lauantai 22. heinäkuuta 2017

Kesäkuulumisia

Viime viikot meillä on ollut hulinaa, kun kylään tulivat ensin siskon tyttäret ystävineen ja viimein torstaina itse sisko Amerikasta asti. Lomaa on jäljellä reilu viikko, joten ehtiihän tässä vielä heilua emäntänä. Ainakin mökkireissu on ensi viikolle suunnitteilla. Tyttäremme (serkukset!) ovat aika omatoimisia, ja viettävät tämän viikonlopun itse varaamallaan ja maksamallaan lomalla Kööpenhaminassa.

Treenit on tietysti sovitettu muuhun ohjelmaan tai oikeastaan päinvastoin. Kulunut viikko on ollut minulla vähän kevennetty, kun viime viikonloppuna oli aika paljon treeniä. Sunnuntaina piti ensimmäistä kertaa piti treenin jälkeen jäädä vähäksi aikaa nurmelle lepäilemään. Ohjelmassa oli tuolloin aika pitkä tehotreeni pyörällä ja lopuksi myös juoksua.

Lomalla on kiva tehdä pitempiäkin treenejä, kun aikaa lepäilyyn ja palautumiseen on mukavan paljon. Remonttiakin on tässä samalla jonkin verran edistetty, huone kerrallaan edetään. Ensimmäinen huone alkaa olla jo voiton puolella, mutta onhan tässä vielä aikalailla tapettia poistettavaksi ja seinää maalattavaksi. Uusia kalusteita hankkiessa koin pienen onnistumisen, kun uskalsin ajaa isohkoa pakettiautoa.

Koska Pete oli tänään Porkkala Swinrunissa kisaamassa (Hesarin juttu kisasta), päivän yhdistelmätreeni piti tehdä yksin. Vähän aikaa mietin, mistä parhaiten pääsisi pyöräilemään suoraan maantielle ja lähdin sitten autolla Kirkkonummen suuntaan. Pysäköin Tolsaan liityntäpysäköintipaikalle, ajelin tempopyörällä tunnin eestaas Porkkalanniemeen ja juoksin päälle puoli tuntia omaa kovaa. Pyörällä tehot pysyivät hyvin tavoitteessa, ja samoin kävi ilokseni myös juoksussa. Kovemman pyörätreenin jälkeen myös juoksu tuntuu lähtevän helposti kovaa.

Juoksun keskivaiheilla pyörähdin myös vähän poluilla, mikä virkisti kivasti. Aikaisemmin tällä viikolla olin jo repäissyt vasemman jalan lenkkarin pohjallisesta irti siihen liimaamani metatarsaalituen, kun se alkoi jo Sääksen kisassa ja pitemmillä lenkeillä muutenkin painaa päkiää ja siis sattua. Yritän nyt aktivoida paremmin varpaita, ja se tuntui auttavan esimerkiksi eilisellä pitkällä lenkillä.

Tämän jälkeen en enää tee ennen Hampurin IM-kisaa mitään muutoksia kamppeisiin, korkeintaan pesen ja vahaan pyörän.

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Kun melkein jäin auton alle

Eilen oli aika iso treenipäivä: pyörällä kovempia vetoja 6x20 min ja sen jälkeen vielä 40 min juoksu. Lähdimme matkaan parin kilsan päästä mökiltä, sieltä mistä kestopäällyste alkaa.

Olin juuri saanut aloitettua toisen kovemman tehopätkän, kun Muurlassa huomasin, että vasemmalta kolmion takaa on tulossa vaaleanharmaa Mercedes, joka on kääntymässä ajosuunnassaan vasemmalle, siis samaan suuntaan kuin minä ajoin. Auto hiljensi risteykseen, ja oletin kuljettajan huomanneen minut, vaikka korvallaan olikin kännykkä.

Oletin väärin. Kuljettaja lähti kääntymään, ja kiireesti jarrutin renkaat lukossa niin että takapyörä lähti liukuun. Samalla huusin, että "Jum****ta! Apua!" Auto oli pahimmillaan niin lähellä, että olisin voinut sitä koskettaa. Ei onneksi kuitenkaan osunut ja pysyin pystyssä.

Kuljettaja kaasutti pois, puhelin yhä korvallaan. Minä jäin päivittelemään hyvää tuuriani ja miettimään, mitä olisikaan voinut tapahtua, jos olisin ollut vaikka metrin edempänä. Ja millaisten mullqvistien kanssa sitä täytyy liikenteessä yrittää pärjätä ja pysyä hengissä! 

Muurlan keskustassa katsoin silmä kovana, näkyykö autoa jonkun liikkeen pihassa. Olisin mennyt sanomaan pari valittua sanaa kuljettajalle. Ei näkynyt.

Näin lähellä ei kolari ole ollutkaan pitkään aikaan. Kerran nuorena tyttönä törmäsin pyörällä eteen avattuun auton oveen kotikadullani Helsingissä. Silloin ei sattunut pahasti. 

Melkein joka lenkillä joku ohittaa liian läheltä. Yleensä näiden kuljettajien autojen vasemmanpuoleiset renkaat eivät ylitä keskiviivaa, vaikka minäkin ajan pyörälläni pientareen vasemmalla puolella. Oma lukunsa ovat ne kuljettajat, jotka eivät viitsi vaihtaa ajolinjaa edes silloin, kun ajetaan ylämäessä, jossa olisi ihan vapaa ohituskaistakin. Tai ne asuntovaunujen, peräkärryjen tms. vetäjät, jotka eivät tunne vetämänsä yhdistelmän ulottuvuuksia ja siirtyvät takaisin omalle kaistalleen liian aikaisin.

Onnea oli eilen matkassa, ja sain hyvän muistutuksen siitä, ettei liikenteessä kerta kaikkiaan kannata olettaa yhtään mitään. 

Ja ne puhelimet pois silloin, kun ajetaan autolla! Joku voi vaikka kuolla!

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Lomafiiliksiä

Aika harvoin pyörälenkillä ilahtuu siitä, että loka-auto ajaa ohi. Tänään kävi niin, kun ajelin jo takaisin Lahnajärven suuntaan. Meillä on nimittäin mökillä lokasäiliö melkein täynnä, ja kerran on loka-autokin pyörähtänyt pihassa, mutta ei kuitenkaan uskaltanut ajaa vanhaa tienpohjaa niin pitkälle, että olisi saanut vietyä mustat vedet mennessään. Mökkimme on rinteessä, ja lokasäiliön viereen pääsee vain jo käytöstä poistettua tienpätkää pitkin. Ilmeisesti tie oli sateiden jäljiltä liian pehmeä painavalle autolle edellisellä kerralla.

Vaan turha oli toive siinä pyöräillessä, ei ollut loka-auto täällä meillä käynyt. Nyt siis edelleenkin odotellaan tyhjentäjää.

Treenailun lisäksi meillä on Peten kanssa lomaohjelmassa remontointia kotona. Tyttären vanhasta huoneesta tulee vaatehuone ja pojan huoneesta pyörähuone. Toisesta ollaan jo saatu tapetit poistettua, ja eilen kävimme Turussa hakemassa seiniin kalkkimaalit. Ensi viikolla olisi toiveissa saada poistettua loputkin tapetit ja päästä maalaamaan. Remontti ulottuu myös makuu- ja takkahuoneeseen, mutta kun itse tekee, saa kaiken kivasti aikataulutettua niin, ettei koko kämppä ole remontin kourissa. Niin ainakin toivon.

Olen myynyt ja antanut pois paljon tavaraa, ja se on tuntunut tosi mukavalta. Myös isosta osasta kirjoista on tarkoitus luopua tässä yhteydessä. Triathlon-aiheisen kirjapaketin sainkin jo myytyä Facebookin Triathlonfoorumilla alta aikayksikön. Juokukirjoillekin löytyi ottaja. Lasten- ja nuortenkirjoja olen lahjoittanut SOS-Lapsikylään. Luen itse suurimman osan kirjoista nykyään Kindlellä. Siinä on taustavalo (ei sininen kuten tableteissa ym.), joten sitä on helppo lukea myös illalla sängyssä, eikä se vaikeuta unen saantia. Nyt kesälomalla on kesken yksi perinteinenkin kirja, Jhumpa Lahirin Kaima, joka ensimmäisten sivujen jälkeen vaikuttaa todella mielenkiintoiselta.

Olisin halunnut mennä Pori Jazzeille kuuntelemaan Chaka Khania livenä, mutta kun viikonloppuna on ohjelmassa yhteensä kahdeksan tuntia pyöräilyä ja juoksua, luovuin suunnitelmasta. Emme olisi ehtineet millään tehdä kaikkea, ja tällä kertaa päädyimme preferoimaan treenejä.

Kauden pääkisaan, Hampurin Ironmaniin, on enää reilut neljä viikkoa. Löysin Instasta hampurilaisen Ramonan (@ramona_in_hamburg), joka kertoi eilen, että veden lämpötila on 18,8, astetta ja märkäpukukielto siten aika epätodennäköinen.

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Sääksi Triathlon puolimatka 9.7.2017

Eilen oli noin 50 triathleettia koolla Sääksissä Nurmijärvellä, ja matkoina oli täys-, puoli- ja perusmatka. Peten kanssa osallistuimme puolimatkalle parinkymmenen muun kanssa. Täydelle matkalle oli lähtenyt viisi kilpailijaa, ja perusmatkallakin oli parisenkymmentä osallistujaa.

Täyden matkan kilpailijat olivat lähteneet matkaan aamuyhdeksältä, ja meillä puolimatkalaisilla oli lähtö klo 12.30. Uinti oli kivasti yhtenä kierroksena. Lähtö oli Kiljavan opiston saunarannasta, ja matkalla rantauduttiin Sääksen uimarannalla, jossa piti myös juosta hetken matkaa hiekkarannalla.

Uinti lähti hyvin, sain uida omassa rauhassa ja omaa vauhtia koko matkan. Sopivaa peesiä ei ollut tarjolla, mutta Peten näin parin ekan vedon aikana omalla vasemmalla puolella. Myöhemmin hän kertoi jonkin matkaa myös peesanneensa minua. Se on Sääksissä hyvin helppoa, koska vesi on todella kirkasta. Hiekkaranta oli todella matala, ja siinä tein pari delfiinihyppyäkin. Syke nousi siinä hyppiessä aika ylös, ja sitä piti sitten vähän rauhoitella loppupätkällä.

Uintiaikani oli minulle tosi hyvä, alle 31 minuuttia. Matkakin oli tosin ehkä noin 100 m liian lyhyt. Noh, uinti meni hyvin ja oli aika lähteä pyöräilemään. Evääksi olin ottanut vettä, suolaa sekä Fastin ja High5:n geelejä. Vatsani on herkkä reagoimaan FODMAP-hiilihydraatteihin, ja siksi olen nyt tänä vuonna vaihtanut geelimerkkiä. Fastin ja High5:n geeleissä ei nimittäin ole lainkaan fruktoosia, jonka piikkiin laitan ainakin osittain viime vuoden Ironmanin vatsaongelmat.

Energian suhteen suunnitelma oli se, että vartin välein otan jotain: aina tasalta pelkkää vettä, varttia yli Fastin geeli ja vettä, puolelta vettä ja suolatabletti ja sitten aina varttia vaille täysi tunti High5:n geeli ja vettä. Sain 41 grammaa hiilihydraattia tunnissa. Vielä pitemmällä matkalla pitäisi ehkä saada 20 g enemmän (1g hh/painokilo), mutta tuo tuntui riittävän eilen.

Pyörällä katsoin vain watteja, en vauhtia lainkaan. Pete ohitti minut vajaan 7 kilsan kohdalla, ja muitakin nopeampia pyöräilijöitä tuli ohi jonkin verran, mutta ihan yksin sain muuten ajella. Reitti oli kivan kumpuileva, pari vähän jyrkempää mäkeä oli mausteena. Pyörä ajettiin kahtena kierroksena, ja kierrosten välillä käytiin kisakeskuksessa. Sain siellä vaihdettua myös vesipullot uusiin. Puolimatkalla piti olla omat vaihtopullot, onneksi ylimääräisiä oli sattunut mukaan.

Pyöräilyn keskiteho oli kahdeksan wattia parempi kuin vuosi sitten Jönköpingissä, mutta vauhti noin 1 km/h hitaampi (28,8 km/h vs. 29,8 km/h). Reittikin varmasti vaikuttaa vauhtiin, samoin muut pyöräilijät vaikka peesirajoista kiinni pitäisikin.

Juoksuun olin varannut kolme geeliä. Ne oli helppo muistaa ottaa, kun juoksu oli kolmena kierroksena. Otin yhden aina kääntöpaikalla. Juoksureitilläkin oli ylä- ja alamäkeä ja parisen kilsaa juostiin kuorikatteen päällä. Kierros kierrokselta siihen muodostui parempia polkuja. Ainakin alusta oli mukavan pehmeä. Reitille osui mukava lupiinipolkukin ja pätkä, jossa juostiin suopursujen keskellä. Juostessa oli hyvä fiilis, kun keskityin vain siihen kierrokseen, jota kulloinkin juoksin.

Edestakaisella reitillä oli kiva moikkailla ja tsemppailla kanssakisaajia. Ekalla kierroksella vastaan tuli myös perusmatkan kilpailijoita, mutta viimeisillä kierroksilla oli taas hiljaisempaa, kun hekin olivat jo ehtineet maaliin.

Maalissa piti vähän vetää henkeä.
Mutta sitten sain pokaalin.

Ja tulihan se maali vastaan minullakin sitten lopulta ajassa 5.54. Pete oli siellä jo odottamassa, oli ehtinyt käydä jo suihkussakin. Voitimme eilen molemmat omat ikäsarjamme, mutta niissä oli vain kaksi osallistujaa. Voitto on kuitenkin aina voitto ja kaikki lasketaan, vai mitä? Olimme myös puolimatkan vanhimmat osallistujat.



Tulokset täältä.

torstai 6. heinäkuuta 2017

Kesäkuun sportit

Tuntuu siltä, että kesä on vähän salaa hiipimällä tullut siihen pisteeseen, että olen jo toista päivää lomalla. Muutama lämpöisempi päivä on ollut, mutta jotenkin ei vielä ole tullut sellaista kesäistä fiilistä. En mitään hellettä kaipaa, mutta aurinkoisempi keli olisi kiva. Kertaakaan tänä kesänä emme ole esimerkiksi syöneet ulkona terassilla. Ehkä ne kaikki lämpimät päivät on säästetty heinäkuun viimeiseen viikkoon, kun Amerikan-siskoni on täällä.

Kesäkuun treeniyhteenveto on tässä:



Vertasin lukuja viime vuoteen, ja oikeastaan kaikissa lajeissa on tullut enemmän tunteja, varsinkin uinnissa. Viime vuonna olin tosin 12 päivää kokonaan treenaamatta, osin ilmeisesti kesäflunssan takia. Tänä vuonna treenittömiä päiviä oli kesäkuussa vain kolme. Viime kesäkuun liikuntojen keskisyke oli aika paljon korkeampi, 140. Hyvä suunta siis.

Tänä vuonna emme lähteneet Tampereelle ajamaan Pirkan pyöräilyn pitempää lenkkiä, kuten muutamana aikaisempana vuonna.  Se on voinut olla vähän turhankin pitkä lenkki alkukauteen, ja minusta alkoi tuntua melko turhalta matkustaa Tampereelle saakka ajaakseen pitkän pyörälenkin. Viime vuonna myöhästyimme lähdöstä ja sätkin ensimmäisen tunnin Petrin peesissä ihan turhan kovaa. 



Kesäkuulle sattui kesän ensimmäinen triathlonkisakin, kun osallistuin perusmatkalle Kuusijärvellä. Siellä pohje kramppasi jo uinnissa, kun kierrosten välissä piti juosta joitakin metrejä rannalla ja laiturilla. Pohje vaivasi koko kisan ajan, mutta on nyt jo kunnossa. En ollut käynyt fyssarilla koko keväänä, kun olin joutunut perumaan joulukuisen käynnin enkä sitten varannut uusia. Nyt on aina seuraava käynti kalenterissa taas.

Varustepuolikin on saanut täydennystä, kun ostin uudet Hoka Oneone-lenkkarit. Ne tuntuvat aika erilaislta kuin Newtonit, ja juoksuaskelkin on muuttunut jonkin verran. Vasemman jalkateräni poikittaistuki on romahtanut, ja ekalla Hoka-lenkillä alkoi ensin pari varvasta ja sitten päkiä mennä tunnottomaksi. Kävin Kluuvin juoksukaupassa ostamassa vasempaan kenkään poikittaisholvia tukevan metatarsaalituen, ja puutuminen loppui siihen.

Kävin radalla juoksemassa tonnin vetoja. Siirtymät Jopolla.

Suunto Spartan Ultra -sykemittarini tuntuu nyt uusimman päivityksen jälkeen toimivan hyvin, eikä pitkien treenien tallennus enää katkeile kuten vielä kesäkuun alkupäivinä. Toivotaan, että kellon hyvä vire säilyy. 

Ihan hyvillä fiiliksillä tässä siis lomaillaan. Pete ei ole ihan vielä päässyt eroon työhommista, vaikka periaatteessa lomalla onkin. Nytkin on jossain kokouksessa. 

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Kisko Triathlonin sprintti 1.7.2017

Kisko Triathlonilla on kyllä sydämessäni ihan tietty paikka, sillä se on ensimmäinen kunnon triathlonkisa, johon osallistuin vuonna 2010, silloin perusmatkalle. Vain viime vuosi jäi väliin, koska samoihin aikoihin kisasimme Jönköpingin puolikkaalla. Tänä vuonna Kisko sopi kisakalenteriin tosi hyvin, sillä ensi viikonloppuna osallistumme puolikkaalle Sääksissä ja tämänpäiväinen sprintin startti oli siihen nähden oikein hyvin ajoitettu.

Kisavalmistelut ja -pakkailut sujuivat jo aikamoisella rutiinilla, ja olimme kisapaikalla hyvissä ajoin heti kymmenen jälkeen. Olemme taas mökillä, eikä matkaa Kiskoon ole täältä kuin kolmisenkymmentä kilsaa. Autolla kuitenkin mentiin, kun kisan jälkeen reilun tunnin pyöräily kaikkien kamppeiden kanssa ei oikein houkutellut kumpaakaan meistä.

Tänä vuonna osallistujia oli yhteensä kolmisensataa. Sata enemmän olisi ilmeisesti mahtunut mukaan, mutta samana päivänä ollut Vierumäen Finntriahtlon-perusmatka vähensi osallistujamäärää. Nyt tuntui, että kisaajia oli oikein sopivasti. Suihkussakin riitti lämmintä vettä, kun kerrankin pääsin sinne sprinttikisaajien joukossa ennenkuin perusmatkan kisaajat ehtivät maaliin.

Talkkia sukkiin ennen kisaa. Mun ja Peten pyörät etualalla.

Perusmatkan lähtö oli kello 12 ja sprintin 10 minuuttia myöhemmin. Uinti ekalle poijulle ei tuntunut hyvältä - märkäpuku tuntui kiristävän jaloista ja rintakehästä, oli jonkin verran kontaktia ja hengityskin vaikeaa. Lähdin varmaan liian kovaa, mutta en sitten halunnut kovasti himmatakaan, kun pelkäsin, että sitten joku ui takaa päälle. Ekan poijun jälkeen tuntui jo helpommalta, ja sain rytmistä paremmin kiinni.

Meillä oli Peten kanssa vaihtoalueella pyörät vierekkäin, ja olin juuri laittamassa kenkiä jalkaan, kun Petekin oli saanut uintinsa uitua. Hän ohitti minut pyörällä heti ekassa ylämäessä, kun vielä yritin tasata hengitystä.

Tällä kertaa pohkeet tai mikään muukaan paikka ei krampannut (kuten pari viikkoa sitten Vantaa Triathlonissa), ja lähdin heti alusta tavoittelemaan tarkoituksenmukaisia tehoja. Reitti on kumpuileva, joten alamäissä ohittelin itse ja ylämäissä tulin ohitetuksi. Mukavasti sain kuitenkin ajettua lähes itsekseni, vaikka aina oli joitakin selkiä näkyvissä. Tehot pysyivät hyvin tavoitteessa, ja ihan yllättävän nopeasti olikin jo 20 kilometriä ajettu ja pyöräosuus loppumassa.

Pyörältä noustessa lonkankoukistajat tuntuivat vähän kireiltä, mutta kun olin vienyt pyörän paikalleen ja laittanut lenkkarit jalkaan, juoksu tuntuikin yllättävän kivalta. Reitti oli tuttu viiden kilsan kierros, sekin aika mäkinen. Puolivälissä otin pari kävelyaskelta juodakseni lasin vettä, muuten juoksin ja varsinkin loppua kohden yritin pitää hyvää vauhtia yllä. Kääntöpaikan jälkeen aina näkee hyvin, keitä takaa on tulossa ja kuinka lähellä, joten sekin motivoi laittamaan jalkaa toisen eteen. Kyllä sieltä omasta hyvästä yrityksestä huolimatta muutama nainen tuli ohi.

Maalissa olin ajassa 1:27:32, sprinttimatkan naisista 10/41. Kiskossa ei ole ikäsarjoja, vaan kaikki naiset kisaavat samassa sarjassa. Olin tyytyväinen suoritukseeni, vaikka uinnissa tulikin yksi vähän huonompi hetki. Pyörä meni hyvin, ja juoksussa pystyin runttaamaan loppuun saakka. Tämä oli kiva onnistuminen parin viikon takaisen Vantaan kisan jälkeen. Pohjekin on taas ihan kunnossa, kun olen sitä hoidattanut sekä fyssarilla että osteopaatilla.

Kiskossa on hieno omanlaisensa kyläkisatunnelma. Mukana kisaamassa on huippuja ja sitten myös ihan tavallisia itsensäylittäjiä. Järjestelyt sujuvat kymmenien vuosien tuomalla varmuudella. Sekin oli kiva, että tänään sain kaartaa maaliin jo ensimmäisen viiden kilsan juoksun jälkeen. Aina aikaisempina vuosina olen osallistunut perusmatkalle, jossa juostaan kaksi kierrosta.

Uimalakit kuivumassa. 

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Pitkä uinti Bodominjärven saarten ympäri

Useimmiten käymme kesäisin uimassa avovesiuintitreenimme Bodomjärvellä Espoossa. Sinne on kotoa lyhyt matka ja - kehtaako sanoakaan - parkkipaikalta ei ole pitkä matka rantaan. Oittaan kahvilan saunat ovat kesätauolla, mutta ainakin viime kesänä pääsin parilla eurolla suihkuun, kun tuli mieleen sitä kysäistä. Samalla sain tavarat lukolliseen kaappiin, mikä on aina hyvä asia.

Viime tiistaina olimme sopineet uintitreffit kahden ystävän kanssa, kun tavoitteena oli uida vähän pitempi matka Bodominjärven saarten, Storörenin ja Lillörenin ympäri. Reitin lempinimi meidän perheessä on Lillerilölleri. Pete oli sen uinut jo kerran viime kesänä, joten siinä mielessä reitti oli tuttu ja lenkin summittainen pituus (4,4-4,5 km) etukäteen tiedossa.

Suurempi saarista, Storören, näkyy uimarannan laiturilta etuvasemmalla, kun oikein tarkkaan katsoo. Ainakin osa puista näyttää olevan vähän lähempänä. Lillören, pienempi saarista, on Storörenin takana ja näkyy vasta kun sinne pääsee.

Tuuli oli kova ja aallokkoakin sen verran, että alkumatka meni vähän painimiseksi. Aina välillä pysähdyimme tsekkaamaan, että porukka oli kasassa. Laineita oli sen verran, että uidessa ei välttämättä muita päitä nähnyt, etenkin kun lopulta tajusin siirtyä hengittämään vain siltä puolelta, jolta aalto ei tullut suoraan suuhun. Storörenin länsipuolella oli lokkiyhdyskunta, joten kiersimme sen hieman kauempaa.

Takaisinpäin oli helpompi suunnistaa. Oittaan kahvilan tienoilla on muutama hieman muita korkeampi puu ja rannan rakennukset näkyvät hyvin järvelle. Myötäaallokossa sai uida melkein kuin plaanissa. Manomatka kesti meillä aallokon takia kymmenisen minuuttia pitempään kuin paluumatka. Yhteensä uimme 1 h 40 min.



Vedessä ei tullut kuin ihan vähän kylmä, pari sormea alkoi mennä tunnottomaksi, mutta sen jälkeen alkoi kyllä palella, kun otin märkäpuvun pois päältä. Kahvila oli mennyt kiinni jo kuudelta, joten lämpimään suihkuun ei ollut edes teoreettista mahdollisuutta. Rannallakin on suihku, mutta siitä tulee vain kylmää vettä. Siinä pyörähdin pari kertaa ennen kuin vaihdoin kuivat vaatteet päälle.

Tämä oli tosi kiva uintireissu. Aika pitkä pätkä tuli uitua järven selällä, ja aallokossa uiminen oli ihan hauskaa - lyhyitä vetoja vaan, niillä etenee. Jos on yhtä tuulista seuraavallakin kerralla, otan mukaan sellaisen puhallettavan uintipussukan, joka on helppo havaita. Helpompi ainakin kuin pieni uimalakin peittämä pää.

Ehkäpä sananen myös olosuhteista. Lähdimme matkaan hyvin tuntemiemme ja taitaviksi avovesiuimareiksi tietämiemme ystävien kanssa. Vaikka keli oli raskas, tiesimme kaikkien jaksavan uida aallokossa ja myös takaisin. Viime syksynä olin kerran jo vähän huolissani, kun Pete lähti viileällä kelillä uimaan saaria ympäri sumussa yksin. Hän onneksi tulikin takaisin kotiin hieman etuajassa, sillä oli joutunut sumussa kääntymään takaisin, kun ei nähnyt rantaa missään. Ollaan siis fiksuja ja varovaisia siellä!

Tähän postaukseen piti tulla vielä mainos Peten myynnissä olevasta Cannondale Cujo -puoliläskistä maastopyörästä, mutta se ehti mennä kaupaksi Fillaritori.comissa jo tätä kirjoittaessani. Pete myi sen, kun on alkanut mielensä tehdä cyclocrossia. Nyt alkoi minullakin mielessä pyöriä, että josko myisin vähällä käytöllä olevan maantiepyöräni ja vielä maastopyöränkin ja ostaisin cyclocrossin. Hmmm.

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Tuli ainakin kokemusta: Vantaa Triathlonin perusmatka 18.6.2017

Kesän ensimmäinen startti oli tänään, kun osallistuin Vantaa Triathlonin perusmatkalle (uinti 1500 m, pyöräily 40 km, juoksu 10 km). Kuten otsikosta voi päätellä, ihan toivomaani hyvää suoritusta en saanut tehtyä. Sattui parikin juttua ihan ensimmäistä kertaa.

Olimme Peten kanssa Kuusijärvellä hyvissä ajoin reilut puolitoista tuntia ennen naisten perusmatkan lähtöä. Ilmoittautumiset ja kisainfot hoidettiin alta pois, samoin vessakäynti. Sen jälkeen kävin laittamassa vaihtopaikan kuntoon ja verraamassa ennen uintia. Uin vähän selkääkin avatakseni rintarankaa.

Tässä kävelemässä punaisessa lakissa uintilämpästä lähtökarsinaan maalisuoran poikki.
Startti oli vedestä, ja sain uida lähes yksin ensimmäisen kierroksen. Ekalla poijulla meinasi tulla jotain kontaktia toisen uimarin kanssa, kun olin kerrankin päättänyt pitää oman uintilinjan suoraan poijulle. Uinnin puolivälissä piti rantautua ja juosta lyhyt matka laiturille, josta hypättiin takaisin veteen toiselle kierrokselle. Ensimmäisten juoksuaskelien aikana tunsin viiltävää kipua oikeassa pohkeessa, ja ajattelin pohkeen krampanneen. Toisen kierroksen aikana tunsin, että jalassa ei kaikki ole kunnossa, mutta ei se kovasti uintia haitannut.

Naisten perusmatkan lähtö.

Siellä jossain uin minäkin.

Kun rantautumisen jälkeen nousin taas pystyyn, pohkeeseen sattui joka askeleella. Kipu yhdistettynä siihen, että päästä vähän huippasi, sai minut melkein törmäilemään aitoihin matkalla ensimmäiseen vaihtoon. Onneksi pysyin sentään pystyssä. Olisi pitänyt ottaa korvatulpat mukaan, ehkä sitten ei olisi huipannut niin kovasti.

Siinä vaihtoon klenkatessani ehdin saada kilpailunjohtajaltakin Paul Sjöholmilta neuvoja krampin selättämiseen (aloita pyörä rauhassa ja yritä venytellä pohjetta), mutta ei se oikein auttanut. Pyörällä meno alkoi parantua loppua kohden, mutta ihan tavoitewatteihin en päässyt. Jalkaan sattui.

Pyörä ajettiin neljänä kierroksena autoilta suljettua vanhaa Lahdentietä, ja toiseen suuntaan oli vähän enemmän ylämäkeä ja vastatuuli ja toiseen taas vastaavasti myötätuuli ja aavistuksen enemmän alamäkeä. Ekalla kierroksella myötätuuliosuudella ilmeisesti kämmäsin jotain vaihteiden kanssa, kun ketju putosi eturattaalta. Pienen pysähdyksen se vaati, mutta sain sen ihan ripeästi paikalleen. Rauhassa sai ajella, ei ollut peesiporukoita. Ihan viimeisen kierroksen lopussa tuntia myöhemmin lähtenyt Pete ohitti minut. Siinä oli kiva morjestaa, kun pyöräosuus oli jo melkein loppu ja seuraavaksi piti jo suunnata ajatukset juoksuun.

Toisessa vaihdossa yritin venyttää pohjetta uudelleen, mutta ei se oikein siinäkään vaiheessa tilannetta helpottanut. Taas sain vaihdossa tutuilta hyviä neuvoja, kiitos niistä! Lähdin klenkkaamaan reitille ajatuksissani päätös, että maaliin mennään vaikka kävellen, jos ei juoksu onnistu. Kipu oli koko ajan läsnä, enkä oikein saanut juoksua rullaamaan. Huoltopisteillä join vettä ja olinpa säästänyt yhden geelinkin juoksuosuudelle.

Reitti juostiin kahtena kierroksena, ja toisen kierroksen loppupuolella näin taas Peten. Heitettiin siinä vastakkaisiin suuntiin juostessa ylävitoset. Muitakin tuttuja juoksi vastaan, ja ihaillen katselin useimpien kevyttä ja kaunista juoksua. Oma tuntui raahustamiselta, mutta onneksi ei sentään tarvinnut kävellä. No, huoltopisteillä otin aina pari käveyaskelta, jotta sain veden juotua.

Maaliin pääsin sentään alle kolmen tunnin, loppuaika oli 2.57:35 ja sijoitus 17/24 N40-sarjassa.


Pete maalisuoralla.

Nyt muutama tunti kisan jälkeen jalkaan sattuu edelleen, ei se sitten tainnutkaan olla kramppi vaan pikemminkin venähdys, revähdys tai muu sellainen. Toivottavasti paranee pian, jotta pääsen taas treenaamaan. Ostin kisaexposta uudet Compresssport-säärystimetkin, kun edelliset olivat jääneet pieniksi. Myyjä oli väkisin työntämässä käteeni pinkkejä, mutta onneksi löytyi vielä yhdet mustat.

Koskaan ennen ei minulta ole ketjut pudonneet, enkä koskaan aikaisemmin ole loukkaantunut kisassa. Tänään sattui sitten molemmat epäonnet samaan kisaan.

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Tämän kesän kisat

Pari viikkoa sitten lyötiin kiinni tämän kesän kisasuunnitelma. Tarve lähti siitä, kun heinäkuun lopulle suunnittelemamme Next Triahtlonin perusmatkan kisa Helsingissä jouduttiin perumaan vähäisen ilmoittautuneiden määrän vuoksi. Meistä Pete oli jo ilmoittautunut, minä en vielä. Samalla oli hyvä miettiä kerralla kuntoon kaikki kesän kisat ja hoitaa ilmotkin kuntoon.

Päätimme aloittaa kisakauden Vantaan perusmatkalta, ja sehän on jo heti huomenna. Tänään pitäisi vielä päästä aloittamaan avovesikausi, sillä sekin on vielä tekemättä. Altaassa on toki polskittu ihan suunnitellusti paitsi viime keskiviikkona, kun väsymyksen ja huonosti nukutun yön seurauksena jätimme Peten kanssa uintitreenin väliin. Torstai-aamuna uinti tuntuikin lepopäivän jälkeen todella hyvältä, varsinkin kun sain uida Leppävaaran pitkässä ulkoaltaassa aamuauringon alla. Mallorcalla kävin pari kertaa uimassa märkkärillä, joten kai se edelleen mahtuu päälle.

Parin viikon päästä 1.7. osallistumme taas muutaman vuoden tauon jälkeen Kisko triathloniin, ja tällä kertaa debytoimme molemmat siellä sprinttimatkalla. Kisko on minulle tärkeä kisa siksikin, että siellä kilpailin ensi kertaa vuonna 2010, tosin perusmatkalla. Sinne on myös mökiltä aika kätevä matka, mikä on ehdottomasti myös iso plusaa. Aika monesti olen pitkää pyörälenkkiä ajellut juuri Kiskon suunnalla.

Kiskon kisasta on sitten enää reilu viikko Sääksin puolimatkaan 9.7. Sääksissä olen kisannut kahdesti aikaisemmin perusmatkalla, vuosina 2012 ja 2013. Paikka on siis jotenkuten tuttu: Sääksjärven vesi on mukavan kirkasta ja etenkin juoksureitti metsän keskellä jäänyt positiivisena mieleen. Saa nähdä, millaiset ovat puolikkaan reitit tänä vuonna.

Sääksin kisan jälkeen on sitten vielä jokunen tehokas treeniviikko ennen kesän tärkeintä kilpailua, Hampurin Ironmania 13.8. Nyt tuntuu ihan luottavaiselta, mutta onhan tässä toki vielä tekemistä!

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Pitkä lenkki ja henkinen kantti

Tämän kauden melkein kaikki pitkät ja lyhyetkin lenkit olen tehnyt yksin. Minusta yksin ajaminen on mukavaa, eikä lenkille lähteminen tunnu yhtään työläältä, varsinkin kun usein lähdemme Peten kanssa ajamaan tai juoksemaankin samaan aikaan, eri reittejä ja omia vauhtejamme tosin.

Minulle suurin hyöty yksin ajamisesta on se, ettei omaa vauhtia tarvitse sovittaa kenenkään muun (usein nopeampaan) vauhtiin. Porukkalenkeillä olen aikaisempina vuosina kyllä tsempannut pystyäkseni mukana sillä seurauksella, että kevyeksi tarkoitettu lenkki ei olekaan ollut niin kevyt. On vaikea pyytää muita hiljentämään.

 

Pari viikkoa sitten meillä molemmilla oli ohjelmassa kolmen tunnin lenkki. Olin ajanut omaani jo kolme tuntia ja vartin, kun minua alkoi väsyttää ja tuntui, että kyllä tämä pyörittely alkaa pikku hiljaa riittää. Pysähdyin ja laitoin Petelle tekstarin, että minulla on vielä jonkin verran ajettavaa jäljellä ja että hän voisi halutessaan lähteä ajamaan vastaan. Auto oli Kasvihuoneilmiön pihassa, ja tiesin Peten olevan jo siellä. 

Jonkin ajan kuluttua näinkin tutun auton ajavan vastaan. Pysähdyttyään hän kysyi, että olinko toivonut hänen tulevan pyörällä vai autolla ja vastasin hänen päätelleen ihan oikein. Hän oli viestin saadessaan juuri ostanut kupin kahvia ja mietti kuulemma muutaman hetken, että pitäisikö vaan antaa vaimon ajaa lenkki loppuun ja kasvattaa samalla vähän henkistä kanttia. Silloin alkoi jo melkein harmittaa, etten ajanut lenkkiä loppuun.

On hassua, miten sitä mitoittaa oman jaksamisensa niin, että jos alunperin on ajatellut ajavansa kolme tuntia ja kun lenkki sitten vähän venyykin, ei meinaa millään huvittaa se ajelu kolmen tunnin jälkeen. Jos taas on ajatellut ajavansa neljä tuntia, se viimeinen tunti voi tuntua tosi kivalta ja siinä pystyy vielä nostamaan tehoja, kuten tämänpäiväisellä polkaisulla.

 

Ensimmäisen puolimatkan jälkeen muistan ajattelleeni, etten millään voi jaksaa kaksi kertaa pitempää täyttä matkaa. Niin vaan jaksoin kuitenkin, kun olin henkisesti valmistautunut siihen, että pitkään menee ja väsyttää enemmän kuin koskaan. 

Minusta tuntuu, että olen pikku hiljaa onnistunut myös kääntämään omat ajatukseni suorituksen aikana positiivisempaan suuntaan. Siinä on kyllä ollut ja on edelleenkin harjoittelemista. On niin helppo antaa periksi tai edes vähän himmata,kun tuntuu pahalta. Uskon myös sen vaikuttaneen, että olen nyt treenannut enemmän. Kokemus tuo varmuutta, kuten jossain mainoksessakin on sanottu. 

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Toukokuun sportit

Taas yksi kuukausi, jonka sain ihan terveenä treenata. Tänään aamulla ensimmäinen mieleen juolahtanut ajatus oli, että olipa kiva taas herätä uuteen päivään. Kiitollisin mielin siis. 

Noh, pyöräilypainotteista on treenailu ollut ainakin jos siihen käytettyä aikaa katsoo. Lähes 19 tuntia pyöräilyä ja sen lisäksi kymmenisen tuntia juoksua ja uintia, pari salituntia päälle - siinä se. Nyt tosin vasta huomasin, että yksi traineritreeni oli jäänyt päivittämättä, eli kerran ajoin trainerilläkin viime kuussa. Se oli sellainen kovatehoinen treeni, jonka ajattelin olevan helpompi ajella trainerilla ja ihan hyvin se siinä onnistuikin. 



Uinnissa on koittanut oikein kissanpäivät, kun Leppävaaran 50 m ulkoallas avattiin toukokuun alussa. Siellä olemme uineet pari kertaa viikossa. Muutamia unohduksia on varusteiden osalta sattunut, mutta aina olen jotenkin jossain saanut treenit tehtyä. Yhden kerran kävin Allas Sea Poolissakin uimassa. Ihan mukava kokemus sekin, mutta on se pitkä allas vaan aika ihanan pitkä! Kerran, sattumalta juuri Peten syntymäpäivänä, saimme uintitreeneihin mukavaa seuraa Savosta, kun sovimme Arjan kanssa uintireffit.

Juoksua tuli ihan yrittämättä tasan 100 kilsaa. Siinä on mukana kauden eka kisakin, Helsinki City Run. Mökkimaisemissa pääsin kerran poluillekin juoksemaan, ja löytyi uusi hieno paikkakin, Johdesuo. Lenkit ovat olleet pk-painotteisia, joissakin treeneissä on ollut mukana lyhyitä vetoja mausteeksi.

Helsinki City Runin lähdössä.

Johdesuo Suomusjärvellä

City Runissa ja seuraavan viikonlopun pitkällä juoksulenkillä huomasin taas sormien hieman turpoavan. Uskon sen olevan merkki nestevajeesta. Olen rajoittanut teen juonnin pariin kuppiin päivässä (yksi aamupäivällä, toinen lounaan jälkeen) ja lisännyt veden juomista. Varsinkin teen juonnin rajoittaminen on ollut kova paikka - teemukillinen on minulle sellainen rentoutumisen multihuipentuma etenkin viikonloppuaamuisin. Veden juonnin lisääminen on ollut helpompaa. Työpäivän aikana yritän tyhjentää puolen litran lasipullon kolmesti, ja aika usein siinä onnistunkin. Olen ollut huomaavinani suorituskykyni parantuneen pitkillä pyörä- ja juoksulenkeillä; lenkin lopussa ei enää ole niin nuupahtanut olo.

vesipullo työpöydällä

Nyt on taas se aika vuodesta, kun pääkisaan jäljellä oleva aika lasketaan viikoissa. Tänään Hampurin Ironmanin starttiin on jäljellä tasan 10 viikkoa. Olen nyt ilmoittautunut myös Sääksen puolikkaalle 9.7. Suunnitelmissa oli myös Hietsun perusmatka heinäkuun lopulla, mutta osallistujamäärän pienuuden vuoksi se onkin jo peruttu.

torstai 1. kesäkuuta 2017

Unohduksia ja Allas

Parilla viimeisimmällä torstain aamu-uinnilla ei kaikki ole mennyt ihan putkeen. Viikko sitten unohdin kotiin nesessäärin, jossa oli mm. kaikki rasvat ja meikit. Se ei kuitenkaan estänyt uintia, mutta työmatkalla piti käväistä Stockan kosmetiikkaosastolla.

Tänä aamuna olin jo Leppävaaran hallin aulassa, kun tajusin, että kotiin oli jäänyt pussukka, jossa oli uimapuku, -lasit ja -lakki. Olin varmaan uintikassia pakatessani vielä puoliunessa. Aikaisemmin olen pitänyt jopa vahvuutenani sitä, että kaikki tarvittavat kamppeet ovat mukana. Näiden unohdusten myötä pitää varmaan alkaa miettiä muita vahvuuksia.

Vähän aikaa mietin, että mitä teen. Pete oli tietysti menossa uimaan, ja ensin ajattelin, että haen vain kotoa puuttuvat tavarat ja liityn seuraan myöhemmin. Kotiin ajaessani tajusin kuitenkin, että tulee liian kiire, kun uintiaikaa olisi ollut reilusti alle tunti. Kävin sitten kotona suihkussa ja ajoin auton takaisin uimahallin parkkipaikalle, koska Pete tarvitsi sitä päivän aikana.

Pääsin uimaan iltapäivällä töiden jälkeen. Kymmenen minuutin kävelymatkan päässä työpaikasta on Allas Sea Pool, joka on ollut auki jo jokusen viikon. Pukuhuone-, suihku- ja saunatilat ovat ennallaan, yhtä pienet kuin viime vuonnakin. Tänään oli kyllä ihan mukavasti tilaa, kun muita kävijöitä oli samaan aikaan vähänlaisesti. Ravintolapaikkoja näytti sen sijaan olevan paljon aikaisempaa enemmän, ja terassit näyttivät niin hienoilta, että varmasti täyttyvät kuumina kesäpäivinä. Tänään iltapäivällä satoi rakeitakin, joten vielä on varaa lämmetä.

Naisten pukuhuone.

Altaassa sama teema jatkui - tilaa oli. Lähes koko treenin sain uida yksin omalla radalla, ja jonkun hetken olin ihan ypöyksin koko altaassa. Se oli hassu fiilis, muita ei näkynyt kuin uimavalvojia toppatakeissaan altaan reunalla. Sen verran tuulista oli, että altaan reunalla ollut lättärikin lensi metrin verran, onneksi ei kuitenkaan mereen saakka. Sitä hakiessa ehti jo tulla kylmä, vaikka siihen ei mennyt varmaan minuuttiakaan. Vesi oli sentään mukavan lämmintä.

Viimeiset pari viikkoa on ollut aika kiireistä aikaa, ja on ollut monenlaista iltamenoakin. Tällä viikolla kävimme juhlistamassa tyttäremme 20-vuotispäivää. Hänen elämänsä alkuvuosista synttärilahjat ovat muuttuneet aikalailla. Kävimme tänään yhdessä ostamassa hänelle lahjaksi pimennysverhot oman kodin makuuhuoneeseen.




perjantai 19. toukokuuta 2017

Pitkällä radalla

Leppävaaran maauimala on vihdoinkin auennut ja uintitreenit siirtyneet ulos. Kun koko talven on uiskennellut 25 metrin radalla sisällä, on ero 50 metrin altaaseen taivasalla todella suuri. 

Leppävaarassa on ulkona nopeille uimareille kolme rataa, ja ainakin nyt kahdessa viimeisimmässä treenissä tilaa on ollut hyvin. Ei tainnut koko viime vuonnakaan olla kertaakaan niin ruuhkaista, että olisi jotenkin omaa treeniä haitannut. Radat ovat lisäksi sen verran leveät, että tarvittaessa hitaamman ohi pääsee helposti.

Pitkälle radalle sopi etenkin keskiviikkona uimani treeni, 10x400 m. Siinä pysyy laskuissakin paremmin mukana pitkällä radalla, kun satanen täyttyy jo yhdellä edestakaisella altaanvälillä. Jossain vaiheessa keksin vielä vaihtaa hengitysrytmiä sadan metrin välein, ja sen seurauksena pysyin vielä paremmin selvillä siitä, paljonko vielä on jäljellä.

Vasta treenin jälkeen huomasin, että olisi pitänyt uida IM-vauhtia. Ensimmäiset yhdeksän uin noin 7.27-7.32 minuuttiin, viimeisessä vähän kiristin ja loppuaika oli 7.22. Ensi kerralla sitten vähän kovempaa ja tasaisemmin. 

lauantai 13. toukokuuta 2017

Helsinki City Run 13.5.2017

Tavoite juoksuun lähtiessä oli alittaa kaksi tuntia, ja se onnistui. Loppuaika oli 1.58:42. Se jäi vuonna 2014 Hangon Itämerimaratonin puolikkaalla juoksemastani ennätyksestä 13 sekuntia. Vuoden 2013 HCR:llä pääsin alle sen, mutta silloin reitti oli alimittainen. Sarjassani (N45) oli tänään 443 lähtijää, ja sijoitukseni 89.


Lähdin neljännessä lähtöryhmässä varttia vaille neljä, ja lähtökarsinassa asettauduin kolmannen rivin paikkeille. Missään ei juoksun aikana ollut ruuhkaa, vaikka juoksijoita oli tietysti koko ajan ympärillä. Reitti oli hieno, ja juoksukeli ihan loistava; aurinkoa ja reilut 10 astetta lämmintä. Minulla oli päällä ohut pitkähihainen paita ja shortsit, päässä lippa. Ruoholahden jälkeen oli yksi oikein paahteinen kohta, ja siinä tuli vähän kuuma, mutta muuten oli sopivasti päällä.


Kisan jälkeen

Olin noin varttia ennen lähtöä ottanut yhden geelin, ja juoksu lähtikin kivasti liikkeelle. Jalat tuntuivat hieman väsyneiltä ihan alusta saakka. Taktiikkana oli juosta tavoitevauhtia (5:30-5:40/km) ensimmäinen puolikas ja sitten kiristää vauhtia mahdollisuuksien mukaan. Koko ajan oli vähän sellainen työläs olo, ei pysynyt vauhti helposti yllä. Tuli mieleen vähän samanlainen fiilis kun aina vähän kovempaa (kolmosta) uidessa: vauhdin ylläpitäminen vaatii keskittymistä ja tietynlaista "puskemista". Rentonakin pitäisi muistaa olla. En kympin jälkeen pystynyt kiristämään vauhtia, ja se alkoi jopa hieman hidastua.

Minulla oli mukana kaksi geeliä, joista ensimmäisen otin 15 kilsan kohdalla. Sen jälkeen tunsin, että juoksu alkoi sujua paremmin ja sama näkyy myös kilsavauhdeissa. Ehkä sekin vähän vaikutti fiilikseen, että alamäkivoittoinen loppumatka juostiin keskuspuistossa metsän siiimeksessä. Tai sitten se oli geelin sisältämä kofeiini. Näin jälkeenpäin ajatellen minun olisi varmaan kannattanut ottaa se toinen mukana ollut geeli jo 10 kilsan kohdalla.

Näillä juoksukilsoilla tämä oli kuitenkin ihan kelpo suoritus, ja maalissa olo oli tyytyväinen. Vauhtitreenejä on ollut vähän, koko talvi on tehty peruskestävyystreeniä ja juoksua on ohjelmassa ollut (ihan suunnitellusti) melko vähän.  Pete oli tullut maaliin ennen minua, loppuaikansa tänään 1.45:24. Kirittävää enkkaan jäi hänellä noin minuutti.

Petrin kanssa <3 td="">

Maalitarjoilut olivat tänä vuonna oikein hyvät: vettä, palautusjuomaa, banaani, energiapatukka, rusinoita ja jäätelöä! Alkoholitonta oluttakin olisi ollut, mutta olut ei maistu edes ilman alkoholia. Oli myös kiva hieman vetää henkeä juoksun jälkeen lojumalla tekonurmella Telia-stadionin vieressä. Nyt lojumme jo kotona sohvalla. Ihan parasta!

maanantai 8. toukokuuta 2017

Ennen HCR:ää

Ensi lauantaina olen Helsinki CityRunin starttiviivalla neljättä kertaa. Aikaisemmin olen juossut Suomen suurimmalla puolimaratonilla vuosina 2009, 2010 ja 2013. Noista viimeisellä kerralla juoksin alle kahden tunnin, mutta se oli se epäonnen vuosi, kun reitti oli liian lyhyt. Puolikkaita olen juossut yhteensä seitsemän, ja niistä kolme kertaa on loppuaika alkanut ykkösellä. 

Kahden tunnin alitus tai vieläkin tarkemmin oma ennätys on lauantainakin tavoitteena. Ilmoittautuessani laitoin tavoiteajaksi 1.55, ja sen mukaan lähden juoksemaan sinisessä porukassa klo 15.45. Kisataktiikka on sellainen, että ekan puolikkaan juoksen tavoitevauhtia (5:30-5:40) ja siitä maaliin sitten niin kovaa kuin pystyn. Nopeampi jälkimmäinen puolikas olisi tietysti kiva juttu. 

Energiapuolta olen miettinyt sen verran, että pari geeliä aion ottaa mukaan. Otan ensimmäisen geelin varmaan noin 10 minuuttia ennen lähtöä ja toisen ennen 15 km huoltoa. Loppumatkasta on kuitenkin kiva saada jotain tekemistä, ja siinä geelin auki näpräämisessähän sitä riittää. Huoltopisteistä en tarvitse muuta kuin vettä. Mitään tankkausta en aio tehdä, normaalia syömistä ja juomista vaan koko viikko. 

Tällä viikolla on treeniohjelmassa vähän lyhyempää ja kevyempää tekemistä, joten siksikin pitäisi lauantaina jalan nousta kevyesti. Viime aikoina on juoksu saanut kropan aika kovasti jumiin, mutta senhän ei pitäisi häiritä kun vasta sitten kisan jälkeen. 

 

HCR-reittiä on uudistettu tälle vuodelle, ja sen pitäisi olla melko tasainen. Reittikartasta katselin, että pääsääntöisesti tutuilla huudeilla juostaan. Kisajännitys alkaa varmasti nousta perjantaina,kun käyn hakemassa juoksunumeron ja kisapaidan Kisikseltä töiden jälkeen. Onhan se aina jännä kun omaa kovaa pitäisi jaksaa juosta ja vieläpä melko pitkään. 

perjantai 5. toukokuuta 2017

Huhtikuun sportit

Huhtikuussa aloitin avovesiuintikauden Mallorcalla, kun Peten kanssa kävimme kahdesti uimassa. Märkkäri on muutaman vuoden käytön jälkeen edelleen hyvässä kunnossa, ja käyttöä oli myös mukana hinattavalle kuivapussille. Laitoin sinne silmälasini, joita minulla ei olisi nyt varaa menettää, niiden linsseissä kun on ihan kaikenlaista hiontaa (miinusta, plussaa, hajataittoa). Se pussukka hidastaa kyllä uintivauhtia, mikä tuli huomattua tälläkin reissulla. Harmitti kun en oikein pysynyt Peten vauhdissa. Valitettavasti kummallekaan uintireissulle en muistanut ottaa kameraa mukaan eikä niistä siten ole kuvan kuvaa.

Sain huhtikuussa aloitettua myös maantiepyöräkauden, ensin täällä koti-Suomessa pienesti ja sitten vielä vähän isommin Mallorcalla. Muistan ekalla Suomi-lenkillä jossain vaiheessa 70 kilsan lenkkiä katsoneeni nopeutta: 17km/h. Mietin, että onkohan tässä joku väärä asetus, kun ajan maantiepyörällä maastopyörävauhteja - näyttääkö mittari ehkäpä maileja kilometrien sijaan. Kyse oli ehkä sittenkin vastatuulesta ja lievästä noususta. Sekin ajatus pulpahti mieleen, että kannattaako tällaisilla pyöräjaloilla edes lähteä minnekään Mallorcalle. Lähdin silti.



Mallorcalla ajoin omalla tri-pyörälläni, ja ajaminen tuntui sujuvan hyvin. Nousuissa ja laskuissa maantiepyörä olisi varmaan ollut kätevämpi, mutta onhan siellä sitä tasaistakin baanaa ja pidän parempana ajaa sillä pyörällä, jolla kisaan. Ja onhan siinä se wattimittari, hiililuituvanteet ja kaikki muutkin omat tutut härpäkkeet.



Yhteensä liikuntaa kertyi lähes 54 tuntia - nopealla silmäyksellä eniten tunteja huhtikuussa sitten Movescountin käyttöönoton jälkeen. Viime vuonna kevätleiri tosin osui vasta toukokuulle, mutta meni tämä päättynyt huhtikuu viime vuoden toukokuunkin ohi muutamalla treenitunnilla. Olen tyytyväinen, että olen saanut olla terveenä.


Pyöräilyä kertyi yhteensä yli 36 tuntia, juoksua reilut 7 tuntia ja uintiakin melkein kuusi. Kovin pyöräpainotteista on siis ollut treeni, ja kivalta on tuntunut. 

Loppukuusta kävin kerran pyörällä töissäkin, kun ohjelmassa oli treenileirin jälkeen tosi rauhallinen pyörälenkki. Kovasti vaikeaksi on vain tehty työmatkapyöräily maantiepyörällä täältä Espoosta Helsingin keskustaan, kun joka puolella on tietöitä ja kadut auki. Baanan 2-viikkoinen remontti kestänyt jo monta kuukautta, Otaniemen läpiajo vaikeutunut ja joka puolella kiertoteillä näyttää olevan edessä vain hiekkatietä. Aika kaukaa pitää kierrellä, että saa asfaltilla ajaa, eikä mikään aikaisemmin löytämistäni hyvistä reiteistä ole nyt ajokunnossa. Hiekalla en mielelläni maantiepyörällä aja, kun renkaat eivät sitä tahdo kestää. 

Mun miehet.


Pojan kanssa huipulla.

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Suunto Spartan Ultra -käyttökokemuksia

Olen aika säästeliäästi hankkinut uusia sykemittareita. Yhdeksän vuoden aikana minulla on ollut käytössä vain muutama laite: ensimmäiset pari vuotta joku Polarin laite, jonka mallia en enää muista, sitten Suunto Ambit2 S ja nyt uusimpana hankintana Suunto Spartan Ultra. 

Päädyin ostamaan Spartanin kolmesta syystä: pitkä toiminta-aika, kotimaisuus ja Movescount, jossa minulla oli jo useamman treenivuoden datat tallennettuna. 

Noin kuukausi sitten kävin Amerin konseptimyymälässä ostoksilla. Ihan viime metreille mietin, että Ambit3 voisi myös olla vaihtoehto, koska olin lukenut ja kuullut Spartanin ohjelmistossa olevan vielä melko paljon korjattavaa. Spartaniin kuitenkin lopulta päädyin. 

Ensimmäisten uintitreenien jälkeen oli jännä katsoa uinnin sykedataa. Yllätyin siitä, kuinka korkealle syke oli noussut - jotenkin olin ollut siinä käsityksessä, että se olisi jotenkin matalamman sykkeen hommaa. Ei näytä olevan: 

 

Alkuverran jälkeen vähän potkuja, sitten lyhyt pyramidi eri vauhdeilla, neljä samanlaista kovempaa settiä ja loppuun 50 metrin vetoja - treeni näyttää onnistuneen tosi hyvin.

Pyöräillessä olen pitänyt mittaria ranteessa. Minulla on edelleen käytössä myös Garmin EDGE 500, josta on ajon aikana helpompi katsella watteja - se kun on kiinni aika-ajotangossa. Sykettä siinä ei näy, koska käyttämäni Suunnon sykevyö ei ole sen kanssa yhteensopiva. Se ei oikeastaan haittaa, koska ajan kuitenkin wattien mukaan ja sykkeen näen tarvittaessa rannetta kääntämällä. 

Spartan ja Stages-wattimittari näyttävät toimivat yhdessä moitteetta eikä yhteys pätki. Vain ekalle Mallorcan-lenkille lähdettäessä tuli ongelma: kun yritin kalibroida wattimittarin, sykemittari kaatui ja sain sen käyntiin vasta tunnin ajon jälkeen ensimmäisen pysähdyksen aikana. Se harmitti ja ehdin jo miettiä, että mitä tästä oikein tulee.

Toisen kerran petyin, kun Spartan kyykähti pitkän lenkin loppupuolella. Alcudian rantatiellä huomasin ykskaks, että ranteessa näkyy vain kello, ei enää syketietoja tai reittiä kuten olisi pitänyt. Onneksi siinä vaiheessa en enää ollut sykemittarin reittiohjeiden varassa. Akkua oli jäljellä yli 30 %, joten siitä ei voinut olla kysymys. 

Molemmilla kerroilla Spartanin ongelmiin on auttanut buuttaus eli ylimmäisen napin painaminen 12 sekuntia tai pitempään.

 

Juoksulenkeillä kaikki on toiminut kuten pitääkin. Värinähälytys on minulle kiva uutuus, kun piippaukset esimerkiksi kilometrin päättymisen merkiksi ovat joskus jääneet liikenteen melun takia huomaamatta.

Koska minulta on jäänyt yksi sykemittarisukupolvi kokonaan väliin, olen iloinnut Spartanin myötä myös siitä, että saan siirrettyä treenit Movescountiin kännykän Bluetooth-yhteydellä. Ambit2S piti aina synkkausta varten liittää tietokoneeseen. Tykkään myös Movescountin kännykkäsovelluksesta, kommentit on kiva kirjoittaa sinne tuoreeltaan heti lenkin jälkeen.

Käytän Spartanin jatkuvasti rannekellona. Koska se on koko ajan ranteessa, siitä on tullut minulle nopeasti tärkeä ja pieni merkki siitä, mitä teen vapaa-ajalla. 

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Mallorcan pyöräloman jälkitunnelmia

Pari työpäivää loman jälkeen on nyt takana, ja arki jatkuu. Oli kiva palata töihin puolentoista viikon totaalitauon jälkeen. En lomalla lukenut edes meilejä, vaikka niitä kännykkään aina wifin päässä ropisikin. Säästin kaikki työhönpaluu-aamuun!

Loma oli meidän kolmesta Mallorcan-matkastamme onnistunein. Suurin tekijä siihen oli varmasti se, että majoituimme pari muun perheen kanssa omakotitaloon Alcudiassa. Treenien lomassa oli kiva viettää tavallista arkea ystävien kera. Talossa oli mm. todella kiva aamiaishuone itään päin, josta auringonnousu näkyi hienosti. Matkassa oli myös muutama pikkuihminen; siitä olikin jo aika monta vuotta kun viimeksi olin pitänyt sylissäni lasta, joka vasta opettelee kävelemään. Siinä ihan herkistyi muistelemaan omien rakkaiden nyt jo melko kaukaisia vauva-aikoja. 

Säät Mallorcalla todellakin suosivat huhtikuista lomailijaa. Lyhyissä lahkeissa ja hihoissa pystyimme ajamaan, vain parina tuulisempana päivänä piti laskuihin pukea päälle tuulitakki. Kaikkein viileimmän päivän vietimme Palmassa. Pari kertaa kävin uimassakin, merivesi oli märkkärillä oikein sopivan lämpöistä.

Sain tehtyä kaikki avaintreenit, ja ajaessani jo toista kertaa ylös Llucin mäkeä mietin, että on tämä vaan aika paljon kivempaa ylläpitää tavoitewatteja näissä maisemissa kuin trainerilla kotona. 

 

Pete ei pystynyt niskassaan olevasta hermopinteestä johtuen ajamaan niin paljon kuin olisi halunnut. Sen sijaan hän löysi ihan mahtavia polkuja juostaviksi, taisi  innostua siitä hommasta ihan kunnolla. Viimeisenä päivänä hän juoksi jonkun paikallisen polkujuoksukisan 20 km pituisen reitin, jossa oli vertikaalinousua 1000 metrin verran. 

Petelle sattui myös meidän reissun ainoa kuperkeikka, kun edessä ajanut auto pysähtyi, kun hän oli juuri räpläämässä kelloaan. Vain vasen käsi oli jarrulla,ja niinhän siinä kävi, että vaikka ehkä puoli sekuntia pyörä oli kuskeineen pystyssä eturenkaan varassa, se kääntyi kuitenkin  väärään suuntaan. Pohkeeseen tuli aika ilkeän näköinen eturattaan piikin syvyinen haava, joka onneksi lähti hyvin paranemaan jo matkan aikana. Ei saa koskea kelloon ajon aikana kuin pitkillä yksinäisillä suorilla!

Sekin tuli huomattua, että parikymppinen poikamme pysyi ällistyttävän hyvin mukana vauhdissa, vaikkei pyörä- tai oikeastaan muutakaan treeniä juuri alla ollut. Lahjoja vai tahdonvoimaa, vaikea sanoa!

 

Ennen matkaa arvioimme, että nyt olisi jo tosi hyvät ulkoajokelit täällä Suomessakin, ja niinpä Helsinki-Vantaan räntäsade koneen laskeuduttua oli kuin märkä rätti kasvoille, ihan konkreettisestikin. Ehkä se keli vielä tästä viikonloppua ja vappua kohden paranee ja päästäänkin ajamaan sunnuntain pitkä lenkki maantiellä.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Loma jatkuu

Muutaman intensiivisen pyöräilypäivän jälkeen pidimme keskiviikkona lepopäivän ja ajoimme Palmaan. Aika paljon oli ruuhkaa ja parkkipaikka vaikea löytää, ilmeisesti moni muukin oli päättänyt tuulisella päivänä lähteä saaren suurimpaan kaupunkiin. Kävimme mm. Raphan viikkoa aikaisemmin avatussa myymälässä. Poikamme osti sukkia ja Kings of Pain -kirjan maantiepyöräilyn sankareista. Joimme siellä myös kahvit ja teet. Ihan hieno kauppa.



 

Torstaina ajoimme Llucin nousun Caimarin kautta ja jatkoimme sieltä Sa Calobraan. Ilma oli edelleen tuulinen ja aika viileä, joten tuulitakki oli laskuissa tarpeen. Sa Calobrassa söimme pienen lounaan ennenkuin piti lähteä kapuamaan vajaan kymmenen kilometrin pituista nousua ylös. 

 

Perjantaina keli oli jo vähän lämpimämpi, kun ajoimme noin kolmen tunnin tasamaalenkin. Sellainen jännä tilanne sattui, että yhdessä alamäessä tunsin kuinka mehiläinen ensin kopsahti rintakehään ja siitä jotenkin pyörähti muutaman sentin auki olleen  pyöräilypaidan sisään. Koska ajoin ensimmäisenä enkä voinut tehdä äkkipysäystä, yritin ensin puristella sitä kuoliaaksi paidan sisällä, ja sitten se jo pistikin. Oli pakko pysähtyä ja riisua paita ja melkein liivitkin pois ennenkuin se porhalsi jostain uuden lentoon. 

 

Eilen lauantaina ajoin noin tunnin Sa Poblaan ja sen jälkeen juoksin ja kävelin läheisen Puig Sant Marti -vuoren laelle. Huipulta oli todella upeat näkymät alas alas laaksoon. Jotkut hyppäävät sieltä alas liitovarjoilla. Kaksi miestä valmistelikin hyppyjään samaan aikaan kun olimme siellä ihastelemassa maisemia.

 

Illalla kävimme heittämässä poikamme lentokentälle kotimatkaa varten. Meillä on Peten kanssa täällä vielä pari aurinkoista treenipäivää jäljellä. 

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Cap de Formentor

Aikaisemmilta Mallorcan-reissuilta on jäänyt mielen erityisesti ajelu Formentorin majakalle. Se on niin hieno reitti, henkeäsalpaavia maisemia ja kivoja nousuja ja laskuja. 

 

Tänään ajoimme sinne kolmistaan. Lähdimme liikkeelle vasta yhdentoista jälkeen, ja reitillä oli melko ruuhkaista. Suuri osa autoista jäi Formentorin hiekkarannan tuntumaan, mutta majakallekin niitä riitti ruuhkaksi asti. Parikymmentä autoa odotti pysähdyksissä parkkipaikkaa, ja niitä vapautui vasta kun joku toinen oli lähtemässä. 

Sen verran arkailin, etten lähtenyt pyörällä ohittamaan autoja vasemmalta, vaan talutin pyörää viimeiset pari-kolmesataa metriä. Pelkäsin vastaan tulevia autoja, joita ei sitten tullutkaan. Myöhemmin kuulin, että Pete oli ajanut autojen ohi, koska arvasi että perässään tuleva poikamme nousee siinä varmasti putkelle ja menee vielä loppumetreillä ohi. Ohitus ei onnistunut, mutta muuten oletus piti paikkansa. 

 

Jalat tuntuivat vahvoilta, ja pidin ylämäissä watit anaerobisella kynnyksellä, kadenssin noin kuudessakympissä. Talven pitkät maastopuörälenkit ovat tainneet tehdä tehtävänsä, kun pyörä kulkee nyt kivasti. Alamäissä ei tänään juurikaan tarvinnut polkea, ennemminkin jarruttelin. 

 

Majakalta ajoimme suoraan syömään rantaravintolaan, ja söin ihan todella hyvän kasvispaellan. Pian alkaa olla taas nälkä, illallispaikaksi on sovittu paikallinen nepalilainen.

 

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Kaksi ekaa lenkkiä Mallorcalla

Sunnuntaina saavuimme Alcudiaan, jossa majoituimme ystäviemme vuokraamaan taloon. Ruoka oli valmiina odottamassa, mitä luksusta! Illalla kasattiin vielä pyörät, joten sunnuntai-aamuna olimme valmiita lähtemään matkaan suunnitellusti yhdeksältä.

Ihan kommelluksitta ei lähtö sujunut. Viime hetkellä päätin kalibroida wattimittarin, ja sen seurauksena Suunto Spartan kyykähti. Sain sen elvytettyä, kun ensimmäisen kerran pysähdyimme noin tunnin ajon jälkeen. Loppujenkin sykemittari toimi ihan onneksi ihan moitteetta. Yhteensä ajoimme kolmisen tuntia, 75 kilsaa. 

Hetkeä ennen lähtöä huomasin myös, että etujuomapulloni vuotaa. Se on osa käsien väliin tulevaa torpedo mount -systeemiä. Pulloa ja siihen kuuluvaa pilliä on ollut vähän hankala pitää puhtaana, ja sellaista epämääräistä harmaata kasvustoa tuppaa ilmaantumaan raivoisasta pesusta huolimatta. Pullotelineeseen sopii mikä pullo tahansa, joten ei ollut vaikea päätös heittää se Xlabin pullo roskikseen ja hankkia tavallinen, helposti pestävä pullo tilalle. Eipähän tarvitse sitten kisassakaan alkaa sitä etupulloa erikseen täytellä, vaan voin helposti vauhdissa vaihtaa molemmat pyörässä olevat pullot uusiin. 

 

Tässä poseeraamme Puig de Santa Magdalena -nyppylän päällä; minä, Pete ja poikamme.

Illalla kävimme Peten kanssa uimassa meressä puolisen tuntia. Vesi oli mukavan lämmintä, todennäköisesti ilman märkkäriäkin olisi pärjännyt.

Tänään ajoimme 120 kilsaa, kolmen luostarin kierroksen. Nousua oli aika paljon enemmän kuin eilen, mutta vahvasti tultiin loppuun saakka. Poikani kanssa jätimme tosin viimeisen pienen nousun väliin ja lähdimme kahdestaan kohti majapaikkaa, kun muu porukka lähti kiipeämään vielä yhdelle luostarille. 

 

Olin ladannut reitin Spartaniin (tai oikeastaan Toffe latasi), ja se toimi hienosti, kunnes kyykähti noin10 kilometriä ennen maalia. Akkuakin oli jäljellä yli 30 %, joten siitä ei voinut olla kysymys. Alkoi jo vähän harmittaa, kun molemmilla lenkeillä on täällä ollut ongelmia. Kello kaatui myös lenkin jälkeen aina, kun yritin katsoa pyöräilyn tietoja kellosta. Maagisesti tiedot näyttävät nyt kuitenkin siirtyneen Movescountiin ja Stravaan, tosin sen viimeisen kympin tiedot puuttuvat.


Huomenna ajamme Cap de Formentorin majakalle, noin 60 kilsaa. Keskiviikko ja torstai ovat säätiedotuksen mukaan vähän tuulisempia ja viileämpiä päivä. Toistaiseksi täällä onkin ollut todella lämmintä, lyhyillä hihoilla ja lahkeilla pärjää hyvin. Keskiviikolle olemme suunnitelleet reissua Palmaan. 

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Huomenna pyöräilylomalle Mallorcalle!

Viimeksi olen lomaillut pari päivää joulukuussa, ja alkaa pikku hiljaa tuntua siltä, ettei Mallorcan-matka tule yhtään liian aikaisin. Lähtö on lauantaina, ja mukaan lähtee Peten lisäksi myös poikamme. Hän ei ennen ole ajanut pyörällä ulkomailla, ja on täällä Suomessakin ajanut vähemmän kuin me, toki nyt talvenkin aikana käynyt jonkun kerran trainerilla polkemassa. Mutta eiköhän hän sillä kuuluisalla nuoruuden innolla mukana roiku.

Ennen matkaa on monenlaista tekemistä. Ihan tärkeimpiä juttuja on passi, sillä ilman sitä matka tyssää lentokentälle. Tämä tuli mieleen, kun  olin joitakin viikkoja sitten viemässä poikaani Ruotsin-lautalle risteilyä varten. Ohimennen kysäisin, että kai olet jo uusinut vuodenvaihteessa vanhaksi menneen passisi - asia, josta olin häntä moneen otteeseen muistuttanut. No ei ollut, mutta onneksi Ruotsiin pääsee kuulemma ajokortillakin. Sittemmin hän on saanut hankittua uuden passinkin.

Elokuussa Vichyyn lähtiessä unohdin matkasta lompakon. Olin edellisiltana maksellut laskuja yläkerrassa ja siksi lompakkoni oli jäänyt epätyypilliseen paikkaan olohuoneen sohvalle. Lähtiessä nappasin mukaan käsilaukun tarkistamatta, oliko lompakko siellä. Vasta lentokentällä huomasin ettei ollut, enkä enää ehtinyt sitä hakea. Onneksi Petellä oli luottokortti mukana.

Pass, pengar och biljett - kaksi kolmesta on meidän perheen viimeisimmillä reissuilla unohtunut!

Ostin muutama viikko sitten Suunto Spartan Ultran, jonka akun pitäisi kestää vähän pitemmätkin lenkit. Viime viikonlopun pyörälenkillä testasin, miten reitit Spartanissa toimivat, ja ihan hyvinhän se meni. Vain Toffelta saamien reittien lataamisessa oli vähän hankaluutta, kun ne eivät Plotaroutesta ihan suoraan siirtyneet, vaan tiedostot piti kierrättää Google Mapsin kautta. Sain siihen onneksi hyvät ohjeet Suunnon asiakaspalvelusta. Nämä latasin:

https://www.plotaroute.com/route/387554
https://www.plotaroute.com/route/388565
https://www.plotaroute.com/route/388570
https://connect.garmin.com/modern/activity/1661264689

Myös Cap Formentorille olisi tosi kiva päästä tälläkin kertaa, se on jäänyt mieleen tosi kauniina reittinä aikaisemmalta reissulta. Ja ehkä jonain päivänä voisi vähän tasaisempaakin ajella. Tuo "Kusten Classic" minua hieman hirvittää jo etukäteen, saa nähdä lähdenkö mukaan reissuun.

Pyörääni vaihdettiin viime vuonna ennen Calellan reissua uusi takapakka, jotta pienimmät vaihteet olisivat vähän kevyempiä ja ylämäissä olisi siten vähän helpompi polkea. Lopulta ajoin sillä "vuoristopakalla" koko viime vuoden ja tänä vuonna ajattelin tehdä samoin. Kun voimaa on vähemmän, pienillä välityksillä on helpompi pitää yllä edes jonkinlaista pyöritystä. Peten ja poikamme pyörään vastaava pakka vaihdetaan nyt tätä reissua varten.

Pyörälaukut olemme vuokranneet TriathlonSuomelta ja Velosportilta. Omia pyörälaukkuja emme ole ostaneet, koska meillä ei ole niiden säilyttämiseen tilaa. Ihan hyvin on tämä vuokrauskin aina onnistunut.

Koska olen kovin turvallisuushakuinen ihminen, tsekkasin myös, että matka- ja matkatavaravakuutuksemme ovat kunnossa ja kattavat myös mahdollisesti pyöräonnettomuuksissa sattuneet vammat. Pojalle hankin saman puhelun aikana kotivakuutuksen, jotta hänenkin matkatavaransa ja pyöränsä olisi vakuutettu. Nyt kun hän asuu jo omillaan, hän ei enää ole meidän kotivakuutuksemme piirissä.

Tänään on edessä pyörälaukkujen nouto ja pyörien ja kaikkien muidenkin kamppeiden pakkaus. Huomenna olemme jo Mallorcan ihanassa lämmössä. Kahden edellisen Mallorcan-reissun tarinat löytyvät täältä.

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Työmatkajuoksua taas

Tällä viikolla on vielä vähän kovemmin treeniä, kunnes ensi viikolla jo kevennetään Mallorcan-reissua varten.

Keskiviikkona tein paluun työmatkajuoksun pariin. Lyhimmillään työmatkani on vain reilut kymmenen kilometriä, mutta koska tavoite oli juosta kaksi tuntia, juoksin pitempää maisemareittiä rantoja pitkin. Ihan loppumatkasta piti tehdä vielä vähän kiemuraa, että sain tarvittavat minuutit täyteen.

 

Alkumatkasta vastaan juoksi tuttu Konan-kävijä, joka kääntyi 180 astetta ja juoksi pari kilsaa kanssani. Siinä tulikin minulle PR pariin Strava-segmenttiin Merisatamanrannassa, kun vauhti ja syke vähän karkailivat vauhtikestävyyden puolelle. Ihan mahtavaa on nähdä lenkillä tuttuja ja vaihtaa kuulumisia!

Otaniemen sillalla vastaan juoksi puolestaan Pete omalla pitkällä lenkillään. Hän oli kotona kiukkuinen kuin ampiainen, koska oli joutunut jättämään lenkin kesken kipuilevan polven vuoksi. Tavoitteena on saada se kuntoon vielä ennen reissua.

 

Minulla ei ollut ihan paras juoksutuntuma, kun edellinen kahden tunnin lenkki oli ollut sunnuntaina ja maanantaina olin käynyt salilla. Plus-sarakkeeseen voisi kuitenkin merkitä uuden Camelbak Circuit -juoksurepun, joka toimi moitteetta. Siinä oli nyt uusi venttiili, josta mainosten mukaan tulee yhdellä ilmaisulla 20 % enemmän juotavaa. Saattaa pitääkin paikkansa. 

 

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Pitkä pyörä ja juoksu

Viikonloppuna on aikaa pitkille treeneille. Niinpä eilen kävin maastopyöräilemässä kolmisen tuntia ja tänään juoksin kaksi. Illalla on vielä uintitreenit Märskyssä.

Lempisuuntani pyörällä täältä Etelä-Espoosta on lähteä ajamaan Helsingin keskustaan rantoja pitkin. Ajoin aina Itäkeskukseen saakka ja sieltä kotiin Kehä Ykkösen laitaa. Kehän kevyen liikenteen väylällä oli vielä yllättävän paljon liukkaita paikkoja, ja siellä piti sitten kesärenkailla hiljentää. Vähän piti oikeaa reittiäkin etsiskellä, kun ihan joka risteyksessä ei ollut kylttejä. 

Loppumatkan Pirkkolasta ajoin tuttua oikaisureittiä, kun alkoi olla jo hieman kylmä varpaista ja sormista. Vessahätäkin oli, mutta kun ei ollut lukkoa mukana en uskaltanut jättää pyörää minnekään yksikseen. 

Tänään oli vuorossa juoksua pari tuntia. Juoksin Ratiopharm Arenan ohi Haukilahteen ja Westendiin. Lainasin Petriltä hänen Camelbak Circuit -juoksuliiviään ja se tuntui tosi hyvältä, oli täytenäkin lähes huomaamaton, vaikka vettä oli mukana puolitoista litraa. Aiemmin pitkillä lenkillä pidin pulloa kädessä, mutta se saa lapaluiden välin aika hyvään jumiin.

Pete osti liivinsä Go Expo -messuilta Scandinavian Outdoor Storen osastolta. Minä tajusin tarvitsevani samanlaisen vasta muutamaa päivä ä myöhemmin. Kävin viime viikolla Forumin myymälässä kyselemässä samanlaista, ja sellainen löytyi lopulta maahantuojalta. Saan sen todennäköisesti alkuviikosta.

Camelbak Circuitiin mahtuu kahden litran vesisäiliö. Sen mukana tuleva säiliö on tosin 1,5 -litrainen. Liivissä on kaksi isoa etutaskua, joihin mahtuu normaali urheilupullo. Vaikkapa pitkälle polkujuoksulenkille saa siis mukaan reilusti vettä ja etutaskuihin pullon tai kaksi vahvaa urheilujuomaa. 
 
Scandinavian Outdoor Storen myyjä kertoi messuilla hyvän vinkin juomasäiliön kuivaamiseen: säiliöön voi rypistää talouspaperia, ja kun sen puhaltaa täyteen ilmaa ja heiluttelee, talouspaperi imee veden itseensä. Tuntui toimivan, kun kokeilin.

Ilma oli aamulla todella sumuinen. Karhusaaressa kuulin laivojen sumutorviakin. Alussa juoksu tuntui aika raskaalta, mutta loppua kohden tunnelma parani. 

 

Juoksin lähes saman lenkin maaliskuun alussa, ja nyt olin reilun minuutin hitaampi. Keskisyke oli kuitenkin kolme lyöntiä alhaisempi, joten ei se kai niin kovin huonosti mennyt.