maanantai 6. huhtikuuta 2015

Reitit Ambitiin

Suunto Ambit2 S -sykemittarissani on monta ominaisuutta, joita en ole juurikaan käyttänyt. Yksi niistä on reitit ja reittisuunnittelu. Viime viikolla sen kokeiluun tarjoutui hyvä mahdollisuus, kun minun piti ajaa maastopyöräni kotiin huollosta Itä-Helsingistä. Katsoin ihan ensiksi, mitä kevyen liikenteen reittiopas tarjoaisi. Olen käyttänyt sitä usein ennenkin etsiessäni lyhimpiä reittejä, ja todennut sen toimivaksi. Ehdotettu reitti vaikutti hyvältä, ja sain sen ladattua ensin koneelle gpx-muodossa ja sitten siirrettyä Ambitiin.

Reitin seuraaminen oli helppoa, kun alkuun pääsi. Kellossa ei näy  karttaa, pelkästään valittu reitti viivana ja oman sijainnin merkiksi pieni nuoli. Ajelin paikoissa, joissa en varmaan koskaan aikaisemmin ollut käynyt, ja minne en ilman reittiä olisi osannut mennäkään. Kotimatkaa oli 20 kilsaa, ja reitiltä poikkesin vasta Perkkaalla, jossa osa kevyen liikenteen väylistä oli suljettu remontin vuoksi. Onneksi ne kulmat olivat jo tuttuja.

Koska innostuin reittiominaisuuksista vähän enemmäkin, päätin tehdä jo etukäteen reittisuunnitelmat ensi viikon Mallorcan-reissua varten. Viime vuonna ajoimme siellä pari päivää Toffen kanssa, joka jo silloin osasi tämän reittihomman ja hoiti suunnistushommat. Myöhemmin kahdestaan Peten kanssa ajellessamme jäimme pari kertaa joidenkin kaupunkien keskustoihin pyörimään, kun emme tienneet mitä kautta olisimme päässeet jatkamaan matkaa oikeaan suuntaan. Oli meillä tietysti karttakin, mutta siitä ei pikkukujilla ollut hyötyä.

Ihan ensiksi kokeilin Movescountin reittisuunnitteluohjelmaa, mutta se tuntui vähän hankalalta, enkä saanut sitä zoomattua riittävän tarkkaan voidakseni valita lähtöpaikan hotellin läheltä. Jo valitun reitin muuttaminen oli niinikään hankalaa, kun reittiä ei voinut muuttaa drag-and-drop-tyylillä. Turhauduin ja kokeilin seuraavaksi Google Mapsia. Siellä kaikki toimi, mutta en löytänyt nappia, jolla olisin voinut tallentaa reitin gpx-muodossa siirtääkseni sen kelloon. 

Sitten keksin Stravan ja sieltähän löytyi heti se tosi hyvä reittisuunnitteluohjelma, jota kaipasinkin. Suunnittelin meille reitin ensi sunnuntaille, kun ajamme katsomaan triathlon-kisaa Portocolomiin. Kartta skaalautui niin, että sain lähtöpisteen laitettua hotellin kulmalle. Maalin laitoin Portocolomin satama-aluelle, ja niin vain sain näkyviin ja kelloonkin ladattua ihan kelpo reitin, jonka suunnittelussa oli käytetty apuna Strava-segmenttien suosituimmuutta ja jossa oli nousumetrejäkin melko maltillisesti, alle 500.

Esimerkissä on Etelä-Suomi, mutta klikkaamalla pääsee Mallorcalle!



Stravasta on helppo kopioida myös siellä seuraamieni ystävien ajamia reittejä Ambitiin, samoin tuo yksi omatekemä siirtyi kelloon ongelmitta. 

Kiitos etenkin Toffelle reittien ajamisesta Mallorcalla viime ja tällä viikolla, meidän on nyt helppo kopioida niistä meille sopivimmat emmekä varmasti eksy, kun saan siirrettyä ne Ambitin muistiin odottamaan aurinkoisia pyöräilypäiviä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti