lauantai 2. joulukuuta 2017

Pojan kanssa

Harvoin pääsen poikani kanssa pyöräilemään, mutta tänään siihen tarjoutui mahdollisuus, kun hän lähti kanssamme mökille laituria nostamaan. 

Lähdin eilen töistä ajoissa ja kävin vielä salillakin ennen mökille lähtöä. Peten ja poikamme kanssa oli sovittu treffit Mankkaan K-suppariin, ja sieltä sitten kauppareissun jälkeen lähdettiin mökille ajelemaan.

Olin mennyt salille pyörällä, ja ennen kauppareissua nostettiin munkin uusi gravelpyörä auton katolle pojan maastopyörän viereen. Olin vasta ihan vähän aikaa ehtinyt hermoilla, että unohdan sen sinne salin pihaan parkkiin.

Illalla oli satanut pari senttiä lunta, ja maisema oli todella nätti. Harmiksemme meiltä on nyt melkein kaikista ulkovaloista lamppu palanut, mutta tutuissa paikoissa nyt pystyy etenemään melkein pilkkopimeässäkin. 



Lenkille lähdettiin vasta vähän ennen puolta päivää, kun kaikkia nukutti yllättävän pitkään. Ajoimme pari tuntia hiekkateitä, kierrettiin Lahnajärvikin. Minulla oli nastarenkaat, pojalla ei, mutta hyvin pysyttiin pystyssä molemmat. Välillä oli jäistä, toisinaan taas aika rapaista. Pari hirvestysporukkaakin nähtiin, onneksi mentiin tällä kertaa vain teitä pitkin, eikä lähdetty poluille seikkailemaan metsästäjien ja saaliidensa väliin.



Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa sellaisia ladattavia akkukäyttöisiä pohjallisia, ja jalat pysyivät kyllä lämpöisinä. Ehkä jotkut neopreenisuojat pyöräilykenkien päälle, ainakin varpaille, olisivat tätä kylmemmillä keleillä tarpeen. 

Lenkin jälkeen oli edessä se varsinainen syy mökkireissuun, nimittäin laiturin nostaminen onneksi vielä sulasta järvestä. Kolmistaan saimme sen tehtyä vajaassa tunnissa. Sen jälkeen olikin kaikilla jo varpaat ja sormet ihan jäässä. Kukaan ei onneksi pudonnut järveen, vaikka käsiä ja jalkateriä kastuikin. Ei kuitenkaan minulta!



Saunassa tuli mieleen, että voisi olla ihan hyvä idea tuoda maastopyörä vakituisesti tänne mökille, niin ei tarvitsisi niin usein kuljetella pyörää katolla ja  kotivarastoon tulisi lisää tilaa. Ehkä en siis myykään sitä, vaan ylennän mökkipyöräksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti