lauantai 29. syyskuuta 2012

Lauantailenkki

Aamulla oli ihan kelpo ajokeli, ja niinpä lähdimme Peten kanssa reilun parin tunnin ajelulle Velskolan suuntaan. Tämä oli ensimmäinen lenkki uudella pyörällä, ja kyllä se tuntuikin mahtavalta. Syke nousi 5-10 pykälää normaalia korkeammalle todennäköisesti allergian vuoksi, mutta kun oltiin kahdestaan niin ajeltiin minulle sopivaa vauhtia.

Kauniaisissa odottelimme valojen vaihtumista liikennevaloissa, kun siihen ajoi neljä vomppia (vakavasti otettavaa maantiepyöräilijää). Niin ainakin ajovaatteista ja pyöristä päättelin. Olen jo tottunut antamaan nopeammille tilaa ja valojen vaihduttua jättäydyin porukan perälle. Ajattelin yrittää pysyä peesissä Kauniaisten pitkän ylämäen. Olin ihan varma, että porukka lähtee tykittämään sitä niin kovaa, etten millään jaksa samaa vauhtia ylös asti. Ihmetys olikin suuri, kun pysyin mukana helposti. Peten kanssa vaihdettiin monta kertaa ihmetteleviä ilmeitä joukon perällä. Ei oltukaan ihan niin paljon hitaampia kuin luulimme olevamme.

Bembölestä eteenpäin ajoimme TdH:n reittiä tähän risteykseen saakka:



Sieltä rullailimme samaa reittiä kotiin. Mahtava fiilis oli lenkin jälkeen, vaikka lähteminen olikin vähän väkinäistä. Onneksi on tuo puoliso, joka mukavasti kannustaa tsemppaamaan silloinkin, kun oma meininki ei ole ihan paras mahdollinen.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Herkkä nahka

Kevään mahtavan siitepölykauden mentyä ohi kuvittelin jo tämän vuoden pahimpien allergiakokemusten olevan onnellisesti takanapäin. Olin väärässä. Minulla on jo useamman kuukauden ollut luomet ja silmien ympärykset turvoksissa. Kävin lääkärissä jo ennen kesälomaa näyttämässä silmiä, ja silloin sainkin jatkuvan lääkityksen yhteen silmäsairauteen. Se ei vaan auttanut alkuperäiseen lääkärikäynnin syyhyn eli turvotukseen.

Syksyn tullen turvotus on vain pahentunut, ja kaulallekin on tullut ihottumaa. Iho on rikki ja punoittaa ikävästi. Sattuu. Pahimmillaan tilanne oli varmaankin pari viikkoa sitten, juuri silloin kuin kävin uutta pyörää koeajamassa. Sunnuntailenkillä mietin, että mikä ihme elämässäni on oikein muuttunut, koska allergiaoireet vain pahenevat. Siihen olen jo ehtinyt tottua, että oireita tulee ja menee, mutta nyt hetkellinen helpotus tuli vain viikonloppuisin.

Sunnuntaisella juoksulenkillä tulin ajatelleeksi, että työpaikalleni ihan pöytäni viereen tuotiin kesän alussa uusi, noin 20 m2 matto. Matosta levisi silloin tosi vahva haju koko tilaan, ja ensimmäinen ajatukseni olikin, ettei tästä voi seurata mitään hyvää. Vasta nyt syksyllä kuitenkin muistin koko jutun ja keksin yhdistää maton ja allergiaoireet. Olen allerginen mm. luonnonhartsille, ja sitä voi olla esim. liimoissa. Maton maahantuoja ei kuitenkaan osannut sanoa, mitä kaikkia aineita matto sisältää, ja kehotti rullaamaan maton pois ja katsomaan vähenisivätkö oireet. Siirryinkin istumaan toiselle puolelle kerrosta, ja oireet vähenivät.

Tämän viikon alussa matto vietiin pois ja palasin omalle paikalleni tiistaina. Kasvojen ja kaulan punoitus ja turvotus ei kuitenkaan ole vähentynyt juuri lainkaan. Työpaikkalääkäri vahvisti oletukseni: nyt kun iho on jo valmiiksi ärtynyt, se reagoi voimakkaasti mm. hajusteisiin, joille myös olen allerginen. Hajusteita on nykyään ihan joka paikassa. Aikaisemmin olen pärjännyt hajusteallergiani kanssa ihan hyvin käyttämällä itse ja vaatimalla muitakin perheenjäseniä käyttämään vain hajusteettomia tuotteita, mutta tänään pyysin jo muutamaa työkaveria olemaan ilman hajuvesiä ensi viikon. Onneksi he olivat ymmärtäväisiä! Jospa se ja saamani kortisoni-kuuri yhdessä uuden antihistamiinilääkityksen kanssa riittäisi ihon paranemiseen.

Kuva olisi tietysti kiva, mutta nyt ei tee mieli itsekään katsella peiliin. Ehkä ikävin kommentti on ollut työpaikkalääkärin tokaisu, kun hän sanoi alaluomieni näyttävän ihan vereslihaisilta pihveiltä. Vaikka olo onkin tukala, taisi se silti olla häneltä melkoinen ylilyönti. Triathlonin harrastamiseen tämä vuodatus liittyy niin, että olen joutunut jättämään väliin jo parit uintitreenitkin, koska vesi saa punaisen entistäkin punaisemmaksi. Näin voimakas reaktio tuntuu väsyttävänkin melkoisesti. Paljon on nyt sen kortisoni-kortin varassa, peukut pystyyn!

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Espoon rantapuolikas 23.9.2012

Tälle kaudelle olin asettanut kaksi tavoitetta: perusmatkan triathlon alle kolmeen ja puolimaraton alle kahteen tuntiin. Perusmatkan tavoite täyttyi Kuopiossa elokuussa (2:54:03) ja tänään lähdin Espoon rantapuolikkaalle hakemaan sitä toista alitusta.

Keli oli melko tuulinen ja sateinen, ja siksi lähdimme Peten kanssa Otaniemeen reilun kolmen kilsan päähän autolla, koska autolla pääsisimme sitten nopeammin kotiin suihkuun. Saimme auton parkkiin Otaniemen kirjaston taakse ja kävelimme sieltä urheilukentälle. Vessakäynnin ja lyhyen seurakaverin kanssa juostun alkuverran jälkeen päästiinkin jo matkaan.

Juoksin heti alusta asti ihan jänisten kannoilla. Mietin, että siinä se vauhti varmaan on tasaisinta. Jänikset olivat molemmat miehiä ja heitä oli kaksi. Tasaista vauhtia lähdettiin menemään heti alusta. Tahti oli sellainen, että juoksemiseen piti keskittyä alusta asti, eikä rupattelulle juuri jäänyt sijaa. Porukkaa oli aika paljon, ja jonkin verran ohiteltiin hitaampia ensimmäisten kilometrien aikana. Kengät olivat kastuneet jo verryttelylenkillä, mutta silti välttelin isoimpia lätäköitä.

Huoltopisteillä hiljennettiin sen verran, että sain aina kaapattua mukaan yhden mukillisen vettä. Pete oli aamulla sekoitellut meille vahvat urheilujuomat, ja otin sitä pari kulausta aina ennen huoltopistettä. Huoltopisteillä piti olla tarkkana, etteivät jänikset karkaa liian kauas. Jossain Matinkylässä eroa syntyi nopeasti vajaat kymmenen metriä, mutta onneksi sain sen kirittyä kiinni.

Fiilis ja jaksaminen vähän aaltoili, välillä tuntui ihan hyvältä ja sitten taas ei. Mitään isompia ongelmia en kuitenkaan kohdannut koko matkalla. Sukatkaan eivät hiertäneet, vaikka olivat ihan litimärät kuten kaikki muutkin kamppeet. Westendissä alkoi olla jo ihan hyvä fiilis, koska tunsin loppureitin joka käänteen hyvin, ja tiesin jo jaksavani samaa vauhtia ne jäljellä olevat muutamat kilometrit.

Pienen loppukirin aloitin vasta viimeisen ylämäen jälkeen, kun oli juostu jo 20 kilsaa. Ylämäet eivät muutenkaan tuntuneet mitenkään pahalta, varmaan ne treeniohjelmassa säännöllisesti olleet mäkivedot olivat tehneet tehtävänsä. Olipa hienoa juosta Otaniemen kentälle, kun näin Peten ja Hartsan viimeisessä kaarteessa kannustamassa ja tiesin pääseväni tavoitteeseen.

Loppuaikani oli 1.58.29 ja sijoitukseni nelikymppisten naisten sarjassa 59/270. Paransin viime vuotista aikaani (2.08.13) melkein 10 minuuttia, ja Helsinki City Runissa juoksemaani vanhaa ennätystä (2.01.52) yli kolme minuuttia.

Kiitin jäniksiä tasaisesta vedosta jo matkan aikana, ja toista vielä maaliintulon jälkeenkin. Homma toimi tosi hienosti, lisäpalveluna jaossa oli halukkaille myös geelejä ja energiakarkkeja. Jaksoipa toinen jäniksistä vielä innostaa reitin varrella olevia katsojiakin hurjaan hurraukseen.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Mökillä

Viikon treenailut ovat sujuneet ihan suunnitellusti. Torstaina kävin Aten kanssa Heltrin uintitreeneissä Pirkkolassa ja eilen Peten kanssa kuntopiirissä Meilahdessa. Kuntopiirissä yritin tehdä liikkeet hyvin mutta iisisti huomisen puolimaratonin vuoksi. Meitä oli 25, ja neljä kierrosta mentiin. Jokaista liikettä tehtiin 30 sekuntia, ja liikkeiden välissä oli 5 sekunnin siirtymistauko. Koska liikkeitä on aina yhtä monta kuin osallistujaa, kuntopiiri kestää aina sitä pitempään mitä enemmän on porukkaa. Tietysti kierrosten määrä voi vaihdella, mutta eilen huutoäänestyksellä päätettiin tehdä vielä se neljäskin rundi.

Sadetta ja alle 10 asteen lämpötilaa on luvassa Espooseen huomiseksi. Ilokseni huomasin, että rantapuolikkaalla on jänikset myös kahden tunnin juoksijoille. Toivottavasti juoksevat tasaista vauhtia. Melko varma olen siitä, että vauhti on varmasti tasaisempaa kuin mitä itse osaisin juosta; tuppaan yleensä lähtemään ihan liian kovaa ja siitä kärsin sitten koko loppumatkan. Voi olla, että sateen vuoksi ajamme Otaniemeen pyörien sijasta sittenkin autolla.

Eilen lähdimme Peten kanssa suoraan kuntopiiristä mökille. Tällaisia meidän mökkiviikonlopuista on näköjään tullut; me kaksi kahdestaan täällä vain yksi yö kun sunnuntaina on kuitenkin joku pitkä juoksu- tai pyörälenkki ja lapset jossain muualla kavereiden kanssa. Kyllä he varmaan ihan kivasti pärjäävät, vaikka aamun tsekkauspuhelujen saldo olikin yllättävä; kuopus on pudonnut hevosen selästä ponileirillä ja esikoisella on musta silmä, kun kaveri heitti pakastepatongilla. Nyt alkaa olla jo kiire kotiin katsomaan sitä silmää (ja hakemaan Rantapuolikkaan osallistujapaketti Otaniemestä).

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Kolmas pyörä

Pari viikkoa sitten sain lainaan seurakaverini Cannondale Slice -pyörän. Ajelinkin sillä kolmisensataa kilometriä ja hienolta tuntui, vaikka säädöt eivät olleetkaan ihan kohdallaan minulle. Meno tuntui paljon pehmeämmältä kuin alumiinirunkoisella maantiepyörällänn, ja aeroasentoonkin uskaltauduin. Lainapyörässä oli ISM Adamo Road -satula, joka oli minulle aavistuksen leveä. Ehkäpä joku kapeampi malli olisi minulle sopivampi.

Koska pyöräkuume oli kova, aloin selvittää mistä sellaisen saisin. Jossain vaiheessa olin ajatellut ostavani pyörän Amerikasta jouluna, mutta tullin, arvonlisäveron ja rahdin kanssa pyörä ei olisi lopulta ollut yhtään halvempi. Aika hankalaakin sen kuljettaminen Salt Lake Citystä New Yorkin kautta kotiin olisi voinut olla kaiken muun matkatavaran lisäksi. Perinteisesti sitä muutakin matkatavaraa on ollut tullessa paljon enemmän kuin mennessä. Pyörän tuominen maahan vihreää linjaa pitkin ei ollut minulle edes vaihtoehto - haluan hoitaa verot ja muut maksut kuten kuuluu enkä osaa valehdella.

Apu pyöräkuumeeseen oli sittenkin lähellä, sillä Velosportin varastosta löytyi vielä yksi 51-senttinen Slice Shimanon 105-osasarjalla. Kävin kokeilemassa pyörää trainerillä viime lauantaina, ja pienten sahailujen (satulatolppa ja tri-tangot) ja maksutapahtuman jälkeen sain sen kotiin maanantaina. Vielä aion hankkia uuden (valkoisen) satulan, juomapullon tri-tankojen väliin ja pienen pussukan eväille. Nämä hankinnat säästän ehkä Amerikan joulumatkalle. Pete kyllä oli sitä mieltä ettei yhtään uutta juomapulloa enää tarvita, mutta kun ne kaikki ovat väärän värisiä! Fillarifoorumin Muotipoliisi -ketjusta olen oppinut, miten ehdottoman tärkeää on kiinnittää huomiota ajoeleganssin pienimpiinkin yksityiskohtiin.

Pyörien säilytys alkaa olla meillä hienoinen ongelma. Niitä on kertynyt talouteen jo kahdeksan. Olen ratkaissut asian niin, että muut pyörät ovat lämpimässä pihavarastossa ja minun Cannondale-pyöräni sisällä portaiden alla. Se onkin kiva, että näen ne molemmat joka päivä monta kertaa.



Vähän on heräillyt ajatus myös hiilikuitukiekkojen hankkimisesta perheeseen. Peten kanssa katselimme niitä Velosportissa, mutta emme kuitenkaan osanneet heti ostaa mitään. Jäimme miettimään, mikä on kiekkobudjettimme ja hankkisimmeko avo- vai tuubikiekot. Täytyy vielä asiaa opiskella ennen päätöksiä, ja kuulisinkin mielelläni kokeneempien triatleettien mielipiteitä asiasta! Ja sitten on vielä se vaikein pohdinta; kuka saa ajaa niillä Kiskossa ja Joroisilla ensi vuonna...

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Nälkä ja väsy

Viime sunnuntainen pitkä pyörälenkki on tuntunut kropassa koko viikon väsymyksenä ja nälkänä. Vielä torstainakin otin jälkkäriksi pannarin, hilloa ja kermavaahtoa, vaikka yleensä syön työpaikkalounaalla vain salaatin ja pääruuan. Taisi siis kuitenkin tulla ajettua vähän turhan pitkä siivu. Lauantaina skippasin juoksutreeninkin, kun olin niin väsynyt. Koko viikkona en ajanut töihin pyörällä; työmatkapyöräilypäivienkin määrä näyttää sekin olevan aika hyvä indikaatio treeniväsymykselle.

Helsinki Triathlonin perjantaisesta kuntopiiristä en olisi tällä viikolla jäänyt pois mistään hinnasta. Treenit olivat alkaneet jo viikkoa aikaisemmin, mutta ne jätin väliin Viikin vitosen juoksun vuoksi. Olisi ehkä tullut kropalle vähän liikaa järkytystä ennen pientä kisaa. Alkuun teimme pitoja ja sitten kiersimme matolta matolle 18 eri liikkeen verran, joita kaikkia tehtiin 30 sekuntia. Lauantai-aamuna ehdinkin jo sanoa Petelle, ettei kuntopiiri tunnu missään. Hän vain naureskeli ja sanoi ajatelleensa viikkoa aikaisemmin aamulla ihan samoin ja lupasi, että kyllä se sitten iltapäivällä ja seuraavana päivänä tuntuu. Ja niin tuntuikin. Ihana DOMS!

Olimme reilun vuorokauden Peten kanssa kahdestaan mökillä, ja lapset jäivät kotiin ensimmäistä kertaa yöksi kahdestaan. Juoksimme molemmat tänään pitkät lenkit, Pete vähän pitemmän kuin minä. Juoksin ensin tunnin melko mäkistä reittiä ja sitten 30 minuuttia vähän reippaammin tasaisemmalla. Reippaamman vauhdin määrittelin sykkeen perusteella. Keskisyke oli 163, ja se reippaampi vauhti 5.43 min/km. Sillä jo vähän kolkuteltaisiin kahden tunnin rajaa puolimaratonilla. Joitakin sekunteja pitäisi vielä saada km-vauhdista pois, ja sitten pitäisi vielä jaksaa sitä vauhtia puolen tunnin sijaan kaksi tuntia. Saa nähdä, miten Espoon rantapuolikkaalla käy viikon päästä, tiukassa se on se 2 h.



torstai 13. syyskuuta 2012

Tunnustuksia

Jippii - reilun neljän vuoden bloggaamisen jälkeen sain ensimmäisen tunnustuksen, ja jopa kolme kertaa. Tuntuupa kivalta, vähän jopa nousee puna poskille perusteluja lukiessa! Kiitos Mirjam, Iina ja Päivi! I <3 your blogs, too!

Bloggailun ihan ensimmäinen tavoite oli jakaa treenitietoa Amerikan-siskon kanssa, mutta hän ei ihan yhtä paljon innostunut treenailusta eikä oikeastaan bloggailustakaan, joten aika pian huomasin bloggailevani itsekseni. Pari kertaa sain mieheni Petrin pakotettua kirjoittamaan muutaman postauksen, mutta viimeisimmät vuoden olen kirjoitellut blogiani yksin. Pääasiassa kirjoitan triathlonista kuntoilijan näkökulmasta, joskus mukaan on lipsahtanut jotain mökki- ja perhejuttujakin. Työ- ja järjestöasiat olen ihan tarkoituksella rajannut kokonaan blogin ulkopuolelle.

Tunnustuksen sääntöjen mukaan saan jakaa sen edelleen viidelle lempiblogilleni. Vaikea juttu, sillä lempiblogeja on niin monta. Vähän aikaa pohdittuani päädyin näihin viiteen suosikkiini:

Triathlonvaimo Arja osaa kirjoittaa treenaamisesta ja kisaamisesta tosi kiinnostavalla ja hauskalla tavalla. Hänen postauksiaan oikein odotan ja lukiessani ahmin!

Jupis hämmästyttää käden taidoillaan, esimerkiksi itsetehtyä satulaa ja muita hiilikuituhommia en lakkaa ihmettelemästä. Jupis kirjoittaa aina asiaa, eikä säästele itseään kisaraporteissakaan. Jupiksen blogista bongasin joitakin vuosia sitten idean uida Seurasaaren ympäri, sitä ennen se ei olisi tullut mieleenikään.

Toffe, juoksuidolini. Toffe kirjoittaa mukavasti, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Vastasi jopa lähettämääni haasteeseen1 Toffen kanssa tapasimme jo pari vuotta sitten triathlonuintikurssilla.

Peque kirjoittaa punnittua ja pohdittua tekstiä triathlonista ja esimerkiksi valokuvauksesta. Hänen Triathlon-statistiikkaa -postauksensa jäi pyörimään mieleen pitkäksi aikaa. Mitä jos itsekin yrittäisin joskus tehdä jotain yhtä fiksua ja rakentavaa, kun on vähän tylsää?

Törppö, vähän uudempi blogituttavuus mutta Törppö itse on muuten tuttu triathlonkuvioista. Positiivista meininkiä, vaikka vastoinkäymisiältäkään ei ole vältytty. Aktiivista elämää ja tavoitteellista treenailua, josta on mukava lukea.

Toivottavasti jaatte tunnustusta edelleen eteenpäin!

I <3 your blog -tunnustuksen idea ja säännöt:
Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
Kopioi Post it -lappu ja liitä se blogiisi.
Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Sunnuntailenkki

Lähdimme Aten kanssa sunnuntai-aamuna Pakila Poursuivants -porukan kanssa kimppalenkille Pakilan Teboililta. Suunnitelmissa oli noin neljän tunnin lenkki, mutta siirtymineen se venyi meillä aikamoiseen mittaan: 157 km ja vajaat kuusi tuntia ajoaikaa. Se oli meille molemmille tähän mennessä pisin pyörälenkki.

Matkaan lähti yksitoista ajajaa, ja suuntasimme jonnekin Itä-Uudellamaalle. Reittimme kulki rauhallisia pikkuteitä pitkin, ja suurimman osan matkaa pystyimme ajamaan siististi parijonossa. Mukana oli paljon meitä kokeneempiakin ajajia, joiden peesissä oli suorastaan nautinto ajaa kun koko ajan edettiin tasaista vauhtia viivasuoraan ilman mitään häröilyjä. Aurinko paistoi, ja alkumatkasta vauhtia siivitti myötätuuli. Pahaan vastatuuleen ajoimme vasta viimeisen tunnin aikana, ja se tuntuikin ajoittain jo melkoisen rankalta. Keskivauhti taisi kuitenkin olla noin 28 km/h. Porukka väheni matkan edetessä, ja lopulta vain me kaksi päädyimme takaisin lähtöpaikkaan.

Seuraavat pari viikkoa ohjelma on melkoisen juoksuvoittoinen, kun 23.9. osallistun Espoon rantamaratonille. Tänään juoksin kuusi kilsaa Mankkaan juuri avatun golfkentän ympäri. Joitakin golffareitakin näkyi jo ruohikolla.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Vitonen

Ei ollut ihan tykkiolo eilen viimeistelylenkillä, mutta silloin sentään oli vielä toive siitä että tänään kulkisi Viikin vitosella jotenkin paremmin. No harmikseni ei kulkenut. Onneksi juoksin kuitenkin vitosen ensimmäistä kertaa (jos ei sprinttitriathlonien juoksuosuuksia lasketa) ja tein oman ennätykseni 26.53. Atenkin hyvälle kilpailulle asettamat ehdot täyttyivät, kun en eksynyt enkä ollut viimeinen. Tuo viimeksimainittu oli kyllä todella lähellä, kuten tuloksista näkyy.

Kisapaikalla kaikki sujui hienosti, kirjoiteltiin nimet osallistujalistaan ja maksettiin vapaaehtoinen viiden euron osallistumismaksu. Pieni verryttelylenkkikin juostiin, hörppäsin lasillisen vettä ja sitten pitikin jo ryhmittyä viivan taakse. Tässä kuva parisataa metriä ennen maalia (kiitos kuvasta kisajärjestäjälle!):



Kisakeli ja -maisemat olivat tänään kohdillaan, vasta kotimatkalla ropisi isoja sadepisaroita auton tuulilasiin. Tosi triathlonistit olisivat tietenkin tulleet paikalle pyörällä, mutta meille se ei tullut aamulla edes mieleen. Toivottavasti muistamme sitten seuraavalla kerralla ne fillaritkin.

Lähdin liikkeelle ihan liian kovaa, pari ensimmäistä kilsaa juoksin noin 5 minuutin kilometrivauhtia. Kolmas ja neljäs kilsa tuntuivat melko pahoilta, yhdessä ylämäessä vähän huippasikin. Viimeisellä kilsalla oli niin nälkä, että vatsaan sattui. En ollut vissiin muistanut eilen syödä kunnolla illalla. Lopussa olin kuitenkin tyytyväinen juoksuun, tulipa taas kokeiltua kunnolla vk-alueella juoksemista. Todellista epämukavuusaluetaistelua.

Torstaina olimme Aten kanssa jo toistamiseen Cetuksen masters -uintitreeneissä Leppävaarassa. Nyt oli ohjelmassa rintauinnin tekniikkaa. Onneksi välillä sai kuitenkin uida vähän vapariakin! Saimme uida lähes koko tunnin Aten kanssa kahdestaan yhdellä radalla, joten hyvin oli tilaa ja saatiin edetä omaa vauhtia molemmat kun hän meni edellä ne vapariosuudet.

Illan päätteeksi on vielä tiedossa palauttavaa polskuttelua Heltrin uintitreeneissä Malmilla.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Kierroksia

Pari kolme viikkoa sitten oltiin viimeksi Otaniemen kentällä juoksemassa, ja tänään oli mukaan Aten ja Peten lisäksi lupautunut myös Jupis. Juostiin melko sama treeni kuin viimeksi eli 3x800 m ja 2x400 m, viimeksi mentiin muistaakseni 4x800 m 400 m palautuksin. Nyt oli aika paljon helpompaa pitää tasaista vauhtia kun olin muistanut ottaa sykemittarinkin mukaan. Viimeksi menin enemmän tunteella, eikä ajoista juurikaan ollut tietoa.

Ilta oli mukavan aurinkoinen, ja lämmittelyjen jälkeen lähdettiin juoksemaan. Koskaan aikaisemmin en ole onnistunut juoksemaan nousujohteisesti, mutta tänään se sitten onnistui. Juoksin ne kasisataset 3:45, 3:43 ja 3:41, ratakierroksiin meni molempiin 1:39. Pikkuisen epämukavuusalueella mentiin, mutta treenin jälkeen oli taas ihan mahtava olo. Aika pitkältä se voi se yksikin ratakierros tuntua!

Aamulla olin käynyt pilateksessa ja takana oli myös parikymmentä kilsaa työmatkapyöräilyä. Kotiinpäin pyörällä ajaessa reidet allkoivatkin jo piiputtaa. Melkein jo pelkäsin etureiden kramppaavan jyrkässä ylämäessä. Onneksi siltä sentään vältyttiin. Pilateksessa on nyt syksyllä ollut tosi hyvä uusi ohjaaja, ja sen jälkeen onkin tosi hyvä olo selässä koko päivän. Tehokkaita uusia liikkeitä olen ottanut mukaan sieltä kotikuntopiiriinkin.

Viikonlopuksi on myös kivaa ohjelmaa, kun suunnitelmissa on mennä juoksemaan Viikin vitonen. Melkoista raastoa siis tiedossa!

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Mahtiviikonloppu

Pitkästä aikaa pääsimme käymään viikonloppuna mökillä. Elokuun aikana on melkein joka viikonloppuna ollut jotain hommaa tai aktiviteettia, joka on pitänyt meidät Espoossa. Vaan nyt perjantaina pakkasimme kimpsut ja kampsut ja lähdimme matkaan heti töiden jälkeen. Perillä oli kaikki hyvin, mitä nyt ruoho taas kasvanut leikkuukorkeuteen ja vähän ylikin. Mökillä on mukavaa, kun lapsetkaan eivät pääse omiin huoneisiinsa tai kaverien luokse aikaa viettämään vaan ollaan tiiviimmin yhdessä. Sporttailua, chillailua ja leipomuksia, niistä on hyvä viikonloppu tehty.

Nyt on takana pari vähän tiiviimpää treeniviikkoa, ja tällä viikolla on tehty määrää. Niinpä meillä oli eiliselle kaksi treeniä, aamupäivällä juoksua 45 minuuttia ja illalla 1 h uinti. Koska vesi oli 16-asteista, uimme vain pari kilsaa eli noin 40 minuuttia. Meno tuntui minulla tahmealta, ja Petri ja Atte menivät menojaan. Lasitkin tuntuivat sumentuvan ihan ajtkuvasti, ja kun ilmakin oli tosi harmaa oli minulla hieman suunnistusvaikeuksia. Laseja piti pysähtyä putsailemaan tämän tästä.

Vähän sama tahmeako tunnelma jatkui tänään pyörälenkillä. Lähdimme matkaan vasta iltapäivällä tultuamme kotiin, ja ajoimme reilut kolme tuntia Klaukkalaan ja takaisin. Velskolan mäissä syke nousi viisi pykälää korkeammalle kuin viime viikonloppuna, vaikka ajelin ihan mahtavalla lainapyörällä. Sain nimittäin Cannondale Slicen koeajoon yhdeltä seurakaverilta. Meno tuntui tosi hyvältä; paljon pehmeämmältä kuin alumiinipyörällä, ja vaihteet naksahtelevat paikalleen tosi täsmällisesti.

Etukäteen olin vähän jännittänyt aeroasentoon menemistä, mutta se sujuikin yllättävän hyvin jo ensikokeilulla viime torstaina. Tänään pitemmällä lenkillä kyllä olkapäissä ja lapaluissa välillä poltteli, mutta pienillä säädöillä olo varmaan helpottuisi ainakin jonkun verran.

Ylämäet Atte paineli ylös vuorikauriin lailla, en pysynyt perässä millään. Kyllä hän sitten aina pysähteli risteyksiin odottamaan, kun tarvitsi ajo-ohjeita.

Ilmoittauduin äsken Joroisten puolimatkalle. Ensi vuonna ikäni oikeuttaa minut taas uuteen ikäkausiluokkaan: 45-49. Pitäisikö siitä ollaan innoissaan vai pahoillaan, en oikein tiedä. Olo tuntuu keski-ikäiseltä oikeastaan vain oman pojan takana pyörälenkillä ylämäissä (ja joskus myös tasaisella).