpeenkaan. Ainakin syyskuu menee vielä tässä fiiliksen mukaan -moodissa, ehkä lokakuukin. Treeni- ja kisapainajaiset ovat kuitenkin väistyneet, ja uskon henkisenkin palautumisen olevan ihan hyvässä vauhdissa.

Maanantaina kävimme Peten kanssa salilla. Olimme käyneet uusimassa sopimuksemme Esport Expressin kanssa jo viikonloppuna, joten ainakin seuraavat 12 kuukautta se on edelleen kotisalimme. Fiilis ei ollut erityisen vahva, ja yhden käsipainosarjan jouduin jättämään keskenkin, kun alkoi pyörryttää. Taisin poislähtiessä olla aika huonotuulinenkin, kun jouduin odottamaan Peteä kymmenisen minuuttia, hän kun teki loppuverryttelyn vähän pitemmän kaavan mukaan.

Keskiviikkona ja perjantaina kävin töissä pyörällä. Työmatka maantiepyörällä lyhentyi hieman, kun Munkkiniemen Munkinpuiston läpi menevä kevyen liikenteen väylä asfaltoitiin. Aikaisemmin lyhin reitti maantiepyörällä kulki Länsiväylän vartta, ja siellä hidasteena on Lauttasaaren läpiajaminen. Olen siinä onnellisessa asemassa, että kotoa pääsee töihin ja takaisin montaa eri reittiä - työmatkapyöräilyssäkin vaihtelu virkistää.

Uinnit ajoittuivat tällä viikolla torstai-iltaan ja sunnuntai-aamupäivään. Molemmilla kerroilla ajoin Jopolla Leppävaaran maauimalaan, joka on auki vielä tulevan viikon. Hieman on uidessa taas sellainen uppotukkifiilis, mutta kivaahan se on taivasalla lämpimässä vedessä.

Sain perjantaina työkaverilta viikonloppulainaan Suunto Spartan Sport -kellon, jonka hän oli saanut testiin Suunnolta. Lauantaina piti kellon testaamiseksi käydä ajamassa lyhyt lenkki tri-pyörällä. Ajelin pitkin Espoon ja Helsingin rantoja reilun tunnin. Pyöräily tuntui tosi mahtavalta, ja tuolle reitille sattuu kyllä niin moni kiva ja minulle tärkeä paikka, että täytyy käydä samoissa maisemissa ajelemassa höntsälenkkiä vähän useamminkin.

Aikataulu sattui niin sopivasti, että pyörälenkin jälkeen ehdin kannustamaan Rantamaratonin juoksijoita kotikulmille. Siinä vaiheessa juoksua oli takana kolmisen kilsaa, ja koko juoksijaletka meni ohi parissakymmenessä minuutissa. Ilahduttavasti näin tuttujakin joukossa. Kaikkia kannustin, moni kiitti ja vielä useampi hymyili. Joku näytti peukkuakin.


Rantamaratonin reitillä.

Nyt kun olen liikkunut enemmän pyörällä, olen ilokseni huomannut, että törmään yhä useammin tuttuihin. Tuossakin juoksijoita odotellessani tunnelista putkahti yksi ihana tuttu pyörälenkillään. Samoin yhtenä aamuna Ruoholahdessa Kaupunkipyörää säätäessäni paikalle sattui myös pyörällä liikkunut triathlonkaveri. Näistä lyhyistäkin tapaamisista jää hyvä fiilis koko päiväksi. Pyöräillessä on jotenkin avoimempi kohtaamisille kuin esimerkiksi metrossa istuessa, silloin kun tulee usein vain räplättyä sitä omaa kännykkää. Lisää hyötypyöräilyä mun elämään!

Meillä on muu perhe ollut jo monta päivää flunssassa, itse olen ainakin toistaiseksi säästynyt taudilta. Tyttärellä on monen vuoden tauon jälkeen korvatulehduskin, muut ovat päässeet onneksi hieman vähemmällä.

maanantai 12. syyskuuta 2016

Ajelua

Pikkuhiljaa olen palailemassa treeniä muistuttavan toiminnan pariin. Viikonloppu meni aika kivasti maastopyöräilyn merkeissä.

Lauantaina kävimme Peten kanssa Fiskars Village Trail Centerin avajaisissa. Siellä on nyt auki kuusi maastopyöräreittiä, on helppoa ja vaikeampaakin. Reittejä on nyt noin 30 kilometriä, ja ensi vuoden aikana niiden määrä tulee kaksinkertaistumaan. Kannattaa tykätä Trail Centeristä Facebookissa! Paikka olisi ihan omiaan vaikkapa kaveriporukan MTB-päivälle, kun ajettavia reittejä on eri tasoisia ja Fiskarsissa hyviä lounas- ja kahvittelupaikkojakin useita.

Kiersimme yhden keskivaikean reitin, ja siinäkin oli minulle etenkin yhdessä ylämäessä ihan riittävän paljon haastetta. Jossain vaiheessa tajusin vähän päästää ilmaa renkaista, kun olin laittanut niihin maksimipaineet kuten triathlonpyörään konsanaan. Maastossa liian kovista paineista on vain haittaa, kun pyörä pomppii juurien ja kivien päällä. Takaisin kylään ajaessa huomasin, että keulakin oli lukittu. Kokemuksesta oppii.

Trail Centerin avajaisissa oli mahdollisuus koeajaa Canyonin maastopyöriä. Pete tarttui tilaisuuteen ja kävi kiertämässä kilsan koeajolenkin 29" jäykkäperällä. Hän ajelee toistaiseksi maastossa pojallemme kuutisen vuotta sitten ostamallamme rimpulalla, joten kalustopäivitystä saattaa olla tulossa. Vielä vaan on mietinnässä, että olisiko se unelmien maastopyörä jäykkäperä vai täysjousto.

Fiskarsista ajoimme mökille Kettulaan. Sunnuntaina ajoimme Kettulan ja Kiikalan maastoissa vähän pitemmän, reilun kahden tunnin lenkin. Siinä oli mukavasti polkua ja jonkin verran myös hiekkatietä. Ajaminen sujui jo paremmin kuin lauantaina, varsinkin kun yritin opetella pois siitä tavasta istua satulassa kuin tatti. Mikä toimii triathlonpyörällä, ei taidakaan olla toimiva taktiikka maastopyörällä. Pari kertaa kellahdin kumoonkin, joten tuli sitä riskiäkin ilmeisesti otettua vähän enemmän.

Kiikalan lentokentän ympäri menee motocross-rata, ja siinä saikin aika kivasti harjoitella kuopasta kuoppaan ajamista. Samoilla seuduilla on myös juoksuhautoja, joissa varusmiehet edelleen harjoittelevat sotimista. Meidänkin poikamme oli inttiaikanaan Kiikalassa leirillä vuorotellen kaivamassa ja täyttämässä poteroa.



Lentokentällä vedettiin autolla ja vaijerilla ilmaan varjoliitäjiä. Rentouttavan näköistä puuhaa tuo liitäminen. Alla kuvassa näkyy muutama kun oikein tihrustaa.


torstai 8. syyskuuta 2016

Kaupunkipyörällä ja Allas Sea Poolissa

Palautuminen on toivottavasti hyvässä vauhdissa, kun tuntuu, että työpäivän jälkeen olen nämä vajaat kaksi viikkoa vain laiskotellut. Töissä alkaa olla jo aika kiirettä, mutta iltaisin on ollut hyvää aikaa käydä kampaajalla ja hammaslääkärissäkin.

Helsingissä on tänä kesänä ollut käytössä keltaiset Kaupunkipyörät. Rekisteröidyin käyttäjäksi loppukaudeksi (syys- ja lokakuu) 15 eurolla. Nyt voin käyttää pyöriä veloituksetta rajattomasti, mutta vain puoli tuntia kerrallaan. Olen nyt muutamana aamuna jäänyt bussista Ruoholahdessa ja metron sijasta ajanut loppumatkan Kluuviin Kaupunkipyörällä. Rekisteröinti ja pyörän ottaminen ja palauttaminen sujuivat yllättävän helposti. Pyörä on omiaan lyhyillä parin kilsan matkoilla. Siinä on valot edessä ja takana sekä kolme vaihdetta, mutta satulasta ei paljon lauluja laulella; se tuntuu minusta huonolta.

Pyöriä Svenska Teaternin takana.

Tänä aamuna aloin pyörällä ajaessani miettiä, mistä hankkisin mustikat aamupuuroon. Yleensä käyn Helsingin Yliopiston metroaseman K-kaupassa tai Kluuvin Alepassa, mutta kauniina aamuna mieli ei tehnyt maan alle. Onneksi keksin, että minähän voinkin ajella suoraan Kauppatorille, palauttaa pyörän sinne ja hakea mustikat Kauppatorilta. Ostin samalla vadelmiakin ja kävelin sitten muutaman minuutin matkan töihin ihan huikaisevassa auringonpaisteessa.



Eilen kävin ensimmäistä kertaa uimassa Kauppatorin kupeeseen viime viikolla avatussa Allas Sea Poolissa. Uintikerran hinta on aika kova, 9 euroa. Ensimmäisellä kerralla piti lisäksi maksaa pantti rannekkeesta. Toisaalta hinnalla saisi kyllä uida viisikin tuntia. Pukuhuone oli yllättävän pieni, suorastaan ahdas ja sen lattiat aivan märät. Ritilämatot puuttuivat, samoin vessapaperitelineet. Suihkuhuoneessa ei ollut yhtään koukkua pyyhkeille eikä hyllyjä muillekaan tarvikkeille, mutta suihkut olivat kyllä hienot.

Uin 25 metrin altaassa vajaan tunnin. Kylläpäs se 25 metriä tuntuikin lyhyeltä nyt, kun kesän ajan olen uinut joko Leppävaaran 50 metrin altaassa tai avovedessä! Altaassa oli kuusi rataa, mutta vain yksi rataköysi keskellä. Uinti sujui vaihtelevasti. Välillä mummorintaa uivia tuli vastaan oikein rintamana, toisinaan omaa treeniä mahtui ihan hyvin. Paikalla vaikutti olevan enemmän fiilistelijöitä kuin treenaajia, joten yritin sopeutua.

Seuraavan kerran ajattelin mennä uimaan vasta sitten, kun loputkin rataköydet ovat paikallaan. Niitä on kuulemma tulossa lisää. Toinen vaihtoehto voisi olla mennä aikaisin aamulla, kun nyt työpäivän jälkeen porukkaa tuntui tulevan koko ajan lisää. Ehkä siellä ei aamukuudelta olisi vielä niin kamalasti uimareita?

Taivasalla oli kyllä tosi hienoa uida, enkä tuota hienommalle paikalle altaita osaisi edes kuvitella. Vähän yllätyin, kun luin että Allas on auki myös talvella ja makean veden altaan ovat silloinkin lämmitettyjä. Merivesialtaassa voi sen sijaan saada autenttisen avovesiuintikokemuksen. Jännä nähdä, millainen paikka Allas on kylminä marraskuisina aamuina.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Ironman blues

Tämä Vichyn jälkeinen viikko on mennyt vähän väsyneissä ja jopa alakuloisissa tunnelmissa. Tulimme kotiin tiistaina, ja molemmat lapset olivat kentällä vastassa. Melkein siinä taas herkistyi, kun näki rakkaat monen päivän tauon jälkeen. Sitä vaan ihmettelivät, että miksi eivät mitalit olleet kaulassa. 


Töihin palasin keskiviikkona, ja ihan hyvin on arki lähtenyt sujumaan. Olen saanut nukuttuakin joka yö, mitä nyt jonkinlaista suorituspainajaista on tainnut silmissä vilistä. Unessa on pitänyt vielä lähteä Ironman-reittiä kiertämään maaliintulon jälkeen, vaikkei millään jaksaisi. Aina olen kuitenkin lähtenyt, vaikkei mieli olisikaan tehnyt.

Jo ennen kisaa päätin pitää ainakin kahden viikon totaalitauon treenistä. Viimeisillä viikoilla ennen kisaa aloin jo oikein odottaa tätä aikaa, kun ei olisi "pakko" treenata ja kalenterissa olisi iltaisin tyhjää. Ja onhan tämä lepäily tosi mahtavaa! Pieni lipsahdus tuli, kun otin mökkiviikonloppuun mukaan märkkärin. Vielä en kuitenkaan ole käynyt uimassa, saa nähdä miten käy. 

Kauppatorin Allas Sea Pooliinkin on jo vähän alkanut tehdä mieli mennä kokeilemaan, työpaikka kun on siinä melkein vieressä. Ja työmatkapyöräily olisi kiva saada mukaan arkeen. Monenlaisia mielitekoja on siis tullut jo näinkin lyhyessä ajassa. 

En ole nyt syksyksi ilmoittautunut mihinkään uintiryhmään. Pirkkolaan ehtiminen joka torstai alkoi käydä vähän stressaavaksi aikataulujen ja ruuhkien takia, ja ajattelin, että kokeilen nyt syksyllä tehdä kaikki uintitreenit Peten ja "Uinnin tukiopetusryhmän" kanssa. Ehkä silloin tällöin ostan pari yksityistuntia varmistaakseni, ettei tekniikka kehity väärään suuntaan. CSS-testillä voi helposti itsekin tsekkailla uintivauhdin kehittymistä. 

Mitä nyt olen Internetistä lukenut, kisan jälkeisiin lopahtaneisiin tunnelmiin auttaa parhaiten seuraavna vuoden kisaan ilmoittautuminen. Sitä en kuitenkaan ole vielä tehnyt. Se on selvää, että ainakin yhdelle puolikkaalle ja täydelle matkalle tästä taas punnerretaan, mutta mikä olisi meille sopivin kisa? Kalmaria ollaan vähän mietitty, mutta Pete on siellä kisannut jo kahdesti, ja olisi kiva kokeilla jotain uutta. Tahko? Sääksi? Challenge-sarjan kisa? Puolikas Sääksissä ja kokonainen Tahkolla? Puolikas ulkomailla ja kokonainen kotimaassa vai toisinpäin? 

maanantai 29. elokuuta 2016

Ironman Vichy 28.8.2016

Ranskan perinteikkäässä kylpyläkaupunki Vichyssä on samana viikonloppuna ensin lauantaina puolikas ja sitten sunnuntaina kokonainen Ironman. Kisoissa oli tänän vuonna yhteensä yli 4000 osallistujaa, mikä näkyi jonoina ja ruuhkina kisakeskuksen liepeillä. Kisakeskus on parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta, ja yli 35 asteen helteessä aika moni muukin oli miettinyt, että rekisteröitymään tai kisainfoon mennessään istuu mieluummin ilmastoidussa autossa kuin kävelee kamalassa helteessä paikan päälle.



Kisainfossa kertottiin varmaan suunnilleen samat asiat ranskaksi ja englanniksi. Pohjoismaissa on tottunut siihen, että asiat tapahtuvat tarkasti suunnitelman mukaan, täällä oli enemmän vallallaan sellainen eteläeurooppalainen rento meininki. Esimerkiksi kisainfon pitopaikan suhteen oli hieman epäselvyyttä, ja kaikki ohjattiin istumaan maalialueelle kunnes ranskaksi annettiin ilmeisesti ohje siirtyä sittenkin pasta party -telttaan ja sinnehän mekin sitten muiden perässä taas jonotimme. Saimme ruuat ja melkein ehdimme jo syödäkin kaiken, ennenkuin info alkoi. Paljon tehokkaammin homma hoidettiin esimerkiksi Jönköpingin puolimatkalla.

Aika selvää oli jo perjantaina, että märkäpukukielto tulee, kun veden lämpötila oli 25 astetta eikä ilma ollut viilenemään päin. Mietimme (aika lyhyen aikaa) swimskinien ostoa, mutta koska niillä oli expossa hintaa lähes 300 € kappaleelta, emme ostaneet. Onneksi, sillä myöhemmin kuulimme, että nekin oli kisassa kielletty. Swimskin laitetaan uinnin ajaksi kisa-asun päälle ja se ilmeisesti jollain tavalla nopeuttaa uintia. En ole koskaan sellaista kokeillut, mutta ainakin Havaijilla se taitaa olla suosittu ja myös sallittu.

Kisa-aamuna ajoimme lähtöpaikalle autolla, kun pyörät ja muut kisaa varten tarvittavat romppeet olimme vieneet vaihtopaikalle jo edellisenä iltana. Aika pian kaiuttimista kerrottiinkin, että märkäpukukielto on tosiasia, ja kaikki neopreeni on uinnissa kielletty. Olin tähän toki varautunut, ja ottanut mukaan uimapuvun, jonka puin topin ja trishortsien päälle. Ei kamalan nätti, mutta tarkoituksenmukainen kostyymi.

Aamulla ennen lähtöä jonossa renkaiden pumppaukseen:



Uinnin lähtö oli ns. rolling start, eli kilpailijat päättivät itse paikkansa jonossa oman tavoiteaikansa mukaan. Peten kanssa menimme 1:10-1:15 ajan kieppeille. Lopulta tuli se oma vuoro hypätä laiturilta järveen ja alkaa uida. Tilaa tuntui olevan, mutta pian aika paljon myös ohitettavia. Pari kertaa piti uida tiukastakin välistä ja tuli vähän kontaktia. Uinti oli kahtena kierroksena, ja välissä juostiin joitakin kymmeniä metrejä laiturilla, kunnes hypättiin uudelle kierrokselle. Uinti tuntui ihan mahtavalta ja oli hienoa katsoa, kuinka aurinko nousi talojen takaa. Uitu matka oli merkitty isoilla poijuilla 500 m välein. Katsoin kelloa vain ekan kierroksen jälkeen, kun olin uinut 40 minuuttia. Toiseen kierrokseen meni minuutti kauemmin.

Vaihto meni sekin mukavasti, tilaa riitti naisten teltassa. Naisia oli muutenkin suhteessa todella vähän, vain 261 ilmoittautunutta, kun miehiä täydellä matkalla oli yli 1600. 

Aikaisempina vuosina pyöräilyn ekat kilsat oli ajettu todella huonolla asfaltilla, mutta nyt se pätkä oli asfaltoitu uudelleen ja saimme ajaa alun ihan tasaista baanaa. Pyörä oli sekin kahtena kierroksena. Reitti kulki ranskalaisessa maalaismaisemassa maissipeltojen keskellä, ja aina välillä poikettiin johonkin pikkukylään. Olimme ajaneet reitin autolla perjantaina, joten se oli suunnilleen tuttu jo ensimmäisellä kierroksella.

Huoltopisteitä oli reilun parinkymmenen kilsan välein - ihan riittävästi siihen, että pärjäsin kahdella juomapullolla. Tyhjentyneen vesipullon vaihdoin uuteen jokaisella huoltopaikalla. Myös geeliä, banaania, kolaa ja patukkaa oli tarjolla. Huoltopisteet oli rakennettu jokainen vähän omalla tavallaan niin, etteivät tarjottavat olleet kaikissa samassa järjestyksessä. Muistaakseni Köpiksessä järjestys oli aina sama ja ennakoitavissa eli siis minusta parempi.

Pyörällä pyrin pitämään tavoitetehoa yllä mahdollisimman tasaisesti. Olo oli vahva ja hyvä. Ylämäissä jäin muista, alamäissä ja osin tasaisellakin sitten ohittelin. Koko ajan oli ympärillä porukkaa. Pyöräilyn aikana ripsotteli vettäkin pariin otteeseen, ja aurinko oli pilvessä. Kilpakumppaneilta kuulin, että sateen aikana tuuli olissi ollut kova, mutta minun kohdalleni en puuskia ainakaan muista sattuneen. Tuomareita liikkui paljon moottoripyörillä, ja penalty boxeissakin näytti sen tuloksena olevan porukkaa. Siistiä oli ajo, ei isoja peesiporukoita tai sinkoilua sinne tänne. Myöhemmin juoksun aikana näin kuitenkin paikkailtuja kyynärpäitä, joten kai siellä jotain pientä kolinaa oli ollut.

Toiselle kierrokselle lähdettäessä pysähdyin ja kävin vessassa. Pete oli ohittanut minut 70 km ajon jälkeen reitin ainoassa kunnon nousussa ja ehdotti, että antaisin tulla vaan siinä ajaessa, mutta ei minusta nyt ollut siihen. Toisen kerran pysähdyin tarkistamaan eturengasta, kun se alkoi pitää märällä asfaltilla ihmeellistä ääntä. Oli onneksi ihan kunnossa. 

Pyöräreitin loppuosa oli kivaa laskua vaihtoalueelle. Vichyn kisa oli aikaisemmin Challenge-sarjaa, ja silloin pyöräreitti ajettiin eri suuntaan. Challenge-logoja näkyikin vastaantulevien kaistalla aina siellä täällä. Risteykset oli hyvin merkitty, ja isommissa oli poliisit liikenteenohjaajina. Vajaa puolet reitistä oli suljettu kokonaan liikenteeltä, osalla reittiä tuli autoja vastaan.

Pyöräilyn jälkeen oli sitten juoksun vuoro. Kävin taas vessassa, ja nyt tajusin ottaa mukaan juotavaa ja syötävää niin, että saisin senkin ajan käytettyä hyväksi. Aikaa maratonin juoksemiseen oli laskujeni mukaan yli kahdeksan tuntia, ja tiesin pääseväni maaliin vaikka kävellen. 

Juoksureitti oli joen vartta kahteen suuntaan. Aurinko oli tässä vaiheessa tullut ihan kunnolla esiin pilviverhon takaa, ja lämpöä oli reilusti yli 30 astetta. Neljä kertaa kierrettävän 10,5 kilometrin reitin varrella oli kuusi huoltopistettä. Tarjolla oli taas vettä, Cokista, patukoita, geelejä, banaania, appelsiinia, suolakeksejä ja kivennäisvettä. Myös suihkuja oli kaksi joka huoltopisteellä ja ne viilensivätkin aika tehokkaasti kuumentuvaa kroppaa. Osa juoksureitistä oli onneksi varjossa.

Juoksussa Sinan mies Sami otti minustakin kuvan:



Juoksuun lähtiessä fiilis oli hyvä ja juoksu tuntui paremmalta kuin esimerkiksi Hietsun olympiamatkan kisassa. Aika nopeasti olo meni kuitenkin huonompaan suuntaan, kun vatsa teki tepposet. Suunnitelma oli juosta kaikki huoltopisteiden välit, mutta jo toisella kierroksella jouduin kävelemään yhä pitempiä pätkiä. Huolloista otin geeliä, vettä, kolaa ja kerran banaaniakin, mutta vatsa oli auttamattomasti sekaisin ja energiat vähissä. Vessassa tuli käytyä tämän tästä. Aloin juostessa laskea askelpareja aina sataan ajatuksena että kyllähän minä nyt kaksisataa askelta jaksan juosta, kunnes en sitten jaksanutkaan. Alkoi pyörryttää ja etoa.

Yksi päivän hienoista hetkistä oli, kun kuulin ystäväni Terhin huutavan nimeäni aidan takaa. Hän oli ihan mahtava superkannustaja myös juoksussa ja toisella kierroksella osasi vielä kertoi, mitä Petelle kuuluu. Siitä tuli hyvä mieli, vaikka juuri silloin Petelläkin oli kuulemma vähän vaikeaa.

Se hyvä puoli kävelemisessä on, että tulee juteltua muiden kisaajien kanssa. Tapasin azerbanistanilaisen miehen, joka kertoi olevansa maansa ensimmäinen Ironman, jos ehtii maaliin ennen cut-offia - toivottavasti ehti. Viimeiset kilsat kävelin norjalaisen miehen kanssa, jonka vaimo oli Norsemanilla viime ja tytär tänä vuonna. Pari sataa metriä ennen maalia sain rypistettyä vielä jonkinlaista juoksuakin, ja heti maaliintulon jälkeen näin Peten odottavan minua heti maaliviivan takana. Tässä kohtaa rennosta tyylistä oli hyötyä, Köpiksessä häntä oli hätistetty pois odottamasta. Toimitsija antoi mitalini Petelle, joka ripusti sen kaulaani ja otti meistä vielä tämän kuvankin: 



Heti maaliintulon jälkeen:


Ja kymmenen minuuttia myöhemmin:


Yhteenvetona kisasta voisin todeta, että märkäpukukielto uinnissa oli minulle ehkä ihan hyväkin juttu, eipähän ainakaan kroppa kuumentunut vielä siinä vaiheessa liikaa. Pyörällä ajoin mielestäni ihan niin kuin pitikin, mutta helteessä kisaamista ja etenkin juoksua pitää vielä harjoitella. Vatsa ei oikeastaan vielä vuorokaudenkaan jälkeen tunnu normaalilta, eikä ole edes nälkä.

Vichyyn päästäkseen pitää nähdä hieman enemmän vaivaa kuin moneen muuhun Ironman-kisaan. Ehkä siksi sitä ei myydä loppuun. Tänäkin vuonna rekisteröityminen suljettiin vain noin viikko ennen kisaa.  Kaikki kuitenkin toimi ihan hyvin, etenkin kisapäivänä. Etukäteen tiesimme tietenkin, että helteen mahdollisuus on suuri. Viime viikko olikin kaikkein kuumin Vichyssä koko kesänä ja lauantaina oli vielä kuumempi kuin sunnuntaina. Tänään maanantaina oli vain 21 astetta.

Me lensimme Helsingistä Geneveen torstaina ennen kisaa ja ajoimme vuokra-autolla Vichyyn. Perjantaina kävimme ajamassa parin tunnin lenkin kisareitillä ja lauantaina seurasimme puolikkaan kisaa. Lento kotiin on huomenna tiistaina jo yhdeltätoista, ja siksi muutimmekin vähän suunnitelmaa ja ajoimme Geneveen lentokenttähotelliin jo tänään. Vältämme näin yhden todella aikaisen herätyksen ja mahdollisesti hermoja raastavan Lyonin läpi ajamisen aamuruuhkan aikaan. 

Lisäys
Ai niin, ne ajat: Uinti 1.21:40, pyöräily 6.09:54, juoksu 5.50:55 eli vaihtoineen yhteensä 13.18:54.


torstai 25. elokuuta 2016

Matkalla sattuu ja tapahtuu

Eilinen oli niin kiire päivä, että treenikin jäi väliin. Työpäivän jälkeen aloitimme parin tunnin pakkausoperaation, jonka jälkeen kävimme kentällä tekemässä check-inin lennolle ja luovuttamassa ruumaan menevät matkatavarat eli pyörälaukut ja yhden ison matkalaukun. Tämä osoittautui hyväksi ideaksi, sillä lentokentällä oli iltakahdeksan maissa mukavan rauhallista eikä jonoja missään.

Pyörälaukut vuokrasimme jo toisen kerran TriathlonSuomelta ja ainakin vaikutti siltä, että pyörien pakkaaminen laukkuihin sujui helpommin kuin silloin ensimmäisellä kerralla. Pete osaa! Viime vuonna laukkujen kuljetus omalla autolla osoittautui hankalaksi, kun ne eivät mahtuneet autoomme yhtä aikaa. Nyt tilanne oli parempi, kun meillä oli lainassa tyttären Peugeot 206, johon ne mahtuivat päällekkäin, kun takapenkin taittoi pois tieltä.

Aamulla saimme tyttäreltämme kyydin kentälle. Vasta turvatarkastusjonossa huomasin, että unohdin lompakon kotiin. Se oli unohtunut sohvalle, kun eilen illalla vielä viimeiseksi maksoin kaikki laskut ja tarvitsin lompakossa ollutta tunnuslukukorttia. Kukaan ei ollut kotona kysynyt (vaikka tapiohin on kuulunut), että onko pass, pengar ja biljett nyt mukana! Vähän aikaa mietin, että mitäs muuta siellä nyt olikaan enkä oikeastaan kaivannut kuin luottokorttia. Täytyy varmaan pysyä Peten kanssa tiiviisti yhdessä koko matka, etenkin potentiaalisissa ostotilanteissa!

Lento meni ihan mukavasti, ja matkalla tapasimme muutamia muitakin suomalaisia Vichyn kisaan osallistujia. Toista pyörälaukkua piti odottaa juuri sen verran, että sen kohtalo alkoi mietityttää, varsinkin kun ei tiedetty, kumman pyörä siinä toisessa laukussa oli. Tulihan se sieltä lopulta viitisentoista minuuttia myöhemmin kuin kaikkien muiden pyörät.

Autokin (Renault Scenic) oli meitä odottamassa. Takapenkki alas taitettuna kaikki kolme isoa laukkua mahtuivat hyvin kyytiin. Auto oli parkkeerattu niin ahtaaseen paikkaan, että aika monta hetkeä sitä piti nitkuttaa vain joitakin senttejä eestaas, kun parkkitutka huusi sekä edessä että takana. Minä näytin merkkejä auton ulkopuolella ja Pete käänsi autoa muutama sentti kerrallaan oikeaan suuntaan. Olimme tien tukkona parkkihallissa ja joku taisi siinä jo torveakin soitella. Siitäkin selvittiin!

Ajomatkaa oli kolmisensataa kilsaa, ja lopulta pääsimme perille hotelliin. Huone on tosi hieno, suihkujakin on kaksin kappalein. Kylppäri on ehkä hienoin hotellihuoneessa näkemäni.

Illalla kävimme rekisteröitymässä. Saimme reput, uimalakit ja kaiken muun tarvittavan. Niin lämmin oli, että hiki vaan valui pitkin selkää. Matkalla Expoon näimme uintipaikan ja kävelimme pitkät pätkät joenrantaa, joka sunnuntaina on osa juoksureittiä. Nyt on kaikki tälle päivälle allokoidut hommat suoritettu, paitsi että tankkausjuomaa pitäisi vielä joitakin desejä saada juotua. 

Huomenna on ohjelmassa pyörien kasaus ja lyhyt pyörälenkki.