torstai 23. huhtikuuta 2009

Jee - ilman pipoja ja hanskoja!

Elohopea on kohonnut jo 12:een plusasteeseen, ja lähdin illan lenksulle polvipituisissa trikoissa ilman hanskoja ja pipoa. Reitti kulki pitkin Otaniemen rantaa. Meri tuoksui ja kimmelsi auringossa. Näin joutsenia, hanhia ja yhden västäräkinkin. Jostain leijaili nenään myös ihana grilliruuan tuoksu. Ihan täydelliset olosuhteet siis. Kotiinpäin juoksin TKY:n kirjaston ohitse. Siellä oli jotain hässäkkää ja poppi soi. Alkaisivatkohan teekkarit jo myydä vappujulkaisujaan?

Mittaa lenkille tuli reilut 8 km, ja aikaa kului 57:34. Keskisyke oli 150, maksimi 160.

Lainasin tänään Peten cyclocross-pyörää työmatkalle. Se oli kyllä huomattavasti kevyempi polkea kuin 7-vaihteinen Crescentini, ja muutenkin tosi makee, mutta parhaimmillaan varmaankin vähän pitemmillä matkoilla, kun voi nauttia vauhdin hurmasta ilman jatkuvia pysähdyksiä valoihin ym. Huomenna polkaisen duuniin taas omalla pyörällä.

4 kommenttia:

  1. Mukava juoksuvaatetuksen kannalta, että kelit lämpenevät.
    Tänään oli jo niin lämmin, etten melkein uskonut todeksi, teepaidalla tuolla pihalla sai touhuilla ja vielä iltakin on ihan lämmin. Ihmeellistä, onhan nyt vasta huhtikuu.

    VastaaPoista
  2. No niin onkin ihanaa, kun voi lähteä vähemmällä vaatetuksella lenkille. Juoksukin tuntuu niin paljon kevyemmältä. Ensi viikoksikin on luvattu kivoja aurinkoisia kelejä, jopa vappuaatoksi!

    VastaaPoista
  3. Katos vaan, Jaanabakin on taas kuvioissa mukana :)
    Cyclocross pyyörä olis ihana, semmoisen olisin varmasti jo ostanut, ellen olis hurahtanut tohon juoksuun..

    VastaaPoista
  4. Mulla vähän sama juttu: tuntuu, ettei kannata ostaa uutta pyörää, kun ei juoksulta ehdi pyöräilemään niin paljon. Ehkä ensi kesänä?

    VastaaPoista