torstai 13. maaliskuuta 2014

Mittausprotokollamuutoksia

Tapasin GoExpo-messuilla Omegawaven osastolla Omegawaven kehitysjohtaja Mikko J. Salmisen. Kyselin siinä paria juttua, ja hän antoi heti käyntikorttinsa ja kehotti laittamaan kysymyksiä tulemaan meilitse, kun ei heti osannut vastata näkemättä mittaustuloksiani. Niinpä kirjoitin kaikki mieltäni askarruttavat kysymykset meiliin, ja hän vastasikin ilahduttavan nopeasti heti maanantaina. Tämä postaus perustuu pääosin Mikon vastauksiin. Meilinsä lopussa hän kehotti laittamaan uudelleen meiliä, jos vielä on kysyttävää. Hieno juttu!

Olen tehnyt mittauksen aamuisin noin 10 minuutin kuluttua heräämisestä. Toisilla sydän käy heti herätessä normaalisti, toisilla herääminen kestää pitempään. Koska heräämisessä on isoja vaihteluita, kannattaisi kokeilla mittaamista eri aikoihin heräämisen jälkeen. Tein sellaisen muutoksen, että teenkin mittauksen vasta postin hakemisen ja suihkun jälkeen, kun olen varmasti kunnolla hereillä. Kahta mittausta eri aikoihin heräämisen jälkeen en vielä ole kokeillut, kun en ole muistanut tai ehtinyt.



Heti treenin jälkeen ei myöskään kannata tehdä mittausta, kun kroppa on vielä vähän sekaisin. Joskus olen tehnyt mittauksen 10 minuuttia treenin päättymisen jälkeen. Joskus olenkin saanut ihan kamalan huonoja tuloksia, ykkösen luokkaa. Treenin jälkeen pitäisi odottaa 30-60 minuuttia ennen mittausta.

Olen mitatessa tähän saakka katsellut sykekäyrää, kun on niin kiva nähdä miten se pumppu siellä ahkerasti jyskyttää. Tämä ei ole ollut hyvä juttu, sillä sekin kuulemma varmasti vaikuttaa tulokseen. Nyt on pitänyt laittaa iPadiin äänet päälle ja katsella kattoon pari minuuttia kestävän mittauksen ajan ja odotella piippausta mittauksen päätteeksi.

Aamuisin minulla on cardiac readiness -lukema ollut jatkuvasti 9 tai 10, vaikka en varmasti ole joka aamu ollut täysin palautunut edellisistä treeneistä. Tämä johtuu siitä, että kardiovaskulaarinen järjestelmä (sydän ja verenkierto) palautuvat nopeasti ja kertovat minun olevan hyvässä kunnossa. Väsymys johtuu pääasiassa siitä, että lihakset eivät vielä pystyneet palautumaan. Lihasväsymyksen onneksi tuntee, kardiovaskulaarista väsymystä ei. Triathlonisti voi saada kasvatettua harjoitustehoa  vaihtelemalla lajeja ja treenaamalla fiksusti, vaikkapa uimalla silloin kun jalat ovat väsyneet edellisestä treenistä.

Kaikki alle ysin lukemat on mitattu heti treenin jälkeen.
Toinen kysymykseni koski aerobic readiness -käyrää. Se näyttää minulla usein treenin jälkeen parempaa lukemaa kuin ennen treeniä, mikä tuntuu erikoiselta. Luulisin, että ennen treeniä on valmiimpi treenaamaan kuin treenin jälkeen. Tämäkin asia selvisi mielenkiintoisella tavalla: suorituksen jälkeiset mittaukset ei kerro mitään, ja ne pitäisikin filtteröidä pois tuloksista. Tällainen ominaisuus on tulossa Omegawaveen jatkossa. Kovan treenin jälkeisen päivän lepomittauksessa  aerobisen käyrän pitäisi olla pudonnut ja jos harjoitus on ollut kehittävä, seuraavaksi päiväksi sen pitäisi nousta alkutasoa ylemmäksi ja silloin voi taas tehdä kovemman treenin. Käyrän seuraaminen varmasti helpottuu nykyisestä, kun treenien jälkeiset mittaukset suodatetaan pois.

Näyttääpä huonolta trendiltä... Treenien jälkeen mitatut huippulukemat pitäisi suodattaa pois.
Ylikuormitusta voi arvioida kahdella tekijällä: Jos recovery pattern jää jatkuvasti vihreän ala- tai yläpuolelle, niin silloin kysymyksessä on sympaattinen tai parasympaattinen rasitustila. Toinen vaihtoehto on aerobisen ja anaerobisen indeksin seuraaminen. Jos aerobinen putoaa ja anaerobinen nousee, niin kyseessä on todennäköisesti ylirasitus.

Epäilen tuon yhden vihreän alueen yläpuolelle menneen mittauksen
johtuneen liian aikaisesta aamumittauksesta.

Lopuksi Mikko vielä kirjoitti, että jos aina palautuu seuraavaksi päiväksi 9-10 tasolle, voi alkaa lisätä treenin määrää tai intensiteettiä. Luulenpa, että lisää treeniä on luvassa joka tapauksessa kevään edetessä ja pyöräilykelien taas koittaessa. Nyt viime viikot on kyllä ollut tosi hyvä olo, kun en ole enää tehnyt mitään muita treenejä kuin ohjelmassa olleet! Uusi mottoni onkin, että mieluummin hieman liian vähän treeniä kuin vähän liian paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti