tiistai 19. marraskuuta 2013

Älypuhelin vai pikkurilli?

Kummasta luopuisit mieluummin: älypuhelimesta vai vasemman käden pikkurillistä? Lokakuussa osallistuin tilaisuuteen, jossa tätä kysyttiin 600 kuulijalta, ja jopa viidennes vastasi luopuvansa mieluummin pikkurillistään. Vaikka osa varmasti vastasi huumorimielellä, ei paljon tarvitse katsella ympärilleen huomatakseen sen, miten tärkeä kapine se kännykkä useimmille meistä on. Sillä täytetään hiljaisia, tylsiä hetkiä mm. kokouksissa, kahviloissa, bussissa, kaupoissa, kadulla - oikeastaan ihan joka paikassa. Mutta on se vasen pikkurillikin tärkeä osa omaa kehoa!

Pikkurillinsä kännykän edestä uhraavien suuri osuus tuli mieleeni taas tavattuani viikonloppuna pitkästä aikaa yhden tuttuni. Hän on hiljattain sairastanut rintasyövän, jonka yhteydessä jouduttiin poistamaan toinen rinta kokonaan. Tilalle oli samantien rakennettu uusi rinta reiden lihaksesta. Jalka toimii kuntoutuksen jälkeen kuulemma lähes kuten ennenkin, vaikka sieltä onkin poistettu yksi lihas.  Uskomattoman hieno juttu, enpä olisi arvannut että reidessä voi olla jokin sellainen lihas, ettei sen poistamisella ole juurikaan merkitystä. Googlaamalla löysin yhden artikkelin, jossa tämä mahdollisuus rinnan rekonstruktioon oli mainittu.

Tapaamisen jälkeen jäin miettimään, millaisen ratkaisun olisin itse vastaavassa tilanteessa valmis tekemään. Uskoisin nyt tällä (erittäin puutteellisella) tiedolla valitsevani mieluummin ehjän jalan kuin rekonstruoidun rinnan. Silloin ei tarvitsisi miettiä, miten paljon yhden lihaksen puuttuminen todella jalan toimintaan vaikuttaa uidessa, pyöräillessä tai juostessa. Taitaa kuitenkin olla vannomatta paras; ei sitä kuitenkaan koskaan tiedä millaisia kierrepalloja elämä eteen heittelee, miten niihin sitten aikanaan reagoi ja mitä asioita silloin pitää tärkeimpinä.

Ystäväni puolesta olen tietenkin todella iloinen, hänelle ratkaisu näytti sopineen todella hyvin. Ja kaikki yli 40-vuotiaat naiset: käykää mammografiassa parin vuoden välein!

4 kommenttia:

  1. Hyvää pohdintaa. Kyllä minä ainakin luopuisin ennemmin puhelimesta kuin pikkurillistäni. Samoin pitäisin jalkalihakseni. Itselläni on puutteellisesti toimiva lihas oikeassa jalassa vanhan urheiluvamman takia. Se on aiheuttanut paljon vaivaa ja kipuja. Kyseessä on nelipäisen reisilihaksen yksi pää niin se on varmaan vähän eri juttu, mutta silti en luopuisi muistakaan. Hyvä että ystäväsi on toipunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ei tarvitse omalla kohdalla moisia tosiaan pohtia. Aikaisempi kokemus vaivoista taitaa myös vähentää kiinnostusta lihasten siirtelyyn paikasta toiseen.

      Onnellinen loppu on hyvä loppu!

      Poista
  2. Tärkeä asia tämä mammografia. Mitä aikaisemmin sen parempi.

    Toinen asia, haastoin sinut. Lisää blogissani. En kyllä ole 100% varma, ettetkö olisi jo saattanut vastata tai jos sinut on jo haastettu aikaisemmin... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on tosi tärkeä. Ja tuntuu vieläkin tärkeämmältä, kun sattuu lähipiiriin tapaus, jossa siitä on kiistatta ollut paljon hyötyä.

      Kiitos haasteesta! Hyvät kysymykset olet miettinyt, täytyy pari päivää pohtia vastauksia.

      Poista