perjantai 20. helmikuuta 2009

Perjantai kuin lauantai



Vapaapäivä on tähän asti sujunut kuten aikaisempien viikkojen lauantait; olemme pelanneet perhekiekkoa (Puolisot voitti 3-0!) ja käyneet Peten kanssa hiihtämässä. Nyt emme hiihdelleet sitä perinteistä ympyrää järven ympäri, vaan lähdimme sivakoimaan metsäteitä pitkin. Aika vähänlaisesti oli lunta, mutta mukavaa oli silti ja päätavoite täyttyi eli hiki tuli. Kivet aina välillä pilkottivat lumen alta ja niitä piti varoa. Hoitelipa Pete jonkun työpuhelunkin metsän siimeksessä (ja kaatui yrittäessään kääntyä ympäri ja puhua puhelimeen samaan aikaan).

Päiväsaunan jälkeen on syöty hyvin ja jälkkäriksi muilla paitsi minulla onnettomalla karkkilakkolaisella on karkkia. Suunnitelmissa on vielä täsmäisku laskiaispullien ja teen/kahvin/kaakaon ääreen Kivihoviin. Aikaisemmin kävimme aina herkuttelemassa Lahnajärvellä, mutta se on nyt tyhjennetty ja pimeänä, kun ykköstie on siirtynyt parinsadan metrin päähän. Kivihovi tuntuu aikalailla tusinapaikalta perinteiseen Lahnajärveen verrattuna mutta minkäs teet.
Posted by Picasa

2 kommenttia:

  1. Ooh, tiukkana oot karkkiölakon suhteen. Onneks ei sentään oo koko vuoden herkkulakko, siinä voisi olla tekemistä! Saitteko laskiaispullat?

    VastaaPoista
  2. Laura, ei saatu pullia - tarjolla oli vain ihan tavallisia munkkeja ja jotain muffinsseja. Pettymysten pettymys!

    Ostettiin sitten vaan Fanipaloja mukaan ja syötiin ne mökillä :)

    VastaaPoista