perjantai 7. joulukuuta 2012

Unta ja lepoa

Vajaa viikko sitten sunnuntaina ajoimme Peten kanssa parin tunnin pyörälenkin Helsinkiin ja takaisin. Ilma oli todella kaunis, aurinko paistoi ja pakkasta oli viitisentoista astetta. Puolentoista tunnin ajon jälkeen piti pysähtyä kahville Finlandia-taloon lämmittelemään. Samalla soitimme kotiin ja pyysimme laittamaan saunan päälle. Se oli hyvä päätös, sillä kahvilta lähdettyä tuli nopeasti kylmä uudelleen.





Olen tähän saakka välttynyt vaihtamasta pyörään trainerirengasta, kun olen ajanut sisäpyöräilytreenit työpaikan Wattbikella. Viime tiistaina siinä oli akku loppu, mutta sain kuitenkin pyöriteltyä tunteella ihan hyvän treenin. Ero vasemman ja oikean jalan pyörityksellä on ihan järkyttävä; vasemmalla en meinaa jaksaa yhtään ja klappiakin löytyy.

Keskiviikkona kävimme Peten kanssa Esport Arenalla juoksemassa puoli tuntia ja tekemässä puolen tunnin kuntosalitreenin. Siellä oli samaan aikaan jotkut nuorten juoksukilpailut, mutta alakerran juoksurata oli onneksi käytettävissä. Arena on muuten ihan kiva treenipaikka, mutta siellä on ihan kamala meteli. Melkein alkaa päätä särkeä se huuto ja melu. Juoksuradan sisäpuolella on useita salibandykenttiä, ja nykyään siellä on myös lasten HopLop-liikuntakeskus, joten porukkaa on melkein aina paljon.



Eilen pidin lepopäivän, kun oli niin väsynyt olo. Heräsin vasta kymmeneltä noin yhdentoista tunnin unien jälkeen, ja silloinkin siihen että Pete tuli herättämään. Harvoin tulee noin pitkään nukuttua!

Tänään pidin lomapäivän, ja aamupäivällä kävelin Tapiolaan uimaan tämän treenin. Vähän hassulta tuntui pysähtyä tuossa viimeisessä setissä potkimaan vertikaalipotkuja, mutta ihan hyvältä treeniltä se tuntui. Kerrankin Tapiolassa mahtui kunnolla uimaan, kun samalla radalla oli vain kaksi muuta uimaria. Mukavia hymyileviä poikia molemmat.

Illalla olen menossa vielä kuntopiiriin, saa nähdä mitä muuta kivaa viikonlopuksi keksitään. Ehkä päästään mökillekin pitkästä aikaa. Kumpikaan teini ei taida olla lähdössä mukaan, ainakaan ilman lahjontaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti