sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Puh pah pelistä pois

Eilen illalla meillä pidettiin takkahuoneessa pientä pyörä-workshoppia, kun piti saada Aten ja minun maantiepyörät ja Petrin tri-ihme ajokuntoon sunnuntai-lenkkiä varten. Traineri on nyt tehtävänsä tehnyt, ja pääsee lepäilemään taas hetkeksi ennen ensi talvea. Vaihdoimme trainerirenkaat pois ja maantiekumit tilalle. Minun maantiepyörässäni renkaat olivat ihan ok, koska olin ajanut trainerilla tri-pyörälläni. Kauden ajattelin kuitenkin avata maantiepyörällä, ja säästää Slicea keväämmäksi. Tarkistimme vararenkaat ja mm. geelien säilyttämiseen tarvittavat pussukat. Petrin pyörän orkkis-taka-akseli on vielä hävyksissä, muuten kaikki tarpeellinen saatiin paikalleen.



Aamulla oli muutama plusaste, joten pukeutumisessakin vierähti tovi. Vähän aikataulusta edellä polkaisimme Bembölen suuntaan, tapaisimme kahvituvalla muutaman tutun kanssa. Kaikkia kevyen liikenteen väyliä ei ole vielä puhdistettu hiekasta, joten aina tarpeen tullen ajoimme myös ajotiellä meiltä Kauniaisten läpi Bemböleen. Takavaihtaja vaihtoi heti alusta vähän jäykästi, eikä ihan täsmällisestikään. Tälle keväälle suunniteltu perushuolto on vasta suunnitteluasteella, joten jatkoin ajamista ja päätin viedä pyörän huoltoon heti maanantaina. Kaunialan sotavammasairaalan kohdalla vaihdoin isommalle ennen jyrkkää alamäkeä, ja siinä samassa taisi vaijeri katketa. Ajoin kuitenkin tapaamispaikalle Bemböleen saakka, jossa molemmat pyörämekaanikkoni Atte ja Pete tutustuivat tilanteeseen. Mitään ei kuitenkaan ollut tehtävissä, joten pienen kuvaussession jälkeen lähdin kotiin. Ajoa kertyi surkeat 50 minuuttia tavoitellun 2-3 tunnin sijaan. Pojat pääsivät onneksi kunnon lenkille mukavassa porukassa.



Olisihan niitä pyöriä ollut varastossa uutta lenkkiä ajatellen, mutta päätin kuitenkin jäädä kotiin ja satsata omaan ja muiden palautumiseen kasvissosekeiton ja mustikkapiirakan muodossa. Ihan kiva, ettei pyörä hajonnut kisassa tai vaikkapa 50 kilometrin päässä kotoa. Silloin olisi voinut harmittaa vähän enemmän, nyt talutettavaksi jäi vain se sama jyrkkä mäki Kauniaisissa, jonka päällä vaijeri katkesi.

Aika paljon asiaa pyöräkorjaamolle minulla lähimmän kuukauden-kahden sisällä onkin; maantiepyörän vuosihuollon lisäksi tri- ja maastopyöriin pitää tehdä ensihuolto.

1 kommentti: