sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Optimointia

Petri sen sanoi, nyt on päällä leirikooma. Juuri muuta ei jaksa tehdä kuin maata sohvalla ja välillä hilpaista jääkaapille. Sen lisäksi pitäisi kyllä käydä kaupassakin, kun lähes kaikki kaapissa ollut ruoka on jo tullut syötyä. Ai niin, ja tunnin välein pitää käydä alakerrassa ottamassa kuivat vaatteet kuivausrummusta ja ladata taas täyteen sekä pesukone että jo mainittu kuivausrumpu. Aika lailla siis väsyttää, ja onkin kiva tietää, että tulossa on vähän liikunnallisesti rauhallisempi viikko ennen lauantain Helsinki City Runia.

Vähän juoksemisen makuun pääsin jo viime tiistaina Heltrin kuuden kilsan cup-juoksussa Pirkkolassa. Meinasin taas lähteä paukusta liian kovaan menoon, mutta onneksi tajusin jättäytyä Petrin taakse ensimmäisillä sadoilla metreillä. Loppumatkan juoksinkin Arjan kanssa, kunnes hän otti hienon loppukirin viitisensataa metriä ennen maalia enkä pystynyt siihen enää vastaamaan. Kiva juoksu (loppuaika 30.47), ehkä sitten ensi vuonna menee alle 30 minuutin.

Keskiviikkona kävimme Märskyssä uimassa viitisenkymmentä minuuttia kevyesti. Uimme verran jälkeen tällaisen sarjan kaksi kertaa:

200 m lättäreillä ja pullarilla
200 m lättäreillä
200 m pullarilla
200 m vaparia

Tuo treeni tuntuu tosi kivalta, ja aika kuluu nopeasti. Meinaan kokeilla sitä myös joku aamu Stadikalla, kunhan se nyt aukeaa. Aamuisin minun on joskus vähän hankala motivoitua uimaan pitkään, ja välineiden vaihtelu rikkoo kivasti uinnin monotonisuutta.

Perjantaina lähdimme Peten ja Aten kanssa Vierumäelle. Viikonlopun aikana treeniä tuli kymmenisen tuntia; pari uintia, juoksutekniikkatreeni, pyörä-juoksu -vaihtoharjoitus ja pitkä pyörälenkki. Ehkä hienoin treeni oli minusta taas lauantain pyörä-juoksu -vaihtoharjoitus, jossa ensin ajettiin pyörällä 30 minuuttia (15 min out-and-back Jaalaan päin), ja sitten juostiin radalla 10 minuuttia. Tämä kaikki toistettiin kolme kertaa. Kaikilla kerroilla löysin pyörälenkille kivan peesin ja juoksu tuntui alkuun aika kamalalta. Heti kun juoksu alkoi sujua, pitikin taas hypätä pyörän selkään. Ekalla kierroksella olin niin innoissani, että maltoin riisua kypärän vasta sadan metrin juoksun jälkeen. Sattuuhan sitä.

Tässä kuva vaihtoharjoituksen alusta, jossa pj viittoo ohjeita:



Tänään sunnuntaina ajoimme pitkän pyörälenkin. Muutamia eri reittivaihtoehtoja oli esille, ja pitäydyin tutussa 88 kilsan lenkissä Jaalan ja Heinolan kautta takaisin Vierumäelle. Samalle reitille lähti kaksi 28 km/h nopeusryhmää, joista jäin aluksi jälkimmäiseen. Jaalassa molemmat ryhmät pysähtyivät, ja siinä vaihdoin ryhmää koska ajaminen tuntui mukavalta, ja ajattelin jaksavani vähän kovempaakin vauhtia. Ajoin porukan häntäpäässä, ja aikamoista heiluriliikettä siellä tapahtui vaikka hienosti parijonossa ja ajoittain jonossa ajettiinkin. Välillä spurtattiin ja sitten taas jarruteltiin, mutta kukaan ei onneksi häröillyt tai säntäillyt sinne tänne. Heti vetäjien takana olisi varmaankin ollut tasaisempaa. Pian niitä pitempiä välejä sitten syntyikin, ja jäimme muutaman kaverin kanssa pääjoukosta muodostaen oman pienemmän porukan. Pidimme vauhtia yllä, ja koimme pääjoukon kanssa iloisen jälleennäkemisen Heinolan Siwan edessä.

Aikaisempina vuosina reitin ylämäet ovat kyllä muistaakseni tuottaneet enemmän tuskaa kuin tänään. Ehkäpä talven vetotreenit ja Kanarian mäkipyöräilyt ovat tehneet tehtävänsä? Joka tapauksessa hieno reissu. Lähipäivinä keskityn lähinnä levon optimointiin, onneksi edessä on vapun vuoksi vajaa työviikko.

Hyviä vinkkejä mäkien ajamiseen löytyy esim. täältä. Niitä yritän muistella aina kun alkaa huohotuttaa. Kantapäät alas, takapuoli penkissä eikä saa luovuttaa!

2 kommenttia:

  1. Hyvä leiri on tainnut olla ja toi kovan treenin jälkeinen kooma on oikeestaan aika hyvä olotila. :D Tsemppiä HCR:lle! Helsingissä onkin ens viikonloppuna paljon urheiluhappeningiä kun Naisten etappiajot kisataan kans. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iina! Mulla onkin suunnitelmissa tulla perjantaina katsomaan ajoja, kun ne on siinä työpaikan takapihalla.

      Poista