sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Rentoa treeneissä, kiirettä töissä

Treenihommissa on ollut aika rentoa, töissä sen sijaan tämä viikko on ollut melko kiireinen. Olen yrittänyt ottaa nämä erityiskiireet töissä huomioon myös treenailussa, ja esimerkiksi tälle viikolle tuli kaksi treenitöntä päivää, keskiviikko ja perjantai. Perjantaina oli vielä firman pikkujoulut, ja pitkästä aikaa valvoin yli puolenyön.

Viikkoon on mahtunut pari salitreeniä, työmatkapyöräilyä, yksi uinti ja reilun tunnin juoksu. Tulossa on vielä illalla yksi uintitreeni.

Lenkkimaisemaa Otaniemessä.

Olen nyt reilun viikon verran käyttänyt HR4Training -ohjelmaa (AppStoressa 8,99 eur) palautumisen seurantaan. Se mittaa sykevälivaihtelua sormesta kännykän kameran avulla. Ainakin mainospuheissa mittaus on yhtä tarkka kuin sykemittarilla. Ohjelmassa on sekin hienous, että se hakee automaattisesta Stravasta edellispäivän juoksu- ja pyöräilytreenit. Sen takia olen vähän entistä ahkerammin siirrellyt treenejäni Movescountiin ja sieltä automaattisesti Stravaan. Minulla on niin vanha sykemittari, että siirtoon tarvitaan myös kaapeli ja tietokone. Luulen, että juuri tästä vanhasta mittarista johtuen esim. uinti- ja kuntosalitreenit eivät näytä siirtyvän. Ne voi onneksi lisätä käsin.

Mittaustulokset ovat ainakin toistaiseksi tukeneet omaa fiilistä, ja muutamana aamuna olen saanut ohjeeksi välttää kovemman intensiteetin treeniä. Näin olen sitten tehnytkin. Mittaustulos näytetään palautumispisteinä (recovery points), ja mitä enemmän niitä pisteitä kertyy, sitä parempi.


Palautumispisteet tänään.
Vähän on hankaluuksia ollut itse mittaamisen kanssa. Tänäänkin mittasin viitisen kertaa, ennen kuin mittaustarkkuus oli optimaalinen. Virhe taisi johtua siitä, että samaan aikaan sattui paistamaan aurinko ikkunasta sisään, ja mittauksen aikana olisi hyvä olla hämärää. Mittaus onnistui, kun vaihdoin paikkaa vähän pimeämpään sohvan kulmaan.

Tänään juoksin taas lempilenkkini Otaniemen ympäri.



Samalla kuunteli TED Talkien podcast -lähetystä. Siinä se reilu tunti meni leppoisasti. Olin niin keskittynyt, etten Otaniemessä heti tunnistanut vastaan juossutta tri-tuttua. Onneksi sain uuden mahdollisuuden, kun hän huikkasi perään!

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Tyyntä myrskyn edellä?

Aika hissun kissun on liikunnan puolesta menty tämä marraskuu. Katselin Movescountista, että viime vuonna tähän aikaan oli jo täysi treenivaihde päällä. Trainerikin oli jo kaivettu esiin ja salilla käyty pari kertaa viikossa. Tänä vuonna on ollut vähän hiljaisempaa, mikä juuri nyt tuntuu tosi hyvältä.

Marraskuu on ollut leppoisa, kun ei vielä ole treeniohjelmaa eikä sen mukaista "pakkoa" tehdä yhtään mitään. Tavoitteellinen treeni kohti ensi kesän kisoja alkaa taas joulukuussa, reilu viikko on tässä siis vielä aikaa hölläillä.

Jotain ihan uuttakin pääsin tällä viikolla kokeilemaan, kun kävimme työkavereiden kanssa Baila Baila -tanssikoulussa salsaamassa. Se oli yllättävän hauskaa tutulla porukalla, ja oli kiva antaa musiikin viedä mennessään. Jalat vielä jotenkuten toimivat askelkuvioita harjoitellessa, mutta esimerkiksi rintarangan liikkuvuudessa on todella paljon toivomisen varaa.

Salillakin on käyty. Siellä jo Peten kanssa tavaksi muodostunut lämmittely vierekkäin soutulaitteella ei ole onnistunut moneen viikkoon, kun toinen laite on aina ollut varattu. Viime tiistaina  toinen soutulaite oli rikki, ja taas minun piti lämmitellä crosstrainerillä. Sen verran on tullut sairastelun jälkeen pidettyä salitreenistäkin taukoa, että jalat tulivat pitkästä aikaa kipeiksi.

Eilen kävin juoksemassa, mutta syke tuntui olevan koko ajan 10 pykälää korkeammalla kuin normaalisti. Koska fiilis oli tänä aamuna edelleen vähän toiskuntoinen  ja aamusykkeetkin hieman koholla, lähdin juoksun sijaan pitemmälle kävelylenkille. Kävelin Laajalahden ympäri vajaan 10 kilsan lenkin, ja ihan viimeisen pätkän Otaniemestä kotiin tulin bussilla, kun tuli vähän kylmäkin.

Aurinkokin pilkisteli.

Kävellessäni kuuntelin podcasteja. Olen vielä aika tuore tässä jutussa, ja toistaiseksi suosikkilistalleni ovat päässeet mm. Stuff Mom Never Told You, Biohakkerin Podcast ja Nordnetin #rahapodi. Kuuntelen podcasteja myös aamuisin työmatkalla. Työmatkalla joudun aina Turuntien ylittämisen ajaksi katkaisemaan kuuntelemisen, kun siitä ei tule mitään liikennemelun vuoksi. Tänään sama ongelma häiritsi zen-fiiliksiäni Kuusisaarentiellä. Yllättävän kova melu tulee ohiajavista autoista - etenkin niistä, joissa on nastarenkaat.

Tyyntä on.

maanantai 14. marraskuuta 2016

Viikonlopun jumpat ja uusi seura

Perjantaina teimme Peten kanssa pikavisiitin mökille. Kuusi vuotta sitten paikalle siirretty aitta tuli samalla lopputarkastettua. Homma oli jostain syystä jäänyt tekemättä, mutta nyt on nimet siinäkin paperissa.

Samalla saimme kuin saimmekin soutuveneen nostettua järvestä. Veneeseen oli tietysti satanut viikkotolkulla ja vedet jäätyneet sinne pohjalle, mutta pikku hiljaa hivuttamalla se sieltä kuitenkin nousi kuivalle maalla. Yhden käden sormilla on laskettavissa viime kesän soutelukerrat, mutta onhan se vene ihan kiva olemassa.

Soutuvene ennen nosto-operaatiota.

Laiturin jätimme järveen, kun rakennustarkastaja sanoi aina jättävänsä omansakin talveksi veteen. Ponttoonitkin ovat kuulemma hyvin kestäneet. Ensi keväänä se sitten nähdään!

Laituri jäi tähän.

Koska mökillä ei tähän vuodenaikaan ole juurikaan tekemistä, tulimme kotiin vielä perjantai-iltana. Suunnitelmissa oli nimittäin päästä hiihtämään. Kello laitettiin lauantai-aamuksi soimaan, ja vähän ennen yhdeksää lähdimme liikkeelle. Pete hiihti Oittaalta Solvallaan, ja minä Pirttimäen lenkin. Keli oli kiva, ja aikainen lähtö hyvä idea, koska paluureissulla vastaantulijoita oli jo aika paljon ja laduilla siis jopa ihan ruuhkaa.

Sunnuntainakin hiihdeltiin. Tuolloin reittinä oli lauantaina hiihtämäni lenkki, mutta vastapäivään. Pitkästä aikaa hiihdimme yhdessä. Ladut olivat jo vähän kuluneemmat, mutta edelleen ihan ok kunnossa. Ostimme viime talvena meille molemmille uudet skinisukset, ja ne luistivat ja pitivät taas ihan mainiosti. Muuta ei tarvitse kuin vähän luistovoidetta pohjaan. Huoltotiimini päällikkö kertoi, että voitelu on nyt paljon helpompaa, kun ei tarvitse pitovoiteen kanssa tuhrailla.

Maltoin pysähtyä kuvaamaan.

Sunnuntai-iltana kävimme taas pitkästä aikaa samassa uintitreenissä Peten kanssa. Viimeksi olemme uineet samalla ohjatulla vuorolla vuosia sitten Helsinki Triathlonin vuorolla Malmilla.  Tämä uusi uinti on TriahtlonSuomen järjestämä ja suunnattu kokeneemmille uimareille. Sattumalta sen valmentaja on sama kuin aikanaan Malmilla ja Pirkkolassa, Krista Terämaa. Eilen oli oikein sellainen ihana deja vu -fiilis, kun pääsin hänen ohjauksessaan pitkästä aikaa uimaan mm. hengitysdrillejä. Uinnit jatkuvat huhtikuun loppuun saakka, joten kevään ohjelma on sunnuntai-iltojen osalta nyt lukkoonlyöty.

Vaihdoin tässä samassa yhteydessä myös tri-seuraa. Mitään suurempaa merkitystä seuralle ei minulla ole, vaikka toki Heltristä eroaminen reilun kuuden vuoden ja yhden hallituskaudenkin jälkeen vähän haikealta tuntui. Tärkein juttu minulle ohjatun uintivuoron lisäksi on se, että saan seuran kautta Triathlonliiton kilpailulisenssin, niin ei tarvitse sitten ulkomaillakaan maksella päivälisenssiä. Seurojen vuosimaksuissa on huikea ero; Helsinki Triathlonilla 90 ja TriathlonSuomella 20 euroa.

tiistai 8. marraskuuta 2016

Taas liikkeellä

Huh, mikä vatsapöpö! Viiden päivän sairastelun jälkeen pääsin tolpilleni ja samantien töihin tänään tiistaina. Torstaina ja perjantainakin lähdin töistä kotiin kesken päivän, ja perjantaina nousi kova kuume. Vatsa on edelleen vähän herkkänä, ja sushilounas sai sen vähän kiukuttelemaan taas. Töissä on muutama muukin sairastunut ilmeisesti samaan tautiin, olisiko norovirusta. En oksentanut kertaakaan, mutta kuume oli kova ja olo sellainen inhottavan etova koko ajan niin, etten voinut syödä oikein mitään. Ja vatsa oli tietysti ihan sekaisin, eikä pahimmillaan vesikään pysynyt sisällä muutamaa hetkeä pitempään.

Kipeänä to-ma ei askelia paljon kertynyt. 

Syyskauden juoksutreenien huipentuma, puolimaraton, jäi taudin takia juoksematta. En taida etsiä tilalle mitään toista kisaa, koska kelit ovat jo mukavan lumiset ja kisainto taisi hävitä samaa vauhtia pitävän alustan kanssa. Marraskuu on muutenkin varattu oman mielen mukaan tapahtuvalle liikunnalle ilman varsinaista treeniohjelmaa. Täytyy nyt ottaa vähän kevyemmin, kun vielä voi ennen kunnon treenien alkamista taas joulukuussa.

Loppuvuoden sunnuntai-illoille taisi löytyä mukavaa tekemistä, kun tuli mahdollisuus lähteä mukaan tutun valmentajan uintitreeneihin. Nyt syksyllä en ole missään ohjatussa uinnissa käynytkään, ja muutenkin uintia on ohjelmassa ollut melko vähän. Ihan kiva taas satsata välillä siihen. Iho on kyllä nyt ollut ihan loistavassa kunnossa, ja jossain vaiheessa taisin yhdistää sen uinnin vähenemiseen.

Uintireppu Leppävaaran hallissa. Kyllä motivoi!


Ensi viikonloppuna olisi ihan mahtavaa päästä jo hiihtämään! Oittaalla on ilmeisesti jo 750 metrin latukin valmiina. Sellainen pieni murhe tietysti nostaa myös päätään, että meillä on mökillä vielä laituri ja soutuvenekin järvessä. Ehkä niillekin pitäisi ehtiä tehdä jotain...

lauantai 5. marraskuuta 2016

DNS eli puolimaraton jäi juoksematta

Tänään heräsin siihen, kun Pete huikkasi ovelta lähtevänsä nyt ajamaan Sastamalaan Rautaveden maratonille. Hän lähti sinne juoksemaan kokonaista maratonia, minun piti juosta puolikas.

Suunnitelmani muutti kavala vatsatauti. Aloin tuntea oloni huonoksi torstai-aamuna töissä, ja kymmenen maissa lähdinkin kotiin. Koko päivänä ei tehnyt mieli syödä, yritin lepäillä.  Kun olo perjantai-aamuna ei ollut ihan kamalan huono, lähdin töihin. Iltapäivällä piti sitten taas luovuttaa ja lähteä kotiin, kun olo huononi. Illalla nousi vielä kova kuume.

Nyt lauantai-aamuna on tilanne sellainen, ettei edes vesi meinaa pysyä sisällä. Olo on muutenkin melko heikko, kun olen syönyt kunnon aterian viimeksi keskiviikkona. Alkaa pyörryttää jo, kun nousen ylös ja käynti alakerrassa vie voimat.

Kisa jäi minulta välistä nyt toisen kerran kahdeksan vuoden aikana. Edellinen kerta oli vuonna 2009, kun pari viikkoa ennen elämäni maratonia pullistui välilevy selässä. Silloin harmitti enemmän, nyt on niin väsynyt olokin, etten oikein jaksa synkistellä. Tuleehan noita kisoja - ehkä joku toinen puolimaratonkin vielä lähiviikkojen aikana.

Vatsatauti on kyllä viheliäinen. Joskus olen miettinyt, että noro- tai joku muu vastaava virus olisi todella hyvä biologisen sodankäynnin ase, se kun invalidisoi tehokkaasti määrätietoisemmankin ihmisen ainakin parin päivän ajaksi.

tiistai 1. marraskuuta 2016

Juoksumatolla ja kalliolla

Joskus tonnin vetojen eteen pitää nähdä vähän enemmän vaivaa. Eilen en ehtinyt juoksemaan lempiradalleni Otaniemeen, koska töiden jälkeen oli suunnitelmissa vähän muitakin menoja ja aikaa juoksulle, suihkulle ja siirtymisille oli vain vajaat kaksi tuntia.

Päätin tehdä ensivisiitin Esport Bristoliin, joka sijaitsee mukavasti noin korttelin päässä työpaikasta. Minulla on salijäsenyys Esport Expressissä, mutta sillä kortilla ei pääse treenaamaan Bristoliin. Ilmainen kokeilukerta oli kuitenkin käytettävissä, ja sain avainkortin täytettyäni yhteystietoni lapulle. Ehkä sieltä joku markkinointipuhelu sitten tulee.

Ensimmäistä juoksumattoa en saanut lainkaan käyntiin, piti vaihtaa toiseen ennen kuin käynnistys onnistui. Juoksumatot vaikuttivat vähän hienommilta kuin Expressissä, mutta ei siinä käytössä lopulta eroa juurikaan ollut. Juoksin noin 10 minuutin verran ja sitten laitoin asetuksiksi 1,5 % kulmaa ja vauhtia 5 minuuttia/kilsa. Siinä vauhdissa sitten pyristelin 4x5 minuuttia. Tavallaanhan se on helpompaa kuin radalla, kun vauhti on vakio.

Samassa tilassa juoksumattojen kanssa oli myös isohko jumppasali, jossa näytti ensin olevan käynnnissä step-tunti ja heti sen jälkeen alkoi pumppi. Aikamoinen äänten kakofonia oli ilmassa, kun sekä ohjaajan ääni että kovalla soitettu musiikki puuroutuivat. Minulla oli omat musiikit korvissa, ja aika kovalle sai nekin säätää. Onneksi tuli vesipullokin mukaan, sillä siinä juostessa tuli ihan kunnolla hiki ja jano.

Treeni onnistui kai ihan hyvin,  kun pysyin säädetyn ajan maton vauhdissa ja maksimisykekin nousi seitsemisen lyöntiä korkeammalle kuin vastaavassa treenissä ulkona.

Lauantaina kävimme Peten kanssa kävelyllä nuoruuden maisemissani Ullanlinnassa ja Kaivopuistossa. Tässä yksi kuvamuisto reissulta:

Kaivopuistossa.

Meillä on muuten tänään kihlajaisten vuosipäivä. Joka vuosi ei tätä päivää ole tullut juhlittua tai edes muistettua, mutta tänään kakuteltiin lasten kanssa kun täyteen tuli neljännesvuosisata.