perjantai 22. syyskuuta 2017

Maratontreeniä

Viime viikot olen treenannut lähinnä juoksua, koska seuraava kisa on Vantaan maraton kolmen viikon kuluttua.  Toki sunnuntaisin olen ajanut pitkän pyörälenkin, mutta esimerkiksi uinnit ovat melkeinpä loistaneet poissaolollaan treeniohjelmassa. Tänään kävin kyllä Leppävaaran maauimalassa, mutta vesijuoksemassa. 40 minuutin "juoksun" jälkeen palkitsin itseni uimalla loppuverraksi 400 m.

Aikaisemmin tällä viikolla kävin lähimetsässä juoksentelemassa polkujuoksutreenin. Ihan kivasti saa tunnin lenkin siellä pyörittyä. Ei oikein tunnu järkevältä ajella vaikkapa Nuuksioon noin lyhyttä treeniä varten. Ja tähän on tosiaan tultu, että tunnin treeni tuntuu lyhyeltä...



Hieno kallio ja sammal.

Pete treenaa parhaillaan Vaarojen maratonille ja sai jo ostettua kisalipunkin eli osanottokin on varmistettu. Hän on viime viikot treenaillut enemmän mäissä ja poluilla, usein tavoitteenaan tietty määrä "verttiä", vertikaalinousua. Taitaa huomennakin olla menossa juoksemaan Malminkartanon jätemäelle. Ei siis portaita vaan polkuja sieltä jostain vierestä.

Lähden mukaan Kolille kannustamaan. En ole koskaan siellä käynyt, ja jos olen oikein ymmärtänyt, maisemat ovat siellä tosi upeita. Toivottavasti on selkeä keli! Meillä on Lieksasta pieni mökkikin varattuna. Lähdemme matkaan jo torstaina, ja teemme molemmat etätyöpäivän perjantaina.

Tällä viikolla on minulla vähän vähemmän treeniä, kun alla on joitakin nousujohteisia treeniviikkoja. Tonnin vedotkin alkoivat onneksi lopulta sujua, kun menin juoksemaan ne Otaniemen urheilukentän radalle ja otin motivaattoriksi iPodin. Yllättävän vaikea on juosta tasaista vauhtia. Alussa tuntuu siltä, että pitää aina vähän himmailla ja lopussa sitten vastaavasti tsempata, että vauhti pysyy yllä.

Hauskasti myös TriathlonSuomen treeniporukka oli muutamana keskiviikkona Otaniemessä tekemässä omia juoksutreenejään samaan aikaan. Ihan kiva, kun oli seuraa radalla. Tänä vuonna emme taida osallistua TriahtlonSuomen sunnuntain uintitreeneihin viime vuoden tapaan. Se ei lopulta ole ihan paras ajankohta treeneille, koska yleensä aikaisemmin sunnuntaina on jo tehty pitkä lenkki. On kiva pitää se ilta siksikin vapaana, että aika usein lapsille sopii tulla juuri silloin käymään täällä meillä.

Lisääntyneen juoksun myötä olen lisännyt myös käyntejä tutulla fysioterapeutilla. Faskiat ovat olleet melkoisessa jumissa, ja käsittelyn jälkeen jalat tuntuvat toimivan ja juoksu on taas hetken paljon helmpompaa. Pidän myös huolen siitä, että seuraava hieronta-aika on aina kalenterissa. Keväällä laiminlöin kehonhuoltoa, ja nyt olen tehnyt parannuksen.

Torstaina ajoin taas maantiepyörällä töihin. Takaisin kotiin kiertelin vähän pitempää reittiä, kun tavoitteena oli tunnin lenkki. Kuten pitkät työmatkajuoksut, tämäkin lenkki alkoi Kauppatorin nurkalta. Helsinki on hieno!

Tästä oikealle ja Kaivopuiston kautta kotiinpäin.

Vapaa-aika alkaa heti toimiston ovelta, kun ajaa työmatkat pyörällä.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Katsojana Solvalla Swimrunissa

Joitakin viikkoa sitten juttelimme treenijuttuja Teemun kanssa Skypessä, ja Arja huikkaili siihen väliin, että "ei Pete varmaan haluaisi lähteä Solvalla Swimruniin". Tiesin heti, miten siinä käy, ja eilinen päivä vierähtikin Nuuksiossa Swimrun-kisan katsomossa.

Pete ja Arja osallistuivat Endurance-sarjaan. Sen reitti oli 24,4 kilometriä, josta 3,4 oli uintia. Olimme Solvallassa hyvissä ajoin ennen kisan alkua, mikä olikin ihan hyvä, sillä Pete oli unohtanut piilolinssinsä kotiin, ja minä ehdin vielä hakea ne ennen yhdentoista starttia. Tosin missasin siinä autoillessa Ötillö Merit Racen startin klo 10, jossa Teemu oli mukana.

Turilas ja Jäärä: alkujumppa

Lähdön aikaan kokeilin ensimmäistä kertaa Facebook Liveä. Siinä alun säätämisessä menikin yllättävän pitkään, enkä saanut ihan lähdön alkua mukaan. Ensi kerralla pitää sitten aloittaa valmistelut hieman aikaisemmin. Näköjään en pysty (tai osaa) linkittää sitä videota tänne.

Endurance-kisaajat lähdössä

Sain yhdeltä tutultä autokyydin Haukkalammelle, jossa olisi mahdollisuus nähdä sekä Endurance- että Merit Race -joukkueet. Haukkalammella oli myös huoltopaikka. Sää oli todella hyvä, aurinko paistoi ja lämmittikin kivasti. Parkkipaikkaa alkoi jo olla vähän hankala löytää, niin paljon oli porukkaa liikkeellä.

Kisajärjestäjä oli ennakoinut, että ensimmäiset Endurance-sarjan joukkueet olisivat Haukkalammella puoli kahdentoista jälkeen ja Merit Race-joukkueet hieman ennen puolta yhtä. Melko hyvin aikataulu pitikin, eikä aikaakaan, kunnes myös suosikkijoukkueeni Turilas ja Jäärä saapui paikalle. Kuvasin heidän huoltopaikkavisiittinsä videolle:




Vähän kiireisempi  ja fokusoituneempi tunnelma oli, kun reilun puolen tunnin kuluttua Merit Racen kärkikolmikko ohitti saman huoltopaikan. Videokin on melkein puolitoista minuuttia lyhyempi, eikä siinä paljoa rupateltu:





Seisoskellessa ja odotellessa oli tullut vähän kylmä, ja lähdinkin sitten omalle lenkille. Ensin ajattelin juosta autotietä pitkin sitä samaa reittiä, jota olin paikalle tullutkin. Aika hölmö ajatus näin jälkeenpäin mietittynä. Sitten onneksi hoksasin, että juoksisin sitä swimrunin reittiä takaisin Solvallaan. Se oli merkitty tosi hyvin, ja aika tuttuhan se lopulta olikin aikaisemmilta polkulenkeiltä.

Metsässä oli ihan mahtavaa juosta!

Mutta olihan se ihan sairaan mäkinen reitti, minkä lisäksi siellä oli portaita pariinkin otteeseen ja mm. pitkospuita. Kyllä oli kova suoritus tuolla juosta ja uida kilpaa! 

Solvallassa ehdin käydä suihkussa ja syömässäkin ennenkuin menin maalipaikalle odottelemaan kisaajia maaliin. Välillä satoi ja välillä paistoi, onneksi oli sateenvarjo. Joukkueita tuli maaliin tasaiseen tahtiin. Vähän jännäsin, että tuleeko Teemu maaliin ennen Arjaa ja Peteä ja niinhän siinä kävi, että hän oli parinsa kanssa pitänyt parasta vauhtia pitkällä reitillä. Olivat kuulemma ohittaneet Arjan ja Peten kolme-neljä uintia ennen maalia. 

Pienen odottelun jälkeen maalisuoralle kaarsi lempijoukkueeni hyvissä voimissa ja ennenkaikkea fiiliksissä. Päivän tavoite - kiva kisa - oli selkeästi täyttynyt. En ylläty, jos jotain jatkoakin tästä seuraa.



lauantai 9. syyskuuta 2017

Mökkiviikonloppu

Tänä viikonloppuna saimme aikaiseksi lähteä mökille heti perjantaina töiden jälkeen, vaikka viikonlopuksi olikin luvattu sadetta lähes tauotta. Jo työpäivän aikana alkoi ajatus saunasta ja järviuinnista hiipiä mieleen, ja se riitti motivaatioksi pakkaamiseen. 

Otin mukaan maastopyörän, kun huomenna on ohjelmassa kolmen tunnin pyörälenkki. Pukeutuminen tuottaa hieman päänvaivaa, kun sateessa voi helposti tulla kylmä. Ehkä maastossa pysyy kuitenkin lämpimämpänä kuin maantiellä, siksi siis maastopyörä. Minulla ei ole mitään varsinaisia sadevaatteita pyöräilyyn, mutta luotan siihen, että liikkeessä pysyy lämpimänä.

Sateella treenaamista harjoittelin jo toissa päivänä, kun juoksin töistä kotiin. Vähän pitempää reittiä kun juoksee, voi tuolla matkalla kaksikin tuntia tuhrata. Vettä oli mukana juoksuliivissä ja geeliä nappasin puolen tunnin välein. Ihan koko aikaa ei satanut, mutta melkein. Onneksi oli pitkät hihat ja lahkeet sekä juoksulippa, jotta lasit pysyivät sentään melkein kuivina.

Edellisenä päivänä juostut tonnin vedot tuntuivat vielä lihaksissa, ja kotona olinkin sitten tosi iloinen siitä, että palautusjuoma oli valmiina odottamassa alakerrassa ja että sain suihkun ja päivällisen jälkeen lojua loppuillan sohvalla.


Juoksun aikana ehdin kuunnella aika monta podcastia. Kuuntelen niitä aika usein myös aamuisin työmatkoilla. Puhelin ei onneksi kastunut juomaliivin vetoketjullisessa taskussa. Tai ainakin se edelleen toimii.

Tänäänkin tulee vettä, ja tässä nyt parhaillaan pohditaan aktiivisesti sitä, mikä olisi paras hetki lähteä tunnin (tai Peten tapauksessa kolmen) juoksulenkille. 




sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Juoksu ei kulje, onneksi voi myös pyöräillä

Koskaanhan se juoksu ei ole minulle helppoa ollut, mutta nyt se tuntuu erikoisen tahmealta. Yksi syy siihen on varmasti se, että treeniohjelmassani on nyt myös aika tarkasti määritelty vauhdit, joilla treenit pitäisi juosta. Ne taas perustuvat siihen, että juoksisin Vantaan maratonilla ennätykseni (alle 4.11). Näillä näkymin se ei taida siis onnistua.

Vauhteja on nyt vähän skaalattu alaspäin, mutta silti jouduin taas eilen vähän pettymään itseeni, kun toisessa 20 minuutin vedossa vauhti jäi liian hitaaksi. Jalat olivat kyllä jo vähän väsyneet edellisistä, hieman liian kovavauhtisista lenkeistä. Ehkä ensi viikolla alkaa sujua paremmin. Samantyyppisiä treenejä on luvassa, ja vauhtien ja sykkeiden vertailu on siksi helppoa.

Juoksu tuntuu jotenkin tehottomalta. Vaikka yritystä on, vauhti ei nouse. Voihan se olla, että yritän liikaakin ja jännitän samalla koko kehoa, rentous on siis kaukana. Olen kyllä aikamoinen kokovartalojännittäjä muutenkin. Jalat ovat nyt kuitenkin ihan ok kunnossa, ja rajoittimena toimii pikemminkin hengitys.

Tänään oli onneksi ohjelmassa pitkä pyörälenkki. Reippailuseuraksi lähti Peten lisäksi myös 22-vuotias poikamme, jonka kanssa ajoin viimeksi keväällä Mallorcalla. Sittemmin hän on alkanut ajella pyörällä myös töihin ja on nyt paljon paremmassa pyöräkunnossa. Siis sellaisessa, että jätti meidät Peten kanssa ihan mennen tullen aina niin halutessaan ja joskus, vaikkei edes yrittänyt.

Laitoin ensimmäistä kertaa jalkaani uudet maantiepyöräkengät, Sidi Wiret. Edelliset, ensimmäiset maantiekenkäni olin ostanut yhdeltä tutulta useita vuosia sitten. Hän oli hankkinut ne nettikaupasta, ja  myi ne minulle, kun ne olivatkin hänelle hieman liian isot. Minulle ne sopivat ihan hyvin, mutta kyllä nämä uudet kiinnittyvät jalan ympärille ihan eri tavalla. Ovat ne tietysti ihan eri hintaluokassakin.


Oma ja pojan jalka. Kätilö jo sanoi, että onpas isojalkainen poika.
Ajoimme Veikkolasta Ojakkalaan ja sieltä Lauriin, Velskolaan ja takaisin kotiin. Kahville pysähdyimme Hanko-Hyvinkää -tien varrella olevalle Nesteelle. Ajokeli oli hieno, mutta tuuli oli aika kova.Se hyvä puoli tuulessa toki oli, että tiet kuivuivat aamuisen sateen jäljiltä todella nopeasti. Heti lenkin alussa, vain parin kilsan ajon jälkeen Stages-wattikammestani putosi patteri kansineen. Huomasin sen aika pian (kun en nähnyt niitä watteja!), käännyin takaisin noukin pudonneet osat ajoradalta. Onneksi ei sattunut Hampurin Ironmanilla tämä epäonni.

Parasta pyöräseuraa. Joutuivat minua välillä vähän odottelemaan.

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Kausi jatkuu ja video Hampurista

Ironmanista on tänään tasan kaksi viikkoa. Pieni flunssa on nyt taaksejäänyttä elämää, ja olen myös aloitellut varovasti taas liikuntaa. Lähinnä se liikunta on ollut salihommia ja työmatkapyöräilyä.

Eilen kävin vähän pitemmällä lenkilläkin maantiepyörällä. Aikaisemmin kesällä olin antanut pyörän koejoon yhdelle potentiaaliselle ostajalle pariksi päiväksi, mutta päätin sitten kuitenkin pitää sen. Vähän yllätti itsenikin se, etten sittenkään raaskinut luopua pyörästä. Se on kuitenkin se ensimmäinen kunnon pyöräni, jolla tätä triahtlon-harrastusta vuonna 2010 aloittelin. Klassikkoainesta siis!

Maantiepyörä on oikein kelpo peli näin kauden päätteeksi, ja todennäköisesti taas keväällä vähän huonommissa keleissä. Sekin on plussaa, että sillä voi tarpeen tullen osallistua ryhmälenkeille. Viime aikoina ne ovat tosin jääneet vähiin, mutta onhan se kiva tietää, että voisi mennä jos tarvetta tulee. Työmatka-ajoonkin se on ihan ok. Pitää vaan vielä vähän yrittää löytää sellainen reitti Espoosta keskustaan, jonka varrella ei jotain tietä ole kaivettu auki. Etsiminen jatkuu taas ensi viikolla.

Seuraava kisakin on taas kalenterissa: Vantaan maraton 14.10. Olen juossut Vantaalla puolikkaan vuonna 2012. Vantaa on neljäs kunnon maratonini, Ironman-maratoneja ei lasketa. Uutta ennätystä lähden hakemaan, saa nähdä miten käy. Ehtii tässä vielä muutaman viikon sitä varten onneksi treenatakin.

Ostin Hampurista Finisherpixin tekemän koostevideon kisastani. Minä olen tässä rainassa se, jolla ei näytä olevan juurikaan mitään kiirettä:



Kisa-asun tilasin keväällä Betty Designilta. Se oli tosi kiva päällä, hyvää materiaalia, mutta kainaloihin tuli sellaiset hiertymät, joita parantelin viikon. Vähän myöhemmin tilasin saman sarjan bikinitkin. Niitä kokeilin ensimmäistä kertaa altaassa tänään Leppävaaran ulkoaltaassa. Hyvältä tuntuivat nekin. Niin rohkea en kuitenkaan ole, että kuvaa laittaisin tänne :)

tiistai 15. elokuuta 2017

Ihana kamala Ironman Hamburg 2017

Sunnuntaina kisattiin Hampurissa Ironmanilla ihka ensimmäistä kertaa. Kaikki järjestelyt sujuivat hienosti saksalaisella täsmällisyydellä. Expo, uinti ja vaihtoalue olivat ihan kaupungin sydämessä ja majoituskapasiteettiakin kävelymatkan päässä on riittämiin. Palveluita (ravintoloita, kauppoja jne) oli myös ihan niin paljon, kuin miljoonakaupungissa voi odottaa, ja kisan logistiikkapuoli oli helppo hoitaa.

Kisainfo lauantaina pidettiin sateessa maalialueella. Me menimme tietenkin paikalle, kun kisainfo on pakollinen, mutta kun kuulimme, että sen voi katsoa myös nauhoitettuna netistä, lähdimme sisätiloihin.

Kisassa oli noin 2500 osallistujaa, joista 95% saksalaisia ja 13 % naisia. Varsinkin naisten vähyys ihmetytti, mutta ehkä tilanne on samankaltainen muissakin Ironmaneissa. Meitä suomalaisia oli kisaan ilmoittautunut vajaat 30, ja meillä oli oma Facebook-ryhmäkin. Perjantaina kävimme yhteisellä päivällisellä reilun kymmenen hengen porukalla.

Uintia pääsimme testaamaan lauantaina puolenpäivän maissa. Se olikin ainoa mahdollisuus uida Alster-järvissä ennen kilpailua. Uintipaikka oli niin lähellä, että kävelimme sinne hotellilta märkkärit päällä. Vesi ei ollut ihan niin likaista, kun olin pelännyt. Toki tummaa kuten vaikkapa Kuusijärvessä.

Matkalla uintitreeneihin.

Uintiramppi, taustalla Hampurin keskustaa.

Pelastusvene varmisti turvallisuuden.


Kisapäivän aamuna söimme hotellilla pienen aamupalan ja olimme vaihtoalueella heti viiden jälkeen sen avauduttua. Pumppasin renkaat ja tsekkasin, että vaihtopusseissa on kaikki tarvittava. Pienellä lämmittelyuinnillakin ehdimme käydä. 

Aamulla oli kiva myös nähdä sillalta, kuinka joutsenia vietiin veneellä kauemmaksi uinnin rantautumispaikasta.  Edellisiltana mieleen oli jäänyt etenkin yhden aggressivisen joutsenen uhittelu.  

Uinnissa oli rolling start. Kaikki arvioivat itse oman uintiaikansa ja menivät sen mukaiseen paikkaan jonossa. Me Peten kanssa sijoittauduimme 1.05 - 1.15 -porukoihin. Kisaajia päästettiin uimaan sujuvasti neljän-viiden henkilön leveydeltä. Uinti lähti ongelmitta käyntiin, mutta aina aika ajoin eteen tuli ihmismuuri, jota oli vähän vaikea ohitella. Jotkut olivat varmaankin arvioineet oman uintiaikansa hieman liian optimistisesti. Ekan kerran kisassa sain myös iskun päähän, ei onneksi kovaa kuitenkaan.  Reitti oli tosi selkeä, välillä piti nousta ramppia ylös laiturille ja laskeutua taas toista ramppia pitkin takaisin järveen. 

Kauanko siihen meni? No 1.10 ja osia. Kuva: Finisherpix
Vaihtoalue oli pitkä. Uinnin jälkeen piti juosta parisataa metriä vaihtotelttaan, ja sieltä oli vielä useita satoja metrejä omalle pyörälle.

Pyöräosuuden alussa harmitti, etten ollut vaihdossa laittanut päälle tuulitakkia. Ilma ei ollut vielä kovin lämmin ja tuuli viilensi oloa entisestään. Huoltoja oli noin 20 kilometrin välein. Huoltopaikoilla vaihdoin aina vauhdissa vesipullon uuteen ja otin puolikkaan banaanin. Pyörällä suunnitelma oli syödä ja juoda noin 20 minuutin välein, vuorotellen geeliä tai banaania vähän riippuen siitä, mihin aikaan satuin huoltopaikalle. Suolaa otin 1-2 kapselia tunnissa. Kerran pysähdyin käydäkseni vessassa. 

Kuva: Finisherpix

Pyöräilyosuus ajettiin kahtena 91 kilometrin kierroksena, ja se oli siis hieman ylipitkä (182 km). Ekat 100 kilometriä takaa tuli pyöriä jatkuvalla syötöllä kovaa ohi. Sen jälkeen tilanne muuttui, ja sain itse ohitella muita kisaajia. Tavoitteeni oli ajaa wattien mukaan, enkä edes seurannut nopeutta. Alusta asti oli sellainen olo, että töitä sai tehdä tavoitteessa pysyäkseen. Toisella kierroksella sain kuitenkin pidettyä tehot samana edelleen, ja se oli vähän helpompaakin, kun alamäissäkin sai polkea ihan kunnolla. Ensimmäisellä kierroksella en uskaltanut alamäissä lähteä ohittelemaan ja toisella kierroksella ei enää tarvinnut.

Aika paljon näytti sattuneen rengasrikkoja. Reitillä oli paljon kiskojen ylityksiä ja kaivonkansia, joissa näytti renkaita paukkuneen. Myös pulloja, geeliroskia ja varakumeja oli reitillä varsinkin toisella kierroksella aina silloin tällöin. Kerran ajoin Cliffbar-patukan yli, kun en ehtinyt väistää, mutta selvisin tilanteesta säikähdyksellä. 

Kuva: Finisherpix

Reitillä oli nousua järjestäjän mukaan 1000 m, mutta jotenkin se tuntui raskaammalta. Ehkä voimakas sivutuulikin vaikutti asiaan. Mäet olivat melko pitkiä ja loivia, ja varsinkin alaspäinhän sellaisia on ihan mahtava ajella.

Pyöräilyn jälkeen oli vuorossa maraton. Olin etukäteen yrittänyt haarukoida "IM-vauhtiani", ja päättänyt, että se voisi olla kuuden ja puolen minuutin kilsavauhti. Ensimmäiset sadat metrit jalat lähtivät viemään paljon kovempaa, ja himmasin vähän vauhtia. Kolmella ensimmäisellä kierroksella kävelin vain huoltopaikoilla, joita oli vajaan kahden kilsan välein. Viimeisellä kierroksella jouduin kävelemään jo parissa muussakin paikassa, ja IM-vauhtini osoittautui lopulta paljon hitaammaksi kuin kaavailemani 6.30. 

Maalisuoralla. Kuva: Finisherpix

Yleisöä oli juoksureitin varrella tosi mukavasti, ja se toi lisää virtaa. Juoksuaskelien ylläpitäminen vaati sekin keskittymistä ja jäljellä olevaa matkaa piti useaan kertaan pilkkoa mielessä lopulta melko pieniinkin pätkiin ( esim. juoksua ainakin seuraavaan huoltoon). Petri ohitti minut, kun olin toisella kierroksella, taisi silloin olla jo menossa maaliin. Olimme etukäteen sopineet, että nähdessä vaan tsempataan eikä aleta valitella, vaikka mieli ehkä tekisi.

Kahdella viimeisellä kierroksella sain hyvin lisäbuustia cokiksesta, kun aloin ottaa sitä kaksin käsin. Välillä join myös suolavettä ja söin pieniä pretzeleitä. Niitä pureskellessa kävelty matka pikkuhiljaa piteni, kun sain itseni vakuutettua siitä, että suu täynnä juokseminen voisi olla vaarallista. Kaikkea sitä väsyneeseen päähän pälkähtää matkan varrella...

Lopulta koitti minullekin se ihan hetki, kun ei tarvinnut lähteä enää uudelle kierrokselle, vaan sain juosta suoraan punaiselle matolle ja maaliin. Äitinikin oli kuulemma nähnyt minut maalisuoralla suoraan netistä. Se hetki oli niin hieno, ja ehdottomasti kaiken tämän treenailun arvoista. Oli mahtavaa päästä terveenä lähtöviivalle ja sieltä 226 km myöhemmin maaliin ilman mitään kommelluksia tai ylimääräisiä kipuja. Hiertymiä tai lihaskipuja ei tässä yhteydessä lasketa.

Maalissa sain mitalin kaulaan ja avaruuslakanan ympärilleni. Saattajan kanssa kävelimme noin korttelin pituisen matkan elpymisalueelle. Siellä Pete olikin minua jo odottamassa. Nämä ihanat kuvat meistä otti ystävämme Jarmo:




Ironman-kisaaminen tuntui rankemmalta kuin muistinkaan. Helpolta tuntui oikeastaan vain uintiosuudella, muuten piti keskittyä. Ehkä sen ei pidä helpolta tuntuakaan. Heti kisan jälkeen sairastuin pieneen flunssaan. Onneksi tänään tiistaina oli jo etukäteen sovittu vapaapäivä, niin ehdin levätä ennen töihin paluuta toivottavasti jo huomenna.

Kiitos kaikista saamistani tsemppiviesteistä ja vinkeistä, niistä oli hyötyä vaikeina hetkinä!

Vähän pientä piiperrystä, mutta tästä näkyy kyllä, että Pete juoksi alle 4 h maran!


Kaikki tulokset täältä.
 Juuri nyt kohdallani näkyy virheellisesti DNF, Saksan päässä taitaa olla joku bugi. Toivottavasti se korjataan pian.

perjantai 11. elokuuta 2017

Kaksi yötä kisaan

Terveiset sateisesta ja kylmästä Hampurista! Kisaan on kaksi yötä, ja aikataulussa ollaan myös valmistautumisen osalta.

Tänään piti ajaa noin tunnin kevyt lenkki, mutta se typistyi lopulta puolen tunnin pyörimiseen Hampurin keskustassa. Satoi, emmekä oikein löytäneet hyvää
väylää ulos kaupungista. Kun alkoi tulla kylmä, ajoimme takaisin hotellille.



Kuvassa ollaan just lähdössä hotellilta, mutta Pete vielä säätää taustalla.

En saanut lyhyellä 5 kilsan ja 30 minuutin (!!) pyörähdyksellä watteja näkyviin Garmin Edge 500:een, mutta eiköhän se huomenna uudella yrityksellä onnistu.

Huomenna olisi myös mahdollisuus käydä kokeilemassa uintireittiä, mutta jos sataa ja on kovin kylmä, voi olla, että jätän sen väliin. En ole ihan varma, kuivuisivatko märkkärit tässä pienessä mutta muuten kivassa hotellihuoneessa kisa-aamuksi.

Kisainfon katselin äsken videolta, kun emme halunneet jäädä katselemaan sitä livenä taivasalla. Ironman-kisoissa on kuulemma aina hyvä olla joku 'local touch' ja täällä Hampurissa ae on kisan johtajan mukaan sade. Jos ei kahteen päivään ole satanut, kolmantena varmasti sataa. Jos tänään ja huomenna sataa, kisapäivänä on sitten varmasti poutaa...

Kisalehdykkää lukiessani yllätyin siitä, että naisia on osallistujista vain 13 % ja muita kuin saksalaisia vaivaiset 5 %.



Onneksi otin edes yhdet pitkät housut mukaan, muuten olisi voinut tänään tulla kylmä, kun on vain 16 astetta. Muuten on ollut mukavaa, olemme syöneet hyvissä ravintoloissa ja aina myös jälkiruuan. Tänään on vielä suomalaisten yhteinen dinneri, jota ennen minun pitäisi juoda loppuun päivän toinen Vitargo-pullollinen. Huomenna ei onneksi tarvitse enää tankata.

Maalisuoralla kävimme UTOR (uinnin tukiopetusryhmä) -kaveriporukalla jo eilen, komeaa on! Sitä kohti sitten sunnuntaina 226 kilsaa!



keskiviikko 9. elokuuta 2017

Heinäkuun sportit

Heinäkuun treenit sujuivat suunnitellusti. Tunteja kertyi lähes 45. Viime vuoden heinäkuussa matkat Jönköpingiin taisivat verottaa treenipäiviä, kun silloin sain treenattua vajaat kymmenen tuntia vähemmän.


Tunnit sisältävät myös kaksi kisaa, sprintin Kiskossa ja puolimatkan Sääksissä. Molemmat menivät minulta ihan kivasti. Vantaan perusmatkalla krampannut pohje on nyt kunnossa, kun olen taas käynyt hierottavana. Viime viikkojen aikana olen itse asiassa käynyt hieronnassa aika usein, viimeksi toissapäivänä maanantaina. Ei sitten jää suoritus Hampurissa ainakaan siitä kiinni. Lenkillä eilen jalat tuntuivatkin ihan juostavilta.

Eniten aikaa on taas tutusti mennyt pyöräilyyn, reilut 20 tuntia. Tässä eivät ole mukana kisapyöräilyt. Hopealle yltää triathlon-kisailut ja taitaa niissä tunneissa olla mukana yksi oma Oittaalla ennen Sääksin kisaa tehty supersprinttikin. Nyt on kaikki triathlon-kisamatkat kisattu lukuunottamatta täyttä matkaa, ja se onkin edessä ensi sunnuntaina Hampurissa.

Avovesiuinti on jäänyt yllättävänä vähälle. Sen sijaan olen käynyt ahkerasti Leppävaaran maauimalassa, jossa on aivan mahtavat treeniolosuhteet. Viime ja toissavuoden heinäkuussa olin uinut vain avovedessä, kun hallit ovat yleensä kesällä kiinni eikä maauimalaa vielä ollut.

torstai 3. elokuuta 2017

Auto vs. hirvi

Tiistaina heräsin siihen, että Pete sanoi pojallamme kaiken olevan nyt hyvin, mutta että hän on ollut yöllä hirvikolarissa. Hän oli palaamassa Norjan-lomalta kolmen ystävänsä kanssa, kun noin 100 kilometriä Oulun eteläpuolella heidän autonsa törmäsi hirveen.

Hirvi tuli vasemmalta ja auton oikea etukulma törmäsi sen takapäähän. Hirvi lensi auton yli ojaan, ja auto pysyi tiellä. Nuoret soittivat itse hätäkeskukseen 23.39 ja apua oli paikalla kymmenessä minuutissa. Kukaan ei loukkaantunut vakavasti, mutta kaikki neljä vietiin tarkastettavaksi Oulun keskussairaalaan. Lopulta he viettivät siellä myös yön.

Poikani oli yrittänyt soittaa ambulanssista minulle vähän puolenyön jälkeen, mutta en vastannut, koska olin jo unessa ja puhelinkin äänettömällä. Ehkä hyvä niin, olisin tunnekuohussa saattanut lähteä autolla Ouluun silloin keskellä yötä. Aamulla tilanne tuntui olevan jo hyvin hallinnassa, ja lähinnä selvittelimme vain vakuutusasioita.

Nuoret tekivät reissunsa viimeisen etapin lopulta junalla, sillä auto on lunastuskunnossa ja jäi Ouluun. Menimme Peten kanssa nuoria vastaan Rautatieasemalle, ja itku oli minulla herkässä. Olin niin onnellinen nähdessäni rakkaan, tutun hahmon kävelevän meitä kohti, etten pystynyt hallitsemaan tunteitani. Halasin siinä saman tien oman lapsen lisäksi kaikki autossa olleet, tutut ja tuntemattomammatkin.

Koko tiistain ja melkeinpä nämä pari seuraavakin päivää tapahtunut palasi mieleen tämän tästä. Kovin pitkälle en oikein voi ajatella, että mitä kaikkea muuta olisikaan voinut tapahtua. Kovin monen ihmisen elämä olisi voinut muuttua peruuttamattomasti maanantaiyönä. Nyt oli tuuria matkassa.

Kolarista oli pieni juttu Kalevassa

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Kaksi viikkoa kisaan

Tasan kahden viikon päästä on kisapäivä Hampurin Ironman-kisassa. Kaikki ne asiat, joihin voi itse vaikuttaa, ovat (tietääkseni) kunnossa: ilmoittautumiset, lisenssit, lennot, majoitukset, pyörälaukut ym. asiat on hoidettu jo aikoja sitten. Niitä, mihin ei voi itse vaikuttaa, pitää tietysti jännätä loppuun saakka: kisakeli, sairastumiset ja muut elämän eteen heittämät satunnaiset asiat. Niitäkin varmasti tulee.

Tärkein niistä itse hoidettavissa olevista asioista on tietysti treenit. Ne ovat edelleen sujuneet hyvin. Parin viikon takaisesta isommasta viikonloppublokista olen varmaan jo palautunut, ja eilen taisi olla viimeinen pidempi treeni ennen kisaa. Ajoin pyörällä kaksi tuntia, juoksin tunnin ja sitten vielä pyöräilin yhden tunnin. Ajatus oli tehdä kaksi ekaa IM-tehoilla ja viimeinen tunti pyörää vähän kevyemmin.

Lähdön tunnelmaa. Pete vaihtaa vielä kenkiä, minä olisin valmis lähtemään.

Valitsin ekaksi pyöräreitiksi sellaisen kivan kumpuilevan ympyräreitin, jolla oli kyllä aika vaikea saada watteja pysymään tasaisina. Huono asfalttikin paikka paikoin vähän droppasi tunnelmaa. Pyörällä söin tai join vettä aina vartin välein: 15 minuuttia yli tasatunnin geeli ja vettä, puolelta suolatabletti ja vettä ja sitten tasalta vaan vettä. Minulla on tempopyörässä kaksi pulloa, toinen käsien välissä ja toinen rungossa. Viime vuonna toisen pullon paikalla oli vielä sellainen pullo, jossa oli pillisysteemi, joka mahdollisti juomisen ala-asennossakin, mutta sen pullon hajottua en enää ostanut uutta samanlaista. Sitä täyttäessä meinasi huolloissa tulla aina kiire, ja nyt voin vaihtaa tarvittaessa molemmat pullot vauhdissa.

Lempipyöräpaita Panache.

Juoksureitti oli edestakainen, ja yritin nyt sitten kerrankin juoksussakin pysyä jossain tietyssä vauhdissa. Tavoitteeksi olin asettanut noin 6.30, ja kun keskivauhti lopulta olikin hieman nopeampi, 6.18, olin tyytyväinen. Juoksin yhden aika jyrkän mäenkin varmaan ihka ensimmäistä kertaa ylös saakka molempiin suuntiin ja pidin sitä pienenä onnistumisena. Ei kyllä eilen olisi mennyt 30+ -lisäkilsaa samalla vauhdilla, mutta minulle se oli ihan hyvä juoksu kuitenkin.

Treenin jälkeen olin kyllä aika puhki. Onneksi sain istahtaa pian valmiiseen ruokapöytään, vaikkei ihan heti ihan kamala nälkä ollutkaan. Joskus pitkän treenin jälkeen en edes tunne oloani nälkäiseksi, vaan pelkästään väsyneeksi. Olen huomannut, että siihen auttaa aika usein ruoka.

Aika vaikea on miettiä, mikä se juoksuvauhti täydellä matkalla 3,8 kilsan uinnin ja 180 kilsan pyöräilyn jälkeen voisi olla. Uinnissa vauhtia ei oikein voi edes itse seurailla, ja pyörällä ajan tiukasti wattien mukaan niin, että juoksuunkin pitäisi vielä jäädä paukkuja. Viime vuonna Vichyssä paransin pyöräaikaani Köpikseen verrattuna lähes 40 minuuttia (6.09 vs. 6.47). Uskalsin ehkä Vichyssä ajaa kovempaa, kun minulla oli pyörässä wattimittari ja kun olin jo toista kertaa täydellä matkalla. Uinti taas oli Vichyssä 11 minuuttia Köpistä hitaampi, kun siellä ei saanut käyttää märkäpukua ja oli kai jotain virtauksiakin.

Köpiksessä juoksin maratonin 6.50-kilometrivauhdilla ja Vichyssä kilsavauhti lipsahti minuuttia huonommaksi ja oli siis 7.50. Maratonien ajat olivat vastaavasti 4.48 ja 5.30. Näitä noteerauksia sitten parantamaan parin viikon kuluttua!


lauantai 22. heinäkuuta 2017

Kesäkuulumisia

Viime viikot meillä on ollut hulinaa, kun kylään tulivat ensin siskon tyttäret ystävineen ja viimein torstaina itse sisko Amerikasta asti. Lomaa on jäljellä reilu viikko, joten ehtiihän tässä vielä heilua emäntänä. Ainakin mökkireissu on ensi viikolle suunnitteilla. Tyttäremme (serkukset!) ovat aika omatoimisia, ja viettävät tämän viikonlopun itse varaamallaan ja maksamallaan lomalla Kööpenhaminassa.

Treenit on tietysti sovitettu muuhun ohjelmaan tai oikeastaan päinvastoin. Kulunut viikko on ollut minulla vähän kevennetty, kun viime viikonloppuna oli aika paljon treeniä. Sunnuntaina piti ensimmäistä kertaa piti treenin jälkeen jäädä vähäksi aikaa nurmelle lepäilemään. Ohjelmassa oli tuolloin aika pitkä tehotreeni pyörällä ja lopuksi myös juoksua.

Lomalla on kiva tehdä pitempiäkin treenejä, kun aikaa lepäilyyn ja palautumiseen on mukavan paljon. Remonttiakin on tässä samalla jonkin verran edistetty, huone kerrallaan edetään. Ensimmäinen huone alkaa olla jo voiton puolella, mutta onhan tässä vielä aikalailla tapettia poistettavaksi ja seinää maalattavaksi. Uusia kalusteita hankkiessa koin pienen onnistumisen, kun uskalsin ajaa isohkoa pakettiautoa.

Koska Pete oli tänään Porkkala Swinrunissa kisaamassa (Hesarin juttu kisasta), päivän yhdistelmätreeni piti tehdä yksin. Vähän aikaa mietin, mistä parhaiten pääsisi pyöräilemään suoraan maantielle ja lähdin sitten autolla Kirkkonummen suuntaan. Pysäköin Tolsaan liityntäpysäköintipaikalle, ajelin tempopyörällä tunnin eestaas Porkkalanniemeen ja juoksin päälle puoli tuntia omaa kovaa. Pyörällä tehot pysyivät hyvin tavoitteessa, ja samoin kävi ilokseni myös juoksussa. Kovemman pyörätreenin jälkeen myös juoksu tuntuu lähtevän helposti kovaa.

Juoksun keskivaiheilla pyörähdin myös vähän poluilla, mikä virkisti kivasti. Aikaisemmin tällä viikolla olin jo repäissyt vasemman jalan lenkkarin pohjallisesta irti siihen liimaamani metatarsaalituen, kun se alkoi jo Sääksen kisassa ja pitemmillä lenkeillä muutenkin painaa päkiää ja siis sattua. Yritän nyt aktivoida paremmin varpaita, ja se tuntui auttavan esimerkiksi eilisellä pitkällä lenkillä.

Tämän jälkeen en enää tee ennen Hampurin IM-kisaa mitään muutoksia kamppeisiin, korkeintaan pesen ja vahaan pyörän.

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Kun melkein jäin auton alle

Eilen oli aika iso treenipäivä: pyörällä kovempia vetoja 6x20 min ja sen jälkeen vielä 40 min juoksu. Lähdimme matkaan parin kilsan päästä mökiltä, sieltä mistä kestopäällyste alkaa.

Olin juuri saanut aloitettua toisen kovemman tehopätkän, kun Muurlassa huomasin, että vasemmalta kolmion takaa on tulossa vaaleanharmaa Mercedes, joka on kääntymässä ajosuunnassaan vasemmalle, siis samaan suuntaan kuin minä ajoin. Auto hiljensi risteykseen, ja oletin kuljettajan huomanneen minut, vaikka korvallaan olikin kännykkä.

Oletin väärin. Kuljettaja lähti kääntymään, ja kiireesti jarrutin renkaat lukossa niin että takapyörä lähti liukuun. Samalla huusin, että "Jum****ta! Apua!" Auto oli pahimmillaan niin lähellä, että olisin voinut sitä koskettaa. Ei onneksi kuitenkaan osunut ja pysyin pystyssä.

Kuljettaja kaasutti pois, puhelin yhä korvallaan. Minä jäin päivittelemään hyvää tuuriani ja miettimään, mitä olisikaan voinut tapahtua, jos olisin ollut vaikka metrin edempänä. Ja millaisten mullqvistien kanssa sitä täytyy liikenteessä yrittää pärjätä ja pysyä hengissä! 

Muurlan keskustassa katsoin silmä kovana, näkyykö autoa jonkun liikkeen pihassa. Olisin mennyt sanomaan pari valittua sanaa kuljettajalle. Ei näkynyt.

Näin lähellä ei kolari ole ollutkaan pitkään aikaan. Kerran nuorena tyttönä törmäsin pyörällä eteen avattuun auton oveen kotikadullani Helsingissä. Silloin ei sattunut pahasti. 

Melkein joka lenkillä joku ohittaa liian läheltä. Yleensä näiden kuljettajien autojen vasemmanpuoleiset renkaat eivät ylitä keskiviivaa, vaikka minäkin ajan pyörälläni pientareen vasemmalla puolella. Oma lukunsa ovat ne kuljettajat, jotka eivät viitsi vaihtaa ajolinjaa edes silloin, kun ajetaan ylämäessä, jossa olisi ihan vapaa ohituskaistakin. Tai ne asuntovaunujen, peräkärryjen tms. vetäjät, jotka eivät tunne vetämänsä yhdistelmän ulottuvuuksia ja siirtyvät takaisin omalle kaistalleen liian aikaisin.

Onnea oli eilen matkassa, ja sain hyvän muistutuksen siitä, ettei liikenteessä kerta kaikkiaan kannata olettaa yhtään mitään. 

Ja ne puhelimet pois silloin, kun ajetaan autolla! Joku voi vaikka kuolla!

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Lomafiiliksiä

Aika harvoin pyörälenkillä ilahtuu siitä, että loka-auto ajaa ohi. Tänään kävi niin, kun ajelin jo takaisin Lahnajärven suuntaan. Meillä on nimittäin mökillä lokasäiliö melkein täynnä, ja kerran on loka-autokin pyörähtänyt pihassa, mutta ei kuitenkaan uskaltanut ajaa vanhaa tienpohjaa niin pitkälle, että olisi saanut vietyä mustat vedet mennessään. Mökkimme on rinteessä, ja lokasäiliön viereen pääsee vain jo käytöstä poistettua tienpätkää pitkin. Ilmeisesti tie oli sateiden jäljiltä liian pehmeä painavalle autolle edellisellä kerralla.

Vaan turha oli toive siinä pyöräillessä, ei ollut loka-auto täällä meillä käynyt. Nyt siis edelleenkin odotellaan tyhjentäjää.

Treenailun lisäksi meillä on Peten kanssa lomaohjelmassa remontointia kotona. Tyttären vanhasta huoneesta tulee vaatehuone ja pojan huoneesta pyörähuone. Toisesta ollaan jo saatu tapetit poistettua, ja eilen kävimme Turussa hakemassa seiniin kalkkimaalit. Ensi viikolla olisi toiveissa saada poistettua loputkin tapetit ja päästä maalaamaan. Remontti ulottuu myös makuu- ja takkahuoneeseen, mutta kun itse tekee, saa kaiken kivasti aikataulutettua niin, ettei koko kämppä ole remontin kourissa. Niin ainakin toivon.

Olen myynyt ja antanut pois paljon tavaraa, ja se on tuntunut tosi mukavalta. Myös isosta osasta kirjoista on tarkoitus luopua tässä yhteydessä. Triathlon-aiheisen kirjapaketin sainkin jo myytyä Facebookin Triathlonfoorumilla alta aikayksikön. Juokukirjoillekin löytyi ottaja. Lasten- ja nuortenkirjoja olen lahjoittanut SOS-Lapsikylään. Luen itse suurimman osan kirjoista nykyään Kindlellä. Siinä on taustavalo (ei sininen kuten tableteissa ym.), joten sitä on helppo lukea myös illalla sängyssä, eikä se vaikeuta unen saantia. Nyt kesälomalla on kesken yksi perinteinenkin kirja, Jhumpa Lahirin Kaima, joka ensimmäisten sivujen jälkeen vaikuttaa todella mielenkiintoiselta.

Olisin halunnut mennä Pori Jazzeille kuuntelemaan Chaka Khania livenä, mutta kun viikonloppuna on ohjelmassa yhteensä kahdeksan tuntia pyöräilyä ja juoksua, luovuin suunnitelmasta. Emme olisi ehtineet millään tehdä kaikkea, ja tällä kertaa päädyimme preferoimaan treenejä.

Kauden pääkisaan, Hampurin Ironmaniin, on enää reilut neljä viikkoa. Löysin Instasta hampurilaisen Ramonan (@ramona_in_hamburg), joka kertoi eilen, että veden lämpötila on 18,8, astetta ja märkäpukukielto siten aika epätodennäköinen.

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Sääksi Triathlon puolimatka 9.7.2017

Eilen oli noin 50 triathleettia koolla Sääksissä Nurmijärvellä, ja matkoina oli täys-, puoli- ja perusmatka. Peten kanssa osallistuimme puolimatkalle parinkymmenen muun kanssa. Täydelle matkalle oli lähtenyt viisi kilpailijaa, ja perusmatkallakin oli parisenkymmentä osallistujaa.

Täyden matkan kilpailijat olivat lähteneet matkaan aamuyhdeksältä, ja meillä puolimatkalaisilla oli lähtö klo 12.30. Uinti oli kivasti yhtenä kierroksena. Lähtö oli Kiljavan opiston saunarannasta, ja matkalla rantauduttiin Sääksen uimarannalla, jossa piti myös juosta hetken matkaa hiekkarannalla.

Uinti lähti hyvin, sain uida omassa rauhassa ja omaa vauhtia koko matkan. Sopivaa peesiä ei ollut tarjolla, mutta Peten näin parin ekan vedon aikana omalla vasemmalla puolella. Myöhemmin hän kertoi jonkin matkaa myös peesanneensa minua. Se on Sääksissä hyvin helppoa, koska vesi on todella kirkasta. Hiekkaranta oli todella matala, ja siinä tein pari delfiinihyppyäkin. Syke nousi siinä hyppiessä aika ylös, ja sitä piti sitten vähän rauhoitella loppupätkällä.

Uintiaikani oli minulle tosi hyvä, alle 31 minuuttia. Matkakin oli tosin ehkä noin 100 m liian lyhyt. Noh, uinti meni hyvin ja oli aika lähteä pyöräilemään. Evääksi olin ottanut vettä, suolaa sekä Fastin ja High5:n geelejä. Vatsani on herkkä reagoimaan FODMAP-hiilihydraatteihin, ja siksi olen nyt tänä vuonna vaihtanut geelimerkkiä. Fastin ja High5:n geeleissä ei nimittäin ole lainkaan fruktoosia, jonka piikkiin laitan ainakin osittain viime vuoden Ironmanin vatsaongelmat.

Energian suhteen suunnitelma oli se, että vartin välein otan jotain: aina tasalta pelkkää vettä, varttia yli Fastin geeli ja vettä, puolelta vettä ja suolatabletti ja sitten aina varttia vaille täysi tunti High5:n geeli ja vettä. Sain 41 grammaa hiilihydraattia tunnissa. Vielä pitemmällä matkalla pitäisi ehkä saada 20 g enemmän (1g hh/painokilo), mutta tuo tuntui riittävän eilen.

Pyörällä katsoin vain watteja, en vauhtia lainkaan. Pete ohitti minut vajaan 7 kilsan kohdalla, ja muitakin nopeampia pyöräilijöitä tuli ohi jonkin verran, mutta ihan yksin sain muuten ajella. Reitti oli kivan kumpuileva, pari vähän jyrkempää mäkeä oli mausteena. Pyörä ajettiin kahtena kierroksena, ja kierrosten välillä käytiin kisakeskuksessa. Sain siellä vaihdettua myös vesipullot uusiin. Puolimatkalla piti olla omat vaihtopullot, onneksi ylimääräisiä oli sattunut mukaan.

Pyöräilyn keskiteho oli kahdeksan wattia parempi kuin vuosi sitten Jönköpingissä, mutta vauhti noin 1 km/h hitaampi (28,8 km/h vs. 29,8 km/h). Reittikin varmasti vaikuttaa vauhtiin, samoin muut pyöräilijät vaikka peesirajoista kiinni pitäisikin.

Juoksuun olin varannut kolme geeliä. Ne oli helppo muistaa ottaa, kun juoksu oli kolmena kierroksena. Otin yhden aina kääntöpaikalla. Juoksureitilläkin oli ylä- ja alamäkeä ja parisen kilsaa juostiin kuorikatteen päällä. Kierros kierrokselta siihen muodostui parempia polkuja. Ainakin alusta oli mukavan pehmeä. Reitille osui mukava lupiinipolkukin ja pätkä, jossa juostiin suopursujen keskellä. Juostessa oli hyvä fiilis, kun keskityin vain siihen kierrokseen, jota kulloinkin juoksin.

Edestakaisella reitillä oli kiva moikkailla ja tsemppailla kanssakisaajia. Ekalla kierroksella vastaan tuli myös perusmatkan kilpailijoita, mutta viimeisillä kierroksilla oli taas hiljaisempaa, kun hekin olivat jo ehtineet maaliin.

Maalissa piti vähän vetää henkeä.
Mutta sitten sain pokaalin.

Ja tulihan se maali vastaan minullakin sitten lopulta ajassa 5.54. Pete oli siellä jo odottamassa, oli ehtinyt käydä jo suihkussakin. Voitimme eilen molemmat omat ikäsarjamme, mutta niissä oli vain kaksi osallistujaa. Voitto on kuitenkin aina voitto ja kaikki lasketaan, vai mitä? Olimme myös puolimatkan vanhimmat osallistujat.



Tulokset täältä.

torstai 6. heinäkuuta 2017

Kesäkuun sportit

Tuntuu siltä, että kesä on vähän salaa hiipimällä tullut siihen pisteeseen, että olen jo toista päivää lomalla. Muutama lämpöisempi päivä on ollut, mutta jotenkin ei vielä ole tullut sellaista kesäistä fiilistä. En mitään hellettä kaipaa, mutta aurinkoisempi keli olisi kiva. Kertaakaan tänä kesänä emme ole esimerkiksi syöneet ulkona terassilla. Ehkä ne kaikki lämpimät päivät on säästetty heinäkuun viimeiseen viikkoon, kun Amerikan-siskoni on täällä.

Kesäkuun treeniyhteenveto on tässä:



Vertasin lukuja viime vuoteen, ja oikeastaan kaikissa lajeissa on tullut enemmän tunteja, varsinkin uinnissa. Viime vuonna olin tosin 12 päivää kokonaan treenaamatta, osin ilmeisesti kesäflunssan takia. Tänä vuonna treenittömiä päiviä oli kesäkuussa vain kolme. Viime kesäkuun liikuntojen keskisyke oli aika paljon korkeampi, 140. Hyvä suunta siis.

Tänä vuonna emme lähteneet Tampereelle ajamaan Pirkan pyöräilyn pitempää lenkkiä, kuten muutamana aikaisempana vuonna.  Se on voinut olla vähän turhankin pitkä lenkki alkukauteen, ja minusta alkoi tuntua melko turhalta matkustaa Tampereelle saakka ajaakseen pitkän pyörälenkin. Viime vuonna myöhästyimme lähdöstä ja sätkin ensimmäisen tunnin Petrin peesissä ihan turhan kovaa. 



Kesäkuulle sattui kesän ensimmäinen triathlonkisakin, kun osallistuin perusmatkalle Kuusijärvellä. Siellä pohje kramppasi jo uinnissa, kun kierrosten välissä piti juosta joitakin metrejä rannalla ja laiturilla. Pohje vaivasi koko kisan ajan, mutta on nyt jo kunnossa. En ollut käynyt fyssarilla koko keväänä, kun olin joutunut perumaan joulukuisen käynnin enkä sitten varannut uusia. Nyt on aina seuraava käynti kalenterissa taas.

Varustepuolikin on saanut täydennystä, kun ostin uudet Hoka Oneone-lenkkarit. Ne tuntuvat aika erilaislta kuin Newtonit, ja juoksuaskelkin on muuttunut jonkin verran. Vasemman jalkateräni poikittaistuki on romahtanut, ja ekalla Hoka-lenkillä alkoi ensin pari varvasta ja sitten päkiä mennä tunnottomaksi. Kävin Kluuvin juoksukaupassa ostamassa vasempaan kenkään poikittaisholvia tukevan metatarsaalituen, ja puutuminen loppui siihen.

Kävin radalla juoksemassa tonnin vetoja. Siirtymät Jopolla.

Suunto Spartan Ultra -sykemittarini tuntuu nyt uusimman päivityksen jälkeen toimivan hyvin, eikä pitkien treenien tallennus enää katkeile kuten vielä kesäkuun alkupäivinä. Toivotaan, että kellon hyvä vire säilyy. 

Ihan hyvillä fiiliksillä tässä siis lomaillaan. Pete ei ole ihan vielä päässyt eroon työhommista, vaikka periaatteessa lomalla onkin. Nytkin on jossain kokouksessa. 

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Kisko Triathlonin sprintti 1.7.2017

Kisko Triathlonilla on kyllä sydämessäni ihan tietty paikka, sillä se on ensimmäinen kunnon triathlonkisa, johon osallistuin vuonna 2010, silloin perusmatkalle. Vain viime vuosi jäi väliin, koska samoihin aikoihin kisasimme Jönköpingin puolikkaalla. Tänä vuonna Kisko sopi kisakalenteriin tosi hyvin, sillä ensi viikonloppuna osallistumme puolikkaalle Sääksissä ja tämänpäiväinen sprintin startti oli siihen nähden oikein hyvin ajoitettu.

Kisavalmistelut ja -pakkailut sujuivat jo aikamoisella rutiinilla, ja olimme kisapaikalla hyvissä ajoin heti kymmenen jälkeen. Olemme taas mökillä, eikä matkaa Kiskoon ole täältä kuin kolmisenkymmentä kilsaa. Autolla kuitenkin mentiin, kun kisan jälkeen reilun tunnin pyöräily kaikkien kamppeiden kanssa ei oikein houkutellut kumpaakaan meistä.

Tänä vuonna osallistujia oli yhteensä kolmisensataa. Sata enemmän olisi ilmeisesti mahtunut mukaan, mutta samana päivänä ollut Vierumäen Finntriahtlon-perusmatka vähensi osallistujamäärää. Nyt tuntui, että kisaajia oli oikein sopivasti. Suihkussakin riitti lämmintä vettä, kun kerrankin pääsin sinne sprinttikisaajien joukossa ennenkuin perusmatkan kisaajat ehtivät maaliin.

Talkkia sukkiin ennen kisaa. Mun ja Peten pyörät etualalla.

Perusmatkan lähtö oli kello 12 ja sprintin 10 minuuttia myöhemmin. Uinti ekalle poijulle ei tuntunut hyvältä - märkäpuku tuntui kiristävän jaloista ja rintakehästä, oli jonkin verran kontaktia ja hengityskin vaikeaa. Lähdin varmaan liian kovaa, mutta en sitten halunnut kovasti himmatakaan, kun pelkäsin, että sitten joku ui takaa päälle. Ekan poijun jälkeen tuntui jo helpommalta, ja sain rytmistä paremmin kiinni.

Meillä oli Peten kanssa vaihtoalueella pyörät vierekkäin, ja olin juuri laittamassa kenkiä jalkaan, kun Petekin oli saanut uintinsa uitua. Hän ohitti minut pyörällä heti ekassa ylämäessä, kun vielä yritin tasata hengitystä.

Tällä kertaa pohkeet tai mikään muukaan paikka ei krampannut (kuten pari viikkoa sitten Vantaa Triathlonissa), ja lähdin heti alusta tavoittelemaan tarkoituksenmukaisia tehoja. Reitti on kumpuileva, joten alamäissä ohittelin itse ja ylämäissä tulin ohitetuksi. Mukavasti sain kuitenkin ajettua lähes itsekseni, vaikka aina oli joitakin selkiä näkyvissä. Tehot pysyivät hyvin tavoitteessa, ja ihan yllättävän nopeasti olikin jo 20 kilometriä ajettu ja pyöräosuus loppumassa.

Pyörältä noustessa lonkankoukistajat tuntuivat vähän kireiltä, mutta kun olin vienyt pyörän paikalleen ja laittanut lenkkarit jalkaan, juoksu tuntuikin yllättävän kivalta. Reitti oli tuttu viiden kilsan kierros, sekin aika mäkinen. Puolivälissä otin pari kävelyaskelta juodakseni lasin vettä, muuten juoksin ja varsinkin loppua kohden yritin pitää hyvää vauhtia yllä. Kääntöpaikan jälkeen aina näkee hyvin, keitä takaa on tulossa ja kuinka lähellä, joten sekin motivoi laittamaan jalkaa toisen eteen. Kyllä sieltä omasta hyvästä yrityksestä huolimatta muutama nainen tuli ohi.

Maalissa olin ajassa 1:27:32, sprinttimatkan naisista 10/41. Kiskossa ei ole ikäsarjoja, vaan kaikki naiset kisaavat samassa sarjassa. Olin tyytyväinen suoritukseeni, vaikka uinnissa tulikin yksi vähän huonompi hetki. Pyörä meni hyvin, ja juoksussa pystyin runttaamaan loppuun saakka. Tämä oli kiva onnistuminen parin viikon takaisen Vantaan kisan jälkeen. Pohjekin on taas ihan kunnossa, kun olen sitä hoidattanut sekä fyssarilla että osteopaatilla.

Kiskossa on hieno omanlaisensa kyläkisatunnelma. Mukana kisaamassa on huippuja ja sitten myös ihan tavallisia itsensäylittäjiä. Järjestelyt sujuvat kymmenien vuosien tuomalla varmuudella. Sekin oli kiva, että tänään sain kaartaa maaliin jo ensimmäisen viiden kilsan juoksun jälkeen. Aina aikaisempina vuosina olen osallistunut perusmatkalle, jossa juostaan kaksi kierrosta.

Uimalakit kuivumassa. 

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Pitkä uinti Bodominjärven saarten ympäri

Useimmiten käymme kesäisin uimassa avovesiuintitreenimme Bodomjärvellä Espoossa. Sinne on kotoa lyhyt matka ja - kehtaako sanoakaan - parkkipaikalta ei ole pitkä matka rantaan. Oittaan kahvilan saunat ovat kesätauolla, mutta ainakin viime kesänä pääsin parilla eurolla suihkuun, kun tuli mieleen sitä kysäistä. Samalla sain tavarat lukolliseen kaappiin, mikä on aina hyvä asia.

Viime tiistaina olimme sopineet uintitreffit kahden ystävän kanssa, kun tavoitteena oli uida vähän pitempi matka Bodominjärven saarten, Storörenin ja Lillörenin ympäri. Reitin lempinimi meidän perheessä on Lillerilölleri. Pete oli sen uinut jo kerran viime kesänä, joten siinä mielessä reitti oli tuttu ja lenkin summittainen pituus (4,4-4,5 km) etukäteen tiedossa.

Suurempi saarista, Storören, näkyy uimarannan laiturilta etuvasemmalla, kun oikein tarkkaan katsoo. Ainakin osa puista näyttää olevan vähän lähempänä. Lillören, pienempi saarista, on Storörenin takana ja näkyy vasta kun sinne pääsee.

Tuuli oli kova ja aallokkoakin sen verran, että alkumatka meni vähän painimiseksi. Aina välillä pysähdyimme tsekkaamaan, että porukka oli kasassa. Laineita oli sen verran, että uidessa ei välttämättä muita päitä nähnyt, etenkin kun lopulta tajusin siirtyä hengittämään vain siltä puolelta, jolta aalto ei tullut suoraan suuhun. Storörenin länsipuolella oli lokkiyhdyskunta, joten kiersimme sen hieman kauempaa.

Takaisinpäin oli helpompi suunnistaa. Oittaan kahvilan tienoilla on muutama hieman muita korkeampi puu ja rannan rakennukset näkyvät hyvin järvelle. Myötäaallokossa sai uida melkein kuin plaanissa. Manomatka kesti meillä aallokon takia kymmenisen minuuttia pitempään kuin paluumatka. Yhteensä uimme 1 h 40 min.



Vedessä ei tullut kuin ihan vähän kylmä, pari sormea alkoi mennä tunnottomaksi, mutta sen jälkeen alkoi kyllä palella, kun otin märkäpuvun pois päältä. Kahvila oli mennyt kiinni jo kuudelta, joten lämpimään suihkuun ei ollut edes teoreettista mahdollisuutta. Rannallakin on suihku, mutta siitä tulee vain kylmää vettä. Siinä pyörähdin pari kertaa ennen kuin vaihdoin kuivat vaatteet päälle.

Tämä oli tosi kiva uintireissu. Aika pitkä pätkä tuli uitua järven selällä, ja aallokossa uiminen oli ihan hauskaa - lyhyitä vetoja vaan, niillä etenee. Jos on yhtä tuulista seuraavallakin kerralla, otan mukaan sellaisen puhallettavan uintipussukan, joka on helppo havaita. Helpompi ainakin kuin pieni uimalakin peittämä pää.

Ehkäpä sananen myös olosuhteista. Lähdimme matkaan hyvin tuntemiemme ja taitaviksi avovesiuimareiksi tietämiemme ystävien kanssa. Vaikka keli oli raskas, tiesimme kaikkien jaksavan uida aallokossa ja myös takaisin. Viime syksynä olin kerran jo vähän huolissani, kun Pete lähti viileällä kelillä uimaan saaria ympäri sumussa yksin. Hän onneksi tulikin takaisin kotiin hieman etuajassa, sillä oli joutunut sumussa kääntymään takaisin, kun ei nähnyt rantaa missään. Ollaan siis fiksuja ja varovaisia siellä!

Tähän postaukseen piti tulla vielä mainos Peten myynnissä olevasta Cannondale Cujo -puoliläskistä maastopyörästä, mutta se ehti mennä kaupaksi Fillaritori.comissa jo tätä kirjoittaessani. Pete myi sen, kun on alkanut mielensä tehdä cyclocrossia. Nyt alkoi minullakin mielessä pyöriä, että josko myisin vähällä käytöllä olevan maantiepyöräni ja vielä maastopyöränkin ja ostaisin cyclocrossin. Hmmm.

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Tuli ainakin kokemusta: Vantaa Triathlonin perusmatka 18.6.2017

Kesän ensimmäinen startti oli tänään, kun osallistuin Vantaa Triathlonin perusmatkalle (uinti 1500 m, pyöräily 40 km, juoksu 10 km). Kuten otsikosta voi päätellä, ihan toivomaani hyvää suoritusta en saanut tehtyä. Sattui parikin juttua ihan ensimmäistä kertaa.

Olimme Peten kanssa Kuusijärvellä hyvissä ajoin reilut puolitoista tuntia ennen naisten perusmatkan lähtöä. Ilmoittautumiset ja kisainfot hoidettiin alta pois, samoin vessakäynti. Sen jälkeen kävin laittamassa vaihtopaikan kuntoon ja verraamassa ennen uintia. Uin vähän selkääkin avatakseni rintarankaa.

Tässä kävelemässä punaisessa lakissa uintilämpästä lähtökarsinaan maalisuoran poikki.
Startti oli vedestä, ja sain uida lähes yksin ensimmäisen kierroksen. Ekalla poijulla meinasi tulla jotain kontaktia toisen uimarin kanssa, kun olin kerrankin päättänyt pitää oman uintilinjan suoraan poijulle. Uinnin puolivälissä piti rantautua ja juosta lyhyt matka laiturille, josta hypättiin takaisin veteen toiselle kierrokselle. Ensimmäisten juoksuaskelien aikana tunsin viiltävää kipua oikeassa pohkeessa, ja ajattelin pohkeen krampanneen. Toisen kierroksen aikana tunsin, että jalassa ei kaikki ole kunnossa, mutta ei se kovasti uintia haitannut.

Naisten perusmatkan lähtö.

Siellä jossain uin minäkin.

Kun rantautumisen jälkeen nousin taas pystyyn, pohkeeseen sattui joka askeleella. Kipu yhdistettynä siihen, että päästä vähän huippasi, sai minut melkein törmäilemään aitoihin matkalla ensimmäiseen vaihtoon. Onneksi pysyin sentään pystyssä. Olisi pitänyt ottaa korvatulpat mukaan, ehkä sitten ei olisi huipannut niin kovasti.

Siinä vaihtoon klenkatessani ehdin saada kilpailunjohtajaltakin Paul Sjöholmilta neuvoja krampin selättämiseen (aloita pyörä rauhassa ja yritä venytellä pohjetta), mutta ei se oikein auttanut. Pyörällä meno alkoi parantua loppua kohden, mutta ihan tavoitewatteihin en päässyt. Jalkaan sattui.

Pyörä ajettiin neljänä kierroksena autoilta suljettua vanhaa Lahdentietä, ja toiseen suuntaan oli vähän enemmän ylämäkeä ja vastatuuli ja toiseen taas vastaavasti myötätuuli ja aavistuksen enemmän alamäkeä. Ekalla kierroksella myötätuuliosuudella ilmeisesti kämmäsin jotain vaihteiden kanssa, kun ketju putosi eturattaalta. Pienen pysähdyksen se vaati, mutta sain sen ihan ripeästi paikalleen. Rauhassa sai ajella, ei ollut peesiporukoita. Ihan viimeisen kierroksen lopussa tuntia myöhemmin lähtenyt Pete ohitti minut. Siinä oli kiva morjestaa, kun pyöräosuus oli jo melkein loppu ja seuraavaksi piti jo suunnata ajatukset juoksuun.

Toisessa vaihdossa yritin venyttää pohjetta uudelleen, mutta ei se oikein siinäkään vaiheessa tilannetta helpottanut. Taas sain vaihdossa tutuilta hyviä neuvoja, kiitos niistä! Lähdin klenkkaamaan reitille ajatuksissani päätös, että maaliin mennään vaikka kävellen, jos ei juoksu onnistu. Kipu oli koko ajan läsnä, enkä oikein saanut juoksua rullaamaan. Huoltopisteillä join vettä ja olinpa säästänyt yhden geelinkin juoksuosuudelle.

Reitti juostiin kahtena kierroksena, ja toisen kierroksen loppupuolella näin taas Peten. Heitettiin siinä vastakkaisiin suuntiin juostessa ylävitoset. Muitakin tuttuja juoksi vastaan, ja ihaillen katselin useimpien kevyttä ja kaunista juoksua. Oma tuntui raahustamiselta, mutta onneksi ei sentään tarvinnut kävellä. No, huoltopisteillä otin aina pari käveyaskelta, jotta sain veden juotua.

Maaliin pääsin sentään alle kolmen tunnin, loppuaika oli 2.57:35 ja sijoitus 17/24 N40-sarjassa.


Pete maalisuoralla.

Nyt muutama tunti kisan jälkeen jalkaan sattuu edelleen, ei se sitten tainnutkaan olla kramppi vaan pikemminkin venähdys, revähdys tai muu sellainen. Toivottavasti paranee pian, jotta pääsen taas treenaamaan. Ostin kisaexposta uudet Compresssport-säärystimetkin, kun edelliset olivat jääneet pieniksi. Myyjä oli väkisin työntämässä käteeni pinkkejä, mutta onneksi löytyi vielä yhdet mustat.

Koskaan ennen ei minulta ole ketjut pudonneet, enkä koskaan aikaisemmin ole loukkaantunut kisassa. Tänään sattui sitten molemmat epäonnet samaan kisaan.

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Tämän kesän kisat

Pari viikkoa sitten lyötiin kiinni tämän kesän kisasuunnitelma. Tarve lähti siitä, kun heinäkuun lopulle suunnittelemamme Next Triahtlonin perusmatkan kisa Helsingissä jouduttiin perumaan vähäisen ilmoittautuneiden määrän vuoksi. Meistä Pete oli jo ilmoittautunut, minä en vielä. Samalla oli hyvä miettiä kerralla kuntoon kaikki kesän kisat ja hoitaa ilmotkin kuntoon.

Päätimme aloittaa kisakauden Vantaan perusmatkalta, ja sehän on jo heti huomenna. Tänään pitäisi vielä päästä aloittamaan avovesikausi, sillä sekin on vielä tekemättä. Altaassa on toki polskittu ihan suunnitellusti paitsi viime keskiviikkona, kun väsymyksen ja huonosti nukutun yön seurauksena jätimme Peten kanssa uintitreenin väliin. Torstai-aamuna uinti tuntuikin lepopäivän jälkeen todella hyvältä, varsinkin kun sain uida Leppävaaran pitkässä ulkoaltaassa aamuauringon alla. Mallorcalla kävin pari kertaa uimassa märkkärillä, joten kai se edelleen mahtuu päälle.

Parin viikon päästä 1.7. osallistumme taas muutaman vuoden tauon jälkeen Kisko triathloniin, ja tällä kertaa debytoimme molemmat siellä sprinttimatkalla. Kisko on minulle tärkeä kisa siksikin, että siellä kilpailin ensi kertaa vuonna 2010, tosin perusmatkalla. Sinne on myös mökiltä aika kätevä matka, mikä on ehdottomasti myös iso plusaa. Aika monesti olen pitkää pyörälenkkiä ajellut juuri Kiskon suunnalla.

Kiskon kisasta on sitten enää reilu viikko Sääksin puolimatkaan 9.7. Sääksissä olen kisannut kahdesti aikaisemmin perusmatkalla, vuosina 2012 ja 2013. Paikka on siis jotenkuten tuttu: Sääksjärven vesi on mukavan kirkasta ja etenkin juoksureitti metsän keskellä jäänyt positiivisena mieleen. Saa nähdä, millaiset ovat puolikkaan reitit tänä vuonna.

Sääksin kisan jälkeen on sitten vielä jokunen tehokas treeniviikko ennen kesän tärkeintä kilpailua, Hampurin Ironmania 13.8. Nyt tuntuu ihan luottavaiselta, mutta onhan tässä toki vielä tekemistä!

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Pitkä lenkki ja henkinen kantti

Tämän kauden melkein kaikki pitkät ja lyhyetkin lenkit olen tehnyt yksin. Minusta yksin ajaminen on mukavaa, eikä lenkille lähteminen tunnu yhtään työläältä, varsinkin kun usein lähdemme Peten kanssa ajamaan tai juoksemaankin samaan aikaan, eri reittejä ja omia vauhtejamme tosin.

Minulle suurin hyöty yksin ajamisesta on se, ettei omaa vauhtia tarvitse sovittaa kenenkään muun (usein nopeampaan) vauhtiin. Porukkalenkeillä olen aikaisempina vuosina kyllä tsempannut pystyäkseni mukana sillä seurauksella, että kevyeksi tarkoitettu lenkki ei olekaan ollut niin kevyt. On vaikea pyytää muita hiljentämään.

 

Pari viikkoa sitten meillä molemmilla oli ohjelmassa kolmen tunnin lenkki. Olin ajanut omaani jo kolme tuntia ja vartin, kun minua alkoi väsyttää ja tuntui, että kyllä tämä pyörittely alkaa pikku hiljaa riittää. Pysähdyin ja laitoin Petelle tekstarin, että minulla on vielä jonkin verran ajettavaa jäljellä ja että hän voisi halutessaan lähteä ajamaan vastaan. Auto oli Kasvihuoneilmiön pihassa, ja tiesin Peten olevan jo siellä. 

Jonkin ajan kuluttua näinkin tutun auton ajavan vastaan. Pysähdyttyään hän kysyi, että olinko toivonut hänen tulevan pyörällä vai autolla ja vastasin hänen päätelleen ihan oikein. Hän oli viestin saadessaan juuri ostanut kupin kahvia ja mietti kuulemma muutaman hetken, että pitäisikö vaan antaa vaimon ajaa lenkki loppuun ja kasvattaa samalla vähän henkistä kanttia. Silloin alkoi jo melkein harmittaa, etten ajanut lenkkiä loppuun.

On hassua, miten sitä mitoittaa oman jaksamisensa niin, että jos alunperin on ajatellut ajavansa kolme tuntia ja kun lenkki sitten vähän venyykin, ei meinaa millään huvittaa se ajelu kolmen tunnin jälkeen. Jos taas on ajatellut ajavansa neljä tuntia, se viimeinen tunti voi tuntua tosi kivalta ja siinä pystyy vielä nostamaan tehoja, kuten tämänpäiväisellä polkaisulla.

 

Ensimmäisen puolimatkan jälkeen muistan ajattelleeni, etten millään voi jaksaa kaksi kertaa pitempää täyttä matkaa. Niin vaan jaksoin kuitenkin, kun olin henkisesti valmistautunut siihen, että pitkään menee ja väsyttää enemmän kuin koskaan. 

Minusta tuntuu, että olen pikku hiljaa onnistunut myös kääntämään omat ajatukseni suorituksen aikana positiivisempaan suuntaan. Siinä on kyllä ollut ja on edelleenkin harjoittelemista. On niin helppo antaa periksi tai edes vähän himmata,kun tuntuu pahalta. Uskon myös sen vaikuttaneen, että olen nyt treenannut enemmän. Kokemus tuo varmuutta, kuten jossain mainoksessakin on sanottu. 

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Toukokuun sportit

Taas yksi kuukausi, jonka sain ihan terveenä treenata. Tänään aamulla ensimmäinen mieleen juolahtanut ajatus oli, että olipa kiva taas herätä uuteen päivään. Kiitollisin mielin siis. 

Noh, pyöräilypainotteista on treenailu ollut ainakin jos siihen käytettyä aikaa katsoo. Lähes 19 tuntia pyöräilyä ja sen lisäksi kymmenisen tuntia juoksua ja uintia, pari salituntia päälle - siinä se. Nyt tosin vasta huomasin, että yksi traineritreeni oli jäänyt päivittämättä, eli kerran ajoin trainerilläkin viime kuussa. Se oli sellainen kovatehoinen treeni, jonka ajattelin olevan helpompi ajella trainerilla ja ihan hyvin se siinä onnistuikin. 



Uinnissa on koittanut oikein kissanpäivät, kun Leppävaaran 50 m ulkoallas avattiin toukokuun alussa. Siellä olemme uineet pari kertaa viikossa. Muutamia unohduksia on varusteiden osalta sattunut, mutta aina olen jotenkin jossain saanut treenit tehtyä. Yhden kerran kävin Allas Sea Poolissakin uimassa. Ihan mukava kokemus sekin, mutta on se pitkä allas vaan aika ihanan pitkä! Kerran, sattumalta juuri Peten syntymäpäivänä, saimme uintitreeneihin mukavaa seuraa Savosta, kun sovimme Arjan kanssa uintireffit.

Juoksua tuli ihan yrittämättä tasan 100 kilsaa. Siinä on mukana kauden eka kisakin, Helsinki City Run. Mökkimaisemissa pääsin kerran poluillekin juoksemaan, ja löytyi uusi hieno paikkakin, Johdesuo. Lenkit ovat olleet pk-painotteisia, joissakin treeneissä on ollut mukana lyhyitä vetoja mausteeksi.

Helsinki City Runin lähdössä.

Johdesuo Suomusjärvellä

City Runissa ja seuraavan viikonlopun pitkällä juoksulenkillä huomasin taas sormien hieman turpoavan. Uskon sen olevan merkki nestevajeesta. Olen rajoittanut teen juonnin pariin kuppiin päivässä (yksi aamupäivällä, toinen lounaan jälkeen) ja lisännyt veden juomista. Varsinkin teen juonnin rajoittaminen on ollut kova paikka - teemukillinen on minulle sellainen rentoutumisen multihuipentuma etenkin viikonloppuaamuisin. Veden juonnin lisääminen on ollut helpompaa. Työpäivän aikana yritän tyhjentää puolen litran lasipullon kolmesti, ja aika usein siinä onnistunkin. Olen ollut huomaavinani suorituskykyni parantuneen pitkillä pyörä- ja juoksulenkeillä; lenkin lopussa ei enää ole niin nuupahtanut olo.

vesipullo työpöydällä

Nyt on taas se aika vuodesta, kun pääkisaan jäljellä oleva aika lasketaan viikoissa. Tänään Hampurin Ironmanin starttiin on jäljellä tasan 10 viikkoa. Olen nyt ilmoittautunut myös Sääksen puolikkaalle 9.7. Suunnitelmissa oli myös Hietsun perusmatka heinäkuun lopulla, mutta osallistujamäärän pienuuden vuoksi se onkin jo peruttu.