sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Tuli ainakin kokemusta: Vantaa Triathlonin perusmatka 18.6.2017

Kesän ensimmäinen startti oli tänään, kun osallistuin Vantaa Triathlonin perusmatkalle (uinti 1500 m, pyöräily 40 km, juoksu 10 km). Kuten otsikosta voi päätellä, ihan toivomaani hyvää suoritusta en saanut tehtyä. Sattui parikin juttua ihan ensimmäistä kertaa.

Olimme Peten kanssa Kuusijärvellä hyvissä ajoin reilut puolitoista tuntia ennen naisten perusmatkan lähtöä. Ilmoittautumiset ja kisainfot hoidettiin alta pois, samoin vessakäynti. Sen jälkeen kävin laittamassa vaihtopaikan kuntoon ja verraamassa ennen uintia. Uin vähän selkääkin avatakseni rintarankaa.

Tässä kävelemässä punaisessa lakissa uintilämpästä lähtökarsinaan maalisuoran poikki.
Startti oli vedestä, ja sain uida lähes yksin ensimmäisen kierroksen. Ekalla poijulla meinasi tulla jotain kontaktia toisen uimarin kanssa, kun olin kerrankin päättänyt pitää oman uintilinjan suoraan poijulle. Uinnin puolivälissä piti rantautua ja juosta lyhyt matka laiturille, josta hypättiin takaisin veteen toiselle kierrokselle. Ensimmäisten juoksuaskelien aikana tunsin viiltävää kipua oikeassa pohkeessa, ja ajattelin pohkeen krampanneen. Toisen kierroksen aikana tunsin, että jalassa ei kaikki ole kunnossa, mutta ei se kovasti uintia haitannut.

Naisten perusmatkan lähtö.

Siellä jossain uin minäkin.

Kun rantautumisen jälkeen nousin taas pystyyn, pohkeeseen sattui joka askeleella. Kipu yhdistettynä siihen, että päästä vähän huippasi, sai minut melkein törmäilemään aitoihin matkalla ensimmäiseen vaihtoon. Onneksi pysyin sentään pystyssä. Olisi pitänyt ottaa korvatulpat mukaan, ehkä sitten ei olisi huipannut niin kovasti.

Siinä vaihtoon klenkatessani ehdin saada kilpailunjohtajaltakin Paul Sjöholmilta neuvoja krampin selättämiseen (aloita pyörä rauhassa ja yritä venytellä pohjetta), mutta ei se oikein auttanut. Pyörällä meno alkoi parantua loppua kohden, mutta ihan tavoitewatteihin en päässyt. Jalkaan sattui.

Pyörä ajettiin neljänä kierroksena autoilta suljettua vanhaa Lahdentietä, ja toiseen suuntaan oli vähän enemmän ylämäkeä ja vastatuuli ja toiseen taas vastaavasti myötätuuli ja aavistuksen enemmän alamäkeä. Ekalla kierroksella myötätuuliosuudella ilmeisesti kämmäsin jotain vaihteiden kanssa, kun ketju putosi eturattaalta. Pienen pysähdyksen se vaati, mutta sain sen ihan ripeästi paikalleen. Rauhassa sai ajella, ei ollut peesiporukoita. Ihan viimeisen kierroksen lopussa tuntia myöhemmin lähtenyt Pete ohitti minut. Siinä oli kiva morjestaa, kun pyöräosuus oli jo melkein loppu ja seuraavaksi piti jo suunnata ajatukset juoksuun.

Toisessa vaihdossa yritin venyttää pohjetta uudelleen, mutta ei se oikein siinäkään vaiheessa tilannetta helpottanut. Taas sain vaihdossa tutuilta hyviä neuvoja, kiitos niistä! Lähdin klenkkaamaan reitille ajatuksissani päätös, että maaliin mennään vaikka kävellen, jos ei juoksu onnistu. Kipu oli koko ajan läsnä, enkä oikein saanut juoksua rullaamaan. Huoltopisteillä join vettä ja olinpa säästänyt yhden geelinkin juoksuosuudelle.

Reitti juostiin kahtena kierroksena, ja toisen kierroksen loppupuolella näin taas Peten. Heitettiin siinä vastakkaisiin suuntiin juostessa ylävitoset. Muitakin tuttuja juoksi vastaan, ja ihaillen katselin useimpien kevyttä ja kaunista juoksua. Oma tuntui raahustamiselta, mutta onneksi ei sentään tarvinnut kävellä. No, huoltopisteillä otin aina pari käveyaskelta, jotta sain veden juotua.

Maaliin pääsin sentään alle kolmen tunnin, loppuaika oli 2.57:35 ja sijoitus 17/24 N40-sarjassa.


Pete maalisuoralla.

Nyt muutama tunti kisan jälkeen jalkaan sattuu edelleen, ei se sitten tainnutkaan olla kramppi vaan pikemminkin venähdys, revähdys tai muu sellainen. Toivottavasti paranee pian, jotta pääsen taas treenaamaan. Ostin kisaexposta uudet Compresssport-säärystimetkin, kun edelliset olivat jääneet pieniksi. Myyjä oli väkisin työntämässä käteeni pinkkejä, mutta onneksi löytyi vielä yhdet mustat.

Koskaan ennen ei minulta ole ketjut pudonneet, enkä koskaan aikaisemmin ole loukkaantunut kisassa. Tänään sattui sitten molemmat epäonnet samaan kisaan.

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Tämän kesän kisat

Pari viikkoa sitten lyötiin kiinni tämän kesän kisasuunnitelma. Tarve lähti siitä, kun heinäkuun lopulle suunnittelemamme Next Triahtlonin perusmatkan kisa Helsingissä jouduttiin perumaan vähäisen ilmoittautuneiden määrän vuoksi. Meistä Pete oli jo ilmoittautunut, minä en vielä. Samalla oli hyvä miettiä kerralla kuntoon kaikki kesän kisat ja hoitaa ilmotkin kuntoon.

Päätimme aloittaa kisakauden Vantaan perusmatkalta, ja sehän on jo heti huomenna. Tänään pitäisi vielä päästä aloittamaan avovesikausi, sillä sekin on vielä tekemättä. Altaassa on toki polskittu ihan suunnitellusti paitsi viime keskiviikkona, kun väsymyksen ja huonosti nukutun yön seurauksena jätimme Peten kanssa uintitreenin väliin. Torstai-aamuna uinti tuntuikin lepopäivän jälkeen todella hyvältä, varsinkin kun sain uida Leppävaaran pitkässä ulkoaltaassa aamuauringon alla. Mallorcalla kävin pari kertaa uimassa märkkärillä, joten kai se edelleen mahtuu päälle.

Parin viikon päästä 1.7. osallistumme taas muutaman vuoden tauon jälkeen Kisko triathloniin, ja tällä kertaa debytoimme molemmat siellä sprinttimatkalla. Kisko on minulle tärkeä kisa siksikin, että siellä kilpailin ensi kertaa vuonna 2010, tosin perusmatkalla. Sinne on myös mökiltä aika kätevä matka, mikä on ehdottomasti myös iso plusaa. Aika monesti olen pitkää pyörälenkkiä ajellut juuri Kiskon suunnalla.

Kiskon kisasta on sitten enää reilu viikko Sääksin puolimatkaan 9.7. Sääksissä olen kisannut kahdesti aikaisemmin perusmatkalla, vuosina 2012 ja 2013. Paikka on siis jotenkuten tuttu: Sääksjärven vesi on mukavan kirkasta ja etenkin juoksureitti metsän keskellä jäänyt positiivisena mieleen. Saa nähdä, millaiset ovat puolikkaan reitit tänä vuonna.

Sääksin kisan jälkeen on sitten vielä jokunen tehokas treeniviikko ennen kesän tärkeintä kilpailua, Hampurin Ironmania 13.8. Nyt tuntuu ihan luottavaiselta, mutta onhan tässä toki vielä tekemistä!

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Pitkä lenkki ja henkinen kantti

Tämän kauden melkein kaikki pitkät ja lyhyetkin lenkit olen tehnyt yksin. Minusta yksin ajaminen on mukavaa, eikä lenkille lähteminen tunnu yhtään työläältä, varsinkin kun usein lähdemme Peten kanssa ajamaan tai juoksemaankin samaan aikaan, eri reittejä ja omia vauhtejamme tosin.

Minulle suurin hyöty yksin ajamisesta on se, ettei omaa vauhtia tarvitse sovittaa kenenkään muun (usein nopeampaan) vauhtiin. Porukkalenkeillä olen aikaisempina vuosina kyllä tsempannut pystyäkseni mukana sillä seurauksella, että kevyeksi tarkoitettu lenkki ei olekaan ollut niin kevyt. On vaikea pyytää muita hiljentämään.

 

Pari viikkoa sitten meillä molemmilla oli ohjelmassa kolmen tunnin lenkki. Olin ajanut omaani jo kolme tuntia ja vartin, kun minua alkoi väsyttää ja tuntui, että kyllä tämä pyörittely alkaa pikku hiljaa riittää. Pysähdyin ja laitoin Petelle tekstarin, että minulla on vielä jonkin verran ajettavaa jäljellä ja että hän voisi halutessaan lähteä ajamaan vastaan. Auto oli Kasvihuoneilmiön pihassa, ja tiesin Peten olevan jo siellä. 

Jonkin ajan kuluttua näinkin tutun auton ajavan vastaan. Pysähdyttyään hän kysyi, että olinko toivonut hänen tulevan pyörällä vai autolla ja vastasin hänen päätelleen ihan oikein. Hän oli viestin saadessaan juuri ostanut kupin kahvia ja mietti kuulemma muutaman hetken, että pitäisikö vaan antaa vaimon ajaa lenkki loppuun ja kasvattaa samalla vähän henkistä kanttia. Silloin alkoi jo melkein harmittaa, etten ajanut lenkkiä loppuun.

On hassua, miten sitä mitoittaa oman jaksamisensa niin, että jos alunperin on ajatellut ajavansa kolme tuntia ja kun lenkki sitten vähän venyykin, ei meinaa millään huvittaa se ajelu kolmen tunnin jälkeen. Jos taas on ajatellut ajavansa neljä tuntia, se viimeinen tunti voi tuntua tosi kivalta ja siinä pystyy vielä nostamaan tehoja, kuten tämänpäiväisellä polkaisulla.

 

Ensimmäisen puolimatkan jälkeen muistan ajattelleeni, etten millään voi jaksaa kaksi kertaa pitempää täyttä matkaa. Niin vaan jaksoin kuitenkin, kun olin henkisesti valmistautunut siihen, että pitkään menee ja väsyttää enemmän kuin koskaan. 

Minusta tuntuu, että olen pikku hiljaa onnistunut myös kääntämään omat ajatukseni suorituksen aikana positiivisempaan suuntaan. Siinä on kyllä ollut ja on edelleenkin harjoittelemista. On niin helppo antaa periksi tai edes vähän himmata,kun tuntuu pahalta. Uskon myös sen vaikuttaneen, että olen nyt treenannut enemmän. Kokemus tuo varmuutta, kuten jossain mainoksessakin on sanottu. 

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Toukokuun sportit

Taas yksi kuukausi, jonka sain ihan terveenä treenata. Tänään aamulla ensimmäinen mieleen juolahtanut ajatus oli, että olipa kiva taas herätä uuteen päivään. Kiitollisin mielin siis. 

Noh, pyöräilypainotteista on treenailu ollut ainakin jos siihen käytettyä aikaa katsoo. Lähes 19 tuntia pyöräilyä ja sen lisäksi kymmenisen tuntia juoksua ja uintia, pari salituntia päälle - siinä se. Nyt tosin vasta huomasin, että yksi traineritreeni oli jäänyt päivittämättä, eli kerran ajoin trainerilläkin viime kuussa. Se oli sellainen kovatehoinen treeni, jonka ajattelin olevan helpompi ajella trainerilla ja ihan hyvin se siinä onnistuikin. 



Uinnissa on koittanut oikein kissanpäivät, kun Leppävaaran 50 m ulkoallas avattiin toukokuun alussa. Siellä olemme uineet pari kertaa viikossa. Muutamia unohduksia on varusteiden osalta sattunut, mutta aina olen jotenkin jossain saanut treenit tehtyä. Yhden kerran kävin Allas Sea Poolissakin uimassa. Ihan mukava kokemus sekin, mutta on se pitkä allas vaan aika ihanan pitkä! Kerran, sattumalta juuri Peten syntymäpäivänä, saimme uintitreeneihin mukavaa seuraa Savosta, kun sovimme Arjan kanssa uintireffit.

Juoksua tuli ihan yrittämättä tasan 100 kilsaa. Siinä on mukana kauden eka kisakin, Helsinki City Run. Mökkimaisemissa pääsin kerran poluillekin juoksemaan, ja löytyi uusi hieno paikkakin, Johdesuo. Lenkit ovat olleet pk-painotteisia, joissakin treeneissä on ollut mukana lyhyitä vetoja mausteeksi.

Helsinki City Runin lähdössä.

Johdesuo Suomusjärvellä

City Runissa ja seuraavan viikonlopun pitkällä juoksulenkillä huomasin taas sormien hieman turpoavan. Uskon sen olevan merkki nestevajeesta. Olen rajoittanut teen juonnin pariin kuppiin päivässä (yksi aamupäivällä, toinen lounaan jälkeen) ja lisännyt veden juomista. Varsinkin teen juonnin rajoittaminen on ollut kova paikka - teemukillinen on minulle sellainen rentoutumisen multihuipentuma etenkin viikonloppuaamuisin. Veden juonnin lisääminen on ollut helpompaa. Työpäivän aikana yritän tyhjentää puolen litran lasipullon kolmesti, ja aika usein siinä onnistunkin. Olen ollut huomaavinani suorituskykyni parantuneen pitkillä pyörä- ja juoksulenkeillä; lenkin lopussa ei enää ole niin nuupahtanut olo.

vesipullo työpöydällä

Nyt on taas se aika vuodesta, kun pääkisaan jäljellä oleva aika lasketaan viikoissa. Tänään Hampurin Ironmanin starttiin on jäljellä tasan 10 viikkoa. Olen nyt ilmoittautunut myös Sääksen puolikkaalle 9.7. Suunnitelmissa oli myös Hietsun perusmatka heinäkuun lopulla, mutta osallistujamäärän pienuuden vuoksi se onkin jo peruttu.

torstai 1. kesäkuuta 2017

Unohduksia ja Allas

Parilla viimeisimmällä torstain aamu-uinnilla ei kaikki ole mennyt ihan putkeen. Viikko sitten unohdin kotiin nesessäärin, jossa oli mm. kaikki rasvat ja meikit. Se ei kuitenkaan estänyt uintia, mutta työmatkalla piti käväistä Stockan kosmetiikkaosastolla.

Tänä aamuna olin jo Leppävaaran hallin aulassa, kun tajusin, että kotiin oli jäänyt pussukka, jossa oli uimapuku, -lasit ja -lakki. Olin varmaan uintikassia pakatessani vielä puoliunessa. Aikaisemmin olen pitänyt jopa vahvuutenani sitä, että kaikki tarvittavat kamppeet ovat mukana. Näiden unohdusten myötä pitää varmaan alkaa miettiä muita vahvuuksia.

Vähän aikaa mietin, että mitä teen. Pete oli tietysti menossa uimaan, ja ensin ajattelin, että haen vain kotoa puuttuvat tavarat ja liityn seuraan myöhemmin. Kotiin ajaessani tajusin kuitenkin, että tulee liian kiire, kun uintiaikaa olisi ollut reilusti alle tunti. Kävin sitten kotona suihkussa ja ajoin auton takaisin uimahallin parkkipaikalle, koska Pete tarvitsi sitä päivän aikana.

Pääsin uimaan iltapäivällä töiden jälkeen. Kymmenen minuutin kävelymatkan päässä työpaikasta on Allas Sea Pool, joka on ollut auki jo jokusen viikon. Pukuhuone-, suihku- ja saunatilat ovat ennallaan, yhtä pienet kuin viime vuonnakin. Tänään oli kyllä ihan mukavasti tilaa, kun muita kävijöitä oli samaan aikaan vähänlaisesti. Ravintolapaikkoja näytti sen sijaan olevan paljon aikaisempaa enemmän, ja terassit näyttivät niin hienoilta, että varmasti täyttyvät kuumina kesäpäivinä. Tänään iltapäivällä satoi rakeitakin, joten vielä on varaa lämmetä.

Naisten pukuhuone.

Altaassa sama teema jatkui - tilaa oli. Lähes koko treenin sain uida yksin omalla radalla, ja jonkun hetken olin ihan ypöyksin koko altaassa. Se oli hassu fiilis, muita ei näkynyt kuin uimavalvojia toppatakeissaan altaan reunalla. Sen verran tuulista oli, että altaan reunalla ollut lättärikin lensi metrin verran, onneksi ei kuitenkaan mereen saakka. Sitä hakiessa ehti jo tulla kylmä, vaikka siihen ei mennyt varmaan minuuttiakaan. Vesi oli sentään mukavan lämmintä.

Viimeiset pari viikkoa on ollut aika kiireistä aikaa, ja on ollut monenlaista iltamenoakin. Tällä viikolla kävimme juhlistamassa tyttäremme 20-vuotispäivää. Hänen elämänsä alkuvuosista synttärilahjat ovat muuttuneet aikalailla. Kävimme tänään yhdessä ostamassa hänelle lahjaksi pimennysverhot oman kodin makuuhuoneeseen.




perjantai 19. toukokuuta 2017

Pitkällä radalla

Leppävaaran maauimala on vihdoinkin auennut ja uintitreenit siirtyneet ulos. Kun koko talven on uiskennellut 25 metrin radalla sisällä, on ero 50 metrin altaaseen taivasalla todella suuri. 

Leppävaarassa on ulkona nopeille uimareille kolme rataa, ja ainakin nyt kahdessa viimeisimmässä treenissä tilaa on ollut hyvin. Ei tainnut koko viime vuonnakaan olla kertaakaan niin ruuhkaista, että olisi jotenkin omaa treeniä haitannut. Radat ovat lisäksi sen verran leveät, että tarvittaessa hitaamman ohi pääsee helposti.

Pitkälle radalle sopi etenkin keskiviikkona uimani treeni, 10x400 m. Siinä pysyy laskuissakin paremmin mukana pitkällä radalla, kun satanen täyttyy jo yhdellä edestakaisella altaanvälillä. Jossain vaiheessa keksin vielä vaihtaa hengitysrytmiä sadan metrin välein, ja sen seurauksena pysyin vielä paremmin selvillä siitä, paljonko vielä on jäljellä.

Vasta treenin jälkeen huomasin, että olisi pitänyt uida IM-vauhtia. Ensimmäiset yhdeksän uin noin 7.27-7.32 minuuttiin, viimeisessä vähän kiristin ja loppuaika oli 7.22. Ensi kerralla sitten vähän kovempaa ja tasaisemmin. 

lauantai 13. toukokuuta 2017

Helsinki City Run 13.5.2017

Tavoite juoksuun lähtiessä oli alittaa kaksi tuntia, ja se onnistui. Loppuaika oli 1.58:42. Se jäi vuonna 2014 Hangon Itämerimaratonin puolikkaalla juoksemastani ennätyksestä 13 sekuntia. Vuoden 2013 HCR:llä pääsin alle sen, mutta silloin reitti oli alimittainen. Sarjassani (N45) oli tänään 443 lähtijää, ja sijoitukseni 89.


Lähdin neljännessä lähtöryhmässä varttia vaille neljä, ja lähtökarsinassa asettauduin kolmannen rivin paikkeille. Missään ei juoksun aikana ollut ruuhkaa, vaikka juoksijoita oli tietysti koko ajan ympärillä. Reitti oli hieno, ja juoksukeli ihan loistava; aurinkoa ja reilut 10 astetta lämmintä. Minulla oli päällä ohut pitkähihainen paita ja shortsit, päässä lippa. Ruoholahden jälkeen oli yksi oikein paahteinen kohta, ja siinä tuli vähän kuuma, mutta muuten oli sopivasti päällä.


Kisan jälkeen

Olin noin varttia ennen lähtöä ottanut yhden geelin, ja juoksu lähtikin kivasti liikkeelle. Jalat tuntuivat hieman väsyneiltä ihan alusta saakka. Taktiikkana oli juosta tavoitevauhtia (5:30-5:40/km) ensimmäinen puolikas ja sitten kiristää vauhtia mahdollisuuksien mukaan. Koko ajan oli vähän sellainen työläs olo, ei pysynyt vauhti helposti yllä. Tuli mieleen vähän samanlainen fiilis kun aina vähän kovempaa (kolmosta) uidessa: vauhdin ylläpitäminen vaatii keskittymistä ja tietynlaista "puskemista". Rentonakin pitäisi muistaa olla. En kympin jälkeen pystynyt kiristämään vauhtia, ja se alkoi jopa hieman hidastua.

Minulla oli mukana kaksi geeliä, joista ensimmäisen otin 15 kilsan kohdalla. Sen jälkeen tunsin, että juoksu alkoi sujua paremmin ja sama näkyy myös kilsavauhdeissa. Ehkä sekin vähän vaikutti fiilikseen, että alamäkivoittoinen loppumatka juostiin keskuspuistossa metsän siiimeksessä. Tai sitten se oli geelin sisältämä kofeiini. Näin jälkeenpäin ajatellen minun olisi varmaan kannattanut ottaa se toinen mukana ollut geeli jo 10 kilsan kohdalla.

Näillä juoksukilsoilla tämä oli kuitenkin ihan kelpo suoritus, ja maalissa olo oli tyytyväinen. Vauhtitreenejä on ollut vähän, koko talvi on tehty peruskestävyystreeniä ja juoksua on ohjelmassa ollut (ihan suunnitellusti) melko vähän.  Pete oli tullut maaliin ennen minua, loppuaikansa tänään 1.45:24. Kirittävää enkkaan jäi hänellä noin minuutti.

Petrin kanssa <3 td="">

Maalitarjoilut olivat tänä vuonna oikein hyvät: vettä, palautusjuomaa, banaani, energiapatukka, rusinoita ja jäätelöä! Alkoholitonta oluttakin olisi ollut, mutta olut ei maistu edes ilman alkoholia. Oli myös kiva hieman vetää henkeä juoksun jälkeen lojumalla tekonurmella Telia-stadionin vieressä. Nyt lojumme jo kotona sohvalla. Ihan parasta!

maanantai 8. toukokuuta 2017

Ennen HCR:ää

Ensi lauantaina olen Helsinki CityRunin starttiviivalla neljättä kertaa. Aikaisemmin olen juossut Suomen suurimmalla puolimaratonilla vuosina 2009, 2010 ja 2013. Noista viimeisellä kerralla juoksin alle kahden tunnin, mutta se oli se epäonnen vuosi, kun reitti oli liian lyhyt. Puolikkaita olen juossut yhteensä seitsemän, ja niistä kolme kertaa on loppuaika alkanut ykkösellä. 

Kahden tunnin alitus tai vieläkin tarkemmin oma ennätys on lauantainakin tavoitteena. Ilmoittautuessani laitoin tavoiteajaksi 1.55, ja sen mukaan lähden juoksemaan sinisessä porukassa klo 15.45. Kisataktiikka on sellainen, että ekan puolikkaan juoksen tavoitevauhtia (5:30-5:40) ja siitä maaliin sitten niin kovaa kuin pystyn. Nopeampi jälkimmäinen puolikas olisi tietysti kiva juttu. 

Energiapuolta olen miettinyt sen verran, että pari geeliä aion ottaa mukaan. Otan ensimmäisen geelin varmaan noin 10 minuuttia ennen lähtöä ja toisen ennen 15 km huoltoa. Loppumatkasta on kuitenkin kiva saada jotain tekemistä, ja siinä geelin auki näpräämisessähän sitä riittää. Huoltopisteistä en tarvitse muuta kuin vettä. Mitään tankkausta en aio tehdä, normaalia syömistä ja juomista vaan koko viikko. 

Tällä viikolla on treeniohjelmassa vähän lyhyempää ja kevyempää tekemistä, joten siksikin pitäisi lauantaina jalan nousta kevyesti. Viime aikoina on juoksu saanut kropan aika kovasti jumiin, mutta senhän ei pitäisi häiritä kun vasta sitten kisan jälkeen. 

 

HCR-reittiä on uudistettu tälle vuodelle, ja sen pitäisi olla melko tasainen. Reittikartasta katselin, että pääsääntöisesti tutuilla huudeilla juostaan. Kisajännitys alkaa varmasti nousta perjantaina,kun käyn hakemassa juoksunumeron ja kisapaidan Kisikseltä töiden jälkeen. Onhan se aina jännä kun omaa kovaa pitäisi jaksaa juosta ja vieläpä melko pitkään. 

perjantai 5. toukokuuta 2017

Huhtikuun sportit

Huhtikuussa aloitin avovesiuintikauden Mallorcalla, kun Peten kanssa kävimme kahdesti uimassa. Märkkäri on muutaman vuoden käytön jälkeen edelleen hyvässä kunnossa, ja käyttöä oli myös mukana hinattavalle kuivapussille. Laitoin sinne silmälasini, joita minulla ei olisi nyt varaa menettää, niiden linsseissä kun on ihan kaikenlaista hiontaa (miinusta, plussaa, hajataittoa). Se pussukka hidastaa kyllä uintivauhtia, mikä tuli huomattua tälläkin reissulla. Harmitti kun en oikein pysynyt Peten vauhdissa. Valitettavasti kummallekaan uintireissulle en muistanut ottaa kameraa mukaan eikä niistä siten ole kuvan kuvaa.

Sain huhtikuussa aloitettua myös maantiepyöräkauden, ensin täällä koti-Suomessa pienesti ja sitten vielä vähän isommin Mallorcalla. Muistan ekalla Suomi-lenkillä jossain vaiheessa 70 kilsan lenkkiä katsoneeni nopeutta: 17km/h. Mietin, että onkohan tässä joku väärä asetus, kun ajan maantiepyörällä maastopyörävauhteja - näyttääkö mittari ehkäpä maileja kilometrien sijaan. Kyse oli ehkä sittenkin vastatuulesta ja lievästä noususta. Sekin ajatus pulpahti mieleen, että kannattaako tällaisilla pyöräjaloilla edes lähteä minnekään Mallorcalle. Lähdin silti.



Mallorcalla ajoin omalla tri-pyörälläni, ja ajaminen tuntui sujuvan hyvin. Nousuissa ja laskuissa maantiepyörä olisi varmaan ollut kätevämpi, mutta onhan siellä sitä tasaistakin baanaa ja pidän parempana ajaa sillä pyörällä, jolla kisaan. Ja onhan siinä se wattimittari, hiililuituvanteet ja kaikki muutkin omat tutut härpäkkeet.



Yhteensä liikuntaa kertyi lähes 54 tuntia - nopealla silmäyksellä eniten tunteja huhtikuussa sitten Movescountin käyttöönoton jälkeen. Viime vuonna kevätleiri tosin osui vasta toukokuulle, mutta meni tämä päättynyt huhtikuu viime vuoden toukokuunkin ohi muutamalla treenitunnilla. Olen tyytyväinen, että olen saanut olla terveenä.


Pyöräilyä kertyi yhteensä yli 36 tuntia, juoksua reilut 7 tuntia ja uintiakin melkein kuusi. Kovin pyöräpainotteista on siis ollut treeni, ja kivalta on tuntunut. 

Loppukuusta kävin kerran pyörällä töissäkin, kun ohjelmassa oli treenileirin jälkeen tosi rauhallinen pyörälenkki. Kovasti vaikeaksi on vain tehty työmatkapyöräily maantiepyörällä täältä Espoosta Helsingin keskustaan, kun joka puolella on tietöitä ja kadut auki. Baanan 2-viikkoinen remontti kestänyt jo monta kuukautta, Otaniemen läpiajo vaikeutunut ja joka puolella kiertoteillä näyttää olevan edessä vain hiekkatietä. Aika kaukaa pitää kierrellä, että saa asfaltilla ajaa, eikä mikään aikaisemmin löytämistäni hyvistä reiteistä ole nyt ajokunnossa. Hiekalla en mielelläni maantiepyörällä aja, kun renkaat eivät sitä tahdo kestää. 

Mun miehet.


Pojan kanssa huipulla.

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Suunto Spartan Ultra -käyttökokemuksia

Olen aika säästeliäästi hankkinut uusia sykemittareita. Yhdeksän vuoden aikana minulla on ollut käytössä vain muutama laite: ensimmäiset pari vuotta joku Polarin laite, jonka mallia en enää muista, sitten Suunto Ambit2 S ja nyt uusimpana hankintana Suunto Spartan Ultra. 

Päädyin ostamaan Spartanin kolmesta syystä: pitkä toiminta-aika, kotimaisuus ja Movescount, jossa minulla oli jo useamman treenivuoden datat tallennettuna. 

Noin kuukausi sitten kävin Amerin konseptimyymälässä ostoksilla. Ihan viime metreille mietin, että Ambit3 voisi myös olla vaihtoehto, koska olin lukenut ja kuullut Spartanin ohjelmistossa olevan vielä melko paljon korjattavaa. Spartaniin kuitenkin lopulta päädyin. 

Ensimmäisten uintitreenien jälkeen oli jännä katsoa uinnin sykedataa. Yllätyin siitä, kuinka korkealle syke oli noussut - jotenkin olin ollut siinä käsityksessä, että se olisi jotenkin matalamman sykkeen hommaa. Ei näytä olevan: 

 

Alkuverran jälkeen vähän potkuja, sitten lyhyt pyramidi eri vauhdeilla, neljä samanlaista kovempaa settiä ja loppuun 50 metrin vetoja - treeni näyttää onnistuneen tosi hyvin.

Pyöräillessä olen pitänyt mittaria ranteessa. Minulla on edelleen käytössä myös Garmin EDGE 500, josta on ajon aikana helpompi katsella watteja - se kun on kiinni aika-ajotangossa. Sykettä siinä ei näy, koska käyttämäni Suunnon sykevyö ei ole sen kanssa yhteensopiva. Se ei oikeastaan haittaa, koska ajan kuitenkin wattien mukaan ja sykkeen näen tarvittaessa rannetta kääntämällä. 

Spartan ja Stages-wattimittari näyttävät toimivat yhdessä moitteetta eikä yhteys pätki. Vain ekalle Mallorcan-lenkille lähdettäessä tuli ongelma: kun yritin kalibroida wattimittarin, sykemittari kaatui ja sain sen käyntiin vasta tunnin ajon jälkeen ensimmäisen pysähdyksen aikana. Se harmitti ja ehdin jo miettiä, että mitä tästä oikein tulee.

Toisen kerran petyin, kun Spartan kyykähti pitkän lenkin loppupuolella. Alcudian rantatiellä huomasin ykskaks, että ranteessa näkyy vain kello, ei enää syketietoja tai reittiä kuten olisi pitänyt. Onneksi siinä vaiheessa en enää ollut sykemittarin reittiohjeiden varassa. Akkua oli jäljellä yli 30 %, joten siitä ei voinut olla kysymys. 

Molemmilla kerroilla Spartanin ongelmiin on auttanut buuttaus eli ylimmäisen napin painaminen 12 sekuntia tai pitempään.

 

Juoksulenkeillä kaikki on toiminut kuten pitääkin. Värinähälytys on minulle kiva uutuus, kun piippaukset esimerkiksi kilometrin päättymisen merkiksi ovat joskus jääneet liikenteen melun takia huomaamatta.

Koska minulta on jäänyt yksi sykemittarisukupolvi kokonaan väliin, olen iloinnut Spartanin myötä myös siitä, että saan siirrettyä treenit Movescountiin kännykän Bluetooth-yhteydellä. Ambit2S piti aina synkkausta varten liittää tietokoneeseen. Tykkään myös Movescountin kännykkäsovelluksesta, kommentit on kiva kirjoittaa sinne tuoreeltaan heti lenkin jälkeen.

Käytän Spartanin jatkuvasti rannekellona. Koska se on koko ajan ranteessa, siitä on tullut minulle nopeasti tärkeä ja pieni merkki siitä, mitä teen vapaa-ajalla. 

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Mallorcan pyöräloman jälkitunnelmia

Pari työpäivää loman jälkeen on nyt takana, ja arki jatkuu. Oli kiva palata töihin puolentoista viikon totaalitauon jälkeen. En lomalla lukenut edes meilejä, vaikka niitä kännykkään aina wifin päässä ropisikin. Säästin kaikki työhönpaluu-aamuun!

Loma oli meidän kolmesta Mallorcan-matkastamme onnistunein. Suurin tekijä siihen oli varmasti se, että majoituimme pari muun perheen kanssa omakotitaloon Alcudiassa. Treenien lomassa oli kiva viettää tavallista arkea ystävien kera. Talossa oli mm. todella kiva aamiaishuone itään päin, josta auringonnousu näkyi hienosti. Matkassa oli myös muutama pikkuihminen; siitä olikin jo aika monta vuotta kun viimeksi olin pitänyt sylissäni lasta, joka vasta opettelee kävelemään. Siinä ihan herkistyi muistelemaan omien rakkaiden nyt jo melko kaukaisia vauva-aikoja. 

Säät Mallorcalla todellakin suosivat huhtikuista lomailijaa. Lyhyissä lahkeissa ja hihoissa pystyimme ajamaan, vain parina tuulisempana päivänä piti laskuihin pukea päälle tuulitakki. Kaikkein viileimmän päivän vietimme Palmassa. Pari kertaa kävin uimassakin, merivesi oli märkkärillä oikein sopivan lämpöistä.

Sain tehtyä kaikki avaintreenit, ja ajaessani jo toista kertaa ylös Llucin mäkeä mietin, että on tämä vaan aika paljon kivempaa ylläpitää tavoitewatteja näissä maisemissa kuin trainerilla kotona. 

 

Pete ei pystynyt niskassaan olevasta hermopinteestä johtuen ajamaan niin paljon kuin olisi halunnut. Sen sijaan hän löysi ihan mahtavia polkuja juostaviksi, taisi  innostua siitä hommasta ihan kunnolla. Viimeisenä päivänä hän juoksi jonkun paikallisen polkujuoksukisan 20 km pituisen reitin, jossa oli vertikaalinousua 1000 metrin verran. 

Petelle sattui myös meidän reissun ainoa kuperkeikka, kun edessä ajanut auto pysähtyi, kun hän oli juuri räpläämässä kelloaan. Vain vasen käsi oli jarrulla,ja niinhän siinä kävi, että vaikka ehkä puoli sekuntia pyörä oli kuskeineen pystyssä eturenkaan varassa, se kääntyi kuitenkin  väärään suuntaan. Pohkeeseen tuli aika ilkeän näköinen eturattaan piikin syvyinen haava, joka onneksi lähti hyvin paranemaan jo matkan aikana. Ei saa koskea kelloon ajon aikana kuin pitkillä yksinäisillä suorilla!

Sekin tuli huomattua, että parikymppinen poikamme pysyi ällistyttävän hyvin mukana vauhdissa, vaikkei pyörä- tai oikeastaan muutakaan treeniä juuri alla ollut. Lahjoja vai tahdonvoimaa, vaikea sanoa!

 

Ennen matkaa arvioimme, että nyt olisi jo tosi hyvät ulkoajokelit täällä Suomessakin, ja niinpä Helsinki-Vantaan räntäsade koneen laskeuduttua oli kuin märkä rätti kasvoille, ihan konkreettisestikin. Ehkä se keli vielä tästä viikonloppua ja vappua kohden paranee ja päästäänkin ajamaan sunnuntain pitkä lenkki maantiellä.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Loma jatkuu

Muutaman intensiivisen pyöräilypäivän jälkeen pidimme keskiviikkona lepopäivän ja ajoimme Palmaan. Aika paljon oli ruuhkaa ja parkkipaikka vaikea löytää, ilmeisesti moni muukin oli päättänyt tuulisella päivänä lähteä saaren suurimpaan kaupunkiin. Kävimme mm. Raphan viikkoa aikaisemmin avatussa myymälässä. Poikamme osti sukkia ja Kings of Pain -kirjan maantiepyöräilyn sankareista. Joimme siellä myös kahvit ja teet. Ihan hieno kauppa.



 

Torstaina ajoimme Llucin nousun Caimarin kautta ja jatkoimme sieltä Sa Calobraan. Ilma oli edelleen tuulinen ja aika viileä, joten tuulitakki oli laskuissa tarpeen. Sa Calobrassa söimme pienen lounaan ennenkuin piti lähteä kapuamaan vajaan kymmenen kilometrin pituista nousua ylös. 

 

Perjantaina keli oli jo vähän lämpimämpi, kun ajoimme noin kolmen tunnin tasamaalenkin. Sellainen jännä tilanne sattui, että yhdessä alamäessä tunsin kuinka mehiläinen ensin kopsahti rintakehään ja siitä jotenkin pyörähti muutaman sentin auki olleen  pyöräilypaidan sisään. Koska ajoin ensimmäisenä enkä voinut tehdä äkkipysäystä, yritin ensin puristella sitä kuoliaaksi paidan sisällä, ja sitten se jo pistikin. Oli pakko pysähtyä ja riisua paita ja melkein liivitkin pois ennenkuin se porhalsi jostain uuden lentoon. 

 

Eilen lauantaina ajoin noin tunnin Sa Poblaan ja sen jälkeen juoksin ja kävelin läheisen Puig Sant Marti -vuoren laelle. Huipulta oli todella upeat näkymät alas alas laaksoon. Jotkut hyppäävät sieltä alas liitovarjoilla. Kaksi miestä valmistelikin hyppyjään samaan aikaan kun olimme siellä ihastelemassa maisemia.

 

Illalla kävimme heittämässä poikamme lentokentälle kotimatkaa varten. Meillä on Peten kanssa täällä vielä pari aurinkoista treenipäivää jäljellä. 

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Cap de Formentor

Aikaisemmilta Mallorcan-reissuilta on jäänyt mielen erityisesti ajelu Formentorin majakalle. Se on niin hieno reitti, henkeäsalpaavia maisemia ja kivoja nousuja ja laskuja. 

 

Tänään ajoimme sinne kolmistaan. Lähdimme liikkeelle vasta yhdentoista jälkeen, ja reitillä oli melko ruuhkaista. Suuri osa autoista jäi Formentorin hiekkarannan tuntumaan, mutta majakallekin niitä riitti ruuhkaksi asti. Parikymmentä autoa odotti pysähdyksissä parkkipaikkaa, ja niitä vapautui vasta kun joku toinen oli lähtemässä. 

Sen verran arkailin, etten lähtenyt pyörällä ohittamaan autoja vasemmalta, vaan talutin pyörää viimeiset pari-kolmesataa metriä. Pelkäsin vastaan tulevia autoja, joita ei sitten tullutkaan. Myöhemmin kuulin, että Pete oli ajanut autojen ohi, koska arvasi että perässään tuleva poikamme nousee siinä varmasti putkelle ja menee vielä loppumetreillä ohi. Ohitus ei onnistunut, mutta muuten oletus piti paikkansa. 

 

Jalat tuntuivat vahvoilta, ja pidin ylämäissä watit anaerobisella kynnyksellä, kadenssin noin kuudessakympissä. Talven pitkät maastopuörälenkit ovat tainneet tehdä tehtävänsä, kun pyörä kulkee nyt kivasti. Alamäissä ei tänään juurikaan tarvinnut polkea, ennemminkin jarruttelin. 

 

Majakalta ajoimme suoraan syömään rantaravintolaan, ja söin ihan todella hyvän kasvispaellan. Pian alkaa olla taas nälkä, illallispaikaksi on sovittu paikallinen nepalilainen.

 

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Kaksi ekaa lenkkiä Mallorcalla

Sunnuntaina saavuimme Alcudiaan, jossa majoituimme ystäviemme vuokraamaan taloon. Ruoka oli valmiina odottamassa, mitä luksusta! Illalla kasattiin vielä pyörät, joten sunnuntai-aamuna olimme valmiita lähtemään matkaan suunnitellusti yhdeksältä.

Ihan kommelluksitta ei lähtö sujunut. Viime hetkellä päätin kalibroida wattimittarin, ja sen seurauksena Suunto Spartan kyykähti. Sain sen elvytettyä, kun ensimmäisen kerran pysähdyimme noin tunnin ajon jälkeen. Loppujenkin sykemittari toimi ihan onneksi ihan moitteetta. Yhteensä ajoimme kolmisen tuntia, 75 kilsaa. 

Hetkeä ennen lähtöä huomasin myös, että etujuomapulloni vuotaa. Se on osa käsien väliin tulevaa torpedo mount -systeemiä. Pulloa ja siihen kuuluvaa pilliä on ollut vähän hankala pitää puhtaana, ja sellaista epämääräistä harmaata kasvustoa tuppaa ilmaantumaan raivoisasta pesusta huolimatta. Pullotelineeseen sopii mikä pullo tahansa, joten ei ollut vaikea päätös heittää se Xlabin pullo roskikseen ja hankkia tavallinen, helposti pestävä pullo tilalle. Eipähän tarvitse sitten kisassakaan alkaa sitä etupulloa erikseen täytellä, vaan voin helposti vauhdissa vaihtaa molemmat pyörässä olevat pullot uusiin. 

 

Tässä poseeraamme Puig de Santa Magdalena -nyppylän päällä; minä, Pete ja poikamme.

Illalla kävimme Peten kanssa uimassa meressä puolisen tuntia. Vesi oli mukavan lämmintä, todennäköisesti ilman märkkäriäkin olisi pärjännyt.

Tänään ajoimme 120 kilsaa, kolmen luostarin kierroksen. Nousua oli aika paljon enemmän kuin eilen, mutta vahvasti tultiin loppuun saakka. Poikani kanssa jätimme tosin viimeisen pienen nousun väliin ja lähdimme kahdestaan kohti majapaikkaa, kun muu porukka lähti kiipeämään vielä yhdelle luostarille. 

 

Olin ladannut reitin Spartaniin (tai oikeastaan Toffe latasi), ja se toimi hienosti, kunnes kyykähti noin10 kilometriä ennen maalia. Akkuakin oli jäljellä yli 30 %, joten siitä ei voinut olla kysymys. Alkoi jo vähän harmittaa, kun molemmilla lenkeillä on täällä ollut ongelmia. Kello kaatui myös lenkin jälkeen aina, kun yritin katsoa pyöräilyn tietoja kellosta. Maagisesti tiedot näyttävät nyt kuitenkin siirtyneen Movescountiin ja Stravaan, tosin sen viimeisen kympin tiedot puuttuvat.


Huomenna ajamme Cap de Formentorin majakalle, noin 60 kilsaa. Keskiviikko ja torstai ovat säätiedotuksen mukaan vähän tuulisempia ja viileämpiä päivä. Toistaiseksi täällä onkin ollut todella lämmintä, lyhyillä hihoilla ja lahkeilla pärjää hyvin. Keskiviikolle olemme suunnitelleet reissua Palmaan. 

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Huomenna pyöräilylomalle Mallorcalle!

Viimeksi olen lomaillut pari päivää joulukuussa, ja alkaa pikku hiljaa tuntua siltä, ettei Mallorcan-matka tule yhtään liian aikaisin. Lähtö on lauantaina, ja mukaan lähtee Peten lisäksi myös poikamme. Hän ei ennen ole ajanut pyörällä ulkomailla, ja on täällä Suomessakin ajanut vähemmän kuin me, toki nyt talvenkin aikana käynyt jonkun kerran trainerilla polkemassa. Mutta eiköhän hän sillä kuuluisalla nuoruuden innolla mukana roiku.

Ennen matkaa on monenlaista tekemistä. Ihan tärkeimpiä juttuja on passi, sillä ilman sitä matka tyssää lentokentälle. Tämä tuli mieleen, kun  olin joitakin viikkoja sitten viemässä poikaani Ruotsin-lautalle risteilyä varten. Ohimennen kysäisin, että kai olet jo uusinut vuodenvaihteessa vanhaksi menneen passisi - asia, josta olin häntä moneen otteeseen muistuttanut. No ei ollut, mutta onneksi Ruotsiin pääsee kuulemma ajokortillakin. Sittemmin hän on saanut hankittua uuden passinkin.

Elokuussa Vichyyn lähtiessä unohdin matkasta lompakon. Olin edellisiltana maksellut laskuja yläkerrassa ja siksi lompakkoni oli jäänyt epätyypilliseen paikkaan olohuoneen sohvalle. Lähtiessä nappasin mukaan käsilaukun tarkistamatta, oliko lompakko siellä. Vasta lentokentällä huomasin ettei ollut, enkä enää ehtinyt sitä hakea. Onneksi Petellä oli luottokortti mukana.

Pass, pengar och biljett - kaksi kolmesta on meidän perheen viimeisimmillä reissuilla unohtunut!

Ostin muutama viikko sitten Suunto Spartan Ultran, jonka akun pitäisi kestää vähän pitemmätkin lenkit. Viime viikonlopun pyörälenkillä testasin, miten reitit Spartanissa toimivat, ja ihan hyvinhän se meni. Vain Toffelta saamien reittien lataamisessa oli vähän hankaluutta, kun ne eivät Plotaroutesta ihan suoraan siirtyneet, vaan tiedostot piti kierrättää Google Mapsin kautta. Sain siihen onneksi hyvät ohjeet Suunnon asiakaspalvelusta. Nämä latasin:

https://www.plotaroute.com/route/387554
https://www.plotaroute.com/route/388565
https://www.plotaroute.com/route/388570
https://connect.garmin.com/modern/activity/1661264689

Myös Cap Formentorille olisi tosi kiva päästä tälläkin kertaa, se on jäänyt mieleen tosi kauniina reittinä aikaisemmalta reissulta. Ja ehkä jonain päivänä voisi vähän tasaisempaakin ajella. Tuo "Kusten Classic" minua hieman hirvittää jo etukäteen, saa nähdä lähdenkö mukaan reissuun.

Pyörääni vaihdettiin viime vuonna ennen Calellan reissua uusi takapakka, jotta pienimmät vaihteet olisivat vähän kevyempiä ja ylämäissä olisi siten vähän helpompi polkea. Lopulta ajoin sillä "vuoristopakalla" koko viime vuoden ja tänä vuonna ajattelin tehdä samoin. Kun voimaa on vähemmän, pienillä välityksillä on helpompi pitää yllä edes jonkinlaista pyöritystä. Peten ja poikamme pyörään vastaava pakka vaihdetaan nyt tätä reissua varten.

Pyörälaukut olemme vuokranneet TriathlonSuomelta ja Velosportilta. Omia pyörälaukkuja emme ole ostaneet, koska meillä ei ole niiden säilyttämiseen tilaa. Ihan hyvin on tämä vuokrauskin aina onnistunut.

Koska olen kovin turvallisuushakuinen ihminen, tsekkasin myös, että matka- ja matkatavaravakuutuksemme ovat kunnossa ja kattavat myös mahdollisesti pyöräonnettomuuksissa sattuneet vammat. Pojalle hankin saman puhelun aikana kotivakuutuksen, jotta hänenkin matkatavaransa ja pyöränsä olisi vakuutettu. Nyt kun hän asuu jo omillaan, hän ei enää ole meidän kotivakuutuksemme piirissä.

Tänään on edessä pyörälaukkujen nouto ja pyörien ja kaikkien muidenkin kamppeiden pakkaus. Huomenna olemme jo Mallorcan ihanassa lämmössä. Kahden edellisen Mallorcan-reissun tarinat löytyvät täältä.

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Työmatkajuoksua taas

Tällä viikolla on vielä vähän kovemmin treeniä, kunnes ensi viikolla jo kevennetään Mallorcan-reissua varten.

Keskiviikkona tein paluun työmatkajuoksun pariin. Lyhimmillään työmatkani on vain reilut kymmenen kilometriä, mutta koska tavoite oli juosta kaksi tuntia, juoksin pitempää maisemareittiä rantoja pitkin. Ihan loppumatkasta piti tehdä vielä vähän kiemuraa, että sain tarvittavat minuutit täyteen.

 

Alkumatkasta vastaan juoksi tuttu Konan-kävijä, joka kääntyi 180 astetta ja juoksi pari kilsaa kanssani. Siinä tulikin minulle PR pariin Strava-segmenttiin Merisatamanrannassa, kun vauhti ja syke vähän karkailivat vauhtikestävyyden puolelle. Ihan mahtavaa on nähdä lenkillä tuttuja ja vaihtaa kuulumisia!

Otaniemen sillalla vastaan juoksi puolestaan Pete omalla pitkällä lenkillään. Hän oli kotona kiukkuinen kuin ampiainen, koska oli joutunut jättämään lenkin kesken kipuilevan polven vuoksi. Tavoitteena on saada se kuntoon vielä ennen reissua.

 

Minulla ei ollut ihan paras juoksutuntuma, kun edellinen kahden tunnin lenkki oli ollut sunnuntaina ja maanantaina olin käynyt salilla. Plus-sarakkeeseen voisi kuitenkin merkitä uuden Camelbak Circuit -juoksurepun, joka toimi moitteetta. Siinä oli nyt uusi venttiili, josta mainosten mukaan tulee yhdellä ilmaisulla 20 % enemmän juotavaa. Saattaa pitääkin paikkansa. 

 

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Pitkä pyörä ja juoksu

Viikonloppuna on aikaa pitkille treeneille. Niinpä eilen kävin maastopyöräilemässä kolmisen tuntia ja tänään juoksin kaksi. Illalla on vielä uintitreenit Märskyssä.

Lempisuuntani pyörällä täältä Etelä-Espoosta on lähteä ajamaan Helsingin keskustaan rantoja pitkin. Ajoin aina Itäkeskukseen saakka ja sieltä kotiin Kehä Ykkösen laitaa. Kehän kevyen liikenteen väylällä oli vielä yllättävän paljon liukkaita paikkoja, ja siellä piti sitten kesärenkailla hiljentää. Vähän piti oikeaa reittiäkin etsiskellä, kun ihan joka risteyksessä ei ollut kylttejä. 

Loppumatkan Pirkkolasta ajoin tuttua oikaisureittiä, kun alkoi olla jo hieman kylmä varpaista ja sormista. Vessahätäkin oli, mutta kun ei ollut lukkoa mukana en uskaltanut jättää pyörää minnekään yksikseen. 

Tänään oli vuorossa juoksua pari tuntia. Juoksin Ratiopharm Arenan ohi Haukilahteen ja Westendiin. Lainasin Petriltä hänen Camelbak Circuit -juoksuliiviään ja se tuntui tosi hyvältä, oli täytenäkin lähes huomaamaton, vaikka vettä oli mukana puolitoista litraa. Aiemmin pitkillä lenkillä pidin pulloa kädessä, mutta se saa lapaluiden välin aika hyvään jumiin.

Pete osti liivinsä Go Expo -messuilta Scandinavian Outdoor Storen osastolta. Minä tajusin tarvitsevani samanlaisen vasta muutamaa päivä ä myöhemmin. Kävin viime viikolla Forumin myymälässä kyselemässä samanlaista, ja sellainen löytyi lopulta maahantuojalta. Saan sen todennäköisesti alkuviikosta.

Camelbak Circuitiin mahtuu kahden litran vesisäiliö. Sen mukana tuleva säiliö on tosin 1,5 -litrainen. Liivissä on kaksi isoa etutaskua, joihin mahtuu normaali urheilupullo. Vaikkapa pitkälle polkujuoksulenkille saa siis mukaan reilusti vettä ja etutaskuihin pullon tai kaksi vahvaa urheilujuomaa. 
 
Scandinavian Outdoor Storen myyjä kertoi messuilla hyvän vinkin juomasäiliön kuivaamiseen: säiliöön voi rypistää talouspaperia, ja kun sen puhaltaa täyteen ilmaa ja heiluttelee, talouspaperi imee veden itseensä. Tuntui toimivan, kun kokeilin.

Ilma oli aamulla todella sumuinen. Karhusaaressa kuulin laivojen sumutorviakin. Alussa juoksu tuntui aika raskaalta, mutta loppua kohden tunnelma parani. 

 

Juoksin lähes saman lenkin maaliskuun alussa, ja nyt olin reilun minuutin hitaampi. Keskisyke oli kuitenkin kolme lyöntiä alhaisempi, joten ei se kai niin kovin huonosti mennyt. 

 

perjantai 31. maaliskuuta 2017

MItä tein maaliskuussa

Tänään on sportin suhteen lepopäivä, joten on hyvää aikaa kirjoitella maaliskuun liikunnoista. Movescountistahan ne löytyvät:


Liikkumista kertyi yhteensä reilu 37 tuntia. Yhtään sairaspäivää ei onneksi ollut. Kokonaan treenittömiä päiviä kertyi kuusi. Eniten aikaa olen viettänyt pyörän päällä: reilut 11 tuntia maastopyörällä ulkona ja sen lisäksi kolme ja puoli tuntia trainerillä. Juoksua ja uintia kertyi molempia reilut kahdeksan tuntia, kuntosalilla vierähti hieman yli viisi. Muutin merkintätapaa kesken kuukauden kuntopiiristä painoharjoitteluun, siksi yhteenvedossa näkyy kaksi punaista riviä. Molemmat kuvaavat kuitenkin sitä samaa asiaa.

Hernesaaren rannassa.

Tuo viimeinen harmaa määrittelemätön viisiminuuttinen johtuu siitä, että aloin mitata ortostaattista sykettä sykemittarilla, jotta saan talteen myös maksimisykkeen. Tämä tarve tuli esiin, kun juttelin asiasta Teemun kanssa. Maksimisyke olisi sekin kuulemma hyvä tietää, kun palautumista arvioidaan. Muistankin pari vuotta sitten Mallorcalla ihmetelleeni, että ovatpas sykkeet alhaalla kesken treenileirin, vaikka kroppa ja hermosto olivat molemmat varmasti jo palautumisen tarpeessa. Maksimisykkeenkin seuraaminen olisi varmasti valaissut asiaa.

Kuukauden kohokohta oli varmasti uusi FTP-ennätys. Se taisi olla kaikkein tasaisimmilla tehoilla ajamani testi, aina ennen watit ovat testin lopussa tupanneet tippumaan kiivaista intensiteetin ylläpitoyrityksistä huolimatta.

Viime viikonloppuna oli vielä paikka paikoin jäistä.

Ehkä se huonoin hetki osui yhdelle maaliskuiselle sunnuntaille, kun juoksin pitkää lenkkiä mökkimaisemissa. Siellä oli vielä liukasta ja jäistäkin, ja pohkeet menivät ihan kamalaan juntturaan. Lenkkipäivän aamuna olin kaatunut ulkoportaissa, kun kiirehdin laiturille kuvaamaan joutsenia jalassani Petrin Reino-tossut. Olivat muuten tosi liukkaat! Onneksi ei sattunut pahemmin ja puhelinkin pysyi ehjänä.

Ne joutsenet mökkijärvellä.
Kaiken kaikkiaan olo on ollut oikein tosi hyvä ja vahva. Siihen on varmasti vaikuttanut se, mitä päätettiin valmentaja-Teemun kanssa jo treenikauden alussa: teen pitkät pyörälenkit oikeasti tarpeeksi alhaisella sykkeellä ja olen enemmän jalkojeni päällä. Pitkät pyörälenkit olen tällä treenikaudella ajanut useimmiten yksin. Peten kanssa olemme kyllä lähteneet yhtä aikaa ja nähneet sitten kotona saunassa kolmen tunnin kuluttua.

Jalkojeni päällä olen ollut viime syyskuusta lähtien lähes päivittäin ainakin 10000 askelen verran, ja nyt siihen kävelemiseen on tullut melkein jo himo. Samoin salilla juoksen aina loppuverran matolla ikivanhoilla Vibram Fivefingers -tossuillani. Säiden hieman lämmettyä saatan kokeilla niitä ulkonakin 15-20 minuutin verran.

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Ortostaattisen sykkeen mittausta

Joitakin vuosia sitten aloin seurata palautumista ja elimistön rasitustilaa mittaamalla sykkeeni aamulla ensin makuulla ja sitten pian seisomaannousun jälkeen. Mittaus on helppo tehdä, eikä vie aikaa muutamaa minuuttia enempää.

Nykyään teen mittauksen aamulla ennen suihkuun menoa. Menen pitkäkseni sohvalle, odottelen pari minuuttia ja mittaan sitten leposykkeen. Sen jälkeen nousen seisomaan, odotan puoli minuuttia ja mittaan sykkeen uudelleen. Sykkeen mittaamiseen käytän iPhonen Cardiio-sovellusta, joka mittaa sykkeet sormenpäästä ja tallentaa molemmat luvut muistiin. Sieltä siirrän ne sitten Movescountiin ja myös Google Sheetiin, jossa on valmentajan minulle suunnittelema ohjelma ja kaikki muutkin testitulokset hyvässä muistissa.

Lukujen tulkinta ei aina ole ihan helppoa. Täältä luin perusasiat ja mm. sen, että ortostaattisen sykkeen nousu 15-25 lyöntiä minuutissa kertoo jo ylirasituksesta tai jostakin kehossa olevasta epänormaalista tilasta. Flunssa näkyy sykkeissä melkeinpä jo ennen muiden oireiden alkamista, tästä on jo kokemusta. Aika usein lukemat tukevat omaa fiilistä, ja tämä mittaaminen on auttanut minua tarkemmin kuuntelemaan omaa kehoa.

Viime viikolla keksin kaivaa muutaman edellisen vuoden maaliskuun luvut samaan taulukkoon, ja ilokseni huomasin, että leposykkeeni on laskenut noin neljällä lyönnillä viime vuodesta, samoin ortostaattinen syke. Ihan koko maaliskuulta 2016 minulla ei lukuja ole, mutta suunta on kuitenkin ollut hyvä. Vuodelta 2015 datapisteitä on hieman enemmän, ja silloinkin sekä lepo- että ortostaattinen syke olivat keskimäärin korkeammalla kuin nyt.

Lisäys 31.3.: Juteltuani Teemun kanssa lisäsin myös maksimisykkeen seurantaan. Lepo- ja ortostaattisen sykkeen ero voi olla pieni, mutta jos sykemaksimi jää alhaiseksi, kyse voi olla alipalautumisesta. Siirryin taas tekemään tämän testin sykemittarilla, jotta saan maksimisykkeenkin talteen.

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Vuoden kolmas FTP-testi

Ai että. Tänään oli ohjelmassa FTP-testi, ja kotimatkalla yritin miettiä, onko minulla yhtään hyvää syytä joko siirtää treeni lauantaille tai jättää se kokonaan ajamatta. No ei ollut. Motivoitumisessa auttoi se, että mietin ajan kuluvan joka tapauksessa; mitä nopeammin pääsen pyörän päälle, sitä nopeammin testi on sitten ohi.

Tein testin samalla tavalla kuin edellisilläkin kerroilla:

  • 10 minuuttia verra
  • 5 min "all-out"
  • 10 min verra
  • 20 min FTP-testi niin kovaa kuin jaksaa
  • 10 min verra

Viiden minuutin tehot jäivät muutaman watin edelliseen testin alle, mutta varsinaisessa testissä sain taas puristettua lisää watteja. Loppua kohden alkoi ajatus taas vähän harhailla ja erehdyin juomaan kulauksen vettä. Ei olisi pitänyt, juomisesta tuli melko huono olo ja tehotkin hetkellisesti putosivat.


Jipii - kehitystä on siis taas tapahtunut! Keskisyke putosi yhdellä lyönnillä ja tulos oli paras kaikista koskaan sisällä ajamistani. Testi ei ehkä myöskään tuntunut ihan niin pahalta kuin aikaisemmat, vaikka sellaista läähätystähän se varsinkin loppua kohden alkaa olla. 

Hankin Stages-wattimittarin lahjaksi itselleni Kööpenhaminen Ironmanin jälkeen noin puolitoista vuotta sitten. Se on ehdottomasti yksi parhaimpia triathlonia varten hankkimiani juttuja. Sen avulla on pyörätreeniin on tullut ihan uusi ulottuvuus, kun mittari on omassa pyörässä ja myös talven traineriajelut voi tehdä sillä. Myös testiolosuhteet on kotona helppo vakioida, ja tulokset ovat siksi täysin vertailukelpoisia. Näitä testejä ajan säännöllisesti, ja kaikki treenit ja etenkin myös kisat ajan viimeisimmän testin tuloksen perusteella. Sopii tällaiselle säntilliselle ihmiselle. 

Huomenna ohjelmassa on taas varmaan pitkä maastopyörälenkki. Sitä ennen ajattelin vielä vaihtaa siihen kesärenkaat. Ostin uudet Vittoria Mezcalit Velosportista, tuntuvat varmasti kevyeltä nastarenkaiden jälkeen. 

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Uintia sunnuntai-iltana?

Viime syksynä eteen tuli mahdollisuus osallistua ohjattuun uintiin sunnuntai-iltaisin Märskyssä. Yleensä sunnuntai-iltaisin ole ollut jo aikamoisen treenikooman vallassa sohvalla viikonlopun pitkistä treeneistä, mutta ajattelin että kyllä kai siinä yksi uinti vielä menee.

Tässä treenivuorossa on vielä sekin kiva puoli, että myös Pete pääsee mukaan. Neopreenishortsit jalassa hän pysyy mukana vauhdissa ihan riittävän hyvin, vaikka vuoro onkin "kokeneille". No voihan sitä olla kokenut, vaikkei kovin nopea olekaan.

Sekin on hyvä asia, että kun on treenit ovat sunnuntai-iltana, tulevan viikon työasiat hiipivät vasta treenin jälkeen, jos silloinkaan.

Marras-joulukuussa uinnit sujuivatkin ihan kivasti, kun uitiin enemmän tekniikkaa ja peruskestävyyttä. Hyvin jaksoin mukana, vaikka alla olikin usein pari pitempää treeniä. Keväämmällä on ollut hieman haastavampaa, kun uidaan tehoja. 

Reilu viikko sitten olin taas enemmän tai vähemmän nuuuneena paikalla, kun uitiin tehopyramidia: aina vuorotellen kovempaa ja sitten taas vastaava matka hiljaisempaa vauhtia. Olimme Peten kanssa olleet juuri ennen treenejä tyttäremme ja poikaystävänsä luona kyläilemässä. Tytär oli leiponut niin hyvät piirakat, että taisin syödä ihan liikaa. Täysi maha oli aika huono kombo yhdessä tehotreenin kanssa, sillä pääsarjan puolivälissä jouduin nieleskelemään piirakoita jo toiseen kertaan. Petekin tökki koko ajan varpaista, että ui nyt sitä kolmosta, vaimo! Siltä se ainakin tuntui, kun välimatka edellä uineeseen vaan kasvoi ja kasvoi ja Pete pysyi peesissä kosketusetäisyydellä.

Viime sunnuntaina olikin sitten vähän pelonsekaiset fiilikset, kun kävelin altaalle. Harvoin joudun motivaatiota raaputtelemaan esille ennen uintitreeniä, mutta nyt oli sillekin tarvetta. Olin varmuuden vuoksi pitänyt 3-4 tuntia väliä ruokailun ja uintitreenien välissä, eikä ongelmia onneksi sitten tullutkaan.

Sunnuntain uintitreenit jatkuvat huhtikuun loppuun saakka, ja kun olemme kaksi huhtikuista sunnuntaita vielä Mallorcalla ja ensi viikon treenit on peruttu, ei niitä ohjattuja uinteja tälle keväälle niin montaa enää olekaan. 

Kuvituskuvaksi yksi viime syksynä Altaalla ottamani otos. Allas Sea Poolin pitäisi avautua taas keväällä päärakennuksen valmistuttua.

 

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Go Expo -lippuarvonta

Yhteistyössä Messukeskuksen kanssa. Kevät tulee, eikä GoExpo -messujakaan pidättele enää mikään! Ensi viikonloppuna on Helsingin Messukeskuksessa hulinaa, kun samaan aikaan on useampikin tapahtuma: Fillari, Kunto, Outdoor, Kuva ja kamera ja muutama muukin. 

Omalla messuagendallani on käydä ainakin Garminin osastolla tutustumassa uusimpiin urheilukelloihin ja pyörämittareihin. Suuntoa ei harmikseni näytteilleasettajien listalla näkynyt. Hankintalistalla on edelleen Suunto Ambit2 S:n korvaaja.

Akkreditoiduin Messukeskuksen palvelussa bloggaajaksi, ja arvon keskiviikkona yhden messulipun tähän postaukseen kommentin jättäneiden kesken. Toimitan lipun voittajalle sähköpostitse torstaina. Osallistu siis arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen vähintään sähköpostiosoitteesi. 

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Helmikuun treenailut

Helmikuussa olin pienessä flunssassa vajaan viikon, joten treenitunnit jäivä viime (43:18) ja toissavuodenkin (37:19) helmikuun tunneista aika reilusti. Noh, muina kuin sairastelu- ja toipilaspäivinä sain kaikki treenit tehtyä kuten pitikin. Yhteensä treeniä kertyi reilut 23 tuntia, ajallisesti eniten pyöräilyä. Helmikuussa oli myös pari matkapäivää, joiden aikana ei treenaaminen onnistunut.

Traineriajelut olen merkinnyt tuolla kuntopyörä-ikonilla. Siinä olen vasta pääsemässä vauhtiin. Parina lauantaina ajoin maastopyörällä useamman tunnin pituisen pitkän lenkin. Siitä on tullut yksi lempparitreeneistäni. Kuntosalilla ollaan pitkistä sarjoista (2x15) siirrytty vähän isompiin painoihin ja lyhyempiin sarjoihin (3x8).

Helmikuu 2017

Treenailun lisäksi olen tykästynyt kävelemiseen. Otin syksyllä tavoitteeksi kävellä arkisin vajaat kolme kilometriä asemalle jompaan kumpaan suuntaan, ja ihan hiljan hilasin tavoitetta vähän kunnianhimoisemmaksi ja nyt pyrin kävelemaan matkan molempiin suuntiin. Voi olla, että viimeisimmällä pitkiksellä tämä lisääntynyt jaloilla olo sai juoksun alussa tuntumaan mukavan helpolta ja kevyeltä, mutta kyllä se siitä sitten muuttui vähän tutumman raskaaksi loppua kohden.

Olen taas alkanut mittailla ortostaattista sykettä aina aamuisin. Siitäkin oli helppo huomata, että jotain on pielessä, kun syke sekä makuulla että seistessä oli selvästi koholla. Kuume ei noussut, mutta muuten oli vetämätön olo. Pari päivää olin pois töistäkin, ja näin jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut olla se kolmaskin.