sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Lomatunnelmissa

Lumiset terveiset Rukalta! Täällä on ihanasti lunta, on kuin satumetsässä hiihtelisi. Kävin eilen vuokraamassa luistelusukset, ja hiihdin illalla vain pienen kolmen kilsan lenkin. Tänään lähdimme Peten kanssa vähän pitemmälle lenkille. Hiihdimme Valtavaaran huipulle ja päälle vielä Vuosselin reitin. Olipa siinä Valtavaaran huiputuksessa tekemistä! Pää alkoi roikkua ja hengitys pihistä jo ihan alkumatkasta. Hiihtoa piti siis rytmittää pienillä tauoilla, ja niin vaan päästiin huipulle. Loppumatkasta oli onneksi alamäkeä ja tasaisempaa.

Luisteluhiihdossa minulla on hienoisena ongelmana vasen jalka. Se taitaa olla jotenkin heikompi puoli, ja suksea on vaikeampi liu'uttaa sillä puolella. Suksi meinaa koko ajan mennä kantille. Oikealla puolella tuntuu liukuvan paremmin. Hiihdonopettaja antoi vinkiksi sen, että kannattaa yrittää laittaa vasen suki aina ulkokantille, ja kyllä se ajattelu aina välillä tuntuu auttavan. Aika paljon pitää muutenkin koko ajan keskittyä hyvän hiihtorytmin ylläpitämiseen tai edes tavoittelemiseen. Kerran pyllähdin, kun Peten sauna jäi sukseni alle, mutta ei siinä sen kummempaa sattunut.

Eväinä meillä oli GU:n energiageelejä ja vettä. Maistoin ensimmäistä kertaa Salty Caramel -makua ja olipas se hyvää - ihan kuin suolaista (hyvällä tavalla) toffeeta. Sitä tilataan varmasti lisää. Olikin hyvä, että meillä oli vähän evästä, sillä Korpikahvilassa kävi vain käteinen ja meillä etelän ihmisillä oli mukana vain kortti. Laskiaispulla ja kuppi teetä olisi kyllä maistunut siinä lenkin loppuvaiheessa.

Geelit tilasin viime sunnuntaina Endurance Sportsin nettikaupasta. Vähän jännitti, että ehtivätkö energiat mukaan, kun toimitusajaksi luvattiin 4-5 arkipäivää ja lähtö oli jo perjantaina. Varmuuden vuoksi makSoin toimituksen postilaatikkoon asti (10€), ja jo tiistaina geelit oli toimitettu. Olipa kiva, että kotimainenkin verkkokauppa voi toimia nopeasti.

Vähän teknisiä haasteita on tässä pitänyt voittaa. Soneran 3G-verkko tuntuu toimivan todella hitaasti eivätkä nettisivut tahdo latautua iPadille tarpeeksi nopeasti. Pete onneksi osasi laittaa jakaa kännykkänsä internet-yhteyden jotta pääsen verkkkoon. Elisa pelittää täällä paremmin. Toinen ongelma oli Ambit 2S:n lataaminen, kun läppäri jäi kotiin. Onneksi autosta löytyi usb-liittymä ja kello latautuu aina kun auto on käynnissä.

2 kommenttia:

  1. Hyviä lenkkejä ootte hiihtäneet. ;) Kannattaa kiivetä vielä myös Pyhävaaralle - vähän kevyempi nousu kuin Valtavaara, mutta upeat maisemat. Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä - nyt on Pyhävaarakin kiivetty. Mahtavat maisemat ja kivat alamäetkin oli siellä. tänään vaidan hiihtotyylin pertsaan ja kokeilen ehkä molempia vaaroja niillä vielä uudelleen.

    VastaaPoista