sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Huono rata uinnille

Kävin tänään Aten ja Peten kanssa uimassa Märskyssä. Kaikilla 25 metrin radoilla hallin takaosassa oli muutama ihminen uimassa, ja valitsimme keskimmäisen koska siinä oli isä kahden lapsensa kanssa ja päättelimme, etteivät he jaksa siinä kauaa enää leikkiä. Olin uinut parisataa metriä, kun satuin altaan matalaan päähän isän kanssa, joka totesikin, että tämä rata taitaa olla vähän huono rata uinnille. Tokaisin siihen, että minusta rata on vähän huono leikeille. Hän vastasi, että olivat siinä ensin ja ovat vielä jonkin aikaa. No, kyllä me siinä mahduimme kaikki olemaan, piti vaan tarkkaan katsella, missä ne lapset milloinkin poukkoilevat. Isä ui välillä mummosammakkoa, mutta pääasiassa vain seisoskeli matalassa päässä. Noin vartin päästä he lähtivät pois.

Uimme saman ohjelman kaikki kolme, noin 1800 metriä. Sen päälle uin vielä 50 m vaparia delffaripotkuilla, se oli tosi haastavaa mutta kivan tuntuista. Koko ajan pitää miettiä että miten ne jalat nyt menevät ja ja entäs se käsiveto... Uintituntuma alkaa pikkuhiljaa palautua, ja siitä vähän innostuneena ajattelin käydä ensi viikollakin pari kertaa uimassa ennen HelTrin syysleiriä viikonloppuna. Olen nyt yrittänyt treenata käännöksiä, tuntuu että niissä olisi paljonkin parantamisen varaa, kun vauhti pysähtyy kääntyessä ihan kokonaan. Luin vähän ohjeita ja vinkkejä täältä.

Kotimatkalla juttelimme vielä sen toisen perheen isän kanssa käydystä sananvaihdosta. Petri oli ymmärtänyt miehen kommentin niin, että tämä oli pahoillaan siitä, että lapsensa olivat meidän tiellä ja että meidän piti väistellä, minä taas niin että hän toivoi meidän vaihtavan toiselle radalle, jotta hänen lapsensa mahtuvat paremmin leikkimään. Poikamme Atte puolestaan piti minua pikkumaisena nipottajana, ja oli siinä varmaan ihan oikeassa.

2 kommenttia:

  1. Heh, olenpa lähes varma, että minä olisin käsittänyt kommentin kuten sinä, ja mieheni kuten sinun miehesi :D Ja olen varmasti kans pikkumainen nipottaja, ei vaan ole ketään sanomassa sitä ääneen :D

    VastaaPoista
  2. Ammi, ai teilläkin sama juttu! Monesti on kyllä hyvä kuulla toinenkin mielipide tai näkökulma. Ja lasten suusta jne jne...

    VastaaPoista