sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Ihan kuin lomalla

Yksi pieni haave toteutui tänään: pyöräilin Stadikalle uimaan ihanassa auringonpaisteessa. Lähdimme Peten kanssa ajamaan puoli yhdeksän maissa ja muutamaa minuuttia vaille olimme jonottamassa Stadikalle. Jono lyheni nopeasti, kun kassa aukesi ja kun vielä keksimme maksaa automaattiin olimmekin tuota pikaa altaassa.


Uimme samalla radalla parin muun uimarin kanssa. Oli hienoa uida, kun aina hengittäessä näki palan taivasta ja aurinko välkehti vedessä. Uin 1500 metriä rauhallista vauhtia. Porukkaa tuli koko ajan lisää, ja tämän verran sitä oli kun lähdimme pois kymmenen maissa:


Ajoimme kahville Cafe Caruseliin Ullanlinnaan ja sieltä edelleen kotiin Ruoholahden ja Lauttasaaren kautta. Caruselin edestä ostin Nellille tuliaisiksi kaksi kiloa espanjalaisia mansikoita. Osa meni vähän muusiksi tarakalla, mutta suurin osa oli onneksi vielä kotonakin syömäkelpoisia.

Ruoholahden kanavan varrella oli hienot kukkaistutukset


ja Lauttasaaren sillalla onkijoita.


Pyöräily Helsingin keskustan halki oli kiva kokemus näin sunnuntai-aamuna. Reissu oli ihan erilainen kuin olisi ollut autolla; jotenkin pyörällä tuntee enemmän olevansa osa ympäristöään kuin autossa istuessa. Autolla olisi jäänyt myös Ekbergin kahvila ja Hietalahden kirpputori näkemättä. Helteinen sää tietenkin kruunasi kaiken. Oli jännä lomaolo, ehkä torstainen vapaapäivä ja se, että tulimme mökiltä kotiin jo lauantaina sai sisäisen viikonpäiväkalenterin sekaisin ja tuntui ihan ylimääräiseltä vapaapäivältä.

4 kommenttia:

  1. Aion mennä kans tuonne stadikalle kesällä viettämään päivää ja uimaan siinä sivussa.

    Kesäisiä kuvia.

    VastaaPoista
  2. Minä en onnistunut menemään kertaakaan viime kesänä stadikalle (paitsi HCT) ja nyt olemme aikeissa viedä torstain aamu-uinnin sinne juhannuksen jälkeen.

    Mukavaa, että pieni haaveesi toteutui! :)

    VastaaPoista
  3. Jaanaba, kannattaa käydä ja viettää vaikka koko päivä.

    Arja, aamu-uinti Stadikalla on varmasti ihan parasta!

    VastaaPoista