lauantai 14. maaliskuuta 2009

Aamupäivän lenkki ja ajelua eestaas

Kävin tänään aamulenkillä, tunti 35 minuuttia, keskisyke 147 ja maksimi 159. Ihanat olivat maisemat täällä maalla; aurinko paistoi ja hanki kimmelsi. Lämpötilakin oli plussalla pari astetta. Juoksin Kettulan kylälle päin ja sieltä kammomäen (siis ihan kauhean jyrkkä ja pitkä) suuntaan 45 minuuttia ja vähän pitempää reittiä Kylänalanen-järven toiselta puolelta takaisin. Syke pysyi mukavasti alhaalla, vaikka juoksin ylämäetkin.

Ehdin käydä suihkussa ja istua valmiiseen ruokapöytään, ja sitten olikin jo kiire viedä Nelli futistreeneihin. Reilun tunnin treenien jälkeen ajoimme takaisin mökille.

Jätän Icebugit nyt tänne, koska täällä näillä lumisilla ja jäisillä metsäteillä niille on käyttöä hieman pitemmälle kevääseen. Joskus aikaisempina vuosina keväällä on tie ollut ihan kauttaaltaan jäässä. Silloin on tänne ollut haasteellista päästä autollakin, vaikka siinä on nastarenkaat.

Lenkillä silmiini osui jonkun onnettoman herkkunakkipaketin jäännökset. Aika harva asia saa vanhan partiolaisen niin nopeasti tuohduksiin kuin metsään jätetyt roskat. Noukin sen maasta ja vein roska-astiaan. Päivän hyvä työ tuli sitten tehtyä siinä samalla.

3 kommenttia:

  1. Mun lenkillä aamulla näin nojatuolin ja autonrenkaita metsänreunassa, ei olleet siinä vielä toissapäivänä! Voi että sentään noita roskaajia.

    VastaaPoista
  2. Oijoi - roskaaminen on röyhkeetä. Kerran Espoossa näin, kuinka punaisiin pysähtynyt autoilija (nuori tyttö) avasi oven ja tiputti maahan tyhjän karkkipussin. Jäin katsomaan peräänsä suu auki.

    VastaaPoista
  3. Heh, mää siivoilin kesällä kaikkee rojua mitä ihmiset oli jättnyt aluejätepisteille, mihin siis kotitaloudet, joilla ei oo muuta jätteenkuljetusta saa viedä roskaPUSSINSA! Eräänkin kerran pösön peräkontissa oli tuolia ja jätesäkkiä täynnä jotain irtomaata. PÖH!

    VastaaPoista