lauantai 27. joulukuuta 2014

Karkkia evääksi?

Viime lauantaisen Wattbike-testin jälkeen putosin pieneen väsymyskuoppaan, ja jätin väliin mm. sunnuntain pitkän lenkin. Tälläkin viikolla pidin yhden ylimääräisen lepopäivän, ja olo tuntuu jo paremmalta. Olen nyt mittaillut joka aamu ortostaattista sykettä ja aloin uudelleen maksaa Omegawavenkin kuukausimaksua, kun halusin sitäkin kokeilla muutaman kuukauden tauon jälkeen. Mittauksissa kaikki oli ok.

Meillä on Peten kanssa kerran yhtenä jouluna joskus vajaat kolmekymmentä vuotta sitten loppuneet suklaat kesken, ja siitä lähtien olen pitänyt huolta siitä, että niitä riittää kaikille päiville. Useimpina jouluina olen vähän liioitellutkin, niin myös tänä vuonna. Suklaata on vieläkin ihan liikaa jäljellä, vaikka parhaamme olemme tehneet sen syömiseksi. Ei vaan enää tipu.

Onneksi Puolustusvoimat suosittelee alokkaille mukaan otettavaksi karkkia kaiken muun tärkeän lisäksi:

Alokasliite

Lista tarpeellisesta.
Asevelvollisemme sai joululahjaksi sissipuukon ja uuden rannekellon, jossa on myös valo. Partioaitassa tiesivät kertoa, että aika moni ottaa mukaan myös merinovillaiset alusvaatteet. Pojallamme sellaiset oli onneksi hankittu jo vaellusreissua varten.  Minulle oli ihan uusi juttu, että  inttiin saa ottaa omat alusvaatteetkin. Aika monta muutakin uutta inttiin liittyvää asiaa tulee minulle varmasti tutuksi seuraavan kahdentoista kuukauden aikana. Sen ehdin jo jostain lehdykästä lukea, ettei intin vaatteita saa pestä kotona. Hyvä.

Ihmettelen kyllä vielä tuota karkkia ja muuta evästä -kohtaa. Karkki ei minusta ensinnäkään ole mitään "evästä", ja sen mukaan pakkaaminen omalle lapselle nuorelle tuntuu oudolta. Kaikki nämä vuodet olen pyrkinyt pikemminkin minimoimaan hänen syömänsä karkin määrää. Viime vuosien aikana ohjaava vaikutukseni on tietysti jo melkoisesti heikentynyt ja hän on tehnyt itse omat päätöksensä syömisistään ja juomisistaan. Poika itse pitää suklaata ihan kelpo eväänä pitkille marsseille. Yritän vielä saada häntä vaihtamaan suklaat energiapatukkoihin tai geeleihin. Kai ne edes vähän vähemmän haitallisia ovat kuin karkit.

Kävimme tänään Peten kanssa hiihtämässä Oittaalla. Olimme lähes ensimmäiset ihmiset ladulla, kun lähdimme hiihtämään pari minuuttia ennen yhdeksää. Joka kierroksella porukkaa tuli lisää, mutta ei kuitenkaan ruuhkaksi asti. Koneella tehtyä latua oli ehkä yksi kilsa, mutta neljän kilsan metsälenkin pystyi kyllä hiihtäen kiertämään vaikkei metsässä niin hienoa latua ollutkaan. Hiihdin reilut 20 kilsaa, jonka jälkeen juoksin vielä vartin.

Aamu sarastaa lähdön hetkellä.

Uutta latua tulee!
Muistin kyllä että hiihtäminen on ihanaa, mutta silti se ihanuus yllätti! Toivottavasti saadaan pian paljon lisää lunta ja parempia latuja. Minulla on tänä vuonna kasassa 190 hiihtokilsaa, ja olisi kiva saada 200 rikki ennen vuodenvaihdetta.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Taas testissä

Harjoitusohjelmassa oli lauantaina Wattbike-testi; 20 minuuttia tasaisella teholla niin kovaa kun jaksaa. Viime torstaina uintireissun yhteydessä olin jo varannut Petelle ja minulle Wattbiket Pirkkolasta lauantaina klo 10-11.30. Ilmeisesti jonkun verran päällekkäisyyksiä on ollut, kun varaussysteemiin on päädytty. Minusta se on hyvä juttu, kun tietää pyörän varmasti olevan käytettävissä juuri silloin kun haluaa. Wattbikeja on Pirkkolassa yhteensä kolme, ja niillä pääsee ajamaan maksamalla kuntosalimaksun 7 euroa. Samaan hintaan pääsee vielä kuntosalille ja uimaan. Aika hyvä diili.

Aikaisemmin olen ajanut Wattbikella maastopyöräkengilläni mutta ne eivät enää klossien ja polkimien vaihdon jälkeen sovikaan. Nyt piti siis ottaa mukaan omat polkimetkin, mutta se kävi kätevästi kun Pete irroitti ne maantiepyörästäni. (Testin jälkeen opettelin irrottamaan ja kiinnittimään ne itsekin.)

Pirkkolassa olikin tuttua ja mukavaa seuraa polkemassa, joten kaikki kolme pyörää olivat pian käytössä. Polkimet paikalleen, tuuletin päälle, musat korviin ja ajamaan. Tässä lyhyesti testiskripti:


Nyt kun olen vähän enemmän jo trainerilla ja Wattbikellakin ajanut, osasin välttää ensimmäisellä kerrallani tekemäni virheen: ajoin tuon 3 minuuttia ihan oikeasti nupit kaakossa, urku auki ja täysillä niin kovaa kuin vain ikinä jaksoin. Silloin itse testi päättyi 10 minuutin jälkeen kun voimat loppuivat. Nyt yritin enemmän ajatella tuota "löysät pois" -ajatusta, ja pidin watit kolmen minuutin ajan reilusti yli kahdensadan, kun viimeksi 20 minuutin testin jaksoin ajaa keskiarvolla 181 W. 

Kuvan otti Pete, joka paransi omaa tulostaan reilusti.
Pete ajoi oman testinsä loppuun ennen minua ja ehti ottaa pari kuvaa testin viimeisistä minuuteista. Yllä olevassa kuvassa näkyy parikin minulle tärkeää juttua: siskon antama hiuspanta, jossa lukee 
I think I can 
I think I can
I think I can
ja se kuvaa aika hyvin nykyisiä fiiliksiäni IM-matkan suhteen. Täytyy uskoa, että pystyy, vaikka sitä pitäisi itsellekin vähän vakuutella.

Toinen tärkeä juttu on oikean käden keskisormessa oleva mummini vihkisormus. Isovanhempani ehtivät olla naimisissa yli 60 vuotta, ja nyt joulukuussa olen heitä taas paljon muistellut. Mummi nukkui pois pari vuotta sitten marraskuun lopulla ja papan syntymästä tuli 3. joulukuuta kuluneeksi 100 vuotta. He olivat molemmat myös sotaveteraaneja, ja olleet siksikin mielessä paljon nyt kun Talvisodan alkamisesta on kulunut 75 vuotta ja poikamme on aloittamassa oman varusmiespalveluksensa tammikuun alussa.

Noh, takaisin itse testiin. Testin alkupuolen sain pidettyä watit viimekertaista korkeammalla, mutta sitten alkoi tahti hiipua niin, että päädyin lopulta ihan samaan tulokseen kuin vuosi sitten: 181 W. Olin tietysti vähän pettynyt, kun aina olisi kiva parantaa. Tiesin kuitenkin jo aloittaessani testiä, ettei olo ollut ihan paras mahdollinen. Keskiviikkoiset juoksutreenit ovat olleet kohtuullisen kovia, takana on pari vähän huonommin nukuttua yötä ja palautuminen on ehkä jäänyt vähän vajaaksi.

Päätin pitää tänään ylimääräisen lepopäivän ja aloittaa nyt ihan oikeasti ortostaattisen sykkeen mittauksen. Aion kokeilla sitä tämän ohjeen mukaan ja merkkailla tulokset ylös joka aamu. Noin vuosi sitten innostus kesti muutaman päivän, toivottavasti nyt jaksan motivoitua vähän pitempään. Omegawaveakin olen kokeillut, mutta luovuin siitä hieman ristiriitaisten lukemien johdosta. Ehkä tällainen vähän simppelimpi metodi olisi riittävän hyvä. Viime päivinä olen tuntenut vähän rytmihäiriöitä. Vuosi sitten tehtyjen tutkimusten perusteella tiedän, että ne ovat vaarattomia, mutta niitä näyttää tulevan minulle, kun treeni on mennyt enempi rasituksen puolelle. Lepäillään nyt sitten!

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Mitä ajattelen lenkillä

Sunnuntaina kävin juoksemassa pitkän hitaan lenkin. Kiertelin pääasiassa Rantaraittia, mutta sille päästäkseni oli ensin juostava vähän matkaa metsässä ja teitä pitkin Haukilahteen. Sieltä Otaniemeen juoksinkin sitten tuttuakin tutumpaa Rantamaratonin hienoa reittiä. Hyvin palailivat mieleen maratonfiilikset parin kuukauden takaa. Westendintiellä vastaan juoksi pääministerimme, ja moikkasikin iloisesti. Hänen takanaan taisi pyöräillä turvamies.

Välillä juoksulenkillä vauhti tuppaa karkaamaan liian kovaksi, varsinkin jos mielessä on ensi elokuun Köpiksen Ironman. Helposti ajatukset alkavat kiertää kehää: jaksanko juosta IM-maratonin tätä vauhtia ja kauanko siihen sitten menisi aikaa? Mikä olisi hyvä loppuaikatavoite ja tarvitsenko edes sellaista? Miten kovaa uskallan pyöräillä, jotta jaksan sen jälkeen vielä juosta? Onko pyöräillessä vaikea pitää peesirajasta kiinni? Miten ruuhkaista siellä uinnissa oikein voi olla? Lähtevätkö naiset ensi vuonnakin ennen ikämiehiä ja jos kyllä, huomaanko kun Pete ohittaa minut pyörällä? Montako vararengasta pitää ottaa mukaan? Kuinka monta kertaa minun pitää rengas vaihtaa ennen kisaa jotta osaan sen varmasti tarpeen tullen? Mitä opin itsestäni kisan aikana; riittääkö minulla sisua jatkaa sittenkin, kun on tosi vaikeaa? Ja kuinka vaikeaksi se kisa voi mennä?

Yritän varautua niihin tilanteisiin, joihin se on mahdollista ja selviytyä kaikista muista, hermostumatta. Ei se 10-15 minuuttia renkaanvaihdossa yhtään haittaa, jos pystyy jatkamaan matkaa. Se tietysti on paljon huonompi homma, jos vararenkaat tai vaikkapa hiilidioksidipatruunat loppuvat kesken tai energiat eivät imeydy. En odota itseltäni kisapäivänä 100-prosenttista suoritusta, jospa pääsisin edes kahdeksaankymmeneenviiteen. Olen suunnitellut kesälle myös muita kisoja, ettei koko kesä olisi tämän yhden onnistumisen varassa.

Ironman-kisaa ajattelen jo nyt lähes päivittäin, etenkin treeneissä. Ehkä se on hyvää henkistä valmistautumista, ainakin toivon niin. Olen yrittänyt opetella treeneissäkin ajattelemaan positiivisesti, siis esimerkiksi että kilsa on vain kilsa, jaksat kyllä juosta vielä vähän kovempaa. Joskus kuvittelen eteeni jonkun parempikuntoisen ystäväni ja yritän pysyä vauhdissa mukana. Ajatuksiakin voi treenata, olen lukenut ja huomannut itsekin.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Uni > treeni

Eilen perjantaina oli työpaikan pikkujoulut, ja se aiheutti tietysti vähän päänvaivaa kun perjantai-illan kuntopiiri jäisi juhlien jalkoihin. Alkuviikosta selvittelin mahdollisuuksia käydä eri saleilla tai jumpissa keskustassa aamulla ennen työpäivää, sillä en halunnut jättää treenejä väliin. Helsingin ydinkeskustassa ei ole puutetta kuntosaleista, mutta melkein kaikkiin tarvitaan jäsenyys ja jatkuva kuukausimaksu. En ole niistä kovinkaan innostunut, koska haluaisin käydä vain kerran, kaksi viikossa pilateksessa tai satunnaisesti jollain muulla tunnilla ja jatkuvilla sopimuksille näille käynneille tulisi minusta liikaa hintaa.

Perjantai-dilemmaa miettiessäni muistin onneksi Motivuksen. Se on yksi harvoista kuntosaliketjuista, joissa voi käydä myös kohtuullisella kertamaksulla. Yhden aamutunnin hinta ei-jäsenelle on 12,50. Sopiva aamutuntikin löytyi Kampin Motivus Centeristä; BodyPump klo 7. Sen voisi maksaa myös Smartum-seteleillä, joita minulla on vielä jonkun verran jäljellä. Kyselin vähän meilillä ohjeitakin, ja sain nopeasti ystävällisen vastauksen.

Väsynyt olo torstain uintitreeneissä sai minut kuitenkin miettimään uudelleen sitä, kannattaako minun tosiaan herätä perjantaina kukonlaulun aikaan ja käydä treenaamassa, kun päivä varmasti venyisi pitkäksi muutenkin. Pienen pohdinnan ja aviomiehen konsultoinnin jälkeen päätin preferoida unta treenin sijaan. Jätin pumpin väliin ja laitoin kellon soimaan tuntia myöhemmin, ja se oli kyllä oikea päätös.

Juhlissa olin pienoinen tylsimys: selvin päin ja yhdeksän jälkeen kotiin. Menin nukkumaan ennen yhtätoista ja unta riitti aamuyhdeksään.  Muistan hyvin ajan, kun lapset olivat pieniä ja minusta tuntui etten koskaan enää saa nukkua kahdeksaa tuntia putkeen. Aika moneen vuoteen en kyllä saanutkaan, mutta edelleen muistan hyvin sen fiiliksen. Niinpä kymmenen tunnen unet viime yönä tuntuivat ihan luksukselta. 

torstai 11. joulukuuta 2014

Tonnin vetoja

Keskiviikon Juoksuklubissa on nyt pari kertaa juostu tonnin vetoja Esport Arenalla. On niitä klassikoita tainnut treeniohjelmassa olla joskus ennenkin, mutta silloin olen juossut ulkona hiekkatiellä ja vain katsonut matkan suunnilleensykemittarista. Radalla se meno on vähän brutaalimpaa, kun ilma on kuiva, alusta tosi kova ja matkakin ihan metrilleen oikein.

Viime viikolla vetoja piti juosta yhteensä viisi, nousevalla vauhdilla tietenkin. Palautus oli parin minuutin kävely maalista lähtöpaikalle. Porukka jaettiin tasavauhtisiin porukoihin, ja sitten vaan juostiin. Kolme ensimmäistä meni nousevilla vauhdeilla kuten pitikin (4:46, 4:36, 4:33) mutta kaksi viimeistä meni vain sekunnin kovempaa (4:32, 4:32).

Takakaarre, vasemmalla kuntosali.

Aah, loppusuora!

Eilen juostiin taas kolme tonnin vetoa ja sitten vielä kahdesti 600 m ja kolme kertaa 200 m. Ennen näitä kovempia juoksuja tehtiin todella perusteellinen lämmittely- ja koordinaatiotreeni. Eniten lämmöllä muistelen takaperin tehtyä aitakävelyä. En ajatellut etten osaa, vaan että haluan oppia... 

Tonnit menivät vähän kovempaa kuin edellisviikolla, mutta niitä olikin vain kolme. Ajat olivat 4:41, 4:31 ja  viimeisellä alitin oman haamurajani, kun kello pysähtyi aikaan 4:26. 

Vetoja juostessa pyrin rentouteen, kun sitä jossain vaiheessa ihan varmasti tekee mieli alkaa puristaa. Rentous on minulle vaikeaa, tänään hammaslääkärissäkin lääkäri vain nauroi, kuinka koko kroppa heilui kun hän heilutti alaleukaa joka mukamas oli ihan rentona. No ei ollut.

Olen tosi iloinen Juoksuklubista! Parasta siinä on koordinaatioharjoitukset, mukava porukka ja se, että opin juoksemaan eri vauhteja sen ainaisen pk-jurnutuksen lisäksi.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Porukan voima

Meillä oli pienoinen kimppatreeni eilen lauantaina itsenäisyyspäivän kunniaksi. Lähtö oli onneksi vasta klo 12, joten sain nukuttua vähän pitempään ja ehdin silti tehdä rauhassa kaikki aamutoimet. No, Hesarin Kuukausiliite jäi lukematta, mutta sen puutteen korjasin tänään sunnuntaina.

Ensalkuun lähdimme ajelemaan maastopyörillä Rantaraittia. Vähän sateli vettä, mutta niin vähän ettei se oikeastaan haitannut. Tuuli oli aika voimakas, ja vähän vastatuuleen puskettiin. Suomenojan vedenpuhdistamolla jätimme Rantaraitin ja tuurilla löysimme hyvän reitin takaisinpäin. Yksi pieni eväspysähdys tehtiin loppumatkasta, ja sen jälkeen eivät kädet enää lämmenneetkään, kun vettä tuli vähän isompina pisaroina ja kaikki alkoi olla kutakuinkin märkää.

Parin tunnin pyöräilyn jälkeen kaikki kävivät kotonaan pesemässä pyörät ja vaihtamassa vaatteet juoksureleisiin. Kun astuin sisään märät pyöräilykamppeet päällä, mielessä kyllä vähän vilahti, että mitä jos menisinkin nyt suoraan suihkuun ja jättäisin juoksun sikseen. En antanut ajatukselle periksi, vaan vaihdoin kaikki vaatteet alusvaatteita myöten. Minua ei enää palellut ja olin valmis lähtemään noin tunnin juoksulenkille. Tähän auttoi se, että ajattelin sitä tosi hyvää oloa kun juoksukin olisi jo tehty ja alkaisi yhteinen kiva saunailta.

Lenkin vauhdiksi oli sovittu 6:15 min/km, ja se oli minullekin ihan hyvä pk-vauhti. Melkein alkoi jo tulla pimeä siinä juostessa, mutta onneksi oltiin tuttuakin tutummissa maisemissa, kun juostiin PK-Peran kympin lenkki Otaniemeen ja Tapiolaan ja sieltä takaisin kotiin. Pari kertaa vauhti meinasi lähteä loikalle, mutta pyynnöstä vauhti rauhoittui sopivaksi taas.

Tänään sunnuntaina sulkeuduin taas pyöräni kanssa saunaan tunnin treeniä varten. 2x15 minuuttia ajelin tempovauhtia aerobisen ja anaerobisen kynnyksen välissä. Lopussa oli hienoa, kun viimeisen viisiminuuttisen alkaessa biisiksi sattui Eye of the Tiger. Sen avulla jaksoin puristaa loppuun saakka, vaikka hiki virtasi. Tuloksena oli noin tunnin treeni, jonka aikana join yhden 750 ml pullon vettä ja katsoin tiukasti Suunto Ambit2 S:ää noin 60 minuuttia.

Illalla kävimme vielä Märskyssä uimassa pari kilsaa. Meillä kävi niin hyvä tuuri, että pääsimme jakamaan radan tutun tri-pariskunnan kanssa. Heidän innoittamanaan kokeilin minäkin vähän perhosta. Oppisikohan sitä vähän paremmin, jos sitä yrittäisi pyristellä joka treenissä vaikka 4x25 m? Ei se tänään ihan mahdottomalta tuntunut.

Lisäsin äsken blogin oikeaan sivupalkkiin Strava-kilkkeen, jossa näkyy viimeisen viikon aikana ajamieni pyörälenkkien yhteenvetotiedot. Ambitista Stravaan siirtyvät automaattisesti vain ne treenit, joissa on käytetty GPS:ää, joten esim. traineriajeluista sinne ei mene mitään tietoa.

torstai 4. joulukuuta 2014

Oivalluksia

Tunsin pienen piston sisälläni, kun luin Jupiksen kirjoituksen talvikauden pyöräharjoittelusta. Jupis kirjoitti, että  jos trainerillä treenatessa pystyy katsomaan elokuvia, on treenin toteuttamisessa jotain pielessä. Olen nimittäin aina katsellut ajaessani Netflixistä tai Yle Areenasta telkkaria; usein Modernia perhettä, joskus Komisario Lewistä. Samaan aikaan sattui vielä niin, että itsekin huomasin yhden traineritreenin menneen epähyvin kun syke laski loppua kohti vaikka sen olisi pitänyt nousta. Keskittyminen on saattanut hieman herpaantua.



Niinpä päätin kokeilla ajella seuraavan treenin vain musiikkia kuunnellen. Ostin pari vuotta sitten pienen iPodin ja olen lataillut sinne iTunesista mukavaa poppia. Aika vähälle käytölle se on toistaiseksi jäänyt, mutta traineritreeneissä se on kyllä ihan omiaan.

Vesipullo, iPod, ikkuna raollaan, sykemittari ja treeni post-it -lapulla - tästä eivät treeniolosuhteet paljoa parane.

Treenikeskus.
Ajaminen vain musiikkia kuunnellen ja syke- ja kadenssitietoja seuraillen tuntui yllättävän hyvältä. Ensimmäisten treenien jälkeen aloin jopa odottaa seuraavaa kahdenkeskista hetkeä pyörän kanssa. Ainakin tässä yhteydessä tuntuu siltä, että vähemmän on enemmän. Toistaiseksi en siis suunnittele paluuta telkkariohjelmien ääreen, vaan jatkan musiikkilinjalla.

Lähes kaikkien traineritreenieni alkuun on merkitty yhdellä jalalla polkemista, esimerkiksi 4 kertaa 30 sekuntia molemmilla jaloilla vuorotellen. Se on kyllä todella paljastavaa: minun on paljon vaikeampi pyörittää kampea vain vasemmalla jalalla ja varsinkin jalan väsyessä kampikierroksen yläosaan tahtoo jäädä vähän klappia.Yhdellä jalalla pyörittely lienee tekniikan kehittymisen kannalta yhtä hyödyllistä kuin yhdellä kädellä uinti; tekniikkavirheet ja puolierot on helppo havaita.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Yhteislenkillä

Eilen oli tosi kiva päivä. Lähdimme Peten kanssa heti aamusta kaupungille, kun halusin käydä Kluuvin 4Runnersissa katsomssa Altran maastojuoksukenkiä. Kengät löytyivätkin, mutta oikeaa kokoa ei. Newtoneilla on aika hankala juosta maastossa, ja tarvitsisin siksi toiset kengät. Maastojuoksukengät pitäisivät Newtoneita paremmin varmaan myös lumella.

Kaupoissa kierreltyämme kävimme Fratellossa välipalalla. Söin aamiaisjugurtin, joka oli ihan mielettömän hyvä siemenineen kaikkineen. Sitten pitikin jo lähteä kävelemään Paavo Nurmen  patsaan suuntaan. Olin nimittäin ilmoittanut meidät mukaan #teamelinajouhkin yhteislenkille. Tarkoitus oli juosta pari tuntia Töölönlahden ja Keskuspuiston maisemissa.

Paavo Nurmen patsaalla meitä olikin aika hyvänkokoinen joukkio. Ennen lähtöä otettiin tietysti vielä yhteiskuva (kameran takana Antti Hagqvist) ja kuultiin tulevasta talviurheilutapahtumasta, jonka tuotto lahjoitetaan syöpätutkimukseen. Tähän mennessä #teamelinajouhkin keräykseen on kertynyt jo yli 31000 euroa, ja kivoja juttuja on siis tulossa ensi vuonnakin!!

#teamelinajouhki lenkille lähdössä
Lähdimme juoksemaan mukavan leppoisaa 7 minuutin kilometrivauhtia Töölönlahden ympäri ja Keskuspuistoon. Olin ottanut mukaan vesipullon ja pari geeliä. Oli tosi kiva juosta, ja varsinkin Seurasaarta kiertäessä tuli pariinkin otteeseen huokailtua sitä, miten hienolta tyyni meri ja maisemat näyttivät. Porukka hieman pieneni matkan edetessä, ja lopulta lenkille tuli mittaa vajaat kaksi tuntia ja noin seitsemäntoista kilometriä.

Meillä oli uintikamat mukana autossa, ja lenkin jälkeen ajoimme suoraan Märskyn Uppopullaan syömään sämpylät ennen uintitreeniä. Saimme seuraa yhdestä lenkillä mukana olleesta tiimiläisestä (jee!), ja uimme kolmistaan tällaisen treenin:

  • 200 alkuverra
  • 2x50 nilkat kuminauhalla yhteen sidottuina
  • 10x50 (25scul, 25vu) 
  • 4x150 (25 potk 50 vu 25 yhdellä kädellä 50 vu)
  • 6x150 (50 kovaa 100 matkavauhtia)
  • 200 loppuverra

Ennen uintia mietin, että onkohan se vähän pitkä, mutta ihan hyvin se kuitenkin meni ja uinti tuntui hyvältä, etenkin nuo nuo 50 metrin vähän kovemmat pätkät. Olen kyllä ennenkin huomannut, että esimerkiksi yhden käden uinti auttaa minulla heti vartalon kiertoon. Nyt tein sen vielä niin, että lepäävä käsi on vartalon vieressä ja hengitys on lepäävän käden puolelta. Scullingit uin pullarilla.

Tosi kiva treenipäivä tuli, mutta ehkä vähän pitkä lepoviikolle. Ei se varmaan kuitenkaan haitaa, kun perjantaina oli lepopäivä ja tänään ajoin vain lyhyen traineritreenin. Sen jälkeen istuikin lähes kolme tuntia paikallani, kun Pete houkutteli minut leffaan katsomaan Interstellarin. En ole mikään suuri scifin ystävä, mutta leffa yllättikin tosi positiivisesti. Tykkäsin!

PS. Babakin kirjoitti yhteislenkistä, linkki.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Lepoviikko

Päivä alkoi aamu-uinnilla Tapiolassa, nyt jo neljäntenä tiistaina peräkkäin. Olen nyt löytänyt sopivat bussiyhteydet kotoa hallilta ja sieltä edelleen töihin. Tiistai-aamun vakinaamatkin (tai oikeammin uimalakit ja -tyylit) ovat alkaneet käydä tutuiksi, ja ihan kohtuullisen hyvin olen saanut treenini uitua. Tiistai-aamuisin umareille on Tapiolassa neljä rataa: kuntouimareiden rata, nopeiden uimareiden rata ja kaksi muuta merkitsemätöntä rataa. Olen nyt pari kertaa uinut kaikkein reunimmaisella radalla, jossa uidaan hyvää vauhtia ja osataan ohittaa ja väistää. Kivasti sujuu.

Satunnainen uintitreeni.

Suunnitelmissa oli ajella myös trainerilla nyt illemmalla. Olin jo katsonut kirjoittanut treenin post-it -lapulle ja miettinyt viihteenkin (Komisario Lewis) valmiiksi. Juuri kun olin jo menossa alakertaan ajelemaan, Pete kertoi, ettei hänellä ole tänään kahden treenin päivää ja että hän on ajatellut jättää huomisen Juoksuklubinkin väliin. Se sai minutkin ajattelemaan enemmän omia treenejäni ja palautumista. Ehkäpä minunkin kannattaisi tällä viikolla vähän himmata. Peesailija kun olen, päätin minäkin siirtää traineriajelun huomiselle ja lintsata Juoksuklubista. Kun perjantain kuntopiirikin jää väliin, tulee tälle viikolle toinen ihan kunnon lepopäiväkin.

Minun on aina ollut helpompi tehdä kuin olla tekemättä, ja siksi juuri treenien vähentäminen on vaikeaa. Silloin kun tekee mieli jättää treeni väliin, yritän miettiä olenko oikeasti väsynyt vai vain laiska. Aika usein päädyn tuohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja teen sen treenin kuitenkin. Mutta en siis nyt tällä viikolla, kun kuuntelin järjen ääntä eli Peteä. Keväällä pitää olla varaa vielä kiristää tahtia ja lisätä tunteja ja on minulla mielessä vielä tietysti sekin viime tammikuinen kuntotesti, jonka tuloksissa oli merkkejä ylirasituksesta.

En vielä treenaa suunnitelmallisesti, joten ei ole mitään "virallista" ohjelmaa josta vähentää, mutta aika helposti se kalenteri on treenienkin osalta jo täyttynyt. Maanantaisin on lepopäivä, keskiviikkoisin Juoksuklubi, torstaisin uintitreenit ja perjantaisin kuntopiiri. Etenkin keskiviikon juoksutreenit ovat olleet minulle aika kovia. Kivoja toki mutta kovia.

Siitä olen iloinen, että viime viikkoina olen ehtinyt uimaan kolmesti viikossa ja tehnyt Juoksuklubin myötä ihan kunnon juoksutreenejäkin. Mutta en siis huomenna, kun lintsaan. Miksi siitä kuitenkin tulee vähän huono omatunto?

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Pitkä lenkki

Heureka! Hoksasin tänään kolmen ilman kadenssitietoa ajetun treenin jälkeen, etten ollut konffannut Ambitiin, että sen pitää hakea kadenssianturi pyöräily- ja sisäpyöräilytiloissa. Eihän se kadenssimittari voi löytyä, jos ei sitä edes etsitä! Tein kelloon tarvittavat muutokset ja melkein jännityksellä odotan seuraavaa traineritreeniä, joka on todennäköisesti tiistaina.

Tänään kävin juoksemassa lähes 16 kilsaa. Kiersin Laajalahden ja siihen päälle vielä Otsolahdenkin. Ei ollut kovinkaan liukasta lukuunottamatta muutamaa lyhyttä pätkää, joita ei pidetä kunnossa talvella. Viimeksi olen juossut yhtä pitkään Hangon Itämerimaratonin puolikkaalla lokakuun alkupuolella. Mitään kummempia tavoitteita ei lenkille ollut, ja yritin pitää juoksuasennon hyvänä vaikka vauhti olikin hidasta. Tapiolassa piti vähän muuttaa tuttuja reittejä, kun Tapiolan koulun ja lukion remontti on alkanut ja kevyen liikenteen väyliä sen kulmilta suljettu. Sain hyvän tekosyyn kiertää uimahallin ja kurkkia kaivaten sisälle.

Laajalahti Tarvaspään sillallta.

Heti perään toinen silta, jota ei pidetä talvella juoksukunnossa.

Lenkillä tuli vastaan pariinkin otteeseen samat kaksi nuorehkoa miestä, jotka juoksivat shortseissa. Kielestä ja aksentista päättelin heidän olleen amerikkalaisia. Eivätkö heikäläisten jalat lainkaan palele pakkasella? Usein amerikkalaisissa blogeissakin näkyy kuvia, joissa on lunta, jäätä ja juoksijoita paljain säärin. Katso esimerkki vaikka täältä. Minulla oli jalassa Asicsen pitkät juoksutrikoot, jotka Pete kerran vahingossa tilasi itselleen naistenmallistosta, ja joitakin vuosia sitten ostamani lyhyt untuvahame. Ei tullut kylmä.

Lehtisaaressa juoksin Didrichsenin taidemuseon ohi. Lähes aina sen ohi juostessani huomaan, että siellä olisi joku mielenkiintoinen näyttely, mutta koskaan en ole siellä käynyt. Ehkäpä nyt onnistuisi, kun esillä on Edvard Munchin teoksia helmikuun ensimmäiseen päivään saakka.

Otsolahti.
Otsolahden venesatama.

Työmatkapyöräilyssä olen ollut saamaton nyt marraskuussa; ei yhtään polkaisua keskustaan ja takaisin. Parhaimmillaankin työmatkapyöräilyt jäänevät talvikaudella yhteen-kahteen viikossa, ja ennen marraskuun ensimmäistäkään kertaa täytyy varmaan vaihtaa maastopyörään nastarenkaat. Yritän päästä hommaan kiinni jo ensi viikolla. Vähän harmittaa, että Paciuksenkadulla on menossa siltaremontti, jonka myötä kulkeminen sillä suunnalla on hankaloitunut. Mieluummin olenkin ajellut töihin toista pitempää reittiä mm. Lauttasaaren kautta, mutta nyt lumen ja liukkauden myötä voi silläkin reitillä olla eteneminen melko hidasta.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Uutta alkua

Aika pitkälle marraskuuhun päästiin, mutta nyt on traineriajelut viimein aloitettu. Ekan treenin trainerilla tein lauantaina, ja eilen tiistaina ajelin sillä taas. Traineri on meillä aikaisempien vuosien tapaan saunassa, joka meillä muuten on lähes olemattomalla käytöllä. Siellä saa ikkunan auki, ja suihkuun on mukavan lyhyt matka treenin jälkeen. Lauteilla voi säilyttää pyyhettä ja juomapulloa, läppärin ja Netflixin saa myös hyvin viritettyä asemiin. Trainerin hyrinä kuuluu naapuriin sen verran, että he joskus ovat meiltä kyselleet, mistä ääni johtuu.

Treeneissä on pitänyt ajaa vetoja tietyllä kadenssilla ja tätä varten hankin Garminin kadenssimittarin. Sain sen paritettuakin Suunto Ambit2 S-mittarin kanssa, mutta jostain syystä kadenssi ei näy kellossa. Ajelin sitten tunteella, ja kai se ihan tarpeeksi lähelle meni.

Juoksuklubin keskiviikkoisia treenejä olen oppinut jo odottamaan, tosin välillä vähän pelonsekaisinkin tuntein. Siellä kun pääsee aika usein juoksemaan vähän kovemmilla sykkeillä ja pitempäänkin kuin itsekseen tulisi juostua. Tänään juoksimme kaksi kahden kilsan vetoa aerobisella kynnyksellä ja siihen vielä päälle kilsan vähän kovempaa. Palautukset olivat tosi pitkät, 4-5 minuuttia. Loppuun juostiin vielä neljä mäkivetoa.

Ennen vetoja teimme jokaviikkoiseen tapaan koordinaatioharjoituksia. Niitä olen itsekseni tehnyt aivan liian harvoin. Ei kai se voi jotenkin positiivisesti olla vaikuttamatta juoksutekniikkaan, kun niitä koordejakin nyt joka viikko tekee?

Liityin jo viime vuoden puolella Stravaan, ja nyt Jupis teki sinne meille oman ryhmän voidakseen vähän tsekkailla treenejämme. Treenit saa Movescountista siirtymään Stravaan automaattisesti, kun on rekisteröitynyt Stravaan ja laittaa pari täppää Movescountissa oikeisiin paikkoihin. DC Rainmaker on tehnyt tähän ohjeenkin. Minulla pyörä- ja juoksutreenit näyttävät siirtyvän, mutta uinnit ei.

Stravassa treenit näkyvät kartalla vähän samaan tapaan kuin esimerkiksi Movescountissa, mutta erilaiseksi sen tekee mm. vertailun helppous muiden käyttäjien tuloksiin. Stravassa voi määritellä juoksuun ja pyöräilyyn segmenttejä; tiettyjä pätkiä ajetuista tai juostuista reiteistä, ja vertailla tuloksia muihin vastaaviin. Toistaiseksi olen vain tyytynyt katselemaan, millaisia segmenttejä reiteilläni on jo valmiiksi ollut ja miten vauhtini suhteutuu muiden vauhteihin samalla pätkällä. Melkein joka pyörä- ja juoksulenkillä on sopivia segmenttejä löytynyt.

Stravan suhteen olen vasta oppimiskäyrän alussa, mutta todella kiinnostavalta vaikuttaa! Ehkäpä pitää tarttua ilmaiseen Premium-kokeilutarjoukseen. Silloin voisi esimerkiksi suodattaa tuloksia iän tai sukupuolen mukaan.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Takaisin arkeen

Yllättävän pitkä aika meni vatsataudista toipumiseen. Oma tauti alkoi helpottaa lauantaina, mutta ruokaa ei varsinaisesti tehnyt mieli ennen kuin vasta maanantaina. Sunnuntaina piti tehdä autolla edestakaisin Turkuun, kun hain samaan tautiin sairastuneen tyttären kotiin ystävänsä luota. Onneksi siellä ei kukaan enää sairastunut.

Tiistaina jatkoin jo toista viikkoa aamu-uintiperinnettä Tapiolan hallissa. Olin altaassa puoli seitsemän jälkeen, ja eka puoli tuntia oli melko ahdasta menoa. Eihän se ruuhka haittaa, pitää vaan miettiä oma treeni niin, että sen pystyy tekemään joka tapauksessa. Taidan pyrkiä tekemään tuosta tiistain aamu-uinnista tavan. Illalla olisin voinut ajella vielä trainerilla, jos olisin jaksanut.

Keskiviikkona Juoksuklubissa olinkin ihan iloinen siitä, että tyydyin pelkkään aamu-uintiin enkä enää illalla huhkinut trainerin kanssa. Juoksimme nimittäin yhteensä 14 km, ja siitä viimeinen kymppi melkoista haipakkaa. Ajatus oli, että pk-juoksun lomassa juostaan VK-vetoja, mutta vauhti oli minulle niin kovaa ettei syke missään vaiheessa pudonnut peruskestävyysalueelle. Pilli soi aina vedon alussa ja lopussa, eikä sitä olisi kuullut jos olisi liian kauaksi jättäytynyt. Mukana piti siis pyristellä. Mitään tasaista puurtamista ei treeni muutenkaan ollut, koordeja tehtiin taas futiskentällä ja vetojen välissä pysähdyttiin hetkeksi tekemään pari mäkivetoakin.

Koordinaatiotreeniä vähän huonossa valossa.

Torstai-iltana pääsin töistä vasta kuuden maissa, ja vaihdoin koutsi-Kristan luvalla tilapäisesti myöhäisempään uintiryhmään. Rankan ja pitkän työpäivän jälkeen oli kiva huuhdella kroppaa ja varsinkin päätä Pirkkolan viileässä vedessä. Tässä ryhmässä pääsin myös ilahduttavasti nopeampien kolmosradalle, kun omissa treeneissä uin aina sillä hitaammalla. Kivaa vaihtelua! Työasiat eivät onneksi uidessa tule koskaan mieleen, kun pitää pysyä kärryillä uiduista metreistä ja samalla keskittyä otteenhakuun, käsivetoon, potkuihin, kiertoon ja kaikkeen muuhun uinnissa merkitykselliseen.

Ajankäyttöön on tänä syksynä tullut taas yksi uusi tekijä, kun tytär aloitti uudelleen jalkapallon pelaamisen. Nyt hänellä on valmennushommien lisäksi myös omia treenejä. Aika usein treenit ovat illalla niin myöhään, että autokyyti kotiin on tarpeen.

Täytyy yrittää nauttia tästä kuskaushommasta vielä kun sitä riittää: tytär aloittanee autokoulun jo alkuvuodesta ja tulee täysi-ikäiseksi ensi kevään viimeisenä päivänä. Sen jälkeen meillä ei enää asu kotona alaikäisiä lapsia. Tuntuu haikealta, mutta samalla jollain jännällä tavalla hienolta. Samantyyppisistä tunnelmista kirjoitti Suvi Ahola kauniisti kolumnissaan Hesarissa viime marraskuussa. Taivun riemulla!

lauantai 8. marraskuuta 2014

Äkkipysäys

Liikuntaviikko lähti kivasti käyntiin, kun kävin tiistaina aamu-uinnilla Tapiolan kauniissa uimahallissa. Suihkuhuoneessa ripustin oman verkkokassini jonkun toisen uimarin punaisen Jorois-pussukan viereen ja toiveikkaana ajattelin, että altaasta saattaa löytyä tuttuja. Ja niinhän siellä olikin Minttu jo treenailemassa. Pitkät pätkät saimme uida radalla kahdestaan, kunnes siihen tuli pari jamppaa.

Tiistain menopeli.
Jopolla pääsin kätevästi ensin uimahallille ja sieltä Westendinasemalle, josta jatkoin bussilla töihin keskustaan. Kotimatkalla koukkasin vielä hammashygienistin kautta, ja pyörällä sekin sujui tosi kätevästi. Siinä hammaslääkärin tuolissa oli muuten tosi hyvä harjoitella kropan rentoutusta, kun väkisinkin alkoi jännittää vähän joka paikasta.

Keskiviikko on meillä nyt juoksuklubipäivä. Tapasimme Otaniemessä ja juoksimme sieltä Lehtisaareen rantoja pitkin. Alkuverran jälkeen teimme juoksutekniikkatreenejä ja sitten vielä pienen porrastreenin. En tiennyt, että niinkin lähellä (Lehtisaaren ostarin takana) on ihan mukavat pikku portaat. 

Juoksuklubissa tekniikkatreeniä.

Porrastreenin jälkeen juoksimme neljä noin 600 metrin vetoa rantapolulla. Tavoitteena oli juosta ne nousevalla vauhdilla, ja nyt otinkin aikaa joka kierroksella varmistaakseni että treeni onnistuu. Parissa ekassa vedossa porrastreeni tuntui mukavasti jaloissa, ja kolmas veto tuntui parhaimmalta. Sain silti juostua sen neljännen vielä kovempaa. 

Juoksuklubin treenit ovat olleet tosi hyviä monestakin syystä. Juoksutekniikkatreenejä tulee nyt tehtyä ainakin kerran viikossa ja porukassa juostessa saan itsestäni enemmän irti, varsinkin kun olen porukan hitaammasta päästä. Pitää vähän pinnistellä pysyäkseen vauhdissa mukana, ja se tekee minulle hyvää. Sekin on kiva, että joku on miettinyt treenit etukäteen, ja niissä on aina jokin juju; viimeksi se porrasjuoksu ennen vetoja ja edellisviikolla viisi burpeeta mäkivetojen välissä.

Torstaina oli taas seuran uintitreenit. Yritän aina kirjoittaa treenin ylös vielä samana iltana, jotta voin hyödyntää sitä myöhemmin suunnitellessani omia uintitreenejäni. Aina se ei onnistu, mutta nyt se oli helppoa: uimme 36  x 50 m vaparia. No oli siinä myös alku- ja loppuverrat ja lyhyt tekniikkaosiokin:

200 vr
2x200 (25 scul 50 vu 25 vu potk 25 su potk 75 vu)
12x50 vu II- (meidän radalla vauhti oli noin 50") tauko 10"
50 vu väliverra
10x50 vu II (48") tauko 10"
50 vu väliverra
8x50 vu II+ (46") tauko 15"
50 vu väliverra
6x50 vu III (43-44") tauko 20"
200 vu loppuverra

Yleensä en uidessa katsele kelloa, mutta tässä treenissä se on tietysti tarpeen. Idea on uida kaikki setit mahdollisimman tasaista vauhtia.

Torstain ja perjantain välisenä yönä homma alkoikin mennä pieleen. Heräsin neljältä huonoon oloon, enkä saanut enää nukuttua. Viideltä kävin oksentamassa. Vatsatauti, voi yök! Koko perjantain vietin sängyssä enkä pystynyt syömään mitään. Kuumettakin oli.

Tänään olo on jo vähän parempi, mutta voimat ovat edelleen poissa ja aavistuksen on vielä yököttävä olo. Nyt olen sentään jo päässyt makuuhuoneen kätköistä olohuoneen sohvalle toipumaan. Selkä ei vaan tykkää yhtään tästä makoilusta, toivottavasti se päättyy pian. Yön pimeinä tunteina ehdin jo hermoilla sitäkin, että mitä jos Köpiksessä sama tauti iskee juuri ennen Ironman-kisaa. Ei taitaisi onnistua kisaaminen vatsataudissa, kun muutamankin metrin matka tuntuu liian pitkältä.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Rähmällään

Mökillä on aika paljon syyshommia, emmekä tänä viikonloppuna saaneet ihan kaikkea tehtyä. Lehdet  sentään saimme haravoitua ja Pete nosti soutuveneen kuivalle maalle, mutta laituri jäi vielä järveen. Se on niin painava, ettei nostaminen onnistu kahdestaan. Toivottavasti järvi ei jäädy vielä ihan vähään aikaan!

Liikuntarintamalla ollaan menty tuttuja polkuja: tiistaina uintia, keskiviikkona juoksuklubissa mäkivetoja, torstaina uintitreenit ja perjantaina pienen pohdinnan jälkeen kuntopiiri. Pohdinta ihan vaan siksi, että olo oli työviikon jälkeen todella väsynyt. Päätin kuitenkin lähteä, ja se oli hyvä sillä saimme siellä sovittua parin tutun kanssa uintitreenit lauantai-aamuksi Märskyyn.

Otin mukaan räpylät, pullarin ja lättäritkin, ja kaikkia tarvittiin. Erityisen paljon tykkäsin potkuista räpylöillä (tein niitä vähän ylimääräistäkin) ja tästä supersimppelistä sculling-osiosta:

25 sculling kädet edessä, 25 vu
25 scul kädet alhaalla, 25 vu
25 scul loppuveto, 25 vu
25 liikkuva sculling, 25 vu

Käytin pullaria ja sainkin treenin tuntumaan tosin hyvin kun keskityin vain yläkropan tekemisiin. Taidan omissa uinneissa jatkossakin käyttää pullaria aina scullingdrilleissä. Uinnin jälkeen oli taas hyvä ja energinen olo, se taisi ihan oikeasti olla kerrankin palauttavaa. Voi olla, että se johtui vähän myös uinnin jälkeisestä kivasta kahvitteluhetkestä Uppopullassa.

Loppuviikonlopuksi singahdimme Peten kanssa mökille neljän viikon tauon jälkeen. Väliin jääneiden viikonloppujen määrän tiedän aina postilaatikossa olevien paikallislehtien määrästä. Ohjelmassa oli tosiaan sitä haravointia ja vähän myös sienestystä, kun kävin hakemassa lähimetsästä suppikset sunnuntaiseen risottoon. Illalla oli luksushetki, kun katsoin Yle Areenasta kaksi Komisario Lewista yhteen menoon. 

Sunnuntai oli harmaa ja sateinen päivä, ja ajatuksissa pitkä juoksulenkki metsässä. Pari ensimmäistä, todella raskaan tuntuista kilsaa vastatuuleen saivat minut melkein jo lyhentämään lenkkiä, mutta joitakin viikkoja sitten maastopyörillä löydetyistä poluista saivat jatkamaan. Kun en jaksanut juosta kovaa, yritin sitten juosta niin hitaasti kun pystyin, ja lopulta pääsin polun alkuun. Kaikki kamppeet tietysti kastuivat märässä metsässä, mutta oli se vaan kivaa. Polkupätkää oli viitisen kilometriä, ja koska etenin hitaasti muutenkin pusähdyin välillä ottamaan valokuvia kännykällä.


Pienen harjun päällä.

Hienot värjt, kiva polku.

Hurja alamäki.

Maastopyörällä ajaessani olen liian varovainen enkä kaadu juuri koskaan. Metsälenkillä kuitenkin oikean kengän kärki tarttui yhteen juureen ja mätkähdin päistikkaa mahalleni. Onneksi alusta oli pehmeä, vaatteet jo valmiiksi märät eikä kukaan nähnyt.

Paha juuri.
Tämän viikon ehdottomasti pahin pettymys oli se, ettei poikamme tullutkaan tänään kotiin Nepalin reissultaan, vaikka piti. Lento Kathmandusta Istanbuliin myöhästyi aamulla neljä tuntia, ja niin meni vaihto pitkäksi eikä hän ehtinyt Istanbulissa Helsingin-koneeseen. Seuraava mahdollinen lento sieltä lähtee vasta aamulla ja on perillä puolilta päivin. Kokousten vuoksi en pääse edes kentälle vastaan. Onneksi Pete sentään pääsee. Pojan kotiinpaluu yli kuukauden reissun jälkeen on minulle niin iso juttu, etten ole osannut suhtautua viivästykseen rakentavasti. En itse asiassa pystynyt päivällä jotenkin edes hyväksymään koko asiaa.  Tänään olen siis ollut henkisestikin vähän rähmälläni. Onneksi poika itse on vain iloinen ilmaisesta illasta ja yöstä Istanbulissa.

torstai 30. lokakuuta 2014

#Lukuhaaste

Minulla on uusi ihastus: Kindle-lukulaite. Se mahtuu hyvin käsilaukkuun, ja yhteen laitteeseen voi tallentaa yli 1000 kirjaa. "Never be without a book" lukee Amazonin sivulla; mikä ihana ajatus! Kindleä on helppo lukea illalla sängyssä ja aamulla bussissa. Siinä ei myöskään enää tarvitse taittaa sivuja hiirenkorville, koska laite muistaa viimeisimmän sivun. Sekin on kätevää, ettei kirjan sivumäärä vaikuta lukukokemukseen, kuten paksujen painettujen kirjojen kohdalla usein käy.

Tänään junassa kotimatkalla. Ei ollut tylsää.
Jo jonkun aikaa olen kerännyt Amazoniin kirjoja toivelistalle, ja nyt sitten ostelen niitä sitä mukaa kun saan edellisen luettua. Yllättävän monesta paikasta kirjasuosituksia löytyy melkein etsimättä; Twitteristä, lehdistä, blogeista nyt ainakin. Viimeksi lisäsin listalle Naomi Kleinin ilmastonmuutoksesta kertovan kirjan "This Changes Everything: Capitalism vs. The Climate." Kirjasta oli arvio Hesarissa toissapäivänä, siitä se jäi mieleen.

Kirjoja voi myös lainata toisille Kindle-käyttäjille, mutta tämä ominaisuus on vielä testaamatta. Näköjään tulossa on myös "Family Library", jolla voisi jakaa kirjat puolison kanssa. Vaikka olenkin lukenut aika paljon kirjoja engalnniksi jo ennen Kindleä, arvostan korkealle sen sanakirjaominaisuuden: sanaa sormella painamalla lukulaitteeseen aukeaa sanakirja. Kätevää!

Kirjaa lukiessa aika ei tunnu menevän samalla tavalla hukkaan kuin esimerkiksi nettiä selatessa. Twitter ja Facebook tuntuvat siihen verrattuna melkoiselta silpulta ja sälältä, josta ei jää kuin epämääräisen levoton ja ehkä vähän tyytymätönkin olo. Kirjaan pitää keskittyä ihan eri tavalla, ja hyvä kirja vie mennessään jopa niin, että välillä toivoisin työmatkani olevan vähän pitempi.

Karo Hämäläinen julistaa Suomen Kuvalehdessä lukuhaasteen, jossa luetaan kaunokirjallisuutta 30 sivua päivässä. Sivut saa lukea useassa erässä. En ole nyt viime päivinä tarkkaillut lukemiani sivumääriä, mutta uskon helposti pääseväni tuohon 30 sivuun päivässä. Kokeile sinäkin!

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Sporttiviikonloppu

Meillä oli muutaman kaverin kanssa nyt viikonloppuna pieni "varjoleiri". Sporttiohjelma alkoi eilisaamuna Leppävaaran urheilukentältä klo 9 juoksutekniikkatreenillä. Alkuun juoksimme rataa ympäri joitakin kierroksia, sitten kokeilimme vähän korkeampaa kadenssia ja lopun aikaa teimme lähes kaikki muistamamme juoksutekniikkatreenit kolmeen kertaan. Vähän leikittiin aidoillakin ja kuopaisujuoksu tuntui yhtä vaikealta kuin ennenkin, mutta kivaa oli.


Seuraava eventti oli uinti Mäkelänrinteessä. Siellä oli vähän ennen puoltapäivää yllättävän väljää, ja saimmekin melkein heti oman radan, kun radalla ollut rouva vaihtoi viereiselle radalle ilmeisesti kyllästyttyään ohitettavana olemiseen. Olin ottanut meille yhden aikaisemmin syyskuussa Kristan treeneissä uimani ohjelman mukaan, ja melkein koko programmi tulikin uitua. 

Uinnissa olen ehkä parhaiten huomannut sen, miten ahkeralla harjoittelulla voi oppia vaikeitakin asioita. Yksi hyvä esimerkki on sculling selällään (killeri), jossa edetään selällään varpaat menosuuntaan niin, että käsillä työnnetään vauhtia pään takaa. Kokeilin sitä ensimmäistä kertaa uintitreeneissä joitakin vuosia sitten, ja silloin suunta oli lähinnä alaspäin pohjaa kohti. Tuntui toivottomalta. En osannut olla potkimatta jaloilla, vaikka se vei minua ihan väärään suuntaan. Otin tavoitteekseni opetella tämän jutun, ja kovalla harjoittelulla se sitten lopulta onnistui. Nyt sitten briljeeraan taidollani aina kun mahdollisuus on.

Uintitreenin jälkeen ajoimme autolla Haltiaan syömään. Aika hyvä nälkä olikin jo kaikilla, ja Haltian buffetlounas (16 eur) oli maineensa veroinen. Ehkä ne jälkkäripannukakut makusiirappeineen olisi kuitenkin voinut jättää väliin, sillä heti ruuan jälkeen lähdimme Haukkalammelle juoksemaan. 

Haukkalammella oli yllättävän paljon porukkaa, mutta onhan metsässä tilaa juosta. Puolitoista tuntia pyörimme siellä polkuja ja sorateitä. Parit hienot portaatkin löysimme, ja kerran polku päättyi yllättäen suolle. Löysimme kuitenkin takaisin parkkipaikalle juuri silloin kuin pitikin, puolentoista tunnin juoksun jälkeen.

Melko uusilta näyttävät portaat.

Pitkospuutkin olivat hienossa kunnossa.
Illalla oli ohjelmassa venyttelyä, saunomista ja ruokailua. Jotenkin sain taas vatsan syötyä liian täyteen, vaikka yritin varoa ähkyä. Oli vaan taas niin kamala nälkä ja paljon hyvää ruokaa.

Tänään sunnuntaina kävimme maastopyöräilemässä. Teimme tärskyt Leppävaaraan, ja ajoimme sieltä  minulle ihan uusia metsäreittejä Laaksolahteen, Bemböleen ja Pirttimäkeen. Tosi kivoja polkuja löytyi ja onnistuin vähän jopa haastamaan itseäni ajamaan hankalammistakin paikoista. Pikku hiljaa sitä oppii ja tulee rohkeammaksi. Pirttimäessä kävimme kahvilla ja herkuilla.

Tässä kiinnitettiin irtoamassa ollut takapyörä (!) takaisin kunnolla runkoon.
Tänään sain kaverilta tosi hyvän (mutta äärimmäisen simppelin) vinkin: jyrkässä ylämäessä kannattaa laittaa kädet vähän koukkuun ja vetää tankoa taaksepäin. Olen kerran kaatunutkin Nuuksiossa, kun minulla on ollut tapana vetää ohjaustankoa ylöspäin ylämäessä. Silloin se etupyörä tietysti nousee aika helposti ilmaan ja pyörä kuljettajineen kellahtaa kumoon. Nyt pääsin ajamalla ylös Kasavuoren rinteenkin!

Poluilla juoksemisessa ja maastopyöräilyssä on paljon samaa, kun pitää keskittyä koko ajan katsomaan, mihin jalkansa laittaa tai etupyöränsä ohjaa. Aika kuluu ja matka taittuu kuin huomaamatta.

Nyt mennään!
On kyllä tosi mukavaa aloittaa joku uusi harrastus, kun heti alussa oppimiskäyrä on niin jyrkkä ja melkein joka kerralla oppii jotain uutta. Nyt en oikein tiedä odotanko tänne etelään enemmän valkoista vai mustaa talvea. Jos tulee lunta, pääsee hiihtämään ja jos ei, maastopyöräilykausi jatkuu ja jatkuu.

perjantai 24. lokakuuta 2014

Juoksuklubi

Viime keskiviikkona oli taas Juoksuklubin treenit. Lähdin Olariin suoraan töistä, ja näin jälkiviisaana on helppo todeta, että enemmän olisi päälle voinut pukea. Ainakin yksi fleece olisi välissä pitänyt vielä olla, kun Siperiasta oli päivän aikana alkanut puhaltaa todella kylmää ilmaa ja päällä oli se ohuempi juoksutakki.

Paikallaan hyppely onneksi vähän auttoi lämpimänä pysymisessä, mutta kunnolla kroppa lämpeni vasta parinkymmenen minuutin hölkkäilyn jälkeen. Jonkun aikaa juostuamme pysähdyimme tekemään lyhyet venyttelyt ja vähän juoksutekniikkatreeniä ennen päivän varsinaista treeniä.

Kuva: Kim Mandelin.

Se oli sellainen, jonka voisi helposti tehdä itsekin:

  • 2000 m PK1
  • 1000 m PK2 
  • 800 m VK1
  • 600 m VK2
  • 3x200 m VK2+
Ensimmäiset pidemmät vedot juostiin siis peruskestävyyssykkeillä aerobisen kynnyksen alapuolella, ja seuraavat sen yläpuolella. Maksimiin asti ei kuitenkaan vedetty. Vetojen väleissä oli aina parin minuutin palautukset paikallaan seisten tai kevyesti hölkäten.

Sykemittarini vyö on ollut jo pitkään rikki, eikä se näyttänyt oikeita lukemia, joten juoksin tunteella, kuitenkin mieluummin liian hitaasti kuin liian kovaa. Yhteensä lenkillä tuli juostua kymmenisen kilometriä. Heti seuraavana päivänä kävin ostamassa uuden sykevyön, joten jatkossa sykkeen mukaan juokseminen onnistunee paremmin. 

Kiva on juosta vähän kovempaa silloin kun juoksee. Myös tekniikkatreeneistä tuntuu olevan paljon iloa ja hyötyä, ja ohjatussa porukassa niitä tulee myös tehtyä useammin kuin itsekseen. Juoksuklubilla olisi myös pitkä lenkki aina sunnuntaisin, mutta sinne en ole vielä ehtinyt mukaan ja ensi sunnuntaiksikin on jo muuta ohjelmaa sovittuna.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Rennosti kahdestaan

Meillä on ollut vähän erilainen pitkä viikonloppu, kun lapsoset ovat olleet omilla teillään; toinen Nepalissa trekkailemassa ja toinen Turussa viettämässä syyslomaa. On jotenkin rennompaa olla kotona kahdestaan. Ehkä se johtuu siitä, ettei tarvitse miettiä lasten syömisiä, aikatauluja tai muita juttuja lainkaan, vaan voi välillä tehdä ihan mitä itseä huvittaa. Ehkä heilläkin on vastaava fiilis, kun me vanhemmat olemme poissa kotoa, mene ja tiedä. Molempia on kuitenkin jo kova ikävä, onneksi saamme tyttären kotiin jo tänään.

Liikunnan suhteen viikko on soljunut tuttuja uomiaan. Torstaina kävin seuran uintitreeneissä Pirkkolassa, perjantaina töissä pyörällä ja vielä kuntopiirissä illemmalla. Pyöräilykeli oli ihan mielettömän hieno, ja ajoin kotiin pitempää reittiä rantoja pitkin. Vasta Lehtisaaressa maltoin pysähtyä ottamaan kuvia. Tällaista oli:

Työmatkalla.
Lauantaina kävimme Peten kanssa maastopyörillä etsiskelemässä polkuja Espoon Keskuspuistossa. Yllätyimme molemmat, miten paljon ja helposti niitä löytyi, useimmat vielä ihan näillä heikoillakin maastoajotaidoilla ajettavia. Kalliolla oli kylmän yön jäljiltä paikoin jäistä, mutta ilman suurempia haavereita selvisimme ja oli todella kivaa. Kerran sain kyllä mojovan iskun polkimesta oikeaan sääreen, kun tuli äkkipysähdys.

Olarin kallioilla.

Se pieni haaste Olarissa ajamisessa oli, että ihan itsestäänselvää hyvää kahvittelupaikkaa ei tullut mieleen ennenkuin keksimme Cafe Mellstenin Haukilahden rannassa. Haukilahteen ajettaessa iäkkäämpiä sauvakävelijöitä ja muita ulkoilijoita tuli vastaan niin paljon, että Pete tokaisi siellä ajamisen olevan kuin vanhainkodin pihamaalla. Olin jo ehtinyt ajatella samaa.

Viereisessä venesatamassa oli ohut jääriite. Jännä ääni kuului, kun alumiinivene siitä puski läpi ja jätti jälkeensä vanan avovettä.

Paljon veneitä vielä nostamatta.
Kahvila oli onneksemme vielä auki ja saimme eteemme tosi hyvät tomaatti-mozzarella -toastit. Niiden voimalla jatkoimme kotiin Rantaraittia Westendin, Karhusaaren ja Otaniemen kautta.

Haukilahden ranta.
Tällä pyöräreissulla kokeilin ensimmäistä kertaa uusia polkimia ja klosseja. Ensimmäiset kokemukset ovat todella positiivisia - kengän sai survaistua polkimeen kiinni tosi helposti ja nopeasti, eikä poljinta tarvinnut kääntää oikein päin tai oikeaan asentoon muutenkaan. Polkimen keskellä on pieni "vispilä", joka pyörii ympäri ja klossi voi kiinnittyä mihin tahansa kahteen neljästä lenksukasta (paremman sanan puutteessa).


Klosseja ei olsi tarvinnut ostaa erikseen, sillä poljinpaketissakin oli sellaiset. (Ja se lukee kyllä tuolla tuotekuvauksessakin, oh well). No, nyt on sitten jo yhdet varalla. Ne ovat messinkiä ja voivat kulua aika nopeasti.

Tässä vähän tarkempi kuva polkimesta ekan reissun jälkeen:





Loppukevennyksenä kuva viime keskiviikon kalenterista. Luen päivän aiheen joka aamu hampaita harjatessani, ja illalla huomasin, että joku oli liittänyt siihen oman kommenttinsa. Pete on meillä tarkin astioiden huuhtomisesta, siitä tiesin että tytär oli se joka näki niin paljon vaivaa, että haki kylppäriin kynänkin ja kirjoitti painavat sanansa.


torstai 16. lokakuuta 2014

Testijuoksu 5 km

Espoon Tapioiden Juoksuklubissa päästiin eilen juoksemisen ytimeen, kun ohjelmassa oli testijuoksu Otaniemen kentällä. Matkaksi sai valita joko kympin tai vitosen. Valitsin vitosen, kun se on lyhyempi ja menisi nopeammin ohi. Ennen kisaa kävin kotona taas itseni kanssa pienen vuoropuhelun siitä, miksi sinne pimeään ja tuuliseen säähän lähteä pitää itseään kiusaamaan.

Olen tänä syksynä tykännyt todella paljon juosta tavoitevauhdin mukaan. Olen konffannut sykemittarini näytön niin, että siinä näkyy vain kokonaisaika, vauhti ja kellonaika. Syksyn kisoissa, maratonilla, puolimaratonilla ja eilen vitosella, olen lähdöstä maaliin katsonut vain vauhtia ja jättänyt sykkeen kontrolloinnin kokonaan. Juoksukisoissa tämä tuntuu toimivan minulla hyvin.

Vitosella lähdin juoksemaan viiden minuutin kilsavauhtia. Aika tasaisesti nakuttelin kilsat kellon mukaan vähän alle viiden minuutin, mutta kun GPS näytti vähän liian lyhyttä matkaa, loppuaika painui 25 minuutin päälle (25:14). Keväällä on suunnitelmassa toinen testikerta, ja silloin olisi kiva juosta sen alle!

Juoksu tuntui ihan hyvältä, ja aina kun vauhti näytti hiipumisen merkkejä yritin lisätä pökköä pesään. Parisataa metriä ennen maalia yritin pientä loppukiriäkin. Olisin ehkä aloittanut loppukirin aikaisemmin, jos olisin tiennyt, että Pete juoksi minut melkein kiinni ollessaan viimeisellä kierroksella. Ohitus jäi kuulemma 10 metrin päähän ja hyvä niin!

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Älä katso itseäsi, katso taivasta

niin sanoo pelastuslaitoksen mies kolarissa loukkaantuneelle Kari Hotakaisen romaanin Luonnon laki alussa. Jonnekin mieleni pohjalle lause on kirjasta jäänyt, ja tullut nyt syksyllä mieleeni moneen otteeseen, paljon kevyemmissä ja vähemmän vaarallisissa yhteyksissä tosin. Olen huomannut ajattelevani sitä aina, kun juostessa tai pyöräillessä pää alkaa väsyn yllättäessä tai muuten roikkua ja katse hakeutuu alaspäin omiin jalkoihin. Ja siitä on kyllä ollut apua, ainakin vähän aikaa muistan taas katsoa eteenpäin ja pitää asennon paremmassa kuosissa.

Tällä viikolla on taas ollut mantralle käyttöä. Alkuviikosta pyöräilin pari kertaa töihin, ja keskiviikkona menimme Peten kanssa ensimmäistä kertaa Espoon Tapioiden juoksuklubin treeneihin. Meitä oli parisenkymmentä. Ensin vähän verrattiin, sitten tehtiin juoksutekniikkaharjoituksia ja lopuksi vielä pieni intervallitreeni nousevilla vauhdeilla. En tiedä mikä painoi jaloissa, mutta parissa viimeisimmässä vedossa putosin porukasta, eikä auttanut edes se taivaan katsominen.

Torstain uintiin lähtiessäni ja väsymystä valitellessani sain Peteltä hyvän mantran "Swim like you mean it". Se jäi mieleen ja auttoi jaksamaan. Alkuverran jälkeen uimme mieleenpainuvan koordinaatioharjoituksen neljästi:

25 m vaparin käsiveto, delfiinipotkut
25 m selkää
25 m rintauinnin käsiveto, vaparin potkut
25 m vaparin käsiveto, rintauinnin potkut
150 vaparia

Varsinkin nuo pari viimeistä yhdistelmää tuntuivat vaikeilta, etenkin kun en oikein saanut hengitystä rytmitettyä sujuvasti. Siitä sisuuntuneena uin saman pätkän itsekseni uudelleen lauantaina Märskyssä, ja silloin se sujui jo vähän paremmin.

Viikko huipentui tänään maastopyöräajeluun Peten kanssa. Ajoimme Espoon keskuspuistoon Olariin, ja sieltä edelleen Bemböleen, Oittaalle ja Pirttimäkeen pullalle. Aina välillä teimme pieniä puikahduksia poluille ja kallioille vähän vaativampiin maastoihin. Nyt tuntuu jo turvallisemmalta ajaa jalat kiinni klosseissa kuin ilman niitä. Ongelmaksi onkin muodostunut maastopyöräni polkimet, joissa klossi on vain toisella puolella. Ylämäessä ja monessa muussakin paikassa kengät pitäisi saada nopeasti paikalleen eikä aikaa juurikaan ole käännellä poljinta sopivaan kulmaan. Pitää varmaan tilata uudet polkimet: sellaiset pienemmät, joissa klossi on molemmilla puolilla. Ne eivät pienemmän koonsa vuoksi varmastikaan kolahtele niin herkästi kiviinkään kuin nämä nykyiset.

Tässä yksi kuva soisesta maastosta, jossa sai vääntää kampia ihan kunnolla päästäkseen eteenpäin:


Tilasin viime viikolla Amazonista Kindle-lukulaitteen ja se toimitettiin maanantaina. Se on ihana! Olen kerännyt kirjojen toivelistaa Amazoniin jo jonkin aikaa, ja ensimmäiseksi listalta tilasin Sami Inkisen blogissaan suositteleman Laura Hillebrandin kirjan Unbroken.  Se on niin hyvä, että bloggaaminenkin on tällä viikolla jäänyt vähemmälle. Toivelistallani on vielä parisenkymmentä mielenkiintoista kirjaa, ja aina kun Amazonissa surffaillessa niitä löytyy lisää.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Ruokajuttuja

Olen aika huono keksimään, mitä tänään syötäisiin. Usein tulee tehtyä niitä samoja ruokia kerta toisensa jälkeen. Joskus lasten ollessa pieniä kokeilin pariinkin otteeseen"uusien ruokien viikkoa", jolloin valitsin uusia kokeiltavia ruokaohjeita viikon joka päivälle. Valitettavasti se päättyi aina viimeistään keskiviikkona, kun lapset halusivat palata vanhoihin tuttuihin resepteihin. Toinen heistä tuntuu lisäksi olevan varsinainen supermaistaja, joka ei tykkää sitruunasta, omenasta, fetasta, pullasta jne.

Pari kertaa olen tilannut viikon ruokatarvikkeet Middagista, ja ne ovatkin olleet mukavia ja helppoja viikkoja ruuan suhteen. Raaka-aineet viiden päivän aterioihin neljälle hengelle tuodaan kotiovelle maanantai-iltana, ja loppuviikko onkin helppoa ohjeiden noudattamista. Ohjeet ovat sellaisia, että lukiolainenkin saa halutessaan ruuan pöytään. Muutama hyvä Middagin resepti on jäänyt pysyvään repertuaariin.

Uusin kokkausinspiraation lähteeni on Soppa365-verkkopalvelu, jossa on aika paljon hyviä, tuoreita reseptejä mm. Sanoma Magazinesin lehdistä. Niistä parhaat voi tallentaa omaan keittokirjaan, joka on kännykässä kätevästi aina mukana. Uusien reseptien selailu on mukavaa ajanviihdettä kotimatkalla junassa tai bussissa, ja ruokaohjeet tarvikelistauksineen ovat aina kaupassakin käden ulottuvilla.

Voin lämpimästi suositella mm. piparjuurella maustettua kylmäsavulohimunakasta. Olen tehnyt sitä jo monta kertaa, ja se on kerta kerran jälkeen todella hyvää! Laitan siihen kaksi 100 g rasiaa piparjuurituotejuustoa ja kokonaisen vihreän chilin puolikkaan sijaan. Munakas on todella helppotekoinen ja ennenkaikkea niin nopea tehdä, että sen valmistumista jaksaa juuri ja juuri odottaa treeninkin jälkeen.

Myös tomaattikeitto on herkullista, samoin kuin tänään kokkaamani raikkaan makuiset broileripihvit. Nyt vaan jännitän, huomaako supermaistaja niistäkin sen omenan...

Seuraavaksi aion opetella käyttämään ruuan verkkokauppoja! Jotenkin se Citymarketin/Alepan/minkä tahansa kaupan käytävillä kiertely ja kassalla jonottaminen tuntuu kovin vanhanaikaiselta toimintamallilta: kierrellään hehtaarihallin käytävillä, kerätään hyllyistä tavarat kärryyn, ladotaan ne kaikki yksitellen kassalla liukuhihnalle ja pakataan sen jälkeen vielä kerran omiin kasseihin. Kamalaa ajan ja oman energian tuhlaamista! Paljon kivempaa ja oman ajan tehokkaampaa käyttöä olisi saada kaikki omalle ovelle toimitettuna ilman turhaa kaupassa kiertelyä.

lauantai 4. lokakuuta 2014

1/2 Itämerimaraton 1:58:37

Aamulla ajelimme Peten kanssa Hankoon sateessa. Vähän alkoi mietityttää se lyhyissä kamppeissa juokseminen, mutta ei sille ajatukselle kannattanut montaa ajatusta suoda kun mitään vaihtoehtoisia varusteita ei tullut pakattua mukaan. Pikku hiljaa Hankoa lähestyttäessä sade kuitenkin lakkasi ja sää alkoi selkiytyä.

Siinä autossa juttelimme, että olimme molemmat käyneet Hangossa aikaisemminkin; minä joskus lukiossa luokkaretkellä ja Pete armeija-aikoina kun oli varusmiehenä Russarön linnakkeessa Hangon edustalla. Molemmista kokemuksista on jo yli 25 vuotta, mutta muistoissa oli kyllä ainakin minulla hienoja hiekkarantoja ja kauniita puutaloja.






Löysimme perille kisakansliaan helposti viitoituksen ansiosta ja parkkeerasimme auton kisakeskuksen viereen. Ehdin jälki-ilmoittautumaan puolikkaalle lähes jonottamatta. Samaan 65 euron hintaan olisi kuulemma saanut myös kaksi kertaa pitemmän matkan juostavaksi, mutta en tarttunut tarjoukseen.

Ennen maratonin lähtöä kävimme kävelemässä rannalla. Aamu oli todella kaunis, lähes tyyni. Välillä aurinkokin pilkahteli pilvien takaa ja lämmitti mukavasti. Maisemat olivat ihan uskomattomat!

Kävelyn ja lyhyen verrailun jälkeen Pete starttasi maratonille klo 12, ja minä puolikkaalle tuntia myöhemmin. Molemmat lähtöpaukut ampui Hangon oma poika Kasmir, ei kuitenkaan missään vaiheessa laulaa luikauttanut sitä kesän hittiään.

Lähdin juoksemaan tavoitteena kahden tunnin alitus. Ekat kilsat juoksin aavistuksen liian kovaa, mutta olihan siinä vielä matkaa himmailla. Reitin alkupuolella juostiin pitkät pätkät ihan rannan tuntumassa todella upeissa maisemissa. Ruuhkaa ei ollut lähdön jälkeen yhtään missään, mutta matka alkoi kyllä tuntua ekan, noin viiden kilsan kohdalla olleen huoltopisteen jälkeen. Jalat tuntuivat väsyneiltä, ja oli sellainen tunne että olisi pitänyt pystyä juoksemaan kovempaa. 

Reitillä juostiin aika pitkiä pätkiä maantien laitaa, mikä tuntui jaloissa. Juoksualusta oli kova ja usein kalteva. Toisaalta ei tarvinnut kääntyillä ja usein reittiä ja muita juoksijoita näki edessä melko pitkälle. Petellä oli kuulemma maratonilla ollut yksinäisempää. Kymmenen ja viidentoista kilsan kohdalla otin geelit ja huoltopisteiltä vettä. Geelien syömisestä meni molemmilla kerroilla todella nopeasti positiivisia viestejä aivoihin, ja jalat alkoi taas nousta vähän rivakammin.

Reitin loppupuolella juostiin taas hetken aikaa rannan tuntumassa leirintäalueella upeissa maisemissa. Viimeiset kilsat tuntuivat loivalta ylämäeltä, en ole varma oliko niin vai tuntuiko se vain siltä. Viimeiset 150 metriä maaliin oli kyllä mukava alamäki. 

Ennen lähtöä olin ajatellut, että yritän kiristää vauhtia 10 kilsan jälkeen, mutta matkan varrella lykkäsin vauhdin kiristämistä koko ajan eteenpäin. Lopulta yritin vauhdinnostoa vasta viimeisillä kilometreillä, vaikka koko ajan tuntuikin siltä, että alle kahden tunnin tavoite onnistuu kyllä. Lopulta jäi vähän pelivaraakin, loppuaikani oli 1:58:37. 

Jutttelin Peteä odotellessani yhden liikenteenohjaajan kanssa ja kyselin hyvää ruokapaikkaa. Hän suositteli kivaa På kroket -ravintolaa satamassa, ja sinne lähdimme Peten tultua maaliin (3:55 ja osia) ja käytyämme suihkussa. Olipa kivaa kun tuli lämmintä vettä, eikä jääkylmää kuten usein triathlonkisoissa!




Itämerimaraton oli meille molemille kauden viimeinen kisa, ja nyt meillä alkaa ylimenokausi. Sen aikana ei treenata tavoitteellisesti vaan enempi fiilispohjalta. Ihan mukavaa vaihtelua sekin, ja kroppa saa vähän levätä.