torstai 11. kesäkuuta 2009

Eltsussa

Vein tänään Nellin ystävänsä kanssa Stadikalle katsomaan pellehyppyjä. Alkuperäinen ajatus oli, että tekisin samaan aikaan tekniikkatreenin Eläintarhan urheilukentällä. Se oli kuitenkin niin täynnä nuoria urheilijoita piikkareissaan, että parin lämmittelykierroksen jälkeen siirryin suosiolla pururadalle. Jotenkin tuntui, etten ihan kuulunut joukkoon ja lähes joka rata oli oikeasti varattu.

Pururadalla mahtui juoksemaan. Tuli ihan mieleen kouluaikaiset juoksut samoissa maisemissa. Eltsun kentällä olen muistaakseni joskus juossut Cooperin testinkin. Tulos on jo armeliaasti painunut unholaan. Noin 50 minuutin juoksun jälkeen tein kolme kiekkaa lihaskuntoliikkeitä ja venyttelin.

Alla olevan kuvan otin vasta kahdeksan aikaan, kun kentällä alkoi jo hiljetä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti