tiistai 30. marraskuuta 2010

Spinningissä

Ekaa kertaa moneen (ehkä kymmeneen?) vuoteen olin tänään spinning-tunnilla. Työkaveri houkutteli kokeilemaan Kampin Motivuksen aamuseitsemän tuntia, ja ihan kivaltahan se tuntui. Silloin kauan sitten ekalla tunnilla muistan kääntäneeni lisää vastusta ihan liian innokkaasti niin, että olin jo tunnin puolivälissä ihan läkähdyksissä. Nyt yritin olla varovaisempi sen vastuksen kanssa.

Tunnin alussa ystävällinen työkaveri auttoi pyörän säätämisessä. Olin ottanut pyöräilykengät mukaan, ja niillä olikin ihan kiva polkea. Luulenpa, että sain hyvää treeniä varsinkin ylämäkiä varten, kun poljettiin seisaallaan. Peilistä oli helppo katsoa, etteivät hartiat olleet ylhäällä ja että yläkroppa pysyi muutenkin suht paikallaan eikä heijannut puolelta toiselle. Ohjaajan valitsema musiikki ei ollut sitä ihan mun parasta suosikkigenreä, mutta menetteli.

Tunnin jälkeen suihkuun oli pitkä jono, vaikka niitä oli kymmenisen kappaletta. Olisi varmaankin kannattanut kävellä Sanomataloon suihkuun, olisin varmasti välttynyt myös jälkihieltä. Jonottelusta ja odottelusta huolimatta ehdin aamun ensimmäiseen palaveriinkin puoli yhdeksäksi.

Päivällä meilailimme Peten kanssa ja pohdimme, menisimmekö uimaan vai juoksutekniikkatreeneihin Arenalle. Lopulta päätimme olla menemättä kumpaankaan, kun mua väsytti ja Petellä oli muuten kylmä ja kehno olo. Tästä tulikin sitten leipomisilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti