perjantai 22. kesäkuuta 2012

Juhannusasut

Tykkään vaatteista, jotka ovat mukavia päällä. Mielellään vaatteet eivät saa purista tai kiristää mistään. Iso plussa on myös, jos ei niitä tarvitse silittää. Aika monessa blogissa on nyt juhannuksenkin alla esitelty päivän asuja ja viikonlopun garderoobeja, niinpä minäkin innostuin pakkaamisen lomassa napsimaan pari kuvaa.

Aamuisella pyörälenkillä Peten kanssa päälläni oli Pearl Izumin tri-housut, pyöräilypaita ja UV-sateilyltä suojaavat irtohihat. Ne ovat nyt ihan ehdottoman välttämättömät, koska olen pitkällä antibioottikuurilla, jonka ikävä sivuvaikutus on ihon valoherkkyys. Joitakin viikkoja sitten kävin pitkällä pyörälenkillä ilman mitään aurinkosuojaa, ja käteni olivat viikon ihan punaiset ja kipeät. Aloe verakaan ei auttanut.



Huomennakin ajellaan fillarilla, ja päälle laitan sinisen pyöräilypaidan, mustan pyöräilyhameen ja sitten ne irtohihat. Kuvaa otettaessa ne olivat jo koneessa pyörimässä, ja puuttuvat siksi kuvasta. Pyöräilyhameessa on mukavasti pehmustetta, ja on se vähän pukevampi vaikkapa työmatkapyöräillessä kuin pelkät shortsit.'





Avovesiuintitreeniin laitan TYRrin märkäpuvun, mustan lakin (vaaleanpunainen on kadoksissa) ja uimalasit vahvuuksilla. Hyväksi koettu kombo. Korvatulpatkin laittaisin, mutta ne katosivat Kuusiksella 1500 metrin uinnissa reilu viikko sitten.




Sunnuntaina on vuorossa juoksua. Taas mennään hameella, kuvassa takaapäin kun sillä puolella on niin nätit vekit. Paita on Brooksin ihanan pehmeä Run happy -juoksupaita, lempparini.




Lähes kaikkina muina aikoina pukeudun näihin:




Samanlaisia t-paitoja minulla on vielä kahdessa muussakin värissä, joten ihan samoissa vaatteissa en sentään kolmea päivää vietä. Toiset samantyyppiset housutkin ovat matkassa, ja tietysti ihanan paksu ja pehmeä lohtu-fleecehuppari.

Hauskaa juhannusta kaikille!

3 kommenttia:

  1. No olipas mukava postaus, vaatteet kiinnostaa aina. =)

    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  2. Vaikka vaatteita onkin jo jonkin verran, tuntuu että aina on niissä samoissa mukavimmissa.

    Kiitos samoin!

    VastaaPoista